Kesäkuiset 2025 ☀️

vierailija
Täälä edetään jännittäviä ja ahdistavan pelottaviakin aikoja. Tastatiedoksi: 3 alle eskari-ikäistä lasta, yhdet kuolleina syntyneet kaksoset, kkm ja edeltävässä kierrossa tapahtunut spontaani km. Tulin kuitenkin uudelleen heti tuon km:n jälkeen raskaaksi eikä nyt ole mitään varmuutta viikoista.

Kävin kohdunulkoisen epäilyn vuoksi verikokeissa (viikkoja laskennallisesti mahdollisuuksien puitteissa KORKEINTAAN 5+6) ja neuvolan lääkärillä, joka huonolla ultralla ei saanut mitään näkyviin. Sitten saatiin tietoon että hcg oli jo hurjat 23 329, eli todellaki enemmän kuin kuuluisi kun viikkoja todennäköisemmin vähemmänkin kuin tuo 5+6 verikoehetkellä. Piti lähteä samantien naistentautien päivystykseen paremman ultran äärelle. Sieläkin näkyvyys huono mutta todennäköisemmin raskaus oikeassa paikassa kuin väärässä paikassa. Sain kontrolliultran tiistaille (eli vajaan viikon päähän). Ahdistavinta tässä on se, että lääkäri kertoi ehkä nähneensä häivähdyksen toisestakin neste-ontelosta ensimmäisen ala/takapuolella ja sen lisäksi korkea hcg-arvo voisi kertoa kaksosista. En todellakaan ole valmis kokemaan samaa uudelleen, kun edellinen kerta kaksosten kanssa päättyi miten päättyi. Ahdistuin heti niin etten ole saanut nukuttua. Toivon todella, että tiistaina ultrassa näkyisi jo enemmän ja saisi jotain tietoa. Kaksosuus olisi ihana asia mutta uskon, että raskausaika olisi liian ahdistavaa ja traumat eivät jättäisi rauhaan.

Oudointahan tässä on se, että meillä on ”riskit” monikkoraskauksiin on lähellä nollaa, joten edes sen vaihtoehdon ilmoille sanominen toistamiseen sai minut melkein pyörtymään.

Piti vaan päästä jonnekkin purkautumaan. 😶 Kiitos jos jaksoit lukea.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukija535739

Piti vaan päästä jonnekkin purkautumaan. Kiitos jos jaksoit lukea.
Onpa raskas tilanne. En osaa muuta sanoa kun hirmuisesti voimia tilanteeseen. ❤
 
Voimia vaikeaan tilanteeseen. Toivottavasti nyt kuitenkin olis kaikki hyvin ja saisit tukea ahdistaviin tunteisiin. ❤
 
Tänään 5+5, eli ylihuomenna alkaa jo 7. Viikko. Vielä menee vähän asiaan totutellessa, en meinaa edes muistaa kokoajan että ainiin tässä sitä ollaan raskaana 😅 tällä viikolla soitan neuvolaan. Tietynlainen paineen tunne mahassa, jomotus ja nipistelyt oireita, väsyttää ja ummettaa 🙈 kahvi maistuu edelleen, olo melko normaali. Mahaa turvottaa ja sain jo esikoiselta tietyn katseen mahaan 😆 tätä ei muuten pitkään piilotella.
 
  • Rakkaus
Reactions: Kyfi
Tänään 5+5, eli ylihuomenna alkaa jo 7. Viikko. Vielä menee vähän asiaan totutellessa, en meinaa edes muistaa kokoajan että ainiin tässä sitä ollaan raskaana tällä viikolla soitan neuvolaan. Tietynlainen paineen tunne mahassa, jomotus ja nipistelyt oireita, väsyttää ja ummettaa kahvi maistuu edelleen, olo melko normaali. Mahaa turvottaa ja sain jo esikoiselta tietyn katseen mahaan tätä ei muuten pitkään piilotella.
Minäkään en ole vielä soittanut neuvolaan. Yleensä olen heti plussasta soittanut mutta nyt en jotenkin ole saanut aikaiseksi edes. Täällä oireetonta joten unohtuu vielä usein että hetkonen tässähän raskaana ollaan. 😍
 
Yhteistyössä