**Kesäkuun kullanmurut 2014** Helmikuussa

Terveiset Naistenklinikalta - odottelen että lääkäri tulisi ultraamaan. Neuvolasta siis laittoi päivystykseen tuon oudon kivun takia josta tossa kirjoittelinkin aiemmin. Kätilö tossa tunnusteli ja tuumaa että olisi tyrä..hiphei. Mulla kun istukka on ylhäällä kohdunpohjukassa niin haluavat poissulkea repeämät jne.

Muutoin nlassa kaikki jees, sain niitä jtn voimavarapapereita, Kelan lapun ja sydänäänet veteli tasaista jumputusta. Rd-arvot toistaiseksi kohdillaan. Sf- mittaa ei kuulema vielä mitata :p Kertoi että maaliskuusta astuu voimaan uusi neuvolakäytäntö; ensi synnyttäjillä vähenevästi ja uudelleensynnyttäjiä lisäävästi (käynnit). Vaikutus meillä loppuraskaudessa.

Sabsu 22+3
 
2014 Äitiyspakkauksesta: minustakin on periaatteessa aika poikamainen, tosin vaahtosinhan mä tuolla aiemmin, että meillä on kaikki vauvanvaatteet neutraaleja, sopii molemmille. Mä en oo mikään turkoosin ystävä, en ostais/pitäis niitä pojallakaan, joten ne saatan antaa eteenpäin uudesta pakkauksesta. Mutta muuten oli oikein kovasti minun makuun tuo uusi, tykkään noista retroruskeista ja mintun väristä ihan tosi paljon, eilen just laitettiin mintun väriset verhot ja matto vauvanhuoneeseen ja valaisin siellä oli ennestään vihreä : ) Tuosta apinapeitosta en tykkää, mutta niinhän se on, että kaikki siellä ei voi miellyttää : )

Meillä kävi tänään kylässä 3 vko:n ikäinen maidolta tuoksuva pieni nyytti :heart: Tuntu jotenki ihan hirveeltä, miten sellanen (3700g) painoinen pallero pitäis pungertaa ulos, puhumattakaan, jos se painaa yli 4 kg!! Mut oli suloinen pieni tuhisija, haluttais saada jo oma nyytti syliin! Tuli sitten testattua lounaan ja kahvin ajan Stokken New Born settiä pienellä vieraalla ja erittäin hyvin pikkuinen siinä viihtyi, ei ollut moksiskaan vaikka tunti viihdyttiin pöydän ääressä, tavallisesti sylivauvana viihtyy. Toivottavasti meijänkin pallero viihtyy setissä niin saadaan ruoka-aikoina syödä yhdessä ettei toisen tarvi kannatella vauvaa ja jos saa vielä Hesarin lukea aamulla rauhassa : D

Sabsu77: toivotaan, että kaikki olis siellä hyvin!
 
Tulin pitkästä aikaa päivittämään kuulumisia. Päivittäin käyn lukemassa, mut kirjoittaminen jää.

No heti omaan napaan. Viime viikolla oli neuvola ja kaikki hyvin. Paino noussut raskauden alusta 3kg, mihin olen tosi tyytyväinen. Nyt keski raskaudessa vissiin nousee nopeampaa, kunhan ei holtittomasti. RR ok ja pissi puhdas. Sain Kelaa varten raskaustodistuksen. Nyt vain hakemuksia menemään. Sokerirasitukseen sain lähetteen joka on vasta rv28. Aika myöhään, kun oon lukenu miten monet on jo käynyt. No ei sinänsä haittaa, ei mikään kova hinku sinne ole.

Rakenneultrassa ei kaksi viikkoa sitten näkynyt hyvin sydämen kammioita, niin kävin tänään uudestaan ja kaikki oli onneksi hyvin. Samalla kurkattiin jalkojen väliin, siis vauvan, ja tytöltä kovasti näytti!! Eli voisitko Lettu päivittää mulle tyttölupauksen.
Jotenkin hymyilyttää kovasti kun oon noiden kahden pojan jälkeen salaa toivonut tyttöä. Varsinkin ku tää jää meidän viimeiseksi vauvaksi. Saa nähdä sitten kesäkuussa onko ultraaja oikeassa. :) Nyt mä varmaan sekoon tyttövauvan vaate hankinnoissa. Onneksi kaveri on luvannut tytön vaatteita, ei tarvi kaikkea ostaa :)

Vointi on ollut hyvä, mitä nyt närästää, päänsärkyä viikottain, liitoskipuja ja eilen huomasin suonikohjun reidessä!! Käytättekö tukisukkia? Tai tukisukkahousuja?

Sellaista tänne, hyviä vointeja kaikille :)

MaMaFor3 + Tirppa rv 22+3
 
Noniin kuivat kolmisen tuntia odoteltu ja nyt jo kotiin palattu - diagnoosi alkava napatyrä. Ei pitäis vaikuttaa raskauteen tuon taivaallista mutta raskaus osasyyllinen sen syntyyn. Eipä se lääkäri ultrannutkaan, kuulema niin selvä tapaus. Näillä mennään ;)

Kertokaas tyhmälle mitä "kaikkia" Kelajuttuja tolla lapulla haetaan? Paketti/raha toki mut onks jotain muutakin mitä pitäis muistaa? Työnantajalle vien huomenna :)

Sabsu 22+3
 
Ja täällä taas...

Tukisukista: ei ole tullut käytettyä, suonikohjuille olen perimän mukaan altis, mutta ainakin vielä olen niiltä selvinnyt.

Joku kysyi jo aikaa sitten (ehkä sivu tai kaksi taaksepäin) raskaudenaikaisesta liikkumisesta. Yllättävää kyllä, itse sain liikuttua paljon enemmän alkuvaiheen väsymyksen ja pahoinvoinnin aikana. Nyt "keskiraskauden hehkeässä olotilassa" ei liikuttua tule juuri ollenkaan. Ja siitä syystä + hiiiidaaaas aineenvaihdunta on paino noussut kilon tai kaksi viime viikkoina lisää, nyt ehkä n. 5 kg yhteensä. Harmittaa oikein, kun liikkuminen on jäänyt. Nyt ei voi edes enää liukkaita teitä käyttää tekosyynä, kun tiet ovat sulat. Joten ehkäpä tässä alkaa tuo kävelylenkeillä käyminen maistumaan taas. Salille en ole jaksanut raahautua ja koko syksyn odottamani hiihtokausi ei ikinä oikein edes alkanut. Jäällekään ei ole mitään asiaa ilman kahluusaappaita.

Sabsu77: hyvä, että syy selvisi! Navan kipuilut osaavat olla ikäviä, edellisessä raskaudessa tuli vaiva tutuksi :/.

MaMaFor3: mina kävin tänään sukulaispojille shoppailemassa (3 v ja 2 kk) vaatteita ja leluja, oli kyllä vaikeaa, kun omat lapset ovat tyttöjä. En ole jotenkin koskaan aiemmin tajunnut miten suppeat valikoimat ovat pojille tyttöjen valikoimiin verrattuina jo värienkin puolesta.
 
Hei vaan :)

Äippäpakkausta täälläkin käyty Kelan sivuilla kattelemassa. Periaatteessa sama kumpi tulee viime vuoden vai tämä uus..kummassakaan ei kuosit ihan just omaan mieleen mut mahtava pakkaushan tuo on :).

Tukisukista, tänään vetäsin eka kerran lentosukat töihin jalkaan kun aamulla jalat tuntuivat jotenki tönköiltä. Josko tällä viikolla ostais ihan tukisukkahousut mammaliikkeestä. En missään nimessä halua kipeitä suonikohjuja.

Napakivusta, täällä oma napa on kyllä jotenki arka välillä eikä siihen tee mieli paljon koskea, mutta vain välillä..liekö sitten sitä kun muutenkin välillä ihoa kirraa.

Vaunuista, meille tulee gessleinit kolmirattaiset. Mahtuvat todella pieneen tilaan ja hyvää palautetta oon niistä kaverilta saanut.

Mitähän muuta. Töissä kamala vatsatauti liikkeellä, toivottavasti en saa sitä. Muuten töissäkin menee ihan jees jos tuota häntäluun jomotusta ota huomioon :)

Mukavaa viikon jatkoa kaikille :)
 
Moi kaikille... tänne rantautu flunssa korkeine kuumeineen, joten saikulla ollaan... Huomenna lääkärissä käymään...

Äitiyspakkauksesta muutama sananen...eli hakemus täytyy postittaa 2kk ennen laskettua aikaa... En tiedä katsonko vain poikaajatuksin pakkausta, mutta kyllä se vähän enenmpi poikavauvan näköinen oli, kun tytön... jos tyttöö odottaisin, laittaisin kenties hakemuksen jo nyt, jotta saisin sen edellisen pakkauksen. Itse ihastuin kyllä siihen makuupussiin ja se kevythaalarikin oli aikas söpö. Hieno pakkaus kaikenkaikkiaan, kuten aina =)

Täälläkin hikoteltiin eilen illalla ekaa kertaa :heart: Voi toista.. tuntui niin selvästi hikottelu.

Vaunut
on tilattu ja odotellaan saapuviksi, eli meille tulossa Tutekin Turran-vaunut. Muita hankintoja, vaatteita lukuunottamatta, en ole vielä tehnyt.

Perjantaina olisi sokerirasitus, ei hirveästi kyllä houkuttele, mutta käytävän se on. Sitten pääsis hiihtoloman viettoon, vielä kun tämä flunssa helpottais.

Jaksuja kaikille tasapuolisesti.

Amy & masuasukki rv 24+5
 
No nyt ei tarvitse murehtia sairaslomasta enää. Eilen oli aika aiemmin niin töykeälle työterveyslääkärille joka tällä kertaa olikin yllättävän asiallinen. Kyseli ihan perusjuttuja, katsoi mun kävelyä ja totesi että okei, tää oli tässä, hyvät lomat.

Eli näillä näkymin mulla on töitä seuraavan kerran aikaisintaan 10.3.2015, mikäli en jatka hoitovapaalle.

Vielä päälle kolme kuukautta laskettuun aikaan ja edelleen vaan nää seinät kaatuu niskaan. Mieli jotenkin tosi apeana ja ahdistaa tää jurottaminen. Ilma on pilvinen ja ruma päivästä toiseen ja emmä tiedä. *huokaus*

Anteeksi valitus. :ashamed:

Sabsu77:lle jaksamista, hyvä ettei ollut mistään yltiövakavasta kyse.

Redwing, mun esikoinen oli nelikiloinen ja pituutta löytyi 54 cm. Pään ympärys oli kivuaat 38 cm -- mutta mun mielestä tyttö ei ollut mitenkään erityisen suuri. Kai se ihan riippuu sitten vanhemman koosta, että mitä pitää suurena. Toisilla 150 cm pitkillä nelikiloinen tulee ulos ilman ongelmia, toisilla huomattavasti pidemmillä kolmikiloinenkin teettää vaikeuksia. Tosin mä olen aika pitkä, että sen puolesta mun muksut tuskin tulee olemaan täysiaikaisina kovinkaan pieniä, mutta mun mielestä nelikiloinen on ihan normaalikokoinen?

Onneksi tänään on hieronta ja fysioterapia, jos sais vähän venyteltyä selkää ja olkapäätä kivuttomammaksi.

Lettu ja Kornelius 26+0
 
Heips kaikille!

Mukavaa kun täällä keskustelu käy vilkkaana, päivittäin käyn lukemassa, mutta kirjottelu puhelimella jäänyt vähemmälle, kun jo useasti kadonnut teksti ennen lähettämistä :D

EIlen oli lääkärineuvola(25+4), oli kyllä nopea reissu, itse mittaisn painon ja rr:n etukäteen ja niissä ei mitään ihmeitä, paino nousee maltillisesti. HB:tä ei mitannut vaikka olikin viime kerrasta pudonnut 135 ->110, mikä jäi vähän harmittamaan, totesi vaan että normaalia. Rautaa kun en ole voinut syödä kun tulee huono olo ja ummetus.. Mutta tärkeintäpä se että supistukset, joita tulee jatkuvasti siis useita kymmeniä päivässä, eivät ole sisätutkimuksen mukaan aiheuttaneet mitään muutoksia kohdunsuulle! Eli voin ja saan siis vielä jatkaa töitä hyvällä omallatunnolla, eikä tartte pelätä jokaista supistusta, että joko kohta tulee jotain ulos :D

"Kakara" potkii kovasti, ja aamuisin maha muljuaa hauskasti kun liikuskelee puolelta toiselle <3 Tosin ikäviltä tuntuvat ne potkut jotka kohdunsuulle(tai jonnekkin sinnepäin) kohdistuvat, tuntuu että kohta jalka/käsi työntyy ulos, onko muilla vastaavaa? :D

Äitiyspakkauksesta en pitänyt -.- Ihan inhottaa olla tätä mieltä, mutta en vain jotenkaan osaa ajatella pitäväni niitä vaatteita muuta kuin kotioloissa, ja sitten toisaalta 140ellä saa kotivaatteita ja ison pinon kirpparilta.. Äitiyspakkauksessa en myöskään aio vauvaa nukuttaa, joten edes sitä en kaipaa. Kauhea kamppailu käynnissä että haenko rahana vai pakkauksen, jos pakkauksen, niin melkein pitäisi laittaa hakemukset jos nyt että sais sen edellisen sitte.. tai toisaalta en siitäkään kovin pidä, joten sama se kaiketi on kumpi tulee. Äh! Harmitus. (pojallehan useat noista vaatteista olisi ihan sopiviakin ja kivoja, mutta tytölle...)

Olen nyt saanut töitä, ja tehnytkin oikein urakalla, harmi vaan että ovat iltavuoropainotteisia, ja tuntuu että muuta ei sitten ehdikään kun on monta iltaa peräkkäin töissä.. Vatsa/selkätuki olisi tarpeen, mutten ole vielä ehtinyt sitä käydä ostamassa, selkä ja lantio kipeytyy helposti työpäivän aikana, vaikkei mitään nostelisikaan, työ kun sisältää paljon kyykistelyä jne(vanhustyö), toivotaan että jaksaisin ainakin vielä maaliskuun tehdä täysipainoisesti.

Mukavaa KEVÄÄN alkua kaikille! :)

Taniira ja pikkuinen 25+5 <3
 
Moikka!

Minäkin tänne pari kertaa olen pitkät pätkät kirjoitellut, mutta teksti on johonkin kadonnut. Käytän yleensä kännykkää tai tablettia, joten kirjoittaminen niillä on muutenkin epämiellyttävää, ja kun teksti on kerran kadonnut, niin uudemman kerran en ole jaksanut alkaa näpytelemään.

Vaunuista on jutusteltu. Meillä on P&T: n sportit ja taidan päivittää vaan uudempaan malliin, vaikkei vanhoissa mitään vikaakaan ole. ( oon kyllästynyt väriin ja haluan uudemman mallin, jossa ei ole niin jäykkä jarru) Esikoisella oli useammat yhdistelmät, kun en löytänyt mieleistä ja aina hankin uudet ja möin edelliset eteenpäin. Mulle ei Emmaljungat ja vastaavat iske, ovat ihan liian raskaita ja jäykkiä käyttää. Asutaan kaupungissa, mutta tulee tuolla pusikoissakin ravattua. Meillä on ilmapyörät vaunuissa ja vaikka on kolmipyöräinen, niin loskassa ja lumessa pääsee yhdistelmiä kevyemmin liikkeelle. Kaveri työnteli muksua city crosseissa Hkissä ja itki lumimöhnässä vaunujen raskautta. Mulla oli kyydissä kaksi, isompi sisaristuimessa päällä ja olivat siltikin helpommat työnnellä ja kevyemmät kuin kaverin yhden lapsen rattaat. Mulla vaatimuksena on, että mahdun esim. ratikkaan sisään ( yhdistelmillä en mahtunut ovesta sisään) , vaunut on kevyet, menee pieneen tilaan, pääsee maastossakin, kääntyvät näppärästi, sisaristuin on oltava ja ovat pitkäikäiset käytössä. Meillä varsinainen vaunuosa ei juuri ole ollut käytössä, pojat eivät ole viihtyneet makuulla ja aika pian ollaan nostettu puoli-istuvaan asentoon. Niin 3-4kk ikäisenä eivät todellakaan ole viihtyneet vaan makoilemassa, vaan ovat halunneet jo nähdä jotain. Nuorin oli vaan pehmeässä kantokassissa rattaissa ja hyvin meni. Parin kk päästä laitoin pojan pussiin ja iskin vaan rattaisiin.

Äitiyspakkaus oli ihan kiva, mutten sitä kuitenkaan ota. Useammat sukat ja lapaset oli hyvä lisä. Hankintoja en ole vielä tehnyt (paitsi yhden 68cm haalarin, oli kaunis kuosi ja hinta mahtavat 4€). Pussillisen 44-56cm vaatteita löysin jemmasta, eiköhän niillä pärjätä alkuun. Pojilla olen pitänyt bodeja ja sukkiksia, puolipotkarit on musta ihan hirveitä ja potkuhousuja en muutenkaan ole käytänyt. Kotona joku haalari vetoketjulla ja kyläillessä jotain vähän edustavampaa. Tosin nyt voi olla hassua, kun meillä on ollut talvivauvoja ja nyt onkin sitten lämmintä tämän juniorin kanssa. Kaks vee vetelee kotona leggingsejen ja paidan kanssa, onneksi nyt on pojillekkin sopivia kuoseja leggareissa.

