Kertokaas nyt miksi se äidinmaito on muka, niin paljon parempaa kuin korvike? Vol 100000 Tässä pari esim.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mua sekä veljeäni täysimetettiin puolivuotiaaksi ja osittain molempia 1v 3kk ikäisiksi. Itse olen ollut superterve koko elämäni ajan, ei yhtä ainutta allergiaa, en ole yhtä ainutta antibioottikuuria syönyt, ei yhtä ainutta korvatulehdusta tms. Veljeni on sairastellut paljon enemmän, mm. keuhkokuume, keuhkoputkentulehdus, ja hänellä on myös todettu useampi allergia sekä astma - joka tosin on meillä hyvin yleinen tauti suvussa.

Omaa poikaani täysimetin 5,5 kk ja osittain 1-vuotiaaksi. Ekan vuoden aikana oli useampi nuha, mutta se on kuulkaa aivan täysin normaalia että niitä on jopa yli 10 tuon ensimmäisen vuoden aikana, koska vauvan immuunijärjestelmä kehittyy ja vahvistuu - ei sillä ole mitään tekemistä maitovalintojen kanssa. Ei yhtään korvatulehdusta, kaksi kertaa ollut kuumetta (näistä toinen oli rokotereaktio), ei mitään antibioottikuuria tai sairaalahoitoa vaativaa. Poika nyt reilu 2-vuotias.

Ja mitä näistä voimme päätellä. Emme niin yhtään mitään.

Kyllähän sen nyt sanoo nimikin; korvike on äidinmaidon korviketta, jota käytetään silloin, kun äidinmaito pitää korvata jollakin jostain syystä.

NinaTT on niin oikeassa; miksei tätäkin energiaa voida käyttää parempaan imetysohjaamiseen sen sijaan, että puolusteltaisiin vastikemaitoa näin kamalan kiihkeästi? Jos sitä on pakko lapselle antaa niin sitten on, ei se tee äidistä huonoa tai lapsesta sairasta, mutta kyllä imetyksen pitäisi aina olla se ensisijainen valinta.
 
lehmänmaitoproteiini saattaa olla yksi diabeteksen laukasevia tekiöitä... eli diabetes geeniä kantaville lapsille äidinmaito tai apteekin korvike on parempaa kun kaupan tavis korvikkeet...
 
Suurin osa kuitenkin ainakin osittainimettää mikä on tosi hieno juttu. :) En tiedä ketään joka olisi kokonaan ensimmäisten viikkojen aikana korvannut korvikkeella, paitsi yhden mutta hänkin oli syöpähoidoissa joten en kritisoi. Tietysti.

Koko tämä keskustelu on aivan turha, kun kaikki tietävät korvikkeen olevan se viimeinen vaihtoehto... Äidinmaidon mollaamisen sijaan voisi tosiaan keskittyä oikean imetystiedon jakamiseen, jotta useampi nainen saisi itse päättää kuinka kauan imettää. Nykyäänhän se useimmalla loppuu ennen kuin itse olisivat valmiita lopettamaan. Ja jos esimerkiksi 80-90% naisista imettäisi vähintään vuoden, niin olisi täysin mahdollista saada luovutettua maitoa sille 10-20% joiden omat äidit eivät kykene imettämään, esim juuri syöpähoitojen tai vaikkapa mielialalääkityksen takia.
 
Minun mielestä on typerää sanoa että korvike olisi kuitenkaan parempaa vaikka hyvää täällä onkin, mutta on myös typerää haukkua/kritisoida äitejä imetyksen pieleen menemisestä, tai kaivaa syitä siihe, kuitenkin paljon järkevämpää olisi kannustaminen ja tukeminen, jos se imetys kaverilla kuitenkin epäonnistuu voi tukea myös siinä koska kaverilla varmasti on siitä harmistunut, jos tukee osoittamalla ettei se mitään kunha edes yritti, se voi edesauttaa asennetta imetykseen esimerkiksi seuraavalla kerralla, jos tarkoitus ei siis vain ole nostaa itseään ja lytätä muita. :)

Vähän hei sellaista sisarusenergiaa muillekkin, älkää olko niin pahoja toisillenne. Ei imettäjät, siitä kieltäytyneet tai epäonnistuneet ole mitään joukkueita, ihan samalla tavalla äitejä kaikki, joiden PITÄÄ tukea toisiaan, liian paha olla äideillä nykypäivänä muutenkin. Ajatelkaa sitä, pahennatko sinä sitä? Tai sinä? ;)
 
Juu, sen takia mä en olekaan koskaan tehnyt aloituksia aiheena korvikkeen huonous tai korvikemutsien huonous. Vastailen toki näihin, joilla on jäänyt jotain hampaankoloon aiheesta ja jotka yrittävät epätoivoisesti kaivaa maata tutkitun tiedon alta. Se nyt ei ainakaan ketään naista (tai lasta) palvele, että jaetaan väärää tietoa ja yritetään harhauttaa. Se on vastuutonta ja typerää. Kyllä jokaisella on oikeus ihan oikeisiin faktoihin joiden pohjalta voi sitten tehdä niitä itselleen sopivimpia valintoja.
 
Riippuu varmaan aika paljon sitä mitä äiti syö? Jos äiti syö todella epäterveellisesti voi olla että korvike olis parempi vaihtoehto (varsinkin jos äiti tupakoi). Mä imetin pitkään (yli vuoden) eikä meiän kohta 2v:n ikäinen ole koskaan ollu lääkärissä, ihan pikku flunssia vain ollu.
 
[QUOTE="heips";23443324]Riippuu varmaan aika paljon sitä mitä äiti syö? Jos äiti syö todella epäterveellisesti voi olla että korvike olis parempi vaihtoehto (varsinkin jos äiti tupakoi). Mä imetin pitkään (yli vuoden) eikä meiän kohta 2v:n ikäinen ole koskaan ollu lääkärissä, ihan pikku flunssia vain ollu.[/QUOTE]

Nojaa, suurin osa vitamiineista yms pysyy aika samalla tasolla äidin ruokavaliosta riippumatta. Korvike ja äidinmaito ovat vaan niin eri asioita, ettei niitä voi kovinkaan yksinkertaisesti vertailla. Korvike on niin pitkälle jalostettua, ettei se vastaa oikeaa maitoa.
 
No siis, ei se äidinmaito mitään taikaeliksiiriä ole. ei se automaattisesti pidä lasta terveenä jos imettää (tai antaa muuten äidinmaitia).
Tämä on musta edelleen ihan kummallinen ja huvittava uskomus että äidinmaito automaattisesti pitäisi lapsen terveenä.
Äidinmaitoon kyllä siirtyy vasta-ainaita niihin sairauksiin mitkä äiti on jo sairastanut. eli äidinmaidon juominen on yhtä tyhjän kanssa jos lapsi sairastuu ensin ripuliin ja äiti vasta toisena, jos asiaa ajattelee puhtaasti noiden vasta-aineiden kautta.

Mitä taas tulee äidinmaitoon ravontona. no. Äidinmaito on äidinmaitoa, samaan lajiin kuuluvan nisäkkään tuottamaa ravintoa joka on arkoitettu nimenomaan ihmisen jälkeläiselle. Lehmänmaito (korvike) taas... pitääkö sitä edes sanoa?
 
Olen itse nuori äiti, yritin viikon imettää lastani (lapsi ei suostunut imemään )
päätin antaa korviketta, lapsi alkoi syömään kunnolla ja silloin n. 1.5 v sitten kerroin asiasta täällä
sain kamalat huudot siitä että lasta pitäisi imettää vaikka olisi kuinka vaikeaa ym...
Jopa vieraat äidit tulivat sen jälkeen kaupassa kysymään (jos lapseni joi pullosta silloin) että mitä helvettiä minä teen, että minun pitäisi olla kotona imettämässä

minulle aivan sama imettääkö joku vai ei. mutta antakaa nyt herranjumala muittenkin tehdä omat päätökset !!
aina täällä joku siitä imettämisestä/korvikkeesta vaahtoaa..

Ei äitiys ole suorittamista vaan lahja

Ja anteeki tuli varmaan liuta virheitä. olen vaan niin kyllästynyt koko asiaan
 
Ei kai nyt kukaan oikeasti usko korvikkeen olevan lapselle parempaa ravintoa? Yhtä hölmö ajatus kuin se että imetyksen epäonnistuminen tekisi naisesta huonomman äidin. Aina imetys ei vaan onnistu ja silloin voidaan olla onnellisia että löytyy korvikkeita.

Omat lapseni ovat syyntyneet sektioilla ja voin silti myöntää (normaalisti sujuneen) alatiesynnytyksen olevan lapselle parempi elämän alku. Eikä sektiot todellakaan tee minusta sen huonompaa äitiä vaikka niitä itse toivoinkin.

Minulla on kaksi isompaa lasta joita on kumpaakin imetetty. esikoinen on sairastellut paljon ja kakkonen pari hassua kertaa.Ei se imetys tee jokaisesta lapsesta tervettä, mutta epäilen että korvike olisi pikemminkin heikentänyt kuin parantanut esikoisen tilannetta. Hän olisi voinut sairastella vielä huomattavasti enemmänkin.
 
The Atlanticissa oli asiasta hyvä artikkeli (löytyy netistä): sen mukaan imetyksen hyötyjä käsitteleviä tutkimuksia sotkee se, että yleensä pitkään imettävät äidit ovat muutenkin tietoisempia terveyteen liittyvistä asioista kuin ne, jotka eivät imetä, koska eivät halua (tämä USAssa). Eli tutkimuksissa, joissa seurataan pitkällä ajalla kehitystä vauvasta esim. 10-vuotiaaksi ja sairastelua/allergioita, käy selvästi ilmi, että usein pitkään imetetyistä vauvoista tuleekin terveitä ja he menestyvät hyvin koulussa - eikä koulumenestys liity mitenkään äidinmaitoon vaan äidin sosioekonomiseen asemaan.

Toisin sanoen hyvin koulutetut naiset imettävät useammin pitkään, eikä imetyksen hyötyjä voi aina erottaa muista lapsen elämään vaikuttavista tekijöistä, kuten millaiselle äidille, millaiseen perheesen ja millaiseen yhteiskunnalliseen asemaan vauva on syntynyt.
 
Monessa tutkimuksessa on kyllä huomioitu erot lasten sosioekonomisessa tilanteessa. Toki varmasti jotain eroja silti tulee.

Noissa keskostutkimuksissa ja muutenkin ihan ensimmäisen vauvavuoden tutkimuksissa sosioekonomisella tilanteella ei ole kauheasti tekemistä aisoiden kanssa. Imetettyjen vauvojen on todettu sairastuvan yhtä usein, mutta korvikeruokitut sairastuvat pahemmin. Hengitystieinfektioiden ja suolistoinfektioiden kannalta tilanne on aika selkeä.
 
No mä ainakin totesin poikani kohdalla tuon vasta-aineväitteen hyvinkin toimivaksi kun koko muu perhe oli sikaflunssassa ja vatsataudissa mutta vauva ei saanut yhtäkään pöpöä niin kauan kun imetin yhtään. Tai tavallaan sai sellaisen hyvin lievän version ettei tullut kuumetta eikä mennyt yöt pilalle mutta kurkku oli ehkä aavistuksen käheä. Jouduin lopettamaan imettämisen n. vuoden paikkeilla ja saman tien alkoi sairastelu. Se tosin loppui kuin seinään kun vaihdoin luomumaidon raakaan vuohenmaitoon. Mutta tosiaan ainakaan tapettua maitoa ei meillä enää juoda muuten kuin ihan pakon edessä.
 
Ja mitähän ne lehmät sitten syö...
Eiköhän rehuissakin ihan kiitettävä määrä kaikenmaailman aineita ole.
Ja vitamiinien ja muiden korvikkeeseen lisätyjen aineden lisäaineet jne..

Äiti voi myös vaikuttaa siihen mitä vauva saa
Onko tosiaan imetystietämys ollut näin vähäistä 7v sitten?
Äiti ei voi vaikuttaa, kuin rasvojen laatuun. Kaikki muu on ns. Standardia.
 
Yhteistyössä