Kesäkuiset 2022

Täällä nyt menossa 8+2, mutta töissä kurkattiin masuun ma ja sieltä löytyi pikkuinen jonka koko vastasi 3 päivää vähemmän kuin menkoista laskettuna. Mielessäni ajattelen siis olevani nyt 7+6 vaikkei sillä toki juuri merkitystä ole kun heitto noin vähäinen. :)

Etova olo jatkuu, suussa maistuu pahalta lähes jatkuvasti niin että jotain pitää syödä koko ajan. Unet muuttuneet ehkä vähän huonommaksi ja heräilen aamuisin helposti liian aikaisin. Pissalla myös tulee käytyä ehkä vähä enempi.

Neuvolaan soitin tänään mut oma th soittaa parin päivän sisään takas ja varataan sitte aika. Aiotaan osallistua seulontoihin. Menispä nyt kuukausi äkkiä nii oltais jo lähellä nt-ultraa.
 
Hei, täällä ensimmäistä raskautta kokeva. Viikolla 10 + 0 menossa, vielä ei ole tullut otettua yhteyttä neuvolaan. Pahoinvointia lievästi kokenut, muttei mitään pahempaa. Pari aamu oksua vaan. Väsymys on kova, onneksi olen lähes kaikki päivät muutenkin kotona niin voi nukkua päikkäreitä. Eilinen meni kokonaan lähes sängyssä.

Meinattiin puolison kanssa jos jouluna kerrottaisiin raskaudesta vanhemmillemme. Kavereille puolisoni on jo huudellut, hän on melko innoissaan. (Y)
Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan. Ettei NT ultra mene ohi. Se pitää tiettyjen viikkojen aikana tehdä.
 
Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan. Ettei NT ultra mene ohi. Se pitää tiettyjen viikkojen aikana tehdä.
Joo olen lukenut, että verikokeet pitäisi käydä ottamassa ja sen jälkeen aika pian jo ultraan olisi aika. Viim. 13+6. Jotenkin turhan rennosti otan tämän, meinasin jo tänään soittaa, mutta en saanut aikaiseksi. On vaan ollut niin väsynyt, mutta tänään ihan pirteä, että ehkä alkupahoinvointi ja väsymys alkaa jäämään jo taakse.
Tärkeitähän nämä sikiöseulonnat on.
 
Joo olen lukenut, että verikokeet pitäisi käydä ottamassa ja sen jälkeen aika pian jo ultraan olisi aika. Viim. 13+6. Jotenkin turhan rennosti otan tämän, meinasin jo tänään soittaa, mutta en saanut aikaiseksi. On vaan ollut niin väsynyt, mutta tänään ihan pirteä, että ehkä alkupahoinvointi ja väsymys alkaa jäämään jo taakse.
Tärkeitähän nämä sikiöseulonnat on.
Tärkeitä ovat myös muut verikokeet. Ja jos on esim riskejä diabetekseen niin joutuu sokerirasitukseen aikaisemmilla viikoilla.
 
Täälläkin tänään 10+0. Edelleen sairaalassa koska paino laskenut sen 9% ja paha olo koko ajan. Nyt saan kolmannen kerran ravintoliuosta ja sit jatkuu nesteytys kotisairaalan kautta. Ollut kyllä hoito paljon parempaa kuin esikoisen kohdalla seitsemän vuotta sitten kun sairastin ekaa kertaa hyperemeesiä. Eihän tämä tosin kivaa nytkään ole. Mutta nämä viikot antaa jo vähän toivoa että ehkä kohta voisi alkaa jo hieman helpottamaan.
 
vierailija
Ilmoittaudun mukaan. Täällä suurperhettä kasvatellaan. Tosiaan kesän alussa alkoi raskaus kierukan läpi ja meni kesken kun kierukka jouduttiin poistamaan. Aateltiin sitten että tulkoon vielä pieni jos kerta on tullakseen ja lokakuun alussa tuli taas plussa testiin ❤

Kovin on ollut takkuinen alku tässä ootuksessa. Verenohennuspiikit otettiin käyttöön suunnilleen plussauksesta lähtien johtuen edellisen raskauden aikana sairastetusta pahasta laskimotukoksesta. On epäilty tuulimunaa ja on ollut vuotoa jne mutta ultrassa on kuitenkin ainakin yksi elävä kaveri tähän mennessä näkynyt. Niin toivon että kaikki menisi hyvin ja kesällä saataisiin vielä yksi pikkuinen perheeseen ❤

Ikää mulla on jo 40+ ja siksipä joudun/pääsen Nipt tutkimuksiin. Ensi viikolla ois lääkärineuvola ja joulukuussa np-ultra. Jotenki on vaan olo että voiko tämä sittenkään käydä toteen. Kuvottaa ja rinnat on arat. Siinäpä ne tähän astiset oireet on oikeestaan ollut 😊

"vielä 1"
 
Kyllä se nyt vaan niin on että täällä otetaan mammafarkut käyttöön rv 9😂 Ihan sama juttu oli ekassakin raskaudessa, että tosi aikaisin alkoi häiritä se miten housut painaa mahaa ja tuntuu et se lisää pahoinvointiakin jos yhtään puristaa mahan kohdalta mikään. Havaittavissa on pieni turvotuspömppis heti kun jotain syö. Odotan kyllä niin että se oikea maha alkaa näkyä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja KK86
Mulla on myös aina tosi aikaisin alkanut häiritä vatsan turvotus, ja just toi että housut ei saa painaa yhtään tai tulee kahta kamalampi olo. No, nyt olen toki saanut kulkea näissä sairaalan asuissa pitkään, mutta kotiin kun menen niin sielläkin jotkut tosi löysät housut käyttöön.
 
Täällä herättiin aamulla kirjaimellisesti verilammikosta. Soitin sairaalaan ja pääsinkin käymään näytillä. Kohdussa ei ollut mitään. Hcg mitattiin ja se oli 660 😔 en nyt tiiä onko raskaus saanut alkunsa myöhemmin vai onko tämä sitten vain mennyt kesken. Lääkäri aikoi soittaa iltapäivällä ja sitten taas viisaampi. Varmaan ma uusi käynti verikokeissa ja sit näkee nouseeko hcg normaalisti vai mikä on homman nimi. Aika epätodellinen olo, oisin niin halunnut pitää tämän pienokaisen mukana.
 
Täällä herättiin aamulla kirjaimellisesti verilammikosta. Soitin sairaalaan ja pääsinkin käymään näytillä. Kohdussa ei ollut mitään. Hcg mitattiin ja se oli 660 en nyt tiiä onko raskaus saanut alkunsa myöhemmin vai onko tämä sitten vain mennyt kesken. Lääkäri aikoi soittaa iltapäivällä ja sitten taas viisaampi. Varmaan ma uusi käynti verikokeissa ja sit näkee nouseeko hcg normaalisti vai mikä on homman nimi. Aika epätodellinen olo, oisin niin halunnut pitää tämän pienokaisen mukana.
Voi että! Otan osaa jos keskenmeno on tullut. 😭😭 Se on kyllä ihan kamalaa!!!
 
Täällä 9+6 tänään. Tällä viikolla oli eka neuvola, jossa tuli hirveesti tietoa. Eka lapsi siis tulossa niin kaikki on ihan uutta. Varattu aika labraan, sokerirasitukseen ja ultraan. Labran sain työajan ulkopuolelle, mutta muut on työaikana. Tulee kyllä olee hankala keksiä syitä poissaololle, kun nää on kuitenkin palkallisia mutta ei vielä haluaisi kertoa töissä mitään. Hirveen huono omatunto myös koko ajan, kun koen että valehtelen töissä. Mulla on tosi avoin suhde mun työnantajaan ja esihenkilöön, joten hankala olla kertomatta. Osaakohan tähän kukaan samaistua? 😅

Olo on ollut tällä viikolla parempi, mutta verenpaineet alhaalla niin että mitään ei voi tehdä kun heikottaa. Neuvolassa sanottiin että ihan normaalia ja ei auta kun toivoa että menee ohi. Odotan kyllä että uskaltaisi jo kertoa tilanteesta, niin voisi sitten ystäviäkin nähdä kun ei tarttis keksiä tekosyitä jos meinaa taju lähteä.

Kaikki vaatteet puristaa ja omasta mielestä vatsa on vähän kasvanut. Vaikea sanoa kuitenkaan onko vauvan vuoksi vai muuten vaan painon nousua. Oon jo valmiiksi ylipainoinen joten vatsan kasvua ei muut niinkään huomaa tai jos huomaa niin en usko että ajattelevat raskautta ekana... en kuitenkaan uskalla ostaa vielä mitään raskausjuttuja enkä myöskään vauvajuttuja. Ehkä sitten kahden viikon päästä kun ultrassa on käyty ja ollaan vähän turvallisimmilla viikoilla.

Edelleen tosi epätodellinen olo koko ajan. Viikot menee niiiiiin hitaasti!
 
Häätyy odotella maanantaihin että saa vertailupohjaa mihin suuntaan tuo hcg arvo nyt menee. Raskauden alusta ei ole varmaa tietoa koska minulla tosiaan tullu kuukautiset ihan normaalisti, joskin vuoto normaalista poikkeavaa. Mahdollisuus siis vielä siihen että raskaus onkin saanut alkunsa oletettua myöhemmin jolloin hcg vastaisi viikkoja ja täten selittyisi miksi kohdussa ei näkynyt mitään. Keltarauhashormoni sieltä kuitenkin löytyi, tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa. Vuoto ei ole kovinkaan runsasta, lähinnä vessassa käydessä tippasee reilummin mutta siteeseen ei juuri mitään tule. Nyt illasta kyllä sitten hieman alaselän sekä vatsan kipuilua( hentoja supistuksia). Varaudun kyllä siihen keskenmenoon mutta toivon silti että tää on vaan väärä hälytys.
 
Häätyy odotella maanantaihin että saa vertailupohjaa mihin suuntaan tuo hcg arvo nyt menee. Raskauden alusta ei ole varmaa tietoa koska minulla tosiaan tullu kuukautiset ihan normaalisti, joskin vuoto normaalista poikkeavaa. Mahdollisuus siis vielä siihen että raskaus onkin saanut alkunsa oletettua myöhemmin jolloin hcg vastaisi viikkoja ja täten selittyisi miksi kohdussa ei näkynyt mitään. Keltarauhashormoni sieltä kuitenkin löytyi, tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa. Vuoto ei ole kovinkaan runsasta, lähinnä vessassa käydessä tippasee reilummin mutta siteeseen ei juuri mitään tule. Nyt illasta kyllä sitten hieman alaselän sekä vatsan kipuilua( hentoja supistuksia). Varaudun kyllä siihen keskenmenoon mutta toivon silti että tää on vaan väärä hälytys.
Toivottavasti olisi väärä hälytys. Itsellä keskenmeno oli vähän samanlainen, vkonlopun tuli pientä vuotoa ja sitten maanantaina alkoikin supistukset... 😭 Mulla itellä näky siis samana päivänä kun tein testin eli jotain viikolla 4 niin sillon jo kohdussa pienen pieni papu?!
 
Toivottavasti olisi väärä hälytys. Itsellä keskenmeno oli vähän samanlainen, vkonlopun tuli pientä vuotoa ja sitten maanantaina alkoikin supistukset... Mulla itellä näky siis samana päivänä kun tein testin eli jotain viikolla 4 niin sillon jo kohdussa pienen pieni papu?!
Sitä minäkin pelkään. Aiemmissa keskenmenoissa vuoto ollut vaan todella paljon runsaampaa ja kohdunuökoisessa taas oli toispuoliset kivut sekä kova vuoto.
Aika jännä, ja mulle lääkäri sanoi että älä heitä kirvestä vielä kaivoon että mikäli viikot on laskettu väärin niin ei edes ultrassa näkyisi vielä. Toki sanoi myös että aina on myös se vaara että keskenmeno on nyt alkanut. Mainitsi vain sen että tällä hetkellä vuoto on melko niukkaa.
 
@Uusioperheen äiti Sillon kun mulla oli se km niin olin jotenkin aivan rikki siitä, että soittelin terkkaan ja selitin tän pienen vuodon niin koko ajan vaan piti odotella ja rauhoittua, että ei se välttämättä ole km. Ja mä olin siis niin rikki kun ihminen voi olla. Tän kaiken paskan keskellä olin vielä töissä ja aina sen työpäivän jälkeen soittelin ympäri ämpäri. Sitten kun supistukset alko yöllä parin päivän tiputtelun jälkeen vuoto voimistu ja se olikin menoo. Mä olisin jotenkin kaivannut enemmän tukee siinä vaiheessa... Toivottavasti sä saat sitä, oli tää sit mitä hyvänsä! ❤
 
@Uusioperheen äiti Sillon kun mulla oli se km niin olin jotenkin aivan rikki siitä, että soittelin terkkaan ja selitin tän pienen vuodon niin koko ajan vaan piti odotella ja rauhoittua, että ei se välttämättä ole km. Ja mä olin siis niin rikki kun ihminen voi olla. Tän kaiken paskan keskellä olin vielä töissä ja aina sen työpäivän jälkeen soittelin ympäri ämpäri. Sitten kun supistukset alko yöllä parin päivän tiputtelun jälkeen vuoto voimistu ja se olikin menoo. Mä olisin jotenkin kaivannut enemmän tukee siinä vaiheessa... Toivottavasti sä saat sitä, oli tää sit mitä hyvänsä!
Nää on aina tosi raskaita, varsinkin jos sitä on kovasti toivottu, haaveiltu ja yritetty. Ja ne ensimmäiset oli itelle tosi kova juttu, niitä tuli 3 peräkkäin ennenkuin esikoinen sai alkunsa. Sit tulikin 3 onnistunutta raskautta 3 vuoden sisään(niissäkin tosin omat haasteensa, raskausmyrkytys ja ennenaikainen synnytys) 😅 Mutta kyllä se lujille ottaa. Tänään oon huolella parkunut ja aina kun vähänkin tulee kipuja yms niin kyyneleet tulee silmiin ku heti ajattelee että nyt se on sitten menoa. Mulla onneksi lapset tässä niin ne vaatii omansa. Ikävää josset sinä ole saanut kaipaamaasi tukea 😭 pahinta on tää epätietoisuus ja odottelu että selviää mitä tässä oikeasti tapahtuu. Ja kurjaa on se että me pöljät ehdittiin jo lähipiirille kertoa 😭
 
@Uusioperheen äiti Mekin kerettiin viimeks kertoa kaikille, km tuli vasta 12-13 viikolla. Mutta sitten taas toisaalta tulee ne kuulemaan kuitenkin siitä keskenmenostakin. Ja mä pidän tärkeänä sitä että myös näistä vaikeista asioista puhutaan, koska tuntuu että kukaan ei usko että keskenmeno voi osua omalle kohdalle...
Oi, teillä menny myöhäsessä vaiheessa. Totta tuokin, oon vaan niin itkuherkkä sit asioissa jotka menee liian syvälle että jos joku ottaa puheeksi tämän niin varmasti taattu kyyneltulva 😅
 
Joo olen lukenut, että verikokeet pitäisi käydä ottamassa ja sen jälkeen aika pian jo ultraan olisi aika. Viim. 13+6. Jotenkin turhan rennosti otan tämän, meinasin jo tänään soittaa, mutta en saanut aikaiseksi. On vaan ollut niin väsynyt, mutta tänään ihan pirteä, että ehkä alkupahoinvointi ja väsymys alkaa jäämään jo taakse.
Tärkeitähän nämä sikiöseulonnat on.
Jos todellinen laskettu aika heittää, voi olla myöhästä mennä vasta tossa vikalla viikolla. Siksi kannattaa olla ajoissa yhteydessä! ☺ Lisäksi aikoja ei välttämättä saa millon haluaa, ainakaan Helsingissä ei saanu…
 
Keskenmeno on kyllä niin perseestä kuin olla ja voi. Ensin just toi kauhee odottelu ja epätietoisuus. Meillä oli esikoisen jälkeen keskeytynyt keskenmeno, joka hoidettiin cytoteceilla pois. Ja sitä vuotelua kesti kauheen kauan, vielä 3kk sen jälkeenkin oli jotain outoja oireita. Toista lasta yritettiin 1,5 vuotta ja sinä aikana tuli myös pari kemiallista raskautta.

Toivon, että saat pian asiaan varmuuden Uusioperheen äiti! Mekin oltiin silloin kerrottu muutamalle läheiselle ja koin ite että se oli aika helpottavaa kertoa myös keskenmenosta, ettei tullut sellanen olo että se asia olis vaan mun ja miehen kannettavana. ❤
 
Jos todellinen laskettu aika heittää, voi olla myöhästä mennä vasta tossa vikalla viikolla. Siksi kannattaa olla ajoissa yhteydessä! Lisäksi aikoja ei välttämättä saa millon haluaa, ainakaan Helsingissä ei saanu…
Luottavaisin mielin ollaan, että kaikki menee hyvin. Aikoja on nyt saatu ja ihan aikataulussa vielä ollaan. Ihan suunnitellusti toisaalta viivyttelin, turhaanko sitä ''niinä'' huonoina viikkoina liikkuu enempää mitä tarvii. Olen ehkä turhan huoleton persoona.

Tsemppiä Uusioperheen äidille, itku voi vaan lähentää perhesuhteita, tunteiden näyttäminen on hyvä!:)
 
@Uusioperheen äiti Voi ei mikä tilanne. Jaksamisia ihan hirveästi. Optimistinen lääkäri, laskiko se että silloin 27.10 kun olet plussannut olisi ollut sitten hcg jotain 25 jos ollut ihan hailakka testitulos. Siitä 15 päivää myöhemmin jos on hcg 660 niin on kyllä omasta mielestäni aika pieni todennäköisyys. Toki en ole lääkäri, mutta tuplaantuminen ei ole ihan linjassa. Toivotaan kuitenkin, että olisi ollut tosi myöhäinen hedelmöittynyt. Nää on niin tylsiä juttuja, mutta on ollut sellainen alhaisen hcg:n raskaus kerran, oli tympeää hirressä roikkumista.
 

Yhteistyössä