Esikoista yritettiin käynnistää Cytotecillä rv 39. vauvan suuren koon vuoksi. Pari päivää yritettiin, ja MITÄÄN ei tapahtunut. Palasin kotiin odottelemaan, ja vauva syntyi sitten rv 40+4.
Toista lasta odottaessani menin rv 41 kontrollikäynnille (taas vauvan suuren koon vuoksi). Silloin olin jo edellisenä yönä luullut, että lähtö synnärille tulee, mutta supistukset loppuivat muutaman tunnin jälkeen. Autossa matkalla sairaalaan supistukset alkoivat uudestaan, ja sen takia suostuivat otamaan jo sisälle. Kalvot puhkaistiin ja tipalla vahvistettiin supistuksia. Supistukset olivat selvästi kivuliaammat kuin ekassa synnytyksessä. Hurjia supistuksia, jotka eivät siinä suhteessa avanneet paikkoja, kun kroppa kramppasi kivuissaan vastaan.Tuintikausia kamalia supistuksia, ja kohdunkaula pysyi silti samat 3 cm auki. Kun lopulta sain epiduraalin, kohdunkaula aukesi puolessa tunnissa loput sentit. Kaikki sujui tosi hyvin, mutta kivunlievitys olisi ollut paikallaan jo paljon aiemmin.