Voi itku, kirjoitin eilen illalla hirveän romaanin tänne, mutta kone olikin lopettanut istuntoni omia aikojaan ja viesti katosi taivaan tuuliin... Uusi yritys siis. Vähän vaan muisti pätkii, mitä kaikkea pitikään kun yöunet oli taas mitä sattuu. Kateellisena siis luen teidän yö- ja päiväunista,
@AdAstra ja
@nobelius ... Meillä tyttö kyllä nukkuu, päiväuniakin vihdoin mutta melko vaihtelevasti ja useimmiten vain tunnin pätkiä. Yöunille nukahtaa nätisti klo 19.30 ja yleensä nukkuu varsin rauhallisesti jonnekin puolille öin (ennen herätti ekan kerran aikaisintaan klo 02 mutta kaukana ovat jo ne ajat
) ja sen jälkeen hulinoidaan ja elämöidään vaihtelevasti. Hän ei vaikuta kovin nälkäiseltä, joten usein yritän tutin ja unikaverin kanssa rauhoittaa ja se saattaakin hetkeksi auttaa, mutta sitten alkaa taas höpötys ja hangonkeksinä hymyily pinnasängyssä. Yleensä jossain kohtaa (aivan liian pitkän valvomisen jälkeen) älyän syöttää ja päästään jatkamaan unia, mutta aika rikkonaisia tulee öistä näin. En tajua, miten sillä nyt on taas näin usein nälkä (onko sillä nälkä?!) kun pitkään meni jo paremmin. Joinain harvoina öinä se nukkua posottaa tyytyväisenä kahdeksankin tuntia putkeen eli loogisesti ei enää välttämättä tarvitse mitään kolmen tunnin välein tapahtuvaa syöttöä. Ehkä kiinteiden aloitus auttaisi?
Kuulostaa myöskin utopialta tuollainen, että vauva lähinnä hengailisi sitterissä katselemassa mun puuhia (tai
nukahtaisi siihen, herra paratkoon). Meidän minillä on koko ajan sata lasissa ja jotain jännää saisi tapahtua mieluiten koko ajan. Aamulla jaksaa katsoa lelujaan lelukaaren alla ja välillä päiväunienkin jälkeen vielä vähän unenpöpperössä, muuten yleensä kiepsahtaa heti mahalleen ja aloittaa kauhean viuhtomisen päästäkseen eteenpäin. Jossain vaiheessa voimat loppuu ja alkaa harmittaa kun ryömiminen ei vielä onnistukaan ja sitten kiekaistaan äiti auttamaan. Sitterissä tykkää olla vain jos juttelen hänelle koko ajan, vastaileekin usein pitkiä pätkiä. Jostain syystä hän on aina kauhean tuohtuneen oloinen jutellessaan, meidän oma pikku Matti Näsä.
Jalat ovat löytyneet ja niitä typy yrittää (toistaiseksi menestyksettä) tunkea suuhun. Samoin oikeastaan ihan kaikkea muutakin. Pari päivää sitten onnistui tempaisemaan multa banaanin kädestä ja oli jo sitä survomassa suuhunsa, kun ilkeänä estin. Ilmeisesti kuitenkin banaanitahmaiset kädet maistuivat herkulta.
On muutenkin varsin kiinnostuneen oloinen mun syömisistä ja yrittää lautaselta kalastella milloin mitäkin. Lääkäri suositti kiinteiden aloitusta 5kk ikäisenä, eli ehkä nyt vielä ainakin muutama viikko odotellaan?
4kk-tarkastuksessa oli tyypillä mittaa jo 66cm ja 6950g. Hieman oli paino ottanut notkahdusta alemmalle käyrälle, kun syömistä enemmän kiinnostaa nykyään esim. ihan kaikki muu. Nyt hän on kuitenkin taas pari päivää myös päiväsyötöillä onnistunut keskittymään niin että on syönyt jopa molemmat tissit kerralla, eli josko tämä tästä...
Mä oon myös antanut tytön istua sylissä jonkun verran, kun en jaksa tästä(kin) asiasta koko ajan taistella. Hän vänkää itseään sylissä (ja lattialla ja vaunuissa ja sängyssä) jatkuvasti ylös ja on niiiin tyytyväistä tyttöä kun pääsee pystyyn niin kuin isot ihmiset.
Vähän on haikeaa, kun enää ei tule sylittelystä kauheasti mitään, mutta onneksi iltaisin kuitenkin saan kanniskella tyytymätöntä vauvelia kantoliinassa ihan ehtimiseen asti...
Ai niin, aloitan työt vasta silloin maaliskuun alussa, hurraa! Mies ottaa siihen lomaa, jotta voi käydä tytön kanssa rauhassa harjoittelemassa päiväkodissa oloa eikä tarvitse heti aloittaa kokonaisilla päivillä. Ehkä ihan hyväkin että hän hoitaa sen niin mä en istu siellä jossain nurkassa nyyhkimässä (voin sitten hoitaa itkemisen tyylikkäästi uudessa työpaikassa
).