Kesäkuiset 2022

Täällä tuhisee sängyssä viime torstaina 2.6 viikoilla 38+3 syntynyt tyttö. 💜💜 Kaikki tapahtui todella hienosti ja nopeasti. Yöllä puoli kahden aikaan tunsin jonkun "piston" alapäässä ja menin vessaan. En ollut varma että menikö vedet, joten jäin sitä asiaa miettimään. Sänkyyn palatessani, supistukset alkoivat todella napakoina. Nousin uudelleen sängystä ja tutkailin että menikö vedet vai ei... Totesin että kyllä ne sitten varmaan meni kun supistuksetkin alkoivat heti sen jälkeen ja olivat heti aika säännölliset 7-10 min. Soittelin synnärille ja sanoivat että voi lähtee heti tulemaan. Noin kolmen aikaan yöllä oltiin sairaalassa ja kaikki menikin tosi nopeasti. Olin heti n. 4cm auki, sain kohdunkaulan puudutteen joka ei juurikaan vaikuttanut, pyydettiin epiduraalia. Epiduraalissa hieman kesti, joten vaihdettiin lennosta se spinaaliin koska puolen tunnin päästä olin n. 7 cm auki ja sitten yhtäkkiä jo kokonaan auki. Supistukset olivat todella kovia, mutta toki ihan hirveen kauaa en niitä joutunut kestämään. Ponnistusvaihe kesti 15 min. Tyttö syntyi 4.51. Koko synnytys siis oli kestoltaan 3 h 21 min. Sairaalassa kerettiin olemaan vajaa 2 h. 3475g ja 50 cm täyttä rakkautta! ❤

Tsemppiä kaikille loppuodotuksiin! Mä tiedän että se odottaminen on ihan tuskaa, varsinkin näin kärsimättömänä ihmisenä kuin minä. Ja toisekseen myös raskasta kun kroppa rupee olemaan jo niin väsynyt ja kipeä. Lopputulos onneksi palkitsee! ❤❤
 
Oi kuin jännät paikat nyt monella. Tsemppiä kaikille viimeisiin päiviin ja viikkoihin! Ja valtavat onnittelut kaikille, jotka on saaneet jo pienen syliinsä. ❤

Täällä on nyt oltu kotosalla neljä päivää ja opetellaan uutta arkea. Sattui tosi huono tuuri, että juuri kotiutumispäivänä esikoisella alkoi flunssaoireet ja nyt tuntuu itselläkin vähän kurkku ikävältä. Ollaan yritetty hysteerisenä pestä ja desinfioida käsiä ja nyt käyttää maskiakin pientä hoitaessa, ettei vaan tarttuisi häneen mitään pöpöjä. Tätä huonoa tuuria lukuunottamatta alku on sujunut oikein mukavasti.

Meidän pieni oli kooltaan 44cm ja reilut 2600g. Tuntuu taas niin pieneltä, vaikka onkin painavampi tapaus kuin isosiskonsa syntyessään. Tämä tyyppi on ollut tosi tyytyväinen ja tosi taitava syömään, imetys sujuu vaivattomasti. Yöllä tankkaillaan oikein olan takaa sekä maitoa että syliä, joten äidin yöunet on mitä on, mutta sekään ei tunnu pahalta, kun kaikki on muutoin sujunut niin mahdottoman hyvin. Tosi kiitollinen olo ja ihmetellään päivittäin että tämä vauva-arki voi olla tällaistakin, kun esikoisen kanssa alku oli niin rankka. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä että saadaan pieni säästettyä flunssalta.

Käytiin sairaalassa ennen kotiinlähtöä vielä kätilön kanssa synnytys läpi, ja tosiaan olin edelleen ihan äimistynyt, kuinka nopeasti se meni. Synnytyksen kokonaiskesto oli 7h ja ponnistusvaihe kesti 10min. Olin ollut oksitosiinitipassa pienellä annostuksella 3h kun säännölliset voimakkaat supistukset alkoi. Siinä vaiheessa supistukset alkoi jo muuttua tosi kivuliaiksi, mutta piti pärjätä vielä lämpötyynyillä ja tenssillä sillä en ollut tarpeeksi auki muuta kivunlievitystä varten. Aika pian tilanne kuitenkin muuttui ja mentiin saliin kun olin 4cm auki. Lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulan puudutteen, joka ei vaikuttanut ollenkaan. Heti perään laitettiin epiduraali. Edellisessä synnytyksessä puuduin vähän liiankin hyvin, ja tällä kertaa annostusta jätettiin pienemmäksi. Lapsivedet meni itsestään siinä supistusten keskellä ja siinä vaiheessa olinkin jo täysin auki ja alkoi valtava ponnistamisen tarve. Tällä kertaa (päin vastoin kuin edellisessä synnytyksessä) ponnistaminen lievitti kipua valtavasti, ja siksi olikin helppo ponnistaa. Pieni tuli ulos muutamilla ponnistuksilla. Säästyin vaurioiltakin, eikä tullut minkäänlaisia repeämiä. Hyvin kesti edellisen synnytyksen eppariarpi. Oma vointi on ollut todella hyvä synnytyksen jälkeen.

Huomenna neuvolan kotikäynti, katsellaan painot sun muut. Pikkuisen paino kääntyi sairaalassaoloaikana nousuun, eikä itselle ole kyllä kotonakaan herännyt huolta, vaikka kaveri pieni onkin, kun niin hyvin on syönyt.

Sellaista täällä. ❤
 
Samaistun muiden tuskailuihin, oon nyt asennoitunut niin että viimeistään heinäkuun alussa on vauva täällä, ei siihenkään niin kauas ole, yritän unohtaa lasketun ajan kun ei se varmaan mitään merkkaa 😁 ja paljon vaan sovin menoja jotta varmasti sit tuleekin lähtö sairaalaan. Menkkamaisia kipuja täälläkin mutta aika maltillisesti vielä. Sairaalakassin pakkaamisen sentään aloitin. Nyt 38+4

Paljon tsemppiä @Charrypie - 86 synnytykseen!
 
Huhhuh ja voihan rakkaus! ❤

Synnytys ei mennyt ihan putkeen. Ti tosiaan käynnistykseen aamulla ja laitettiin alkuun ballonki. 4 tunnissa avauduin 4cm. Tämän jälkeen päästiin synnärille oksitosiinitippaan. Sitä riemua kestikin sitten 30h. En auennut yhtään enempää. Tulehdusarvot alkoivat nousemaan, voimat loppumaan ja todella kipeitä suppareita tuli pahimmillaan minuutin välein. Eilen illalla lääkäri päätti, että sektioon mennään. Alkoi vauvan sydänäänet väsymään myös. Poika syntyi tasa 00.00 yöllä ja selvisi, että oli väärässä tarjonnassa ja syntymässä naama edellä sekä napanuora oli kolmesti kaulan ympärillä.
Nyt on ihana rakkaus täällä. Niin ihmeellistä ❤❤❤

Tsemppiä kaikille tulevaan koitokseen! Kaikesta selviää ja palkinto mitä parhain ❤

Ai niin! Ja meidän pikkumies arvioitiin ballongin laiton yhteydessä ultrassa 3,8kg. Syntyi 3,1kg ja 50cm, että heittoa tosiaan voi olla paljonkin :D
 
Viimeksi muokattu:
Täällä edelleen yhdessä kasassa, mutta kävin tänään synnytykseen valmistavassa vyöhyketerapiassa, mikä tuntui ainakin auttavan vähän näihin kipuihin ☺🙏🏻 Ens viikolle on vielä uusi aika! Vaikkei avittas synnytystä alkuun niin ainakin oli tosi rentouttava kokemus 😍 Suosittelen!

Sain myös neuvolasta lähetteen ylimääräseen tarkastukseen synnärille ja aika on ensi viikolle. Siellä katsotaan varmuudeksi tarjonta (en yhtään enää luota itseeni tän akrobaatin asennon kanssa) ja paino + keskustellaan mahdollisuudesta käynnistykseen. Voihan se edelleen olla, ettei suostuta vielä käynnistämään tai paikat ei oo riittävän kypsät siihen, mutta helpottaa mieltä et tarkistavat tilanteen 🙏🏻
 
Paljon onnea @Charrypie - 86 ❤ Melkonen synnytys, kovasti tuli sun kertomuksesta omat kaksi ensimmäistä synnytystä mieleen, kun monien vaiheiden jälkeen sektioon päädyttiin. Mä avauduin molemmissa kanssa vain tuo 4 cm useiden tuntien jälkeen, oli virhetarjontaa myös, sydänäänten romahdus ja kaikenlaista mitä nyt oon jo kertonukkin. Mut tosiaan, palkinto on ihan paras ja koettelemuksien arvoinen ❤

Täällä tuhisee viikon ikäinen pieni tyttö 💕 Ollaan kotiuduttu hyvin ja kaksi viime yötä on mennyt melkoisen hyvin, vauva on nukkunut omassa sängyssä ja heräillyt syömään reilun 3h välein ja nukahtanut heti uudelleen, joten olen itsekin nukkunut ihan ok. Painoa oli tullut parissa päivässä 100g lisää joten nyt ollaan jo lähes syntymäpainossa, yli 2,8 kg on pieni rakkauspakkaus nyt 🥰 Isoveljet ja iskä ovat prinsessasta haltioissaan ❤

Sektiosta toipuminen on sujunut myös hyvin, ensi viikolla saan tikit pois, kävely onnistuu jo hyvin ja jaksan varovasti kotona kaikenlaista touhuilla. Sektiossa todettiin että kaikesta kipuilusta huolimatta kohtu oli ehjä ja hyväkuntoinen eikä ohentunut, kuten aiemmissa sektioissa. Aika on ilmeisesti parantanut (8,5 v välissä) sekä se varmasti vaikutti, että aiemmissa sektioissa oli pitkät synnytyssupistelut alla, nyt kohtu pääsi helpommalla kun leikkaus oli sovittu ja tehtiin ajoissa ennen laskettua.

Tsemppiä taas kaikille, tulkaa kertomaan kuulumisia ja uutisia ❤
 
Täällä alkoi su kovat supistuskivut päivällä, 3-5min välein. Olin synnärille jo yhteydessä, mutta päätin katsella viimeiseen asti kotona. Niinhän ne sitten lopahti puoliltaöin. Yöllä vain muutamia, aamulla ohi. Jatkui eilen ma n. Klo 11, kivuliaina, taas ohittui koko illaksi. Yöllä jatkui, joskin n. 7min välein tällä erää, limatulppa tuli pihalle. Ja tänään siis klo 7, ohittunut taas ja nyt ei mitään. Niin väsynyt unettomista öistä ja ennen kaikkea TURHAUTUNUT! miksei tää etene!?
 
Täällä alkoi su kovat supistuskivut päivällä, 3-5min välein. Olin synnärille jo yhteydessä, mutta päätin katsella viimeiseen asti kotona. Niinhän ne sitten lopahti puoliltaöin. Yöllä vain muutamia, aamulla ohi. Jatkui eilen ma n. Klo 11, kivuliaina, taas ohittui koko illaksi. Yöllä jatkui, joskin n. 7min välein tällä erää, limatulppa tuli pihalle. Ja tänään siis klo 7, ohittunut taas ja nyt ei mitään. Niin väsynyt unettomista öistä ja ennen kaikkea TURHAUTUNUT! miksei tää etene!?
Ääh, no onpas turhauttavaa! Paljon jaksamisia sinne ❤ Eiköhän tuo limatulppa nyt enteile hyvää! Ja jos nuo supistelut oisi myös jo avanneet vähän paikkoja, niin voisi synnytys edetä nopeastikin, kunhan nyt lähtee kunnolla käyntiin. Toivotaan että pian on vauva sylissä jo❣
 
  • Tykkää
Reactions: Nml1
@Nml1 Ääh, kuulostaa kyllä tosi turhauttavalta mut komppaan Pampulaa; tuo varmasti kypsyttää paikkoja ja sit kun synnytys käynnistyy nii tuskin on kohdunsuu siinä kohtaa enää suljettu tai kanavaa juuri jäljellä. Tsemppiä!

Oon kyllä myös vähä kateellinen sulle. Täällä ei ole kun ihan yksittäisiä epämukavia harkkasupistuksia. Luulen että meillä mennään vielä heittämällä la yli.🙈
 
  • Tykkää
Reactions: Nml1
Kiitos teille tsempeistä♡ ja äläs nyt @hanba , tiedä vaikka alkaisi sattumaan ja tapahtumaan ykskaks ja rytinällä🤗 on nää jotain henkimaailman juttuja... ja kuinka paljon toivoa voikaan antaa tuollaisen limayllätyksen löytyminen (jota tulee edelleen, miten sitä voi olla kilotolkulla!?😆), tähän on menty...
 
  • Tykkää
Reactions: Pandi ja KK86
Kiitos teille tsempeistä♡ ja äläs nyt @hanba , tiedä vaikka alkaisi sattumaan ja tapahtumaan ykskaks ja rytinällä🤗 on nää jotain henkimaailman juttuja... ja kuinka paljon toivoa voikaan antaa tuollaisen limayllätyksen löytyminen (jota tulee edelleen, miten sitä voi olla kilotolkulla!?😆), tähän on menty...
Heh, se limatulppa on kyllä mystinen.😁 Kieltämättä itekin aina vessassa käydessä toivon että jotain limaa tulis ja sit vois vähä muka alkaa elätellä toiveita lähestyvästä synnytyksestä.🙈 Noh, yritän ajatella vaan että vauva tietää kun on valmis. Tämä zen-tila ei koskaan kestä kerrallaan hetkeä kauempaa, mut eihän tässä muuta voi kun olla ja elää ja odotella.
 
Aivan samat fiilikset @hanba toiveikkaana kyttään limatulppaa. Meillä tais olla aika lähellä la? Mulla siis perjantaina. Ja on varmasti @Nml1 turhauttavaa että supistukset jo alkoi mutta silti ei tapahdu mitään mutta itsekin toivoisin edes tuota edistymistä 😁
 
Täällä ihmetellään pientä tuhisevaa vuorokauden ikäistä tyttöä.❤ Olo on todella väsynyt, mutta onnellinen. Lyhykäisyydessään synnytys meni näin: Lapsivedet alkoi valua sunnuntaina jolloin mentiin sairaalaan. Tuolloin ei vielä supistellu. Maanantaina käynnistivät lääkkeillä ja sitten olikin yhtä supistelua melkein vuorokausi. Eilen aamupäivällä hän syntyi maailmaan imukupin avulla. Tuntui, ettei hän ikinä synny ja, etten kestä sitä kipua.🙈 Mutta syntyi hän sitte kuitenkin.😅 Oli kyllä rankka kokemus. Onneksi tyttö on tyytyväinen ja saadaan nyt rauhassa lepäillä.

Jaksamista teille, jotka vielä odotatte synnytystä!
 
Aivan samat fiilikset @hanba toiveikkaana kyttään limatulppaa. Meillä tais olla aika lähellä la? Mulla siis perjantaina. Ja on varmasti @Nml1 turhauttavaa että supistukset jo alkoi mutta silti ei tapahdu mitään mutta itsekin toivoisin edes tuota edistymistä
Mulla tuli limatulppaa ekaa kertaa 3vk (?) Ennen synnytystä ja synnytystä edeltävänä parina päivänä sitä tuli sitten uusiksi. Että jos sitä näkyy, niin ei kyllä paljoa voi tietää milloin tulee lähtö.🙈
 

Yhteistyössä