Onko teillä muilla jotain ruokahimoja? Mulle on ruoka alkanut taas maistumaan ja kittaan päivässä 2-3 litraa maustamatonta jugurttia. Lisäksi himoitse kaikkea sellaista mitä en allergioiden takia voi syödä, esim. suklaakakkua, sitrushedelmiä, todella maustettua ruokaa ja jotain pihviä maustevoilla. Toi liha on tosi hassu juttu, koska en ole koskaan tykännyt lihasta ja jo lapsena lopetin sen syömisen, olen ollut 20 vuotta täysin ilman lihatuotteita. Nyt himottaisi pihvi ihan mielettömästi, mutta lääkäristä ei olisi viisasta aloittaa lihan syöntiä uudelleen ainakaan pihvillä tuollaisen tauon jälkeen, elimistölle se olisi kova shokki.

Kuulumisiin
Apanapa ja jätkänpätkä 26+5
 
Noi äitiyspakkaukset on aina jotenki poikamaisia mutta minusta tuo viime vuoden paketti on poikamaisempi ku tää uus! Kai se on ihan katsojan silmässä:) Vähän nyt harkitsen ottaisinko sittenkin paketin tälle 4.lle vauvalle.. Olen ottanut vain esikoiselle niin vähän houkuttelis nyt tälle viimeiselle se ottaa.
Mulla olo ihan hyvä, työvuoron päätteeks selkä vähän kipeä ja jalat turvoksissa yms mut ei juuri supistuksia eikä muutakaan huolestuttavaa. Stressaan näistä syömisistä kun ruoka maistuu! Ja liikkuminen on liian vähäistä :( Ens viikolla neuvola, saapa nähdä mitä puntari näyttää..
Jotkut kertoo kuolaavansa yöllä ja mä taas kärsin ihan rutikuivasta suusta, näen unia kuinka yritän juoda vettä koko ajan :D Nenä tukkoinen ja nukun siksi suu auki ja se kai sen kuivuuden tekee.
Oletteko muuten nähneet nettikauppaa jossa myytäis pinnasängyn reunapehmusteita yms?
Romanssi rv24+6
 
Viimeksi muokattu:
Taniira: Mulla on just tollasia samanlaisia tuntemuksia, että tuntuu, kun vauva työntäisi käden alapäästä ulos. Onneks se ei varmaan oo tässä vaiheessa mahdollista. Hauskaa, että joku muukin on saanut saman tuntemuksen. Meidän vauva potkii kanssa ihan älyttömästi! Kauhea meininki sillä päällä mahassa koko ajan.

Ä-pakkaus: Aika moni on haukkunut tota uutta pakkausta! Toisaalta oon kehujakin saanut. Ite en kattonut millainen se on. Tilaan pakkauksen vikana päivänä, kun voi ja sitten yllärinä ootan kumpi tulee ja jos on uusi niin sisältö on ylläri. Mä oon tällainen ylläri-ihminen, kun ei sukupuoltakaan kurkattu etukäteen.

Romanssi: Mulla kanssa suu on ennemminkin kuiva, kun kuolaava. Yölläkin herään aina juomaan. Tällaista ei ollut ennen raskautta. Me ostettiin pinnasängyn reunapehmuste Ikeata. Siellä oli aika edullisesti sellainen ihan perusvalkoinen pehmuste.

Turvakaukaloista: Ollaanko me niistä puhuttu jo? Uskallatteko ostaa käytettynä? Mä täällä punnitsen ostaisko uuden vai käytetyn. Perhevalmennuksessa sanottiin, että kolme vuotta on raja, että turvakaukalo ei oo enää oikein turvallinen sen jälkeen. Alkaa ne tärkeät osat löystyä ja hajota.

Mulla on yhtäkkiä paino noussut tosi paljon! Alussa ei noussut juurikaan ja pitkään oli, että neljä kiloa noussut. Nyt sitten yhtäkkiä viikossa pari kiloa noussut paino. Tänne ei muuten oikeastaan mitään uutta kuulu. On se vaan hurjaa, että kohta maaliskuu ja ajatelkaas, että sitten enää huhti- ja toukokuu ja ensimmäiset meistä poksahtaa! Ja siis ei tarvi oottaa kovin pitkälle ees toukokuulle, niin saattaa jo vauvoja tulla. Ite ainakin toivoisin, että meidän pikkuinen tulis ennemmin pikkusen etuajassa, kun että menis yli ihan kunnolla. Voi miten mä ootan tätä vauvaa! Ei malttais enää.

-Nuppu- ja Vauva 26+2
 
Lettuperkele: siis se lapsonen kun oli siinä sylissä, niin tuli vaan niin epäuskonen olo, että tuoko pitäisi mahtua synnyttämään, se kun näyttää aika isolta, semmonen kolme ja puolikilonenkin, saatika neljä ja puoli!

Mut tänään oli ultrakontrolli ja hyviä uutisia, saan mennä töihin, suositteli 6-tuntisia päiviä tai 4-päiväistä viikkoa ja heti saikkua, jos alkaa supistella, koska istukka oli vielä marginaalinen, mutta istukka oli kuin olikin liikkunut jo kohdunsuulta poispäin ja hyvät toiveet antoi siitä, että seuraavaan kontrolliin mennessä se on kasvanut kokonaan kohdunsuulta. Elikkä nyt vaan sumplimaan työohjelmaa. Mulla on niitä viime vuoden kesälomia pitämättä, joten 4-päiväinen viikko onnistuu ainakin, koska vuosilomia voi meillä pitää yksittäisinä päivinä. Kuusituntinen viikkokin saattaisi onnistua, koska mulla on ylityövapaitakin pitämättä. Ihanaa! En olis ollut yhtään valmis jäämään vielä äippälomalle!

Eilen sisustettiin vauvan huonetta, tänään ompelin marimekon kankaasta keltaiset keittiönverhot, astiapyyhkeitä ja pannulaput, sit juotiin kaffet takapihalla (toppatakit päällä) auringonpaisteessa. Ihanan keväistä ollut, ja mulla muutenkin aina keväällä tulee sisustamispuuska, saatika nyt kun äitiysloma lähenee. Ei vaan oo rahaa tehä mitään isompia hankintoja, mut ihana silti jotain pientä laittaa.

Mulla on kans nenä tukossa ja öisin ja makuulla siitä on suurta harmia, olin pari kuukautta koukussa Nasolin suihkeeseen, nyt oon päässyt siitä eroon.. Sitähän ei sais käyttää kuin 10 vrk putkeen, mä käytin varmaan kaks kuukautta, en ihan joka päivä kuitenkaan. Eikä auta kostutus- tai kortisonisuihkeet, pyykkien kuivatus makkarissa jonkin verran helpottaa, samoin korkea tyyny.

Tänään poksui 24+0, ihanaa!
 
Mäkin päivittäin käyn täällä lukemassa mutta ei vaan saa aikaiseksi kirjottaa mitään!

Äitiyspakkauksen kävin eilen hakemassa postissa, vanha pakkaus siis tuli. Oon kyllä tosi tyytyväinen että sain ton vanhan :) Toki tossa uudessa on muutamia ihania juttuja (kevyt toppapuku ja makuupussi) mutta muuten toi vanha on enemmän mun mieleen.

Paino on myös mulla alkanut nousemaan hurjaa vauhtia tässä parin viime viikon aikana. Kyllä ahdistaa tämä painon nousu, mutta eiköhän ne kilot saa sitten tiputettua synnytyksen jälkeen.

Turvakaukalo me ostetaan uutena, en jotenkin uskalla käytettyä ostaa tuntemattomalta ihmiseltä, kaverilta olisi sitten eri juttu kun tietää varmasti onko kolaroimaton ja minkä ikäinen kaukalo.

Kuinka aktiivisia teidän vaavit on mahassa?
Musta tuntuu että välillä on päiviä etten tunne kuin muutamia liikkeitä aamulla ja illalla, esim. eilen ja tänään ollut paljon hiljaisempaa kuin yleensä. Kaipa se on ihan normaalia? Istukka mulla on edessä.
Sit mua mietityttää edelleen että miks mun maha ei kasva!! Tai kyllä se on kasvanut mutta tosi pieni se on vieläkin.. ja se on jotenkin oudon muotonen, tosi alhaalla eikä sellanen pyöreä vauvamaha :D

Mulla loppuu tänään saikku ja huomenna alkaa se kevyempi työ. Tovottavasti kykenen olemaan töissä, alkaa tää kotona oleilu jo tylsistyttämään. Laskin että ei mulla oo tässä ku kolme viikkoa töitä, sit on vähän yli viikon loma ja sen jälkeen enää päälle 5 viikkoa äitiyslomaan :)

elpukka & papu 24+6
 
Moikka taasen! Mustahan on tullut jo ihan maanvaiva täällä, kokoajan kirjoittelemassa! Addikti! :D

Musta se ä-pakkaus oli ihana! Jos ottaisin, olisin tyytyväinen - tietty näin poikakatseella helppo sanoa koska kyllähän vivahdus on enempi poikapuolelle. Just tossa kaverille sanoin et tytöille ns. Sopii enempi kaikki värit mut toisinpapäin ei.. laita nyt sit pinkit, lilat ja rosat pojalle.. mut tytöllä kyllä näkee sinistä, mustaa, vihreää, ruskeaa.. Ehkä siinä syitä pakkauksen värivalintoihin? Tiedä häntä..

Kaukalo ja adapteri ostetaan käytettynä netistä, käyttöikä on sen verran lyhyt ja tämä jäänee viimoiseksi niin ei uutta. Panostan sit kieseihin eli itken ja maksan ;)

Elpukka - vaavin liikkeistä kyselit. Tekstisi oli kuin omasta suusta! Väliin on päivä pari hiljaiseloa muutamine "täällä ollaan" potkuin ja toisinaan potkutellaan menemään pitkin päivää. Mulla kohtu vielä navan alla mitä se kätilö eilen käpälöi.

Painosta: Tullut alusta tasan 2kg. Yh toivoin ettei olis lainkaan, ylilastia olis jo entuudestaan ihan riittävästi :/

R BB - kiva että tuli mukavia uutisia työrintamalta / kohdunsuurintamalta. En osaa yhtään ajatella mitä se olis mikäli eivoisi töihin enää palata :/ Tsempit vaan niille kenellä se jo on arkipäivää!

Mulla on taas hirvee hedari..nää on niin syvältä! Löytyykös muita kohtalotovereita?

Sabsu 22+4
 
Huomenet... nenä niin tukkoinen, että oli pakko nousta... voi tätä flunssaa. No, tänään onneksi lääkäriin.

Liikunnasta.. mua harmittaa kun ei tän flunssan eikä liukkauden vuoksi ole tällä viikolla tullut juurikaan liikuttua... Muutoin kyllä aikalailla normaalisti olen liikuskellut.

Turvakaukalo tulee meillekin ihan uusi.. en jotenkin ole muutenkaan kovin "käytettyjen" tavaroiden ihminen, ja ainakin turvallisuusasioissa olen tarkkana. Eriasia, jos tutulta jotain ostaa, mutta kyllä mä turvakaukalon jokatapauksessa uutena haluan.

Toiset ostaa valtavasti vaatteita kirppikseltä, mua hiukka harmittaa, kun itselläni jokseenkin vääristynyt kuva kirppiksistä, kun meilläpäin ne on täynnä vain *askaa... Lastenvaatteita, reikäisiä, umpikulahtaneita, joita itse laitan suosiolla jo roskiin. : /
Sitten, kun kuulee millaisia löytöjä toiset sieltä tekee, niin ihailen.. Täälläpäin kirpparit ovat vaan niin oksettavia paikkoja kamaline hajuineen, että ei kiitos.

Vaavin liikkeet... Hyvin tuntuu liikkeet pitkin päivää ja tosiaan erottaa jo hyvin vauvan uni- ja valveillaolorytmin. Ja kyllä mä tietoisesti vähän seurailenkin liikkumista, siitä ainakin tietää kaiken olevan hyvin masussa. Edelleen vauvan asentohan paljon vaikuttaa liikkeisiin ja varsinkin jos istukka on edessä. Täällä vauva potkii paljon just tonne ihan alas, eli kohdunsuulle ja takalistoon.

Pinnasängyn reunapehmusteita olen itse ainakin katsellut monestakin verkkokaupasta, kannattaa vaikka googlata. Lähestulkoon jokaisessa lastentarvikekaupassa olen niihin kyllä törmännyt.

Kevät tosiaan tulee vauhdilla, ihanaa. Ensi viikko virallisesti lomaa ja sitten onkin maaliskuu jo hyvällä mallilla. Huhtikuu kokonaisuudessaan töitä ja sitten toukokuun alusta äippälomalle. :)

Mukavaa torstaita kaikille.

Amy & masuasukki 24+6
 
Ä-pakkausta en ota, en koe sitä itselle tarpeelliseksi. Ihan kivan näköisiä on pakkaukset olleet ja löysin kirpparilta parilla eurolla sen viime vuoden pakkauksen pöllö vanupuvun joka on mun mielestä aika suloinen. Esikoisen vm -04 pakkauksesta on vielä jäljellä sininen koira makuupussi joka edelleen hyvässä kunnossa tälle kolmannelle poitsulle, vaikka ton uuden pakkauksen apinapussi olis ollut enemmän mun makuun :)

Rattaat&kaukalon haluan uutena. Oon tilannu ne Hollannista Bugaboon Buffalo + Maxi-Cosin kaukalo. Eilen sain ilmoituksen et ovat lähteneet varastolta ja matkalla Suomeen. Olin ajatellut joutuvani odottamaan pitenpääkin toimitusta ja olin hyvissä ajoin liikkeellä :D

Suonikohjuja on ollu havaittavissa : / Edellisessä raskaudessa sain yhden pienen kohouman tuohon polven sisäpuolelle ja nyt on sit tullut neljä lisää samoille kohdille. Käytän polvipituisia tukisukkia mut en sukkiksia, neuvolassa sanoivat että pitäs just olla ne tukisukkikset niin ehkäisisivät just noi reisien sunikohjut mut inhoan sukkahousuja enkä ole saanu niitä vielä hankittua :headwall:

Liikkeet on terävöityneet viime viikkoina. Mulla istukka edessä niin kaikki potkut ovat tuntuneen enemmän sisälläpäin ja sivuilla. Välillä on kans sellainen pyörintä ja potku päiviä et kaveri yrittää jo nyt tulla ulos itsekseen. Ja hän on myös löytänyt mun virtsarakon, onneksi pidätyskyky/lihakset on vielä kunnossa :whistle:

Kirppiksiä kiertelen mutta katson tosi tarkkaan mitä ostan, lähinnä nyt lastentarvikekirppiksiä. Suosin myös facen nettikirppiksiä josta oon onnistunut myös tekemään hyviä löytöjä. Täällä pk sudulla tosin löytyy kirppiksiä laidasta laitaan ja oon kans kiertänyt se haisevat uutta tavaraa myyvät pöytäkirppikset kaukaa.

Huomenna sokerirasitukseen ja nyt jo inhottaa koko homma, en tykkää piikeistä yhtään. Pakko se kuitenkin on käydä ja toivon ettei mikään arvo hälyyttäs.

S 26+0
 
^ Mullakin olis huomenaamuna sokerirasitus... hiukka jännittää, kun en ole ennen moisessa ollut ja lukenut jos minkäkinlaista kokemusta... saakohan sitä litkua edes juotua ?!?!... :whistle:

Mulle suositteli neuvolassa noita tukisukkia, kun töiden jälkeen kyllä turvotusta jaloissa huomattavissa. Nyt sitten kun kotona saanut olla, niin eipä pahemmin jalatkaan turvonnut.. pitäis kai hankkia sellaiset..

Amy & masuasukki 24+6
 
Amy_mam Mulla ei ole ollut ongelmaa juoda sitä litkua mulla se homma tökkii niistä piikeistä :whistle: Litku on vielä muuttunut viime vuosien aikana ja tää nykyinen on parempaa kuin se mitä silloin kymmenen vuotta sitten tarjoilivat. En olis itse varmasti edes huomannut sitä mutta se labrantäti siitä muisti mainita useampaan otteeseen :D Niin ja kannattaa ottaa evästä mukaan!
 
Neuvolassa käyty, hb noussut 102->120. Mutta unethan ovat menneet taas lähes kokonaan, viime yönä nukahdin yhden maissa ja aamulla heräsin kuuden pintaan. Hiphei, että on rento olo. Painoa on tullut nyt vähän lisää, ensimmäinen sf-mitta paukaisi yläkäyrän yläpuolelle. Itse olen kyllä sitä mieltä, että maha kasvaa hitaammin nyt kuin kahdessa aiemmassa odotuksessa. Ja niin, sykkeet olivat matalat, 138.

Muuten olo ja elo olisi mukavaa, mutta eilen otettiin taas kunnolla miehen kanssa yhteen. Oli kuulkaa hilpeä voimavarakäynti meillä. Tähän mun väsymykseen neuvolan täti tarjosi sairaslomaa, mutta vaikka kukaan ei olekaan korvaamaton, niin ei tässä nyt jouda jäädä kotiin nukkumaan. Sillä ei siellä nukuttua saisi tai sitten menisi vuorokausirytmi lopullisesti sekaisin, kun keskellä päivää nukkuisi.

Sokerirasitus olisi itselläkin edessä. Kaksi vuotta sitten se litku oli ihan siedettävää, luulin pahemmaksi. Mutta se ajan tappaminen terveyskeskuksessa otti koville. Tällä kertaa taidan ottaa vapaapäivän sille päivälle, kun sokerirasitukseen menen. Jos vaikka muutaman viikon päästä olisi vähän virkeämpi ja voisi ko. päivän käyttää tehokkaammin hyväksi.

Päänsärystä, minullahan on aiemmissa raskauksissa ollut todella kovaa migreeniä, nyt sitten äitipolilla ongelmaa on seurattu tarkemmin. Yllättävän helpolla olen tällä kertaa päässyt, mutta kunhan se 28. viikko koittaa ja toimivan lääkeryhmän lääkkeet jäävät pois käytöstä, niin riemu voi jälleen revetä. Panadol on lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa, kun pahimmillaan viikon kestävä pääkipu iskee.

Annales 22+6
 
Heippa!

Jospa itsekin sais aikaiseks kirjotella tänne jotain pitkästä aikaa. =)

Ekana tietysti uudesta äitiyspakkauksesta. Se on mun mielestä tosi kivan näköinen. :) Pitää laittaa hakemukset vetämään sitten kun täältä lukee, että joku on saanut sen uuden jo! Mun mielestä myös toi uus pakkaus oli kyllä enemmän poikamainen, mutta omalle kohdalle se sopii kyllä. :)

Lomista sen verran, että itse aloitan äitiysloman varhennettuna ja pidän vielä talviloman siinä ennen. Eli ei ole itsellä enää kuin puoltoista kuukautta töitä! Ihanaa! Ei tuo työmotivaatio ole mikään kauhean suuri tällä hetkellä, varsinkin kun töissä kesäsesonki tuloillaan ja sitä saa stressata, kun tuntuu että itselle kasaantuu kaikki vastuu. Ja ehkä "turvallisinta" aloittaa varhennettuna, koska itse olen vähän sellainen jääräpää, että en osaa hakea saikkua, vaikka oliskin tarvetta.. (nimimerkillä ei koskaan vielä saikulla ollut).

Viimeisimmässä neuvolassa SF-mitta oli 19cm, silloin oli viikkoja 22. :) Painoa oli tullut taas lisää n. 500g/viikko. Eli nyt siis yhteensä n. 6 kiloa tullut alusta saakka. HB mulla oli viime kerralla 115 ja nyt edelleen 115, vaikka olen syönyt obsidania päivittäin. Vaihdoinkin sen nyt kokeilumielellä tuohon Floravitaliin, jos se imeytyisi paremmin. Saas nähä sitten ens kerralla, onko pysynyt taas samassa. :D

Masuasukin liikkeet on tuntunut kivasti =) Nyt ollut pari päivää kyllä hiljaisempaa ja se tietysti välillä huolettaa. Mutta kyllä siellä silti joka päivä jotain touhuamista on havaittavissa, niin ehkäpä kaikki on hyvin.

Eipä tässä oikein ole muuta kirjoiteltavaa, kun itsellä ei juurikaan mitään kehumista/valittamista ole. Olo on ollut hyvä lähes kokoajan, eikä mitään suurempia oireita ole esiintynyt.

Jees.

Cherba 23+3
 
Hei! Pinnasängyn reunapehmusteen tilasin IKEAn sivuilta. Valkoinen ja maksoi 13€. Vauvan liikkeet tuntuu pitkin päivää ja yöllä jos käyn vessassa. Väsymys on armoton, onneksi oon saanu nyt nukutuksi jopa 10 tunnin yöunia. Näen kyllä melkein joka yö sekavia ja jopa pelottavia unia ja muistan ne aamulla. Töissä on tahti hidastunut ja tunnen olevani lähinnä tiellä kun mitään ei voi täysillä tehdä ja kassalla en jaksa istua/ seistä koko työpäivää kun selkä ja pakarat menee jumiin ja vihloo kovasti. Äitiyspakkauksesta tykkäsin :)
AB 23+5
 
Aamun sokerirasitus on nyt takana ja hyvä niin. Ei mikään kovin miellyttävä kokemus… Ensimmäinen verikoe meni hyvin ja litkunkin sain ihan ok juotua. Pahaa se oli, mutta ei sitä onneksi ihan hirveästi ollut. Toinen verikoe otettiin toisesta kädestä ja sitä ei meinattu heti saada ja täti joutui vähän ronkkimaan suonta, mutta suht ok meni sekin. Mutta sitten kolmannen verikokeen kohdalla yritettiin ensin oikeasta kädestä, mistä eka verikoe oli otettu. Suoni oli turvoksissa ja siitä ei tullut verta. Sama juttu vasemman kanssa. Ja nämä kyllä tuntuivat inhottavalta, kun neulalla piti kaivaa suonta esiin :( Lopulta täti päätyi siihen, että otetaan kämmenselästä avoneulalla ja tämäkään ei oikein kivalta tuntunut, mutta saatiin onneksi otettua. Lopputuloksena kipeät pistoskohdat ja varmaan mahtavat mustelmat huomenna. Mulla näkyy suonet vähän huonosti noissa käsissä ja joskus aiemminkin ollut ongelmia verikokeiden kanssa. Huono olo ei tullut missään vaiheessa ja nälkä oli kova kun pääsin kotiin. Nyt teen loppupäivän etänä kotona töitä.

Me ostettiin viime viikonloppuna vaunut =) Päädyttiin Mutsyn 4Rider yhdistelmävaunuihin, kun oli niin hyvä tarjous. Oikea hinta olisi ollut yli 1000 euroa, mutta näissä oli hyvä alennus. Vaunuissa on ilmakumirenkaat, kääntyvät isot etupyörät, jotka saa myös lukittua, säädettävä työntöaisa ja muutenkin tosi kivat ja näppärän oloiset vaunut, jotka menevät helposti kasaan ja niissä on myös irrotettavat renkaat. Samalla ostettiin sade- ja hyönteissuojat, kissaverkko, Dooky ja hoitolaukku. Tultiin siihen tulokseen, että noita erilaisia vaunuja on niin järjetön määrä, että se on ihan loputon suo, joten nyt oli paras tehdä päätöksiä ja ollaan kyllä tosi tyytyväisiä noihin vaunuihin. Näissä vaunuissa oli myös 2 vuoden takuu ja myyjä selitti vielä, miten se systeemi toimii ja se vaikutti tosi kätevältä. Nyt sitten vielä pitää ostaa adapterit, turvakaukalo ja se iso-fix jalusta, niin kaikki kalleimmat on sitten hommattu. Mutsyt ovat hollantilaiset vaunut, mutta käytännössä kaikki tehdään Kiinassa tms. Niin kuin kuulemma lähestulkoon kaikki muutkin vaunut. Myös Emmaljungat, joita mainostetaan ruotsalaisina, tehdään Kiinassa, ainoastaan jotain kangasosia tms. saatetaan tehdä Ruotsissa. Näin ainakin kaksi eri lastentarvikeliikkeen myyjää sanoi. Tosin he eivät itse myyneet Emmaljungaa, joten tiedä häntä…

Täälläkin ihmetellään näitä vauvan liikkeitä. Välillä on semmoisia päiviä, että kun istuu töissä koneella niin maha alkaa yhtäkkiä hyppimään, kun vauva potkii niin kovasti. Ja vaikka olisi paksu neule tms. päällä, niin liikkeet näkyvät ihan selvästi. Mutta sitten on taas niitä päiviä, kun muutama hassu kevyt potku tuntuu koko päivänä. Kaipa ne hiljaiset päivät ovat niitä kasvuspurttipäiviä. Ja minusta vauva on eri asennoissa eri päivinä, eli välillä potkut suuntautuvat mahaa kohti ja ne ovat tosi selviä ja voimakkaita, mutta välillä tuntuu, että vauva kääntyy niin, että ne potkut menevät tuonne johonkin sisään päin ja ne tuntuvat vain semmoisina ihmeellisinä ”kurnutuksina” tms. en osaa oikein kuvailla. Nyt on muuten viime aikoina aamulla sängystä noustessa tuntunut ihmeellistä painon tunnetta alapäässä, ihan kuin sieltä tulisi pää tai joku ulos, mutta tunne menee ohi heti kun on noussut.

Minustakin uusi äitiyspakkaus oli aika poikamainen, joten olen ihan tyytyväinen, että saatiin tuo vanha :) Tykkäsin enemmän myös vanhan pakkauksen toppahaalarista ja makuupussista, mutta pussilakanasta en hirveästi tykännyt.

Karoliina & Kepa 26 + 2
 
Plaah, taas ahdistuspäivä. Työkaveri, jota tapaan tosi harvoin, kävi ovella onnittelemassa ja kysyi oonko jäämässä äitiyslomalle ihan lähipäivinä. No en ole, lapsi syntyy vasta kesäkuussa ja vielä olisi 2kk töissä jäljellä... Hän sanoi luulleensa, että mulla on laskettu aika joskus huhtikuussa, kun vatsa on niin iso. Ja melkein heti perään tuli toinen työkaveri ihan vaan kertomaan, että onpas sulla kasvanut vatsa tosi paljon, oot jo aika pullero. En minäkään sen pulleromahaa kommentoi, joten voisko vaan pitää omat ajatukset ominaan. Eihän ihmiset noita pahalla sano, mutta jos joku asia on itselle herkkä niin siitä ei kyllä haluaisi kuulla muilta yhtään mitään.

ARGH! Mua oikeasti ahdistaa se, että vatsa on iso. Voin elää sen kanssa jos saan olla ittekseni ja kukaan ei kommentoi, mutta kai ne on nää ihanat hormonit jotka saa mut sitten itkemään ahdistuksesta kun joku jotain sanoo. Joo, ihan kiva että raskaus näkyy ja ei luulla vain lihavaksi, mutta iskee se sama ahdistus kuin esikoisestakin, eli onko lapsi a) ihan vaan iso b) jättiläinen c) mutantti, jota ei edes ihmiseksi tunnista d) mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa? Harmi, että viikkoja on kasassa vasta 26+1, mä olisin valmis jo lopettamaan raskaana olon.

Kiukkunalle 26+1
 
Älä Isonalle huoli yhtään.. täällä on toinen isomahainen joka on myös saanut kuulla mahan koosta ihan kyllästymiseen asti. Vaikka ahdistaa vaatteiden mahtumattomuus ja tukala olo muutenkin, niin ei tätä kestä enää kuin se noin 3kk =)(tosin juuri eilen valitin miehelle että mie romahan ja ahistaa niin hitokseen.. )

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa hiipiä entistä enemmän mieleen synnytys ja kauhistuttaa jo etukäteen. Esikoisen syntymää en osannut jännittää ollenkaan, mutta kyllä se 4kg, 55cm ja käsi poskella maailmaan tulo on jättänyt jälkensä... : /
 

Yhteistyössä