Kertokaa yksi hauska, mieleenpainunut, pelottava, hurja, tmv. juttu synnytyksestänne!

Makasin synnytyspöydällä ja näin veitsen vilahtavan ohitseni. Lääkkeissä (ja liikaa huonoja leffoja katsoneena) alkoi mielikuvitus laukata. Mietin, mitä kätilö veitsellä meinaa tehdä... Ei kai se meinaa tuikata sitä muhun?! No ei nyt sentään, epparin se sillä vaan viilsi onneksi. Ekaa olin synnyttämässä, enkä ollut ihan perillä kaikesta.

 

Mä muistan kun olin kontillani perse pystyssä sairaalan sängyssä kun vähän väliä sydänäänet heikkeni ja palautu taas ja katsoin miestä ja mietin kun kaksi lääkäriä otti verinäytteitä pojan päästä siis sisäkautta että tää varmaan näyttää kuin Austin Powers leffan telttakohtauksesta kun se mamma tonkii Austinin hanurista muka kamaa ulos.
Kaikkea kummallista sitä tuleekin mieleen...

 

Torkuttiin molemmat kun olin saanut epiduraalin, kello jtn 04 ja sit kätilö tuli tutkimaan mua. Mies havahtui tuolissaan ja pierasi puoliunissaan niin et kätilö käänty hitaasti sitä katsomaan ja mä oon siinä levälläni että sori...... se taitaa nukkua....

 

No mulla on huono tapa ruveta soittelemaan puhelimella kun oon pienessä hiprakassa ja synnärillä ilokaasua vedin ja nousi niin päähän että pyysin mieheltä kännykän ja soitin kaverille. Supistukset vaan sain puhelun loppumaan aika pian....

 

Mullaki liittyy ilokaasuun Se oli niinku semmonen ihana piiiiitkä humala, ilman pahaa oloa. Mä jopa näin asioita ja aloin niistä sit miehelle jutella. Se oli jo niin huolissaan et meni kysyy kätilöltä, et onks siit vaaraa kun se on niin sekasin Se auttokii ihanasti ja supistukset meni kivasti alkuvaiheessa. Muistan jossain vaiheessa sanoneeni et missä mun mikrofoni on

Mikrofoni! Olit vissiin maailmantähti kiertueella.

 

kesken ponnistus vaiheen kätilö alkoi tarjoilee juotavaa.tuntui hassulle että eikö tän vauvan vois puskee ensin ulos ja sitten vasta lillittää mehua.

 

Lapsivedet (jota oli PAAALJON, sen takia käynnisteltiinkin) poksahtivat kanttiinissa kun jonotin että saisin tarjoittimen laitettua niihin keräysvaunuihin. Mies huusi ''apua'', kaks sekuntia oli koko kanttiinissa hiljaista ja sitten joku pikkulapsi huusi, että ''ÄITI TOI PISSAS TONNE!'' ja sitten ilmestyikin hoitaja ja pyörätuoli ja sit mut vietiinki saliin.

Olin auki jo 6cm, ja ihan hirveen kivuliaat supistukset tuli, joten pyysin kaikki olemassa olevat ja olemattomat kivunlievitykset. Ilokaasua vedin niin että keuhkot meinas poksahtaa, ja huoneeseen ilmestyneelle kandilaumalle selitin, että toimisto on kerrosta ylempänä (luulin pöllyissäni että olivat lääkäreitä etsimässä kahvihuonetta).

 

Kätilö oli sanonut viereisen salin synnyttäjälle joka oli kysynyt miten naapurisalissa eli meillä menee että "ei hyvältä näytä". Ja minusta meillä meni ihan normaalisti, mitä nyt kesti kauan kun ekaa oltiin tekemässä. Tämä naapurisalin äiti tuli sitten mun huonekaveriksi ja kertoi tuon. Olin ihan että

Kuopuksen synnytyksessä puhuttiin kätilön kanssa Jani Sievisen uimalaseista Sillä oli sillon pudonnu ne silmiltä kesken jonkun uinnin.

 

Lapsivedet (jota oli PAAALJON, sen takia käynnisteltiinkin) poksahtivat kanttiinissa kun jonotin että saisin tarjoittimen laitettua niihin keräysvaunuihin. Mies huusi ''apua'', kaks sekuntia oli koko kanttiinissa hiljaista ja sitten joku pikkulapsi huusi, että ''ÄITI TOI PISSAS TONNE!'' ja sitten ilmestyikin hoitaja ja pyörätuoli ja sit mut vietiinki saliin.

Olin auki jo 6cm, ja ihan hirveen kivuliaat supistukset tuli, joten pyysin kaikki olemassa olevat ja olemattomat kivunlievitykset. Ilokaasua vedin niin että keuhkot meinas poksahtaa, ja huoneeseen ilmestyneelle kandilaumalle selitin, että toimisto on kerrosta ylempänä (luulin pöllyissäni että olivat lääkäreitä etsimässä kahvihuonetta).

kops!

Ihan huippujuttu!

Toi pissas tonne

 

Musta tuntu sillon esikoista odottaessa että mies ei edes oikeen tajunnut että meille on vauva tulossa... Loppuraskaudesta oli sitten kaiken maailman vääriä hälyytyksiä ja juostiin synnärillä useamman kerran... Sitten kaks päivää lasketun jälkeen heräsin aamuyöstä oikein napakkaan supistukseen... ja sitten toiseen... Menin olkkariin odottelemaan että kuinkas tässä nyt käy ja supparit olivatkin sitten heti säännöllisiä ja voimistuvia. Mies kömpi makkarista muutaman tunnin myöhemmin ja sanoin heti hymyillen että arvaa onks mua supistellu jo useemman tunnin?! Ukko katsoi mua hetken (olin ilmeisesti liian innokkaan näkönen lähteäkseni synnyttämään) ja sanoi "Aha... Viittiks paistaa mulle munia?" Ja tämän lauseen minä muistan parhaiten meidän esikon syntymästä! En ensimmäisiä sanoja lapsen synnyttyä, vaan "Viittiks paistaa mulle munia?" :kieh:

 

Ei varsinaisesti synnytyksestä, mut täällä kun se maksaa ja sairaala veloittaa vain täysistä vuorokausita.
Oltiin klo 23.50 synnytyssairaalan ovella, mun mies ootetaan tässä ainakin 10 min niin ei tartte sitten tästä päivästä maksaa. En jääny oottamaan ja kuopus syntyi klo 00.23 jotten olisinhan mä kyllä kerinny sen 10 min odottamaan ...

mä vaan kärjistelin kotona ja lähettiin vasta puolen yön jälkeen.

 

Ei varsinaisesti synnytyksestä, mut täällä kun se maksaa ja sairaala veloittaa vain täysistä vuorokausita.
Oltiin klo 23.50 synnytyssairaalan ovella, mun mies ootetaan tässä ainakin 10 min niin ei tartte sitten tästä päivästä maksaa. En jääny oottamaan ja kuopus syntyi klo 00.23 jotten olisinhan mä kyllä kerinny sen 10 min odottamaan ...

mä vaan kärjistelin kotona ja lähettiin vasta puolen yön jälkeen.

 

se tunne, kun juoksulla lähtivät viemään mua sängyssä kohti leikkaussalia, miehelle eivät ehtineet sanoa mitään, näin sen ilmeen ja loittonevan hahmon kun se jäi sinne niinku nalli kalliolle ihmetteleen että mitä hittoa tapahtu. Se oli niin hirveä tunne.

 

Me ei oltu varsinaisesti harjoiteltu mitenkään miehen kanssa synnytyskivun lievittämistä hieromalla tai opeteltu mitään asentoja, jossa mun olisi helpompi kestää ja mies olla tukena. Siinä sitten alkoi supistukset olla sen verran kovia, että pakotin miehen hieromaan joka ikisellä supistuksella mun alaselkää niin lujaa kun vaan lähtee. Se auttoi juuri ja juuri sietämään kipua. Seuraavana aamuna sitten synnytyksen jälkeen suihkussa pohdin, että minkä hemmetin takia mun alaselkä on niin kipeä, ettei siihen voi koskea! Varmaan oli vähintäänkin mustelmat selässä....

 

Soitin klo 6 sairaalaan ja kyselin joko kannattaisi tulla, kysyivät miten suppareita tulee ja millainen oli eka synnytys. No kun eka synnytys oli pitkä, niin sanoivat että ei ole varmaan mitään kiirettä vielä. Käytiin sitten viemässä esikoinen päiväkotiin ja matkaan lähdettiin 7.45 aamuruuhkaan. Autossa alkoi olla helvetti irti, ulvoin ja puristin oven kahvaa.muistan kun oltiin Hartwall-areenan kohdalla matkalla Naikkarille ajatelleeni että enää ei ole pitkä matka. NKL:n ovella oli ambulanssi joten mies joutui jättämään mut rampin alle ja lähti viemään autoa parkkiin, onnistuin pääsemään supistusten välillä just kiipeämään mäen ylös. Synnärin ovesta päästyäni katsoin tyhjää käytävää ja ketään ei näy, voi epätoivo! KLo oli 8.35 SItten yksi kätilö tuli ja ohjasi ottamaan tulotietoja, tajusi kyllä heti seuraavan supistuksen tullen ettei niitä tietoja nyt oteta ja vei mut saliin ja vaatteet pois.

Tutkimuksessa 10 cm auki ja Suoraan vaan ponnistamaan- ilokaasumaski oli aika laiha lohtu. Ehdin siinä sitten 20min ponnistaa kun vauvan sydänääniin alkoi tulla häikkää, äkkiä oli salissa enemmän porukkaa, yksi alapäässä ronkkimassa, yksi laittamassa tippaa, yksi ottamassa verinäytettä... lääkäriä, kandia, kätilöä, loppujen lopuksi hätäsektio ja vauva syntyi 45 min sairaalaan saapumisen jälkeen. Onneksi tehtiin sektio nopeasti , se oli tarpeen sillä vauvan hapenpuute oli uhkaava.

 

Vauva vihdoin syntyi imukupin avulla ja oli ihan veltto ja hengittämätön kun tuli ulos ja toinen jalkakin ihan oudossa asennossa. Itse parkaisin, että elääkö se ja olin valmis elvyttämään kun itsekin olen hoitsu. Katsoin kauhuissani kun kätilön kädet hieman tärisi ja imukatetri oli irti imusta, kun yritti alkaa imemään vauvan suusta. Onneksi vihdoin sai imettyä ja vauva happea maskista ja tulihan sieltä vihdoin rääkäisykin, itsestä tuntui että vasta ikuisuuden päästä.
Hyvissä voimissa ollaan onneksi molemmat ja tuosta muistosta lähes kolme vuotta.

 

Mä olin ekassa synnytyksessä tosi hyvässä huppelissa ilokaasuista. Näin omiani ja mm. lauloin karaokea. Ihana kätilö lauloi mukana ja mä harmittelin, kun oli vain yksi mikki (siis se ilokaasumaski). Loppurytinä ei sitten ollu niin hauska, vauva piti viedä lisähapelle ja multa iteltä meni ihan sikana verta ja piti mennä kaavintaan ja lopulta teholle yöks lisäverta saamaan.

Toisesta on päällimmäisenä mielessä ne hirvittävät kivut supistuksista, jotka ei sitten tuntunu avaavan paikkoja millään. Kun vihdoin sain epiduraalin, meni loppu puolessa tunnissa. Kaikkia pieniä huvittavia juttuja on kans jääny mieleen. Esim. se, kun lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot, ja mulla oli vielä pikkuhousut jalassa, sellaset pienet stringit. Lääkäri alkoi hoitajan kanssa virittämään keskustelua siitä, mikä on alushousujen funktio - "ei ainakaan lämmittää". Ja sit ponnistusvaiheessa kun oli toinenkin kätilö mukana, se kyseli koko ajan, että onko se tyyny nyt hyvin ja onko sun nyt hyvä siinä asennossa. Ihan ku mä olisin siinä tilanteessa edes huomannu, onko mun selän takana tyynyä vai ei. Mä vaan halusin ponnistaa rauhassa. Ja mieleen on kyllä jääny sekin, miten pikkusen myöhemmin viereisestä huoneesta kuului sellainen naisen huuto kuin olis elävältä nyljetty. Hyi, ihan karmeeta kuultavaa. Kätilökin tuli tapauksesta kommentoimaan. Ei ollu tainnu mennä ihan käsikirjoituksen mukaan. :|

 

olin lähdössä ponnistusvaiheessa vauvanpää haaro välissä sängystä "karkuun" kun sattu niin paljon

 

Spinaalipuudutus vei tunnon vasemmasta jalasta, tai en pystynyt sitä liikuttamaan, oli aika pelottavaa kaiken muun keskellä. Kivut aivan sanoinkuvaamattoman kauheat, sitten alkoi horkka, tärisin aivan hirveästi, peittoja oli päällä paljon mutta silti olin horkassa. Tajukin meinasi lähteä, olin niiin väsynyt, mutta loppu hyvin kaikki hyvin poika tuli, yli neljäkiloinen tästä on 2v8kk ja ei ensimmäinen, mutta viimeinen synnytys minulle. Joku tuossa aikaisemmin kertoi, että olivat 23.50 sairaalan ulko-ovilla, näin myös me ja ei kyllä voinut sisään menoo yhtään venyttää, oli jo niin hirveet tuskat ja lapsivesi valui pitkin reisiä Eli jouduttiin maksamaan myös siitä päivästä.

 

Me ei oltu varsinaisesti harjoiteltu mitenkään miehen kanssa synnytyskivun lievittämistä hieromalla tai opeteltu mitään asentoja, jossa mun olisi helpompi kestää ja mies olla tukena. Siinä sitten alkoi supistukset olla sen verran kovia, että pakotin miehen hieromaan joka ikisellä supistuksella mun alaselkää niin lujaa kun vaan lähtee. Se auttoi juuri ja juuri sietämään kipua. Seuraavana aamuna sitten synnytyksen jälkeen suihkussa pohdin, että minkä hemmetin takia mun alaselkä on niin kipeä, ettei siihen voi koskea! Varmaan oli vähintäänkin mustelmat selässä....

Hihhii! Mä kärvistelin kakkosen kanssa pitkään kotona kun supparit tuli niin harvakseltaan vaikka olivat sietämättömiä, ja ainoa tapa millä ne kestin oli että heti kun supistus alkoi tulemaan hyppäsin kontilleni sohvan viereen (siis niin että pidin sohvasta kiinni ja pehva oli pitkällä ), sitten alaselälle lätkäistiin kuuma kauratyyny ja sitten miehen piti vielä istua sen tyynyn päälle... :xmas: Auttohan se.........

 

se tunne, kun juoksulla lähtivät viemään mua sängyssä kohti leikkaussalia, miehelle eivät ehtineet sanoa mitään, näin sen ilmeen ja loittonevan hahmon kun se jäi sinne niinku nalli kalliolle ihmetteleen että mitä hittoa tapahtu. Se oli niin hirveä tunne.

Tiiäkkö, mulla on just sama kokemus.. Onneks joku hoitsu oli sitte heti ottanu sen hoteisiinsa, kun mut oli viety

 

olin lähdössä ponnistusvaiheessa vauvanpää haaro välissä sängystä "karkuun" kun sattu niin paljon

 

se tunne, kun juoksulla lähtivät viemään mua sängyssä kohti leikkaussalia, miehelle eivät ehtineet sanoa mitään, näin sen ilmeen ja loittonevan hahmon kun se jäi sinne niinku nalli kalliolle ihmetteleen että mitä hittoa tapahtu. Se oli niin hirveä tunne.

Tiiäkkö, mulla on just sama kokemus.. Onneks joku hoitsu oli sitte heti ottanu sen hoteisiinsa, kun mut oli viety

joo mä leikkurissa kerkesin kuulla kätilön ääneen että "se isä unohtu sinne saliin", ja kai ne sitten toinen ainaki lähti sinne. Sit olinki jo nukutuksessa. Jäi vaan niin elävänä mieleen se miehen ilme ja se ku ite purskahdin itkuun kun olin aivan lopussa.

 

se tunne, kun juoksulla lähtivät viemään mua sängyssä kohti leikkaussalia, miehelle eivät ehtineet sanoa mitään, näin sen ilmeen ja loittonevan hahmon kun se jäi sinne niinku nalli kalliolle ihmetteleen että mitä hittoa tapahtu. Se oli niin hirveä tunne.

Tiiäkkö, mulla on just sama kokemus.. Onneks joku hoitsu oli sitte heti ottanu sen hoteisiinsa, kun mut oli viety

Sama mulla (kirjoitin tuon aiemman hätäsektiotarinan tuossa), itse huusin miehelleni (puhuu englantia) että mut viedään nyt hätäsektioon. Mies oli aivan pöllämystynyt kun se tuli autoa parkkeeraamasta ja kerroin että tämä syntyy NYT. Edellisen kerran oltiin oltu 14 t salissa ja mies oli välissä ehtinyt käydä x2 kotonakin koiraa pissattamassa

 

Aah ilokaasu... Höyryissäni sanoin vaihtavani punaviinin ilokaasuun ja tokasin miehelleki että nappais sen kotiin.. Ei suostunu niin sanoin että ottaa nyt itekkii siitä vähä

Muuten esikoisen synnytykseen liittyy se kun mies luki ohjeita ja huomas että tukihenkilöllä tulee olla omat eväät mukana.. Mietti sitte useemman tovin että mitä ottaa mukaan.. Poppareitakin oli jossain vaiheessa tekemässä Siin vaihees sanoin jo ettei ole kuitenkaan leffaa lähös kattomaan.. Otti sitte vaan suklaata ja kokista mukaan..