Kesäkuun kullanmurut 2015 **MEIDÄN KESÄKUU**

Mamira, sulla siis on paikat noin hyvin kypsynyt joten ihme jos et kohta synnytä. Mulla kun ei ollut tapahtunut juuri mittää viime kopeloinnista. Tosin viimeks sanottiin että hyvältä näyttää että syntyy hyvissä ajoin. joopa, kun ei meinaa nytkään syntyä vaikka lääkkeillä kypsytetään. No näyttää mamira sulla kuitenkin odotuttaa vaikka ovat paikat kypsyneet. Jospa meillä pian kuitenkin vaavit syntys.

luinkin että käynnistys vaatii hermoja, todellakin :D
 
Me oltiin tänään neuvolassa kun pojan paino on noussut niin hitaasti, mutta nyt oli päästy yli syntymäpainon! Syntyessään siis 3970g, viikko sitten neuvolassa 3800g ja nyt 4120g. :love: Ja imettämällä lähinnä menty, pumpattua maitoani on annettu vain välillä öisin 50ml jos poika ei muuten ole meinannut millään rauhoittua nukkumaan.

Meillä on kolmen viikon päästä nimiäiset. Nimi on ollut valmiina jo jostain marras-joulukuusta lähtien :)D:D), mutta mulle päänvaivaa aiheuttaa vieraslista... Mulla on tosi iso suku, mutta rehellisesti sanottuna en haluaisi sukulaisista kutsua kuin muutamat harvat joiden kanssa on enemmän tekemisissä. Sitten tulee kuitenkin sellainen olo, että pitäisikö nuo kutsua kun noikin tulee, jne. :cautious:
 
Ihania synnytyskertomuksia tosiaan!! Pupumaman tunnelmiin voin hyvin samaistua koska molemmat lapseni on viety heti vastasyntyneiden teholle ja yksin on jääty saliin ja osastolle. Nyt myös yksin lähti kotiin.. mutta onneksi meillä molemmilla pätee "loppu hyvin, kaikki hyvin"! :)

Käynnistyksessä oleville tsemppiä ja piiiitkiltä hermoja! Varsinkin jos paikat eivät ole kypsyneet niin siinä voi kestää! Itsellä siis molemmat käynnistetty ja molemmissa kolmas päivä toi tuloksia..

Unipussi on meillä esikoisella ollut käytössä noin vuoden ikään asti. On juurikin kätevä ettei tarvitse peitosta huolehtia vaikka lapsi liikkuisikin. Myös nyt on tarkoitus ottaa käyttöön mutta kun edellinen ollut talvivauva niin hänen unipussit ovat liian paksut näin kesävauvalle. Hyvä myös siinä mielessä tuo pussi että jos nukuttaa sylissä niin kun vauva on jo pussissa niin vauva ei tunne lämmönvaihtelua kun siirtää sylistä sänkyyn. Siten ei helposti herää.

Meillä olisi ristiäiset nyt ensi sunnuntaina ja kutsumanimi on päätetty mutta toinen nimi on vielä hämärän peitossa. Meillä kutsuttu vain meidän perheet eli vanhemmat ja sisarukset perheineen. Kummitkin on siitä porukasta niin siten pienellä porukalla. Mutta onhan meitä kuitenkin aikuisia 13 ja lapsia 9 :) äitini saapuu loppuviikosta jo auttamaan eli hoitamaan lapsia niin me saamme siivottua ja leivottua.

Ihanaa kun on lämmin päivä! Kunhan päiväunet on nukuttu niin ulos mars mars suuntaa tämä poppoo. Onneksi esikoinen nukkuu unet ja helposti nukahtaa. Saa itse tärkeää lepoa.

Mukavaa ja jännittävää viikon alkua kaikille!!

Catnip82
 
Tsempit kaikille käynnistyksessä oleville ja niille, jotka sitä vielä odottaa! :)

CityPähkinä, vain äiti voi ilahtua kakasta niin kovasti :D hassua, miten sitä voikaan ilahtua yhdestä kakasta niin paljon. No, olen mä joskus ilahtunut koiran tai kissankin kakasta, jos on ollut joku syy olla huolissaan :D meidän poika on toistaiseksi kakkinut joka päivä vähintään 2 kertaa, tyttö on aina ollut huonompi kakkaamaan.

Mä ryhdistäydyin pumppaamisen kanssa, ettei tarvitsisi korviketta antaa. Eilen pumppasin 80ml viidessä minuutissa, sitten oli pakko lopettaa, kun lapset alkoi hermostumaan. Tämä aamu ainakin oli kaikinpuolin helpompi, kun annoin pojalle pulloa tissin päälle :) ensin imetin sen verran, että pahin pinkeys helpotti molemmista tisseistä ja poika nukahti. Sitten noustiin ylös, johon poika heräsi ja alkoi kitisemään. Lykkäsin vielä eilen pumpattua maitoa 70-80ml pullosta ja poika nukkui tyytyväisenä aamulenkin ajan ja sitten vielä ulkona vaunuissa :) tissit tyhjentelin loppuun pumpulla, että saan taas vähän varastoa jääkaappiin. Eilen annoin myös illalla pumpattua maitoa, kun poika oli tankkaillut useamman tunnin ja halusin päästä nukkumaan, kun poikakin jo torkkui. Loppurykäyksenä pullosta 60ml :)

Tosiaan kuvittelin, että mennään nukkumaan... Poikahan siinä sitten piristyi matkalla sänkyyn ja ähelsi puolille öin :D sama juttu toissailtana. Oli ihan tyytyväinen, mutta halusi vaan seurustella. Eilen siis mentiin sänkyyn 22.15 ja poika söi ekan kerran viideltä! Silloin jo itse herättelin, kun tissit oli kuin kaksi kiveä... Sitten söi kahdeksalta. Olisi siis saatu oikein hyvät yöunet, jos poika olisi nukahtanut silloin kymmenen jälkeen ja jos tytöllä ei olisi ollut toooosi levoton alkuyö :D meni siis johonkin kahteen saakka, ettei meillä juurikaan nukuttu.

Onneksi tänään on vihdoinkin aurinkoista ja lämmintä :) oltiin koko aamupäivä ulkona ja sain pyykitkin ulos kuivumaan. Nyt ollaan päikkäreillä (tyttö nukkuu, poika on tissillä).

Mullakin on jossain tämän vuoden äp:n kestovaippa (ja 2012 laatikon vaipat myös), mutta kun en yhtään tiedä, missä :D

Pihla ja poika huomenna 6vko
 
Ristiäis/nimiäisvieraisiin piti kommentoida, mutta johan se unohtui :D meillä oli meidän sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat. Kovasti tuli yhdestä suunnasta painostusta, että olisi yksi täti (perheineen) pitänyt kutsua myös, koska täti olisi halunnut tulla. Mutta koska se olisi tarkoittanut, että niitä tätejä olisi pitänyt kutsua 2 ja setiä ja enoja olisi pitänyt myös kutsua, niin pidettiin päämme, eikä suostuttu kutsumaan tuota yhtäkään. Sen kanssa kun ei hirveästi olla muutenkaan tekemisissä. Olisi nostanut vierasmäärää tosi monella, jos olisi kutsuttu tädit, sedät ja enotkin. Meillä oli jo muutenkin aikuisia 20, vaikka siinä tosiaan oli vain nuo lähimmät.

Unipussia meillä ei ole. Talvella voisi olla ihan näppärä, mutta nyt jos se kesä vihdoinkin tulee, niin liian kuumaa unipussille. Paitsi jos tarvii alkaa viilentämään ilmalämpöpumpulla. Ja vauva muutenkin nukkuu vieressä ja viime yönä mietin, että onkohan unihaalarikin liikaa, kun mulla ainakin oli kuuma :D
 
Viimeyö oli täys tuska, mä oon ollut puolet yöstä hereillä koska alilämpöä, tuskanhiki, kuuma ja kaikki muut aallot päälle kunnes meidän perhanan palohälyttimet ykstellen alkoi valittaa patteria. :mad: Voi jumalauta sentään. Ja sitten kun vihdoin sain unta niin eiköhän tyttö kömpiny viereen 6.30 ja vei puolet mun puolesta... Hiukan oli pää kipeä aamulla. Ja sitten vielä närästi puolet yöstä :(

Neuvolassakin kävin heti aamusta, kaikki ok. Perjantaille sain uuden ajan ja katsotaan sitten maanantai-tiistai akselille kontrolliaikaa jollei ala kuulua vauvaa. Mieskin tuossa jo kyseli että miten mä haluan kokeilla tätä vauvan ulos savustamista :cautious: mmmrrrr... Pienoinen kiukunpoika iski kyllä taas. Jos illemmalla alkais jynssätä tota kylpyhuonetta juuriharjalla. :D

Mä kyllä esitin toiveeni vauvalle, että olis kiva jos vedet oikein flosahtais ja alkais supistella ja näin mielellään vaikka TÄNÄÄN vielä. Saa nähdä, ottiko kuuleviin korviinsakkaan mun ideaa :rolleyes:

Eikai mul sit muuta

Beibei & Ipana 40+4
 
meille syntyii poika perjantaina, 3620g ja 49cm <3 synnytys oli varsin nopea, pelkällä ilokaasulla mentiin ja ponnistusvaihe oli aika järkyttävä mutta loppu hyvin kaikki hyvin :) repeämää tuli hiukan ja nyt olen aika kipeä. mutta hyvä mieli jäi KYSin henkilökunnasta :)

Aggen ja poju 3vrk
 
  • Tykkää
Reactions: henttu33
Onnea Aggen :)

Tuo unipussi vinkki voisi olla hyvä. Meillä on alkanut säätäminen käsillä heti kun on laskettu omaan sänkyyn nukkumaan ja poika on herännyt ihan kunnolla. Eikun aloitat nukuttamisen uudelleen. Pussin puutteessa kokeilen peiton valmiiksi lämmitystä.

Meillä on myös ristiäiset tulossa ja nimi edelleen kadoksissa. Nyt onneksi vaihtoehdot mahtuvat yhden käden sormiin. Vieraina ovat kummit, mummit ja ukit. Eli ihan pienellä kaavalla mennään.

Kiva lukea viimeisillään olevien tuntoja, kun itse en sinne asti päässyt. Muistelin omaa synnytystä ja veikkaan etten ollut niin valmis äidiksi ja synnyttämiseen, kuin olisin myöhemmin ollut.

Tällä viikolla olisi ensimmäinen rokote. Niin se vaan on 2kk hurahtanut:eek:
Meinaatteko ottaa kaikki rokotteet mitä tarjotaan? Minä en ole vielä edes tutustunut kaikkiin. Paljon niitä tuntuu olevan kuitenkin.

Meilläkin on rauhallinen suoli, 5päivän välein törähtää. Silloin törähtääkin 3 vaippaa peräkkäin.
Ei tuo näytä vaivaavan ja neuvolan tätikin oli rauhallisin mielin. Mutta että yli viikon, mulla menisi jo hermot odotteluun :)

Ruu ja Massa Taavetti
 
Iiiihanaa, mä sain mun läppärin vihdoin toimimaan! :love::ROFLMAO: Johan tässä on taas kuukauden päivät mentykin tabletin ja puhelimen voimin.

Meillä ei ole unipussia, en ole ehtinyt kaipaamaan. Poika nukkuu vieressä (tosin oman peiton alla) ja viime aikoina on tarvittu vain bodya öisin.

Meilläkin olisi kohta ensimmäisen rokotuksen aika. Tai ei nyt ihan hetkeen, mutta kuitenkin. Me aiotaan ottaa kaikki rokotteet vaikka riskejä on. Mutta niin on kai rokottamatta jättämisessäkin.

Tässä pikkuisen odottelen alkaako 6 viikon tiheän imun kausi vai ei. En tiedä mitä tapahtuu mun tisseille jos poikaa alkaa tankkaamaan oikein ahkerasti :eek: Tulee varmaan taas kunnon p*rnosilarit.
 
Meille syntyi tyttö sunnuntaina 29.6. Painoarviotahan mulle ei ikinä tehty ja kokoa pelkäsin kun meni rv 40+5. Ja se olikin tasan 4 kg ja 51 cm. Synnytys oli nopea, tunnin päästä siitä kun tultiin sairaalaan oli jo epiduraali vaikuttamassa ja kohdunsuu aukesi 6->8 cm. Yhteensä ehdittiin olla salissa kolmisen tuntia.
Ponnistusvaihe oli jotenkin aivan kamalaa ja sitä varmaan käsittelen itseni kanssa vielä pitkään. Hartiat olivat niin leveät, että kätilöt joutuivat sormin repimään tilaa että vauva saatiin ulos. Epiduraali ei tähän kipuun auttanut. Yritin pyytää episiotomiaa vielä siinä vaiheessa kun pää oli jo ulkona, mutta eivät siihen suostuneet. Varmaan hyvä niin. Onko kellään muulla ollut tällaista tilannetta?

No sit toinen juttu, mun maha on ihan yhtä iso kun sairaalaan tullessa. Eikä se ole mikään tyhjä pussi vaan suht täynnä sisäelimiä. Vatsalihakset ovat erkaantuneet tosi kauaksi toisistaan. Onko kellään kokemusta? Voinhan alkaa jo jännittellä lantionpohjaa ja ikään kuin vetää vatsaa sisään selinmakuulla? Luulisin että nää ei ole liian rajuja harjoitteita. Lankut ja vinot vatsalihakset ovat ehdottomasti kiellettyjä, toisaalta jossain taas suositeltiin tekemään vinoja jonkun pyyhkeen kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tähkä81
Onnea Mammutti :)

Eilen unohtuikin osa asiasta...
Nimittäin röyhtäytys. Röyhtäytättekö vieressä nukuttajat joka aterialla? Vai nukahdatteko kesken syötön? Minä nukahdan ja jää röyhtäytys tekemättä. Mietin, että paljonkohan ilmavaivoja se aiheuttaa. Edelleen meidän poika kitisee harvoin, mutta silloin kun kitisee, niin arvelin osittain johtuvan tästä.

Virtsan karkailusta. Synnytyksen jälkeen aivastin, ja oikeasti järkytyin miten minulla voi lirahtaa housuun. En uskonut, että minulla tulee olemaan koskaan ongelmia asian kanssa. Tämän jälkeen aloin jumppailemaan lanrionpohjaa, eikä aivastusliruja ole enää tullut, huoh.

Ruu
 
Onnittelut Aggen ja Mammutti :love:

Mä en taida kyllä ehtiä enää kesäkuulle saada tätä muksua ulos.. Oloja ei ole kyllä ollenkaan siihen suuntaan. Mut mä sain nukkua viime yönä, ihana olo nyt :)

Jaksuja kaikille :love:

JeHil 41+1
 
Ei täälläkään vielä ketään, mutta kyllä lonkkaa vaivannut koko yö. Tällä viikolla kyllä tuserran tämän ulos vaikka väkisin.

Nestehukka taitaa pukata, ihan järkyttävä olo. En vaan uskalla juoda kovin paljoa kerralla, koska pelkään oksentavani. Juoda kyllä olen yrittänyt paljon enemmän mutta ei näköjään ole riittävästi ollut, ja tää hikoilun määrä on ihan järkyttävä. Taas herätessä koko kroppa hiestä märkä ja tyyny samaten, yök. Taitaa mennä lakananvaihtopuuhiksi, taas!
 
Rokotuksista piti vielä kommentoida että me otamme kaikki eli rokotusohjelman mukaan mennään. Oma mielipide on että rokottamatta jättäminen on suurempi riski kuin rokotusten ottaminen. Meillä onkin tuossa seuraavalla neuvolakerralla rotavirus "rokote" eli ei mikään piikki vaan suuhun annettava lääke.

Me saatiin eilen illalla päätettyä tytön nimi :) hyvin perusnimi kuten siskollaankin. Ei mitään vanhahtavaa eikä erikoista. Sukunimeä saa kuitenkin tulevaisuudessa tavata niin etunimi olkoon ihan simppeli :)
 
Tilanne tietoa. Eilen ei ihmeitä ensin ollut oloissa. lääkkeet kyllä auttoi että alkoi jonkun verran supistaa. Illalla olin sitten taas käyrillä ja supistus käyrät alko näyttää että niitä ilmeni. Kätilö sano että saako hän kattoo alakerran tilanteen. No hän katto ja hups lapsivettä alko lorahtaa. Ei kerralla mutta jonkun verran. Ja Kappas sitten alko tulla neljän min välein supistuksia. Ei hirveen kipeitä mutta selkään kävi. Soitin sit kelloa että ei uni tuu ja supistaa niin usein. No kätilö sano et synnytys ei ole käynnissä kun kohdunkaulan tilanne epäkypsä. Hän anto mulle kipu lääkettä ja unilääkeen että nukkusIn. No nukuin kolmeen ja välillä supisteli ei pahasti. Sit jatkoin unta ja kuuden aikaa taas heräilin ja housut iha märät ja supisteli. No ne sit vähä hiipu.
Kävin aamupalalla ja takas sänkyyn kun heikotti ja käyrät taas otettiin.
Lääkäri kävi pyöräyttää alapäätä ja kaks senttiä auki. Nyt sit sain tehtäväks käydä kävelee että supisteluja tulis lisää. Ja on niitä tullu. Sit jos ei ala tarpeeksi tulemaan niin sut saliin ja oksitoonitippa menemään. Tänää olis tarkoitus toi napero saaha tälle puolen mahaa :) <3
Kuinka monella onkaan kokemusta oksonitipasta.???
t. Henttu ja justiina rv 42
 
  • Tykkää
Reactions: pupumama
Onnea Aggen ja Mammutti! :)

Hentulle tsempit ja toivotaan, että se vauva vielä tämän vuorokauden puolella saadaan ulos :)

Röyhtäyttäminen yösyötöillä mulla kyllä jää tosi usein. Päivisin yritän aina röyhtäyttää (tämä on huono röyhtäilijä) ja varsinkin silloin, kun on annettu maitoa pullosta. Nyt ollaankin selvitty ilman suurempia pukluja, kun vaihdettiin niihin koliikkipulloihin :) maitomäärät on kuitenkin samaa luokkaa kuin sen superpuklun sattuessa. Eli n. 60-80ml. Ja pullottelun jälkeen yleensä tuleekin kunnon röyhyt.

Rokotukset me on tytölle otettu (paitsi tuhkarokko vielä puuttuu, mutta tarkoitus on sekin ottaa) ja otetaan pojallekin. Tosin pojallakin tullaan se tuhkarokkorokote lykkäämään tulevaisuuteen, jos ei satu tuhkarokkotapauksia just ilmenemään.

Eilen olisi taas pitänyt seurustella 23.30 saakka. Tylsä juttu, koska meillä nukuttaisiin muuten tosi hyvin :D poika heräsi viime yönä 04 ja sitten kahdeksalta. Pumpattua maitoa on alettu nyt antamaan aamuisin ja iltaisin. Aamulla ainakin helpottaa ja nopeuttaa aamutoimia tosi paljon, kun ensin antaa molemmista tisseistä sen verran, että helpottaa ja sitten pullosta päälle. Iltaisin olen antanut siinä vaiheessa, kun poika alkaa enemmän torkkumaan ja vetääkin sitten vielä maitoa pullosta ja nukahtaa. Mutta kunhan päästään sänkyyn, niin kokee ihme piristymisen :D vaikka en enää siinä vaiheessa vaihda vaippaa tai mitään muutakaan. Edes valoa en sytytä. Ja se tajuaa, että nyt äiti haluaisi nukkua :D

Käytiin joenrannassa kävelemässä ja tyttö oikein juoksi ja hihkui että kivaa kivaa :) jäätiin vielä ulos, mutta tuli kylmä, kun aurinko meni pilveen ja tuulee. Jäikö se kesä nyt eiliseen? Viikonlopulle lupailee lähemmäs +30, toivottavasti pitää paikkansa ;)
 
Yösyötöllä röyhtäytykset jää tekemättä. Olemme molemmat liian väsyneitä siihen hommaan eikä ongelmia ole ollut :)

Rokotukset otamme ohjelman mukaisesti.

Virtsankarkailua mulla oli jo raskausaikana flunssassa. Nyt en ole aivastaessa huomannut ongelmia, mutta kunnon pissahädän aikana en saa virtsasuihkua katkaistua kunnolla eli jää tiputtamaan. Lantionpohjan jumppaa teen päivittäin. Gynekologi sairaalassa sanoikin, että tommosen viiden kilon vauvan jälkeen menee aikansa, että lihakset palautuu ja jumppa on enemmän kuin suositeltavaa. Käsittääkseni lantionpohjan lihaksia saa alkaa jumpata heti synnytyksen jälkeen, vaikka jo osastolla!
 
Täälläkään ei vauvaa ole vielä kuulunut, tuskin syntyy enää kesäkuun puolella. Olen jo hieman alkanut totutella ajatukseen, että pieni heinähattu sieltä sitten tulee :)

Tänään aamupäivän aikana ei ole liikkeitä tuntunut paljoakaan, mietin, että pitäiskö ihan varmuudelta neuvolaan soittaa, kun just viimeksi sanoivat,että liikkeitä pitäisi tuntua normaalisti loppuun asti ja nyt ei ole kyllä tuntunut. Toivottavasti kaikki on hyvin :/

AnnaS. 41+1
 
Hentulle peukkuja! Ollaan hengessä mukana :D

AnnaS, kannattaa soittaa, jos yhtään epäilyttää. Ihan turhaa yksinäsi mietit ja odottelet :) sulle on sanottu liikkeiden tarkkailusta, joten vaikka soittaisit ja menisit näytille "turhaan", olet ainakin noudattanut saamiasi ohjeita :) varmasti kaikki on hyvin, mutta aina kannattaa oman mielenrauhan takia ottaa yhteys neuvolaan tai synnäriin :)

Virtsankarkailua ei mulla ole koskaan ollut. Mutta olenkin sektiosynnyttäjä ja mun vauvat on olleet pieniä, joten ehkä lantionpohjanlihakset ei ole olleet niin suuressa rasituksessa :)

Onko muilla vauvautuneilla hikkaraivoa? Siis vauvalla, ei äidillä :D meidän poika kiukkuaa ja raivoaa aina, kun sillä on hikka. Ei sentään itke, mutta pitää sellaista kiukkuista ähinää :D

Nuo vauvahymyt on jotain niin parasta<3
 
Paljon onnea kaikille käärönsä saaneille ja ihan valtavasti tsemppiä vikoille kärvistelijöille! :)

Meille syntyi pieni poika 18.6. ! Tässä pikkusta ihmetellessä jäänyt täälläkin käymättä :D

Mutta tosiaan 18.6./39+2/4055g ja 53cm/POIKA

Milsteri ja poika 12vrk
 
Heippa pitkästä aikaa:) Paljon onnea kaikille nyytin saanneille ja tsemppiä vielä odottaville(y). On ollut pitkä väli kirjoittelussa, mutta olen elänyt mukana täällä kuitenkin taustalla. Meidän poju syntyi 3.6 viikolla 38+4 ja mitat 3475 ja 52. ( en saa noita värilliseksi:confused:) poika oli ekat päivät teholla, koska oli lapsivettä keuhkoissa ja hengitys raskasta, onneksi kaikki meni hyvin ja saatiin vedet pois ja vointi alkoi kohenee siitä. Arjen kiireisyys on yllättänyt ihan täysin kolmen lapsen äitinä ja eläimien kanssa. Ei ole vapaa-ajan ongelmia:whistle:.
Meidän poika ei röyhtäise ollenkaan, vaikka kuinka röyhtäyttää, onko muilla vastaavaa? Ajattelin kokeilla koliikkipulloa jos menisi vähemmän ilmaa kuin tissiltä, ainakin illalla. Selvää mahavaivaa on havaittavissa.

Taikax ja poitsu päivää vaille kuukauden.
 

Yhteistyössä