M
"minä"
Vieras
1.Äitini täysimetti minua 6kk:teen asti ja sen jälkeen vielä imetti silloin tällöin 8kk:den ajan. Olen ollut silloin imetyksen aikana 3 kertaa flunssassa ja korvatulehduksia ihan kattava määrä. Minulla on muutamia allergioita ja sairastelen muutamia kertoja vuodessa.
2.Äitini ei sitten imettänyt veljeäni, kuin parin viikon ajan. Korvikkeella mentiin. Täysin terve oli vauva-ajan, eikä hänellä ole minkäänlaisia allergioita ja sairastelee todella harvoin.
3.Itse imetin lastani 3kk:den ajan ja ensimmäinen flunssa tuli 3vko:n ikäisenä ja toinen kahden kuukauden ikäisenä. Nyt menty korvikkeella ja tyttö on ollut terve siitä lähtien.
Ja näitä juttuja olen kuullut paljon sukulaisilta ja tuttavilta. Yhteenvetona voin sanoa, että tuttavapiirissä korvikelapset ovat olleet terveempiä, kuin äidinmaitoa saaneet lapset.
Joten mistä tämä illuusio, että äidinmaito on hyvästä ja korvike pahasta? Onko missään oikeasti lehti juttua, jossa kerrotaan varmaksi, että äidinmaito on lapselle terveellisempää. Ei ole itselle ainakaan tullut muita juttuja vastaan, kuin että "saattaa olla".