Kesäkuun Kastehelmet 2012 **HELMIKUUSSA**

MaTu, hyvä että sektiohaava on seurannassa, mutta melkoinen tilanne tosiaan! Mistä "kerroksesta" haava siis on osittain auki? Tsemppiä myös muihin lääkärikontrolleihin!

Pikkumyylle toivottelen parempia yöunia! Meillä kans Ikean reissu miehen kanssa on ihan tuskaa, hän ei ymmärrä että tavaroita voi vain katsella ja vähän mielikuvitussisustaa... Jos vilkaisenkin jonkin tavaran suuntaan, jota ei ollut suunniteltu ostettavaksi, heti hermostuu. Huomenna on meilläkin edessä reissu miehen ja pojan kanssa rautakauppaan, pitäis valita remonttia varten väliovia ja kylppärin lasiovi. Onneksi ollaan kerrankin samoilla linjoilla siitä mitä haetaan (tai siis 3 v. todennäköisesti on eri linjoilla rautakaupassa käynnin kanssa noin ylipäänsä...)

Liikkeet on tuntuneet täällä viime päivinä ihan vain muutamina hipaisuina silloin tällöin. Toivoisin että alkais jo tuntua säännöllisemmin (esim. aina iltaisin nukkumaan mennessä tms.), ettei tarttis huolehtia.

Maikki rv 21+3
 
Siis tää hiiva a p u a. Etupuoli suht ok ihan pientä kutinaa, mutta tänään se on iskeny kipeästi pakaravakoon. Aivan punainen ja vereshaava vielä pohjalla. Luulen, että toi voide on hauduttanu koko takapuolen. En tajua mitä mä nyt teen? Teippaan perseen posket auki vai? Onko jotain neuvoja! ?
 
Sandrastiina anteeksi että tuppaudun toisesta pinosta, mutta vauvoilla käytetään perunajauhoja, ja se toimii myös aikuisella. Käy kunnon pesulla, anna vähän ilmaa persvaolle ja laita reilusti perunajauhoa yöks. Mulla on toiminu tosi hyvin kesähelteillä kun reidet on hinkannu yhteen ja menny vereslihalle.
 
Mielestäni oon ymmärtäny että sektion haava/arpi ei ole umpeutunut ollenkaan tuosta kohdin, on siis auki virtsarakkoa vasten. Istukan kalvo ja virtsarakko ovat ns.vastakkain. Viimeisin lääkäri tosin oli saavinaan siitä jotain mittaa, ettei se oiskaan aivan kokonaan auki,otappa sitte selvän. Sille aukolle on jokin oikea nimityskin joka suomennetaan"ikkuna". Eräs lääkäri (iältään ehkä n.50) sanoi nähneensä vastavaa vain pari uransa aikana,ei siis ilmeiseasti aivan tavaton tapaus,muttei ihan yleinenkään. :|

Joo ja sektiosta on kulunut jo reilu viisi ja puolivuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Sandrastiina mulla se voide aiheutti ihan hirveetä kutinaa muutenkin...ennen voiteen laittamista ei kutissu.
neuvolaan siitä sitten juttelin niin sanokin että lopettaa se voiteen käyttö kun raavin itteni verille :/

perunajauhot on hyvä ratkaisu moneen ongelmaan :)

Mupelo esikoinen paino 4115g ja pituutta oli 52 ja mä ite olen 160cm ja n.50kg että eipä tienneet missä olen esikoista piilotellu :D
 
Viimeksi muokattu:
MaTu hurjalta kuullostaa tuo sun sektioarpi :O Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin, eikä siitä aiheutuis enempää haittaa! Kyllä minäkin sinuna ottaisin varmuuden vuoksi levon kannalta, vaikka se yksi lääkäri olikin vähän eri linjoilla.

Tuosta Ikeasta, niin täällä mies ihan manalainen, kuin Pikkumyyllä ja Maikilla :LOL: Ei kestä kyseistä paikkaa yhtään (eikä kyllä muutenkaan kauppoja). Eikä myös ymmärrä yhtään, että kaupoille voi mennä vaan katselemaan. Oon yrittäny saada sitä jo monta viikkoa mun kanssa Ikeaan, mutta ei oo tuottanu mun painostus vielä tulosta :D

liikkeistä Täälläkin ne tuntuu suurimmaksi osaksi aika alhaalla, joten epäilen myös, että Papunen pysyy edelleen sitkeästi perätilassa. Välillä tuntuu aika mielenkiintoiselta, kun on kova pissahätä ja toinen selkeästi monottaa virtsarakkoon päin. Mulla vaan tuo istukan paikka edessä edelleen vaimentaa liikkeitä "mukavasti". Edessä liikket tuntuukin sen takia enemmän epämääräiseltä möyryämiseltä ja sitten välillä tuolla sivulla tuntuu selkeämpiä potkuja(?). Nuo sivussa tuntuvat liikkeet tuntuu jostain syystä aina oikealla puolella, ei koskaan vasemalla.

ON: Torstaina oli tullu Kelalta postia, että äitiysavustus on myönnetty ja pakkaus tulee kahden viikon kuluessa postin =) Päätös oli annettu keskiviikkona ja edellisen viikon alussa vasta täytin hakemukset, eli suorastaan yllättävän nopeaa toimintaa!

Täällä on ollu parina viime päivänä ja viime yönäkin ihme mahakipuja :( Ei mitään kovia onneksi, mutta sellaista outoa särkyä. Ei ne supistuksiltakaan tunnu. Tosin en tiiä miltä supistukset tuntuu, kun ei oo koskaan ollu, mutta ei tule mitään kiristävää tunnetta, joten ei kai ne niitäkään ole. Ei oikein erota, että onko kipu enemmän suolistossa vai kohdussa...voikohan kohdun kasvukivut/mahan kasvaminen tuntua tuollaisena särkynä? Vähän sellainen olo, että tekis mieli painaa kädellä maha "kasaan", että olo helpottuis. Torstaina olis neuvolalääkäri, joten ainakin sillon pääsee tarkistuttamaan paikat. Toivottavasti pysyisivät poissa noi kivut, heti kuitenkin huolestuu kaikesta oudosta :(

Sanmar + superpapunen 24+1 (*POKS* vaan, kun en eilen kerennyt poksumaan ;) )
 
Saako kysyä tyhmääkin tyhmemmän kysymyksen.. jos kelan laskurin mukaan mun äitiysloma alkaa 10.5. niin oonko jo lomalla siis tuolloin 10.5. eli 9.5. ois viimenen työpäivä? Noloa, mut pakko varmistaa :ashamed:

Ja vielä kelaan liittyen, täytittekö hakemukset netissä ja sit vaan raskaustodistus kelaan vai pitääkö jotain hoitaa työpaikan talous-/palkkatoimiston kautta?

Kyselee rubiini (eilen 22+0 poks!)
 
rubiini, mä pyydän palkkatoimiston kautta sen Y17-palkkatodistuksen (lähettävät suoraan kelaan), kun haluan edeltävän 6 kk perusteella äitiyspäivärahan. Muuten itse laitan hakemuksen ja raskaustodistus siihen mukaan. *Muoks*, vai meniskö se raskaustodistus sittenkin palkkatoimiston kautta...

Mulla on keskiviikkona neuvola, jossa katsotaan nuo kela-asiat. Mä täytin malliksi paperisen hakukaavakkeen ja otan sen mukaan neuvolaan, niin voin siellä tarkistuttaa onko ruksit oikeassa kohdassa ennenkuin laitan varsinaisen hakemuksen.

Täällä kans hiiva vaivaa. Hain canesten -kapselit x 3 tänään apteekista, toivotaan että sillä lähtee. Eilen illalla laitettu voide jo vähän helpotti oloa.

Ostettiin tänään pinnasänky, kun naapurilla oli sopiva myynnissä (halusivat siitä eroon kerrossängyn tieltä). Tuntuu hassulta, kun makkarissa on nyt pinnis, vaikkei vielä vauvasta ole mitään tietoa.

Maikki rv 21+5
 
Viimeksi muokattu:
Perunajauho yön jälkeen tuntu hyvältä, mutta aamupäivän aikana haavaumat iski välilihaan ja palautu pahempana palaraan. Oon varmaan surkea äiti kun ajattelin vaan itseäni ja hain flucanzolin suun kautta otettavaksi. 2tuntia sitä pyöritin mielessäni ennenkuin pystyin ottamaan. No haavaumat alkaa häviimään ja kutina on loppunu enkä aamun jälkeen ole rasvannu.. Toi annoshan on turvallinen ekan kolmanneksen sen jälkeen epävarmalla pohjalla, järkeilin vaan että monet äidit syö kaikenlaisia lääkkeitä raskauden aikana ja mun syntymävuosina ei ole ollu mitään lääkerajoituksia ollu.. Äidiltä ja anopilta hain vielä tukea tähän.. Oon tosiaan gefilusta kanssa käyttäny suun kautta.

Hurja juttu tuo sektiohaava ja leikkaussalissa työskentelevänä hoitajana suosittelen todella sua pysymään levon kannalla ja välttämään turhat rasitukset!! Erikoiselta kuulostaa, mutta siltä, että hyvin mahdollista kuten monet muutkin asiat. Keho on todella muovautumiskykyinen ja monta asiaa kestävä joita järki ei tajua.
 
Heips täältä :)

Neitinen riehuu masussa ihan hirveesti :) Eilen pamahti 25s viikko käyntiin, eli 24+1 tänään. Jotenkin tosi hassua ja tavallaan pelottavaa, et 16 viikkoa laskettuun aikaan, ja 13 viikon päästä olis jo täysaikanen jos syntyis :eek: Hui! Kohta meillä on kaks lasta.

2,5 viikkoa seuraavaan ultraan, pääsee taas näkemään pikkusen :heart: Ja onhan se kiva tietää myös, et onko niille istukan laguuneille tapahtunut jotain. Ja et kasvaako neitinen ihan normaalisti. Vähän pelottaakin, vaikka oon oikeestaan vaan positiivisia juttuja niistä laguuneista.

Mä täytin kans kela hakemukset tos alkuviikosta netissä. Nyt kun muistais laittaa raskaustodistuksen postiin. Äitiysavustus otetaan rahana, ku mä oon niin nirso vaatteiden suhteen, et ei tulis kuitenkaan pidettyä oikeestaan mitään niistä pakkauksen vaatteista. Esikoisella tuli melkein kaikki käyttöön, mut silloin mä en ollutkaan niin vaatefriikki kun nykyään.

Tavaroista pinnasänky patjoineen on ostettu. Vaunut, turvakaukalo, hoitopöytä ja vaatelipasto on hankkimatta. En tiedä yhtään mitkä vaunut haluan :eek: Ihan hukassa! Vaatteita on _vasta_ kolme muovikassillista jemmassa. Tyttövaatteita lähes kaikki, eli voi lapsiraukka jos onkin poika :LOL:


Pillipöllö ja Aino-Einari 24+1
 
Huomenia!!!
Tänne on uusiaki tullu, tervetuloa!
En oo jaksanu kirjoitella ku töiden jälkeen oon ollu iha poikki!! Käytiin pari viikkoa sitten rakenneultrassa ja kaikki on hyvin :heart: ja poikaolosta tuli poikalupaus
Noista vaunuista/kaukaloista me ostettiin oran taiga-vaunut ja kiddy turvakaukalon
Niin ja ku mulla on istukka iha edessä ni potkut on vasta nyt alkanu tuntuu! Viikon verran olen arvuutellu et onko potku vai kiertääkö ilmaa vaan :LOL: jos lähtis tekemään tilaaa tonne vaatehuoneeseen et jätkänpätkän vaattei mahtuis sinne
Tiituliini ja jätkänpätkä rv 22+3
 
LIIKKEITÄ mää tunnen liikkeitä!! :heart: :heart:
woop woop!!
Eilen illalla kun kävin nukkumaan niin kamala möyrintä alkoi ja potkuja!! IHANAA! Aamulla kun heräsin ja menin peiton kanssa sohvalle makaamaan niin mun vas. puoli vatsasta meni ihan kivikovaksi ja oikea puoli "tyhjäksi" miehen kanssa ihmeteltiin että mitä sielä tapahtuu, mutta olisiko ollut niin että Möykky olisi työtänyt päätään/peppua sinne? :D :heart:

Torstaina rakenneultraan!! mua jänniittää niin kamalasti.. oon huomannut etten ole tässä viikon aikana halunnut luoda hirveää kontaktia vauvaan koska pelkään niin paljon että sieltä löytyisi jotain! Eniten pelkään sitä kun tosiaan miehen veljen vauvalta tasan vuosi sitten löydettiin rakenneultrassa se että koko ohutsuoli oli vauvan vatsasta pihalla :( vaikka tuo on hirveä harvinaista, silti en halua ajatella niin naiviisti että "sieltä nyt saadaan selville se sukupuoli" pääasia että on terve! :heart:

MaTulle jaksamista ja stemppiä haavan kanssa!!

Maikki79 mulle suositeltiin hiivaan että mielummin ottaa sen Canesten 500mg 1x1 emätinpuikon kun ne 250mg x3.. on kuulemma tehokkaampi tuo yksi kertahoito.. ? :) Tiedä siittä, mulle meni ohi yhdellä 500mg puikolla :)

Sandrastiina kokeile myös vauvojen pepputalkkia! mää oon sitä käyttänyt esim sheivauksen jälkeen herkistyneelle iholle.. tosin ajaa varmaa saman kun tuo perunajauhot.. :)

Voi oon niin onnellinen! Ihanaa ajatella että kaikki on tällä hetkellä nin hyvin, enkä voisi olla onnellisempi :heart:

Hemutus ja Möykky 21+0 POKSISTA :flower:
 
Me käytiin pe äitipolilla ja tytöksi epäili lääkäri maha-asukkia <3 6 viikon päästä seuraava käynti siellä, jolloin vielä varmistetaan sukupuoli. Eka kerran vaava oli hereillä kunnolla ultran aikaan ja piti kättä poskella ja imi peukkua <3 Ja eka kertaa mulla tuli THE OLO ultran aikana. Äärettömän rakastunut ja onnellinen olo, en oikein osaa selittää... onko muut kokenut samaa? Painoa oli tullut viikossa melkein 100g. Siellä se murunen kasvaa ja kehittyy.

Liikkeistä vielä, ihan älytöntä tuo puskeminen alavatsalla. Pyllyllä tai kantapäällä puskee ultraajan mukaan, asennosta päätellen. Huh huh :) Että Hemutus, sinulla varmaan samoja tuntemuksia.

Ostettiin muuten Oran Jovi Air vaunut, viime vuoden värimallistoa. 399e vauvatar nettimyymälässä. Olisin halunnut harmaa-lime väriset, muttei raaskinu väristä maksaa 100e...

Ainiin, sain työluvan, huomenna sitten kokeillaan miten onnistuu ja miten verenpaine pysyy kurissa...

Pitäneekö minullakin poksua, perjantaina tuli puoliväli ja nyt 20+2.
 
Liikkeistä: nyt niitä tuntuu usein ja vahvempina. Mutta istukan kohdalla ei tunnu mitään, se siis on tosi hyvä vaimennin. Vaikka se istukka on ihan edessä, se on kuitenkin vähän vasemmalla puolella. Musta tuntuu, että tyttö on kääntynyt pää alaspäin tai poikittain niin, että potkii nyt oikealle puolelle :) ehkä on miltei pää alaspäin, koska liikkeet tuntuvat melko ylhäällä. Tunnen liikkeitä toistaiseksi joko tuossa oikealla puolella tai ihan alhaalla. Aiemmin niitä tuntui ihan alhaalla enemmän, nyt siellä ei juuri mitään.

Nyt alkaa konkretisoitua, että vauva on tulossa! Ja jokin pesänrakennusviettikin alkaa heräämään. Siivoaminen maittaisi taas :D pitkän tauon jälkeen. Toisaalta kevätkin voi innostaa pyyhkimään pölyjä. Joka tapauksessa ihanaa, että kevät tulee ja että olen ollut nyt pitkästä aikaa jaksavammassa kunnossa. Jopa siis jaksaa vähän ulkoilla, siivota ja tehdä ruokaa ilman, että tuntuu, että taju lähtee/ huimaa/ jalkoja särkee tms. Jalkohin nuo kunnon tukisukkiset ovat kyllä auttaneet hyvin. Olisi pitänyt satsata niihin jo aikaisemmin.

Tänään 22+6, huomenna alkaa jo 24. viikko. Hurjaa!
 
Heipähei taas,

Ikeasta hassua, että teidän joidenkin miehet ovat niin sitä vastaan. Omani katselee innoissaan kaikkea siellä kanssani ja yhdessä ideoimme uutta (joskus kaukana tulevaisuudessa) rakennettavaa taloamme.

Liikkeistä täällä on tosiaan tuntunut jo tammikuun alusta asti ja jatkuvasti tuntuu voimakkaammin. Myös mies tunsi jo tammikuun puolessa välissä liikkeet eli ovat siitä asti tuntuneet hyvin jo vatsan päällekin. On se vaan ihanaa, kun ei tarvitse enää odotella seuraavaa neuvolaa siinä toivossa, että pääsee kuuntelemaan sydänääniä ja tietää onko kaikki hyvin. Nyt ne tuntuu jo melkein turhalta, kun itse tuntee ja tietää, että kaikki on hyvin.

Hankinnoista me aktivoiduimme oiken kunnolla tuossa tammikuun vikalla viikolla. Ostettiin Kiddy nest turvakaukalo, Hartan Topline S 2011 vuoden vaunut, pinnasänky ja patja. Lisäksi piti ultran jälkeen mennä ostamaan kaksi söpöä pinkkiä bodya. Myös kaikkea muuta hauskaa, pientä, söpöä tullut hankittua heräteostoksina. Nuo vaunut olivat suuri ihastuksemme. Törmäsimme niihin ja sen jälkeen mitkään muut vaunut eivät enää käyneet. Ovat niin kevyet ja hyvät liikutella ja talvea varten saa tarvittaessa hankittua eteen isommat pyörät noin 100 €:lla.

Omassa voinnissa ei ole tällä viikolla ollut kehumista. Tosiaan kaksi kertaa tullut soitettua synnytyspäivystykseen, mutta aina käsketty vain seuraamaan tilannetta. Keskiviikosta asti on nyt ollut jatkuvasti vatsa oikealta alhaalta jonkin verran kipeä. Lisäksi tuntuu koko alavatsassa paineen tunnetta. No toivottavasti ei ole vakavaa.. pitänee ottaa neuvolassa vielä puheeksi torstaina.

Esitietolomake tietääkö joku, että pitääkö tuohon esitietolomakkeeseen täyttää sekä tytön että pojan nimet, vaikka tietäisi kumpi on tulossa (tosin eihän se varmaa ole)? Tuntuu omituiselta päättää tässä vaiheessa nimet, jotka menee sitten sairaalalle nähtäville. Ei ole vielä kuin tytölle muutamia nimiä mietittynä, mutta niistäkään ei ole mitään varmaa vielä. Ja torstaina pitäisi kaikki tietää.. APUA :eek:

Poksutaanpas sitten..

PikkuistaOdottava 22+0.
 
Heipparallaa!

Kuulostaa kivalta, että kaikki on jo mukasti raskaana, eli uskaltaa nauttia ja liikkeet taitaa kaikilla tuntua, yms.
Puolet jäljellä meillä kaikilla suunnilleen niitä ihan todellisia raskausviikkoja, kun kaksi ekaahan on vaan "huijausta" :)
joillain varmasti vähemmän, millonkohan eka vauva syntyy? Toivottavasti menee toukokuulle kuitenkin.

Helkuta, kun neuvolassa unohdettiin ottaa se hemoglobiini nyt viimeksi, kun olisi ollut kiinnostava tieto. Nyt olen yrittänyt alkaa syömään niitä raudallisia raskausvitamiinejä, mutta kappas vaan kun saa oksennuksen lentämään. Jää useimmiten ottamatta, kun tulee sitten aamupalakin ylös.


Matu kuulostaa todella ikävältä vaivalta! Milloin seuraava kontrolli?
Ottaisin, joo sinuna todella iisisti, enkä ehkä lähtisi minnekkään reissuun, josta pitkä matka sairaalaan. Muistahan pitää puhelin mukana aina matkassa.

Jännä toi esitietolomake ja lapsen nimi, ei meillä ole kummassakaan raskaudessa ollut puhettakaan että pitäisi vauvan nimi laittaa jonnekkin paperiin etukäteen ja sairaalassa on kuitenkin tässä tullut rampattua ihan riittämiin.
Ja kokemusta kahdesta eri sairaalasta.
Ollaan kyllä mietitty nimiä kuumeisesti, varsinkin kun tietää kumpi tulee, niin pitäis olla riittävästi tässä aikaa keksiä hyvä nimi, mutta yllättvän vaikeaa tuntuu olevan.

Onneksi ite olen säästynyt kaikilta hiivoilta ja muilta tulehduksilta, ekassakaan ei mitään sellaista vaivaa ollut. Tuo Sandrastiinan vaiva kuulostaa kyllä sen verran rajulta, että hyvä vaan, että hait kunnon lääkkeet. Ei se massiivinen tulehdus alapäässäkään turvallinen vauvalle ole. Ja varmasti pitkittynyt ja paha hiiva altistaa myös muille tulehduksille.

Pikkuista odottava Eiköhän nuo ole ihan normaaleja tuntemuksia, uskoisin ainakin.

Meillä löytyy noita rattaita ja vaunuja nyt kolmin kappalein. Ekalla kerralla sitä ei tajunnut kuinka erilaiset ne vaunut on työntää kymmenen kilon painon kanssa tuolla ulkona epätasaisessa maastossa, kuin sisällä kaupassa tyhjillään :) Siksipä olisikin aina tosi hyvä päästä kokeilemaan niitäpihalle ja painon kanssa.

Ensimmäistä odottaville, varsinkin paljon kaupungilla, kauppakeskuksissa, ym ja autolla liikkuville suosittelen jotain laaduksata travel systemiä. Renkaiden koko ja materiali kannatta huomioida niin, että soveltuu Suomen olosuhteisiin ja juuri siihen omaan käyttöön. Joko kaikki samaan runkoon, eli koppa, ratas ja kaukalo tai sitten yhdistelmät ja matkarattaat kaukalolla erikseen.
Vauvan kanssa on ihanan helppoa napsauttaa nukkuva vauva kaukalossaan kiinni ratttaisiin. Jos ostaa travel systemin tyyliin matkarattaa ja kaukalo, niin muistakaa tarkistaa että kaukalo on oikeasti helppo ja nopea kiinnittää rattaisiin ja rattaat saa myöhempää käyttöä varten kokonaan makuu asentoon.
Ja suosittlen ennemmin ostamaan ne kalliit ja laadukkaat rattaat tai vaunut, kuin halvat ja ihan ok:t, sillä usein ne halvat joko hajoaa tai eivät toimikkaan ihan niinkuin olisi halunnut. Merkki tavaralla on myös parempi jälleenmyynti arvo ja säilyy sitten seuraavillekkin.

Me ostettiin nyt yhdistelmien ja matkisten lisäksi tuplat, kun liikun aika paljon lasten kanssa itsekseen, enkä usko tuon esikoisen pysyvän vielä 4 kk päästä kaupungilla nätisti vieressä. Eikä takuulla jaksa kävellä puoltapäivää siellä ja täällä, niinkuin meillä on tapana. Me myös matkustellaan suhteellisen paljon (useita kymmeniä öitä vuodessa) niin reissuissa on kiva saada kummatkin lapset nukkumaan ja istumaan rattaisiin.
Päädyttiin näihin ja ollaan ensivaikutelmalta tosi tyytyväisiä.
Tuon sisaristuimen saa makuu asentoon kahdella eri tavalla ja istuma-asentoon. Ylemmän istuimen suuntaa voi helposti vaihtaa. Lisäksi saisi kiinni kaukalon, makuu kaukalon, tai vaunukopan. Eli tosi monipuoliset ovat. Meillä käyttöön tulee pehmeä koppa vauvalle. Nuo oli yllättävän hyvät ja näppärät työntää, myös lumisilla teillä. Tiesin heti kun näitä venkslasin kaupassa, että nää muuttaa meille.

http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRQyl4lF1AFBQg64hySKW15Xt8krhCFx8IQ54IdBvb6sN93TgLuQQ

Nämä siis toimii nyt meillä ihan yksittäisinä rattaina ja sisaristuin on helppo kiinnittää kun tarvetta tulee. Eikä ota yhtään kiinni jalkoihin kävellessä tuo sisaristuin, vaikka kuvasta epäilin niin.

Seisomalautaa kokeiltiin, mutta mä joutuisin työntämään rattaita sivusta, etten potkisi koko kapistusta irti, eli ei toimi meillä. En myöskään millään usko että meidän esikoinen seisoisi siinä kovin pitkiä matkoja ja ottaahan tuo jo kiinni lumihankeenkin tosi äkkiä pienine pyörineen.

Mites muut joille tulee toien, kolmas, jne, millaisiin ratkasiuihin olette päätyneet tai mitä olette miettineet?
 
  • Tykkää
Reactions: ninanina
tulin vaan ihmettelee omaa napaa...
eilen illalla säikähdin niin paljon että lopulta menin paniikkiin.
11 illalla rupes supistuksia tuleen ihan jatkuvalla syötöllä.
eivät olleet kipeitä mutta tokkopa tuo normaalia on että 10minuuttiin mahtuu 4supparia :/ ja siis ne ei 3tuntii tauonnut hetkeksikään vaan aina alko uus supistus kun toinen lakkasi.
siitten kun yritin miehelle soittaa niin hän ei vastannu puhelimeen ja siitäkös sitten sen paniikin sain joka ei varmastikkaan ainakaa auttanut supistusten kanssa :/
onneks sain kaverin kiinni jonka kanssa sovittiin että hän vie mua sairaalaa jos kipeäksi muuttuu.
mä kun olen sellanen pässi että sairaalaan en lähde ennenkun pää kainalossa.
nooh tänää sit ollu alavatsa kosketusarka mutta ihmekkös tuo tommosen reenin jälkeen, pirpanan liikkeet kuitenkin tuntuvat todella voimakkaina.
tän päivän olenkin ollu sitten niiin väsy että olen vaan nukkunu ja koittanu ottaa niin rauhallisesti kun ikinä vaan mahdollista
onko kellää käsitystä mitähän mahto oikeen tapahtua :O

huomenna soittelen aamusta lekurii
 
Te ootte liian aktiivisia kirjottelijoita mä en pysy mukana :)

Mutta huomenna kauan odotettu ultra (ihquuuuuu)
Toisin tuolla facebook ryhmässä vitsillä heitin että varmasti joku sairastuu pahoin ja mä joudun siirtään ultraani..no tuossa hetki sitten kohta 1v9kk poika yrjös rappusille,toivon että on vaan syönyt jotain tai liikaa eikä mahatautia. ( jaksaa touhuta)

Mä oon 100% varma poika olostani että toivottavasti näkisi tai suostuisivat kertomaan kumpi tulossa,pääasia kuitenkin että olisi terve
(Saas nähdä saanko valitukset kun mun piti käydä terveyskeskuksessa tällä viikolla paasto arvo ottamassa,mutta en käynyt kun kamalia pakkasia koko viikko, toiseks mun piti koko viikon mitata sokereitani mutta nekin on vaan keskiviikkoon asti kun mun mittarista loppu paristot enkä oo uusia saanut siihenkään hommattua)

Kiva että tässä ryhmässä on muitakin jotka saaneet yli 4kiloisia ,musta vaan tuntuu että mä on ainut joka synnyttää kaikki neli kiloiset =) ( toka poika 4,140kg =paino arviossa paino oli 3,5kg ja kolmas poika 4,260kg= paino arviossa 2päivää aikasemmin 3,7kg ) Toisin onhan isänsäkkin ollut miehen mitoissa syntyessään 4,5kg :D

Mutta huomenna perehdyn teidän ketjuun tarkemmin nyt telkun ääreen..ja pitäs koittaa saada nukuttuakin,mutta jännittää tuo ultra.

möhköpantti+heta-einari 20+4
 
Viimeksi muokattu:
Heippa! Onpas tänne taas kirjoteltu..

Möhköpantille: mulla kohta 7 vee esikois tyttö oli syntyessään 4130g..aika vääntö oli saada neiti maailmaan=) mukava lukea myös teistä joilla ollut aika isoja vauvoja.

maritta83 ja mooses 22+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä