Noh, sillain tiivistettynä:
Lapsivedet alkoivat lorista kotona kaksi päivää lasketun ajan jälkeen, supistuksia ei ollut. Soitin synnärille, ja sanoivat, että voisin tulla nyt ainakin aluksi käväisemään siellä. Otin sitten pakatun kassin mukaani, ja ajelin taksilla synnärille.
Aluksi kyseltiin lapsiveden väristä, seuraavaksi tutkittiin kohdunsuun tilanne ja katsottiin supistuskäyriä. Kohdunsuun tilanteesta ei tutkiva henkilö saanut minkäänlaista selkoa, kuulemma lapsen pää oli niin alhaalla. Supistuksia ei kuitenkaan tullut juuri nimeksikään, mutta päättivät kuitenkin ottaa minut sisälle, ja majoittivat samaan huoneeseen vastikään toisen lapsensa saaneen naisen kanssa. Seura tulikin tarpeeseen, koska lapsen isän kanssa oltiin erottu raskauden aikana, eikä hän synnytyksessä ollut mukana.
Kärvistelin yön yli lapsivedet edelleen loristen, ja ajattelin, että vauva ei synny varmaan ikinä. Välillä käytiin tiputtamassa antibioottia tulehdusvaaran takia, mittaamassa kuumetta, mittaamassa supistuskäyrää ja crp:täkin tarkkailivat tiuhaan tahtiin. Mikään ei tuntunut muuttuvan mihinkään suuntaan, paitsi että kuume alkoi nousta. Parin tunnin päästä tultiin sanomaan, että synnytyslääkäri ottaisi mut nyt vastaan.
Lääkäri päätti sitten, että kalvot puhkaistaan, jonka jälkeen vauvan päähän kiinnitettiinkin se antennisysteemi (jonka laittoa pelkäsin hysteerisesti, jostain täysin käsittämättömästä syystä). Saman tien sain sitten lähteä siirtymään synnytyssalin puolelle, ja sinne kävellessäni tuntui siltä, että lapsi syntyy varmaan kohta tähän käytävälle...
Ihan niin nopeaa toimintaa se ei tietenkään ollut, ja synnytyssalissa päätettiinkin vauhdittaa synnytystä okstitosiini- tipalla. Supistuskäyrät alkoivat huidella ties missä sfääreissä, mutta edelleenkään en tuntenut mitään... Multa tivattiin moneen otteeseen, enkö nyt oikeasti halua mitään kipulääkitystä. Päätin sitten ottaa epiduraalin, koska arvelin, että jossain vaiheessa kyllä rupeaa sattumaan.
Epiduraali sitten pistettiin, ja se vei kyllä kivut supistuksista niin, että ne tuntuivat pelkästään pienenä paineena toisen pakaran seutuvilla... ja hyvä niin. Ponnistusvaihe oli tietysti kivulias, mutta ehkä jopa pahempaa oli se hirvittävä ponnistamisen tarve ja tunne siitä, ettei vauva tuntunut liikkuvan milliäkään.
Seurassani oli lopulta yksi sairaanhoitajaopiskelija (ikään kuin henkisenä tukena) sekä kaksi kätilöä, jotka ponnistusvaiheessa sitten auttoivat ja muutenkin tsemppasivat. Synnytys kesti sitten kokonaisuudessaan 4h 46 min, ponnistusvaihe siinä nelisenkymmentä minuuttia. Istukan syntymistä saatiin hieman odotella ja autellakin, mutta kyllä sekin sitten sieltä tuli.
Hyvin meni synnytys kaikin puolin, ja positiivisin mielin seuraavaa kertaa (joka tulevan vuoden puolella onkin) odottelen.
Muoks. Lisään vielä, että esikoinen oli syntyessään 4030g painava, ja 47cm pitkä.
Lapsivedet alkoivat lorista kotona kaksi päivää lasketun ajan jälkeen, supistuksia ei ollut. Soitin synnärille, ja sanoivat, että voisin tulla nyt ainakin aluksi käväisemään siellä. Otin sitten pakatun kassin mukaani, ja ajelin taksilla synnärille.
Aluksi kyseltiin lapsiveden väristä, seuraavaksi tutkittiin kohdunsuun tilanne ja katsottiin supistuskäyriä. Kohdunsuun tilanteesta ei tutkiva henkilö saanut minkäänlaista selkoa, kuulemma lapsen pää oli niin alhaalla. Supistuksia ei kuitenkaan tullut juuri nimeksikään, mutta päättivät kuitenkin ottaa minut sisälle, ja majoittivat samaan huoneeseen vastikään toisen lapsensa saaneen naisen kanssa. Seura tulikin tarpeeseen, koska lapsen isän kanssa oltiin erottu raskauden aikana, eikä hän synnytyksessä ollut mukana.
Kärvistelin yön yli lapsivedet edelleen loristen, ja ajattelin, että vauva ei synny varmaan ikinä. Välillä käytiin tiputtamassa antibioottia tulehdusvaaran takia, mittaamassa kuumetta, mittaamassa supistuskäyrää ja crp:täkin tarkkailivat tiuhaan tahtiin. Mikään ei tuntunut muuttuvan mihinkään suuntaan, paitsi että kuume alkoi nousta. Parin tunnin päästä tultiin sanomaan, että synnytyslääkäri ottaisi mut nyt vastaan.
Lääkäri päätti sitten, että kalvot puhkaistaan, jonka jälkeen vauvan päähän kiinnitettiinkin se antennisysteemi (jonka laittoa pelkäsin hysteerisesti, jostain täysin käsittämättömästä syystä). Saman tien sain sitten lähteä siirtymään synnytyssalin puolelle, ja sinne kävellessäni tuntui siltä, että lapsi syntyy varmaan kohta tähän käytävälle...
Ihan niin nopeaa toimintaa se ei tietenkään ollut, ja synnytyssalissa päätettiinkin vauhdittaa synnytystä okstitosiini- tipalla. Supistuskäyrät alkoivat huidella ties missä sfääreissä, mutta edelleenkään en tuntenut mitään... Multa tivattiin moneen otteeseen, enkö nyt oikeasti halua mitään kipulääkitystä. Päätin sitten ottaa epiduraalin, koska arvelin, että jossain vaiheessa kyllä rupeaa sattumaan.
Epiduraali sitten pistettiin, ja se vei kyllä kivut supistuksista niin, että ne tuntuivat pelkästään pienenä paineena toisen pakaran seutuvilla... ja hyvä niin. Ponnistusvaihe oli tietysti kivulias, mutta ehkä jopa pahempaa oli se hirvittävä ponnistamisen tarve ja tunne siitä, ettei vauva tuntunut liikkuvan milliäkään.
Seurassani oli lopulta yksi sairaanhoitajaopiskelija (ikään kuin henkisenä tukena) sekä kaksi kätilöä, jotka ponnistusvaiheessa sitten auttoivat ja muutenkin tsemppasivat. Synnytys kesti sitten kokonaisuudessaan 4h 46 min, ponnistusvaihe siinä nelisenkymmentä minuuttia. Istukan syntymistä saatiin hieman odotella ja autellakin, mutta kyllä sekin sitten sieltä tuli.
Hyvin meni synnytys kaikin puolin, ja positiivisin mielin seuraavaa kertaa (joka tulevan vuoden puolella onkin) odottelen.
Muoks. Lisään vielä, että esikoinen oli syntyessään 4030g painava, ja 47cm pitkä.
Viimeksi muokattu:
"domino"
Esikoinen ei halunnut syntyä omin avuin, joten synnytys käynnistettiin. Synnytys venyi ja päätyi lopulta imukupilla avustettavaksi. Ei siitä sen enempää, kun tuo synnytys on niin kaukana luonnollisesta 
Kakkosesta meni lapsivedet kotona yöllä. Soittelin synnärille ja käskivät ajelemaan näytille, ei kuitenkaan tarvinnut mitään kiirettä pitää. Äitipolilla käyrille, ei sanottavia supistuksia. Ottivat osastolle, jossa sitten odottelinkin niitä oikeita supistuksia pari vuorokautta. Öisin supisteli kipeästikin, mutta ei tarpeeksi. Lopulta sydänäänissä alkoi näkyä pieniä laskuja, joten siirryttiin synnytyssaliin, jossa supistuksiin laitettiin puhtia oksitosiinitipalla. Ensin kipuun aquarakkulat, sitten ilokaasua ja lopulta epiduraali. Neljä tuntia saliin siirtymisen jälkeen tuli ihan järjetön ponnistamisen tarve ja 20 min ponnistamisella syntyi tulokas.
Kakkosesta meni lapsivedet kotona yöllä. Soittelin synnärille ja käskivät ajelemaan näytille, ei kuitenkaan tarvinnut mitään kiirettä pitää. Äitipolilla käyrille, ei sanottavia supistuksia. Ottivat osastolle, jossa sitten odottelinkin niitä oikeita supistuksia pari vuorokautta. Öisin supisteli kipeästikin, mutta ei tarpeeksi. Lopulta sydänäänissä alkoi näkyä pieniä laskuja, joten siirryttiin synnytyssaliin, jossa supistuksiin laitettiin puhtia oksitosiinitipalla. Ensin kipuun aquarakkulat, sitten ilokaasua ja lopulta epiduraali. Neljä tuntia saliin siirtymisen jälkeen tuli ihan järjetön ponnistamisen tarve ja 20 min ponnistamisella syntyi tulokas.
"auts"
rv 42+3 synty lapsi. Synnytys kesti 18h. Kävin rv 41+0 yliaikaiskontrollissa jossa sain painoarvioksi 3.9-4kg eikä silloin vielä käynnistetty. Viisi pitkää päivää makasin sairaalassa ennen kunnon käynnistystä. Oksitosiinilla käynnistettiin (tippa) ja supsitukset muuttuivat hetkessä tosi rajuiksi. Poika painoi synnyttyään 4.9kg ja 55cm pitkä. Ja alakautta imukupilla avustettuna syntyi. Kamalat muistot siitä jäi. En välttämättä enää koskaan halua synnyttää.
[QUOTE="domino";25228490]Esikoinen ei halunnut syntyä omin avuin, joten synnytys käynnistettiin. Synnytys venyi ja päätyi lopulta imukupilla avustettavaksi. Ei siitä sen enempää, kun tuo synnytys on niin kaukana luonnollisesta
Kakkosesta meni lapsivedet kotona yöllä. Soittelin synnärille ja käskivät ajelemaan näytille, ei kuitenkaan tarvinnut mitään kiirettä pitää. Äitipolilla käyrille, ei sanottavia supistuksia. Ottivat osastolle, jossa sitten odottelinkin niitä oikeita supistuksia pari vuorokautta. Öisin supisteli kipeästikin, mutta ei tarpeeksi. Lopulta sydänäänissä alkoi näkyä pieniä laskuja, joten siirryttiin synnytyssaliin, jossa supistuksiin laitettiin puhtia oksitosiinitipalla. Ensin kipuun aquarakkulat, sitten ilokaasua ja lopulta epiduraali. Neljä tuntia saliin siirtymisen jälkeen tuli ihan järjetön ponnistamisen tarve ja 20 min ponnistamisella syntyi tulokas.[/QUOTE]
Mua kiinnostaa nuo aquarakkulat; saitko niistä apua kipuun?
Kakkosesta meni lapsivedet kotona yöllä. Soittelin synnärille ja käskivät ajelemaan näytille, ei kuitenkaan tarvinnut mitään kiirettä pitää. Äitipolilla käyrille, ei sanottavia supistuksia. Ottivat osastolle, jossa sitten odottelinkin niitä oikeita supistuksia pari vuorokautta. Öisin supisteli kipeästikin, mutta ei tarpeeksi. Lopulta sydänäänissä alkoi näkyä pieniä laskuja, joten siirryttiin synnytyssaliin, jossa supistuksiin laitettiin puhtia oksitosiinitipalla. Ensin kipuun aquarakkulat, sitten ilokaasua ja lopulta epiduraali. Neljä tuntia saliin siirtymisen jälkeen tuli ihan järjetön ponnistamisen tarve ja 20 min ponnistamisella syntyi tulokas.[/QUOTE]
Mua kiinnostaa nuo aquarakkulat; saitko niistä apua kipuun?
1.käynnistettiin 2vko yli LA:n tipalla. Supistukset helvetistä. Kesto 16h45min, 1.5h ponnistelun jälkeen imukupilla todella rajusti revittiin laps ulos. Vauva teholle 2vrk ajaksi. Itse pyörryin osastolla, enkä istunut kuukauteen.
2.Käynnistyi vesien tihkumisella ja suppareilla 40+2. Suppareita vauhditettiin tipalla, mutta tällä kertaa selvisin ilman epiduraalia, sen verran helpompaa oli. Synnytyksen kesto n.11h, ponnistus 12min. Tämä oli kuin taivas verrattuna esikoisen synnytykseen.
2.Käynnistyi vesien tihkumisella ja suppareilla 40+2. Suppareita vauhditettiin tipalla, mutta tällä kertaa selvisin ilman epiduraalia, sen verran helpompaa oli. Synnytyksen kesto n.11h, ponnistus 12min. Tämä oli kuin taivas verrattuna esikoisen synnytykseen.
Supistukset alkoi yöllä nukkumaan mennessä 00.00, aamu kolmen aikaan olivat niin kovia ja säännöllisiä et piti soittaa synnärille jossa oltiin sit neljän aikaan, sain kipupiikin ja jäin osastolle, supistukset kuitenkin loppuivat aamupäivästä enkä saanut niitä vauhtiin koko päivänä...
Yöllä alkoivat taas kovina, sain pari piikkiä, 06.00 siirto saliin, 08.00 kalvot puhki, oksitosiinit tippumaan, joskus 10 kanttiiin epiduraali, puolilta päivin vauvan sykkeitten kanssa ongelmia, epiduraali loppui ja lupaa uuteen kierrokseen ei tullut ennen kuin vauvasta otettiin verikokeita, jossain kohtaa sain toisen kierroksen..Ponnistaminen aloitettiin 15.00 ja muksu syntyi 16.00 imukupilla.
Yöllä alkoivat taas kovina, sain pari piikkiä, 06.00 siirto saliin, 08.00 kalvot puhki, oksitosiinit tippumaan, joskus 10 kanttiiin epiduraali, puolilta päivin vauvan sykkeitten kanssa ongelmia, epiduraali loppui ja lupaa uuteen kierrokseen ei tullut ennen kuin vauvasta otettiin verikokeita, jossain kohtaa sain toisen kierroksen..Ponnistaminen aloitettiin 15.00 ja muksu syntyi 16.00 imukupilla.
nepra
Eka kesti yli 20h, viikon yli lasketun syntyi. Ensin alkoi supistukset, sitten perään meni limatulppa ja sen perään lapsivedet. Sairaalaan siis joutui aika nopsaan ja odottelua ja supistelujen kärvistelyä. 17h päästä sain epiduraalin, vaikutus loppui just ponnistamiseen. Vauva tuli otsatarjonnassa imukupilla avustettua yli tunnin puskemisen jälkeen. Olin ihan sekasin sen jälkeen.
Toka kesti 6h, puolet ajasta sairaalassa. Supistuksilla alkoi, sairaalassa oltiin käyrillä, sitten ammeeseen ja ammeesta äkkiä synnytyssaliin kun alkoi ponnistuttamaan. Puol tuntia piti pidätellä sitä vajaa neljän kilon palleroa, meni kiroillessa se aika ja harvemmin tulee muuten kiroiltua. Se pidättely ja samanaikaiset supistukset oli kauheaa. 15min ponnistus ja vauva syntyi, kaikki ok. Voin itsekin hyvin.
Ekasta toipuminen oli henkisesti ja fyysisesti järkyttävää, tokan fyysinen kipu oli järkyttävää. Mutta jotenkin sitä toipuessaan unohtaa ne ihan pahimmat jutut.. <3
Toka kesti 6h, puolet ajasta sairaalassa. Supistuksilla alkoi, sairaalassa oltiin käyrillä, sitten ammeeseen ja ammeesta äkkiä synnytyssaliin kun alkoi ponnistuttamaan. Puol tuntia piti pidätellä sitä vajaa neljän kilon palleroa, meni kiroillessa se aika ja harvemmin tulee muuten kiroiltua. Se pidättely ja samanaikaiset supistukset oli kauheaa. 15min ponnistus ja vauva syntyi, kaikki ok. Voin itsekin hyvin.
Ekasta toipuminen oli henkisesti ja fyysisesti järkyttävää, tokan fyysinen kipu oli järkyttävää. Mutta jotenkin sitä toipuessaan unohtaa ne ihan pahimmat jutut.. <3
"Minni"
Noh lapsvedet alkoi lorisee yöllisen vessassa käynnin yhteydessä noin viikkoa ennen LA:aa. Taisin eka fiksuna soittaa äidille, joka kehoitti soittamaan synnärille. Käskivät vaan nukkumaan ja tulemaan aamulla jos ei supistukset ala. No alkoihan ne noin puol tuntia lapsivesien tulosta. Ensin mietin et onko nää nyt niitä supistuksia, sit kun olin suht varma soitin uudestaan ja kehottivat sinne synnärille.
Lähettiin sit miehen kans ja synnärille päästyämme heti vietiin synnytyssaliin ja tutkailtiin tilanne. Supistukset paheni aika nopsaan tahtiin, taisin suihkussa käydä hetken tuskailemassa, mut kauaa en pystynyt siellä olemaan. Supistukset vaan yltyi ja kysyivät haluanko epiduraalin ja halusin. Siinä sit taas tutkailtiin ja annettiin ilokaasua. Sit kun lääkäri saapui iäisyyden jälkeen antamaan epiduraalia pamahti sellaset kivut et taju oli lähteä. Lääkäri toteskin sitten vaan et ei tainnu ehtiä ja toivotti onnea koitokseen. Jotain paikallispuudutetta ne sentäs paikkoihin pisti, vaik vaikea sanoa oliko siitä mitään iloa. Olin jo kaikilta kivuilta niin uupunut etten meinannut jaksaa millään ponnistaa. Höngin ilokaasua, mut ei se kipuja vienyt, toi vaan sekavan olon. Yhdessä vaiheessa olin kuulevinani et kätilö, joku opiskelija ja mies ois nauraa höröttänyt mulle. Meinasin tivata et mitä hittoa ne nauraa, mut taas tapahdu vauhdilla ja piti ponnistaa niin pirusti, vaikka tunsi vaan käsittämätöntä kipua. Yhtäkkiä huoneeseen paukkas joku lääkäri huutamaan et nyt on tosi kyseessä ja ponnista nyt piruvie tai voi käydä huonosti. Imukupin avustuksella sit vetivät pojan lopulta ulos ja lapsivesien menosta pojan syntymään kesti 8h. Kaikki kivut oli kyllä sen koitoksen jälkeen poispyyhkäisty vaik tikit toki tuntukin vielä muutaman viikon.
Lähettiin sit miehen kans ja synnärille päästyämme heti vietiin synnytyssaliin ja tutkailtiin tilanne. Supistukset paheni aika nopsaan tahtiin, taisin suihkussa käydä hetken tuskailemassa, mut kauaa en pystynyt siellä olemaan. Supistukset vaan yltyi ja kysyivät haluanko epiduraalin ja halusin. Siinä sit taas tutkailtiin ja annettiin ilokaasua. Sit kun lääkäri saapui iäisyyden jälkeen antamaan epiduraalia pamahti sellaset kivut et taju oli lähteä. Lääkäri toteskin sitten vaan et ei tainnu ehtiä ja toivotti onnea koitokseen. Jotain paikallispuudutetta ne sentäs paikkoihin pisti, vaik vaikea sanoa oliko siitä mitään iloa. Olin jo kaikilta kivuilta niin uupunut etten meinannut jaksaa millään ponnistaa. Höngin ilokaasua, mut ei se kipuja vienyt, toi vaan sekavan olon. Yhdessä vaiheessa olin kuulevinani et kätilö, joku opiskelija ja mies ois nauraa höröttänyt mulle. Meinasin tivata et mitä hittoa ne nauraa, mut taas tapahdu vauhdilla ja piti ponnistaa niin pirusti, vaikka tunsi vaan käsittämätöntä kipua. Yhtäkkiä huoneeseen paukkas joku lääkäri huutamaan et nyt on tosi kyseessä ja ponnista nyt piruvie tai voi käydä huonosti. Imukupin avustuksella sit vetivät pojan lopulta ulos ja lapsivesien menosta pojan syntymään kesti 8h. Kaikki kivut oli kyllä sen koitoksen jälkeen poispyyhkäisty vaik tikit toki tuntukin vielä muutaman viikon.
rv41+6 aamulla aikaisin alkoi supistukset. Lähdettiin synnärille. Mitään ei ollut vielä tapahtunut, mutta meidät otettiin jo sisälle kun viikkoja oli tuon verran ja supistukset näkyi monitorissa. Iltapäivällä vasta alkoi tapahtua ja kohdunsuu oli 1,5cm auki. Jee!
Siinä kärvisteltiin kauratyynyjen kera ja välillä lämpimässä ammeessa. Ammeen jälkeen rukoilin puudutusta ja paikalle soitettiin lääkäri pistämään sitä.
Lääkäri totesi, että saankin jo alkaa ponnistamaan. Kaksin käsin pidin ilokaasunaamarista. Ponnistusvaihe kesti 12min ja koko synnytyksen kestoksi merkattiin 4h56min. Poika 52cm ja 3790g syntyi tasan 2v sitten 14.12.2009.
Siinä kärvisteltiin kauratyynyjen kera ja välillä lämpimässä ammeessa. Ammeen jälkeen rukoilin puudutusta ja paikalle soitettiin lääkäri pistämään sitä.
Lääkäri totesi, että saankin jo alkaa ponnistamaan. Kaksin käsin pidin ilokaasunaamarista. Ponnistusvaihe kesti 12min ja koko synnytyksen kestoksi merkattiin 4h56min. Poika 52cm ja 3790g syntyi tasan 2v sitten 14.12.2009.
"muumimamma"
1. synnytys: supisteluilla alkoi synnytys, mitään kivunlievitystä en saanut kun en halunnut. Kaiken muun kivun siedin todella hyvin vaan ponnistusvaihe oli helvetistä.. synnytys kesti 6h 45min,josta ponnistusvaihe 19 min. Tikkejä tuli muutama mutta olo oli hyvä eli pystyin normisti liikkumaan.
2.synnytys: samalla lailla supisteluilla alkoi sekin, kivunlievitystä en ottanut,kun pärjäsin ilmankin. Ja tälläkin kertaa ponnistusvaiheen kipu oli kamala... synnytys kesti 4h 50 min,josta ponnistusvaihe 23min.
Välilihaa leikattiin,joten jälleen tuli tikkejä. Olo oli jälleen hyvä eikä tikit vaivanneet.
3. synnytys taas vauhtiin supisteluilla niinkuin aiemminkin kivunlievityksenä käytin palloa ja lämpimiä kauratyynyjä ja tällä kertaa voi sanoa,että kolmas kerta toden sanoi.. ponnistusvaihe oli mahtava.. 4 min ja lapsi oli maailmassa Ei tikkejä muutama nirhauma joita ei tarvinnut ommella. Synnytys kesti vajaat 8 tuntia.
2.synnytys: samalla lailla supisteluilla alkoi sekin, kivunlievitystä en ottanut,kun pärjäsin ilmankin. Ja tälläkin kertaa ponnistusvaiheen kipu oli kamala... synnytys kesti 4h 50 min,josta ponnistusvaihe 23min.
Välilihaa leikattiin,joten jälleen tuli tikkejä. Olo oli jälleen hyvä eikä tikit vaivanneet.
3. synnytys taas vauhtiin supisteluilla niinkuin aiemminkin
kivunlievityksenä käytin palloa ja lämpimiä kauratyynyjä ja tällä kertaa voi sanoa,että kolmas kerta toden sanoi.. ponnistusvaihe oli mahtava.. 4 min ja lapsi oli maailmassa Ei tikkejä muutama nirhauma joita ei tarvinnut ommella. Synnytys kesti vajaat 8 tuntia.
"vieras"
Esikoinen:Rv 40+2 Aamulla sängystä noustessa lorahti lapsivettä. Soitin synnärille ja sanoivat että parin tunnin sisään pitäisi tulla. Oltiin sairaalassa klo 7 aamulla. Siellä sitten ottivat käyrää ym. ja pääsin kävelemään käytäville ym. 9 aikaan alkoi supistella. klo 14 siirryttiin saliin ja sai epiduraalin (joka meni mönkään), otin ilokaasua ja sain kohdunkaulapuudutteen. Vauva syntyi klo 17.26. Synnytyksen kesto 8h26min. (lapsivesi oli vihreää)
Kuopus: Rv40+4. Alkoi jo aamu yöllä oli jo sellainen olo että onkohan lähtö tulossa. Limatulppaa irtosi ja kävin näytillä (3m auki). Välillä tuli supistuksia(ei mitenkään kovia). Mutta vasta puolelta yön ne alkoi niin että ihan tuskahiki valusi. olin nojatuolissa tuuletin puhalsi täysillä ja hiki vaan valui. Kahden maissa oli jo sellaista että oli pakko lähteä sairaalaan. esikoisen hoitaja hälytettiin paikalle ja lähdettiin. oltiin sairaalassa joskus kolmen maissa yöllä ja ottivat käyrää ym. 5cm auki.
Ammeeseen pääsin ja sitte alkokin tapahtua. Ihan uskomaton paineen tunne, se oli ihan kamalaa. No mies hälyytti kätilön paikalle ja saliin siirryttiin 03.40.
Puhkaisi kalvot (lapsivesi kirkasta).
Sitten lapsi syntyikin, en ehtinyt saada kivunlievitystä kun kaikki tapahtui niin vauhdilla. syntyi klo 03.59. eli tunti sairaalaan saapumisen jälkeen.
kokonaiskestoksi merkattu 3h59min.
Kuopus: Rv40+4. Alkoi jo aamu yöllä oli jo sellainen olo että onkohan lähtö tulossa. Limatulppaa irtosi ja kävin näytillä (3m auki). Välillä tuli supistuksia(ei mitenkään kovia). Mutta vasta puolelta yön ne alkoi niin että ihan tuskahiki valusi. olin nojatuolissa tuuletin puhalsi täysillä ja hiki vaan valui. Kahden maissa oli jo sellaista että oli pakko lähteä sairaalaan. esikoisen hoitaja hälytettiin paikalle ja lähdettiin. oltiin sairaalassa joskus kolmen maissa yöllä ja ottivat käyrää ym. 5cm auki.
Ammeeseen pääsin ja sitte alkokin tapahtua. Ihan uskomaton paineen tunne, se oli ihan kamalaa. No mies hälyytti kätilön paikalle ja saliin siirryttiin 03.40.
Puhkaisi kalvot (lapsivesi kirkasta).
Sitten lapsi syntyikin, en ehtinyt saada kivunlievitystä kun kaikki tapahtui niin vauhdilla. syntyi klo 03.59. eli tunti sairaalaan saapumisen jälkeen.
kokonaiskestoksi merkattu 3h59min.
"vieras"
[QUOTE="vieras";25228738]Esikoinen:Rv 40+2 Aamulla sängystä noustessa lorahti lapsivettä. Soitin synnärille ja sanoivat että parin tunnin sisään pitäisi tulla. Oltiin sairaalassa klo 7 aamulla. Siellä sitten ottivat käyrää ym. ja pääsin kävelemään käytäville ym. 9 aikaan alkoi supistella. klo 14 siirryttiin saliin ja sai epiduraalin (joka meni mönkään), otin ilokaasua ja sain kohdunkaulapuudutteen. Vauva syntyi klo 17.26. Synnytyksen kesto 8h26min. (lapsivesi oli vihreää)
Kuopus: Rv40+4. Alkoi jo aamu yöllä oli jo sellainen olo että onkohan lähtö tulossa. Limatulppaa irtosi ja kävin näytillä (3m auki). Välillä tuli supistuksia(ei mitenkään kovia). Mutta vasta puolelta yön ne alkoi niin että ihan tuskahiki valusi. olin nojatuolissa tuuletin puhalsi täysillä ja hiki vaan valui. Kahden maissa oli jo sellaista että oli pakko lähteä sairaalaan. esikoisen hoitaja hälytettiin paikalle ja lähdettiin. oltiin sairaalassa joskus kolmen maissa yöllä ja ottivat käyrää ym. 5cm auki.
Ammeeseen pääsin ja sitte alkokin tapahtua. Ihan uskomaton paineen tunne, se oli ihan kamalaa. No mies hälyytti kätilön paikalle ja saliin siirryttiin 03.40.
Puhkaisi kalvot (lapsivesi kirkasta).
Sitten lapsi syntyikin, en ehtinyt saada kivunlievitystä kun kaikki tapahtui niin vauhdilla. syntyi klo 03.59. eli tunti sairaalaan saapumisen jälkeen.
kokonaiskestoksi merkattu 3h59min.[/QUOTE]
siis tokassa 3cm auki, ei toki 3m
Kuopus: Rv40+4. Alkoi jo aamu yöllä oli jo sellainen olo että onkohan lähtö tulossa. Limatulppaa irtosi ja kävin näytillä (3m auki). Välillä tuli supistuksia(ei mitenkään kovia). Mutta vasta puolelta yön ne alkoi niin että ihan tuskahiki valusi. olin nojatuolissa tuuletin puhalsi täysillä ja hiki vaan valui. Kahden maissa oli jo sellaista että oli pakko lähteä sairaalaan. esikoisen hoitaja hälytettiin paikalle ja lähdettiin. oltiin sairaalassa joskus kolmen maissa yöllä ja ottivat käyrää ym. 5cm auki.
Ammeeseen pääsin ja sitte alkokin tapahtua. Ihan uskomaton paineen tunne, se oli ihan kamalaa. No mies hälyytti kätilön paikalle ja saliin siirryttiin 03.40.
Puhkaisi kalvot (lapsivesi kirkasta).
Sitten lapsi syntyikin, en ehtinyt saada kivunlievitystä kun kaikki tapahtui niin vauhdilla. syntyi klo 03.59. eli tunti sairaalaan saapumisen jälkeen.
kokonaiskestoksi merkattu 3h59min.[/QUOTE]
siis tokassa 3cm auki, ei toki 3m
"vieras"
1. Käynnistyi itsellään rv 41+3. Synnytyksen kesto saikkulan papereissa 15h, mut kyllä se kauemmin kesti mun mielestä... Kahdelta yöllä sairaalaan, suihkua, ilokaasua ja keinutuolia. Puoli seiskalta epiduraali, lisäannos kymmeneltä (nukuin ton välin ) ja sit taisin saada kohduskaula puudutuksen tms. mut sitä ei mainita papereissa. puoli yks syntyi lapsi, ponnistusvaihe vartin. Ja se oli ihan sairaan helppoa.
2. Käynnistyi itsellään 40+6. Sairaalaan epämääräisten supisteluiden takia kahden maissa (päivällä), mut ottivat sisään vauvan sydänäänien epämääräisyyden takia. Synnytys ei käynnissä, sanoivat. Viideltä käskivät lähteä kotiin, hengailin siel ihan iloisena, ilman supistuksia (paitsi satunnaisia). Mut en lähtenyt, ja sit suostuivat katsomaan alalkerran tilanteen, auki 7cm. Seittämältä soitin kelloa, eka todella kivulias supistus ja halusin epiduraalin. En saanut, sain ponnistusvaiheen. Kesto puoli tuntia ja täyttä tuskaa.
Synnytyksen kesto, ei tiedossa 1.vaiheen osalta lukee papereissa...
Hassua, ekan supistukset olivat todella pahoja. Ponnistus taas helppoa kuin heinän teko. Kakkosen supistukset olivat iisejä, sattuihan ne, aina välillä... Ponnistus taas kuin helvetin esikartanosta.
Ja kakkonen oli pienempi kooltaan, ei paljoa, mut esim. pään ympärys liki 2cm pienempi kuin esikoisella, luulis olevan helpompaa, vaan ei niin ei.
) ja sit taisin saada kohduskaula puudutuksen tms. mut sitä ei mainita papereissa. puoli yks syntyi lapsi, ponnistusvaihe vartin. Ja se oli ihan sairaan helppoa.2. Käynnistyi itsellään 40+6. Sairaalaan epämääräisten supisteluiden takia kahden maissa (päivällä), mut ottivat sisään vauvan sydänäänien epämääräisyyden takia. Synnytys ei käynnissä, sanoivat. Viideltä käskivät lähteä kotiin, hengailin siel ihan iloisena, ilman supistuksia (paitsi satunnaisia). Mut en lähtenyt, ja sit suostuivat katsomaan alalkerran tilanteen, auki 7cm. Seittämältä soitin kelloa, eka todella kivulias supistus ja halusin epiduraalin. En saanut, sain ponnistusvaiheen. Kesto puoli tuntia ja täyttä tuskaa.
Synnytyksen kesto, ei tiedossa 1.vaiheen osalta lukee papereissa...
Hassua, ekan supistukset olivat todella pahoja. Ponnistus taas helppoa kuin heinän teko. Kakkosen supistukset olivat iisejä, sattuihan ne, aina välillä... Ponnistus taas kuin helvetin esikartanosta.
Ja kakkonen oli pienempi kooltaan, ei paljoa, mut esim. pään ympärys liki 2cm pienempi kuin esikoisella, luulis olevan helpompaa, vaan ei niin ei.
sammaletar
Kerron viimesimmän. Laskettu aika ylittynyt viikolla. Illalla kovaa paineen tunnetta vatsassa, ei supistuksia.
Aamulla heräsin ikävään alavatsakipuun.
Menin vessaan, tuli hiukan veristä limaa. Ajattelin että tänään kai sitten..
<takaisin nukkumaan, ei tullut uni, alavatsassa ikävä tunne. Menin taas vessaan, ja tein itselleni suolihuuhtelun. Olin sellaisia siis jo varalta hankkinut, kun fiksuna tyttönä tuumailin, että saattaa tulla nopea synnytys, eikä sairaalassa ehditä antaa.
Vessasta huutelin miehelle, että aamupäivän kuluessa tulee lähtö. Ja pyysin hakemaan sanomalehden laatikosta. Heti perään tuli sellainen tuntemus kuitenkin, että kielsin lähtemästä.
Tulin ulos vessasta, sanoin että tuli aika tiukka supistus, lähdetään saman tien sairaalaan, että ollaan siellä tarpeeksi ajoissa.
Matkaa sairaalaan 20 km, matkalla pyysin jo painamaan enemmän kaasua. Mies kysyi, että onko kiire vai, mutta kieltelin, kun pelkäsin ettei vaan kolaria aja.
Synnytysosaston ovella painoimme ovikelloa, sanoin tulevani synnyttämään. Aika tuntui tosi pitkältä ennenkuin kätilö tuli ovelle. Olin jo ehtinyt miehelle huokaisemaan, että tähänkö käytävään tää nyt pitää synnyttää...
Sanoin kätilölle vain, että nyt on kiire. Käski valmisteluhuoneeseen, ja suihkuun. Ehdin saamaan vain vaateet pois päältäni, kun sanoin että nyt se syntyy.
Kädestä riepottaen kätilö juoksutti sitten minut synnytyssaliin, heittäydyin sänkyyyn selälleni, sanoin että puhkuaise kalvot, se syntyy nyt.
Ja niin kävi. Kätilö puhkaisi kalvot, ja veden mukana pöllähti vauva maailmaan.
Hetken pääsät kätilö sanoi, että tiedätkös, kuusi minuuttia sitten soitit tuota meen ovikelloa.
Sanoin ettei mitään tietoa ajankulusta. Mutta sen tiedän, ettei tässä synnytyksessä kymmentä kunnon supistusta ollut.
Aamulla heräsin ikävään alavatsakipuun.
Menin vessaan, tuli hiukan veristä limaa. Ajattelin että tänään kai sitten..
<takaisin nukkumaan, ei tullut uni, alavatsassa ikävä tunne. Menin taas vessaan, ja tein itselleni suolihuuhtelun. Olin sellaisia siis jo varalta hankkinut, kun fiksuna tyttönä tuumailin, että saattaa tulla nopea synnytys, eikä sairaalassa ehditä antaa.
Vessasta huutelin miehelle, että aamupäivän kuluessa tulee lähtö. Ja pyysin hakemaan sanomalehden laatikosta. Heti perään tuli sellainen tuntemus kuitenkin, että kielsin lähtemästä.
Tulin ulos vessasta, sanoin että tuli aika tiukka supistus, lähdetään saman tien sairaalaan, että ollaan siellä tarpeeksi ajoissa.
Matkaa sairaalaan 20 km, matkalla pyysin jo painamaan enemmän kaasua. Mies kysyi, että onko kiire vai, mutta kieltelin, kun pelkäsin ettei vaan kolaria aja.
Synnytysosaston ovella painoimme ovikelloa, sanoin tulevani synnyttämään. Aika tuntui tosi pitkältä ennenkuin kätilö tuli ovelle. Olin jo ehtinyt miehelle huokaisemaan, että tähänkö käytävään tää nyt pitää synnyttää...
Sanoin kätilölle vain, että nyt on kiire. Käski valmisteluhuoneeseen, ja suihkuun. Ehdin saamaan vain vaateet pois päältäni, kun sanoin että nyt se syntyy.
Kädestä riepottaen kätilö juoksutti sitten minut synnytyssaliin, heittäydyin sänkyyyn selälleni, sanoin että puhkuaise kalvot, se syntyy nyt.
Ja niin kävi. Kätilö puhkaisi kalvot, ja veden mukana pöllähti vauva maailmaan.
Hetken pääsät kätilö sanoi, että tiedätkös, kuusi minuuttia sitten soitit tuota meen ovikelloa.
Sanoin ettei mitään tietoa ajankulusta. Mutta sen tiedän, ettei tässä synnytyksessä kymmentä kunnon supistusta ollut.
"vieras"
1. synnytys: rv 37+3 meni lapsivesi, soitto synnräille josta käskettiin sairaalaan. Supistuksia odoteltiin vuorokausi, mitään säännöllisiä ei tullut, joten synnytys käynnistettiin tulehdusriskin vuoksi Cytotecilla. Supistukset tulivat heti järkyttävällä voimalla, mutta kauan meni ennen kuin todella alkoi tapahtua. Sain epiduraalin, ja sen jälkeen kohdunsuu aukeni loppuun todella nopeasti. Ponnistusvaiheessa supistuksia piti vauhdittaa oksitosiinilla, kun epiduraali vaimensi niitä, eikä ponnistuksen tarvetta tuntunut. Synnytyksen kesto n. 12 tuntia (lapsivedet menivät n. 1,5 vuorokautta ennen lapsen syntymää), ponnistusvaihe 54min, tikkejä ei tullut.
2. synnytys: rv 40+2 alkoi tihkuttamaan lapsivettä, taas käskettiin sairaalaan. Menin sairaalaan varmana siitä, että synnytys joudutaan taas käynnistämään (ei taaskaan supistuksia). Kuinka ollakaan käyrälle kuitenkin piirtyi säännölliset supistukset 8 min. välein, en vaan tuntenut niitä. Pikkuhiljaa supistukset alkoivat tuntua ja koveta. Kävin ammeessa ja hengitin ilokaasua, kun kivut kovenivat. Muuta en ehtinyt saamaan, kun vauva jo syntyi. Synnytyksen kesto n. 4,5 tuntia, josta ponnistusvaihe 12 min, ei tikkejä tälläkään kertaa. Ponnistaminen tuntui helpolta ilman epiduraalia, eikä se tehnyt sen kipeämpääkään, kaikki oli ohi niin nopeasti.
Limatulppa irtosi molemmilla kerroilla lapsivesien menoa edeltävänä päivänä.
2. synnytys: rv 40+2 alkoi tihkuttamaan lapsivettä, taas käskettiin sairaalaan. Menin sairaalaan varmana siitä, että synnytys joudutaan taas käynnistämään (ei taaskaan supistuksia). Kuinka ollakaan käyrälle kuitenkin piirtyi säännölliset supistukset 8 min. välein, en vaan tuntenut niitä. Pikkuhiljaa supistukset alkoivat tuntua ja koveta. Kävin ammeessa ja hengitin ilokaasua, kun kivut kovenivat. Muuta en ehtinyt saamaan, kun vauva jo syntyi. Synnytyksen kesto n. 4,5 tuntia, josta ponnistusvaihe 12 min, ei tikkejä tälläkään kertaa. Ponnistaminen tuntui helpolta ilman epiduraalia, eikä se tehnyt sen kipeämpääkään, kaikki oli ohi niin nopeasti.
Limatulppa irtosi molemmilla kerroilla lapsivesien menoa edeltävänä päivänä.
"mami:)"
mulla alko supistukset heti 10min välein yhden aikoihin yöllä kun oltiin miehen kans menossa nukkumaan. torkahdin aina supistusten välissä, ja heräsin taas tasan 10 min päästä uuteen. aamulla soitin kuskille, että voi lähtee tuleen hakeen ku kerkee. soittelin sairaalaan, ja sieltä käskettiin mennä suihkuun. söin ensin aamupalaa, ja sen jälkeen suihkuun. ei auttanu, soitin uudestaan et tullaan nyt sairaalaan. kello oli n. 12 aamulla ku sit saavuttiin sairaalalle. mä kärvistelin siä jokusen tunnin kun meidät otettiin sisään, ja samalla otettiin vauvan sydänkäyrää. lämmin kaurapussi toimi kivunlievityksenä siinä vaiheessa. sit päästiin ammeeseen. olin siellä vähän päälle tunnin. autto hienosti supistuksiin, ja tulinki sit pois sieltä. makoilin sängyssä, sit meni selästä joku hermo jumiin supistuksen aikana, nii kampesin äkkiä takas ammeeseen. (se muuten sattu enemmän ku koko synnytyksen supistukset yhteensä!) kiljuin täyttä kurkkua ammeessa, sit pikkuhiljaa alko taas helpottaan. ilokaasua tarjottiin, mut en uskaltanu ottaa, ku pelkäsin et kaiken kivun keskellä tulee viel huono olo, ja alkaisin oksentaan. noh. sit kävi niin, että supistukset katos kokonaan. amme oli vähän liian tehokas parisen tuntia siinä si mietittiin, et mitäs ny tapahtu. kätilö lähetti meijät miehen kans käveleen ulos pariks tuntia, ja käski tulla takasi seittemäks. me sit mentiin, ja siinä ku oltiin kävelemäs takas sairaalalle, alko supistukset taas pikkuhiljaa tuntuun. pääsin taas makoileen sänkyyn. mies lähti anopille syömään. ei kerenny oleen siä ku vajaa tunnin, ku mä soitin sille hätäpuhelun, et nyt alkaa supistukset oleen tosi vahvoja. mies kerkes takas sairaalalle, ja mut kiikutettiin synnytyssaliin. pyysin epiduraalia, ja tuntu et siinä ois menny ikuisuus ku sen sit vihdoin sain. kello oli ny jotai 10 illalla. mä säikähdin ihan sairaasti sitä ekaa piikkiä! (paikallis puudutus) en osannu varautua sit yhtään, että se sattuu niin paljon mä säikähdin ihan hulluna. se epiduraalin laittaminen ei sitte sattunukkaan. jumankauta, et mä oisin voinu mennä sen anestesialääkärin kans naimisiin! ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana ei sattunu yhtään mihkä! multa puhkastiin tässä välissä kalvot. noh. siinä sit keräilin voimia, ja lepäilin, kunnes alko epiduraalin teho heikkeneen. pyysin toista, ja sain sen. toinen epiduraali ei enää sitten toiminu niin hyvin.supistuksia tuli minuutin välein, ja sit alkokin jo ponnistusvaihe. (ponnistusvaihe kesti n. tunti ja vartti.) mä sain jonku ihme puudutuksen kesken ponnistusvaiheen, joka piti laittaa kahdessa osassa häpyhermon molemmin puolin, ja juma*auta että se sattu!! mulle ei keretty laittaa ku se toinen osa siitä, ku kiljuin aivan kurkkusuorana sille lääkärille että painuu sen neulansa kans pois sieltä mun jalkovälistä, ja sinne ei sitä toista osaa laiteta! siis se sattu ihan käsittämättömästi. tuntu kun se oli lykänny sen 20cm pitkän neulan suoraan sinne hermoon! (jo kyllä. se piikki oli ihan tajuttoman kokonen!!) senki kivun kestin turhaan, ku se puudutus ei auttanu yhtää.
ponnistusvaiheen keskivaiheesta loppuun asti, mä rukoilin sitä kätilöö auttaan imukupilla, ku tuntu et vauva ois jumissa joissain luissa. ei autettu. pyysin ja rukoilin, huusin ja kirosin, ku tuntu että oksennus lentää ja silmissä alko mustuun. pyörrytti ja heikotti ihan tajuttomasti, mut ees happee en saanu :O nii.. ja eppari multa leikattiin.. tai no siis kolmekertaa se siel niitten saksien kans heilu. en tie mistä leikkas ja kuinka paljon, ku tikkejen määrää ei kertonu, ja itte en halunnu alas kurkistaa. sit sieltä se pikkunen synty kaiken arvonen kokemus oli, mut seuraavan haluan sektiolla. synnytys kesti 21 tuntia + 6 tuntia mitä ei kirjattu ylös.
parisen tuntia siinä si mietittiin, et mitäs ny tapahtu. kätilö lähetti meijät miehen kans käveleen ulos pariks tuntia, ja käski tulla takasi seittemäks. me sit mentiin, ja siinä ku oltiin kävelemäs takas sairaalalle, alko supistukset taas pikkuhiljaa tuntuun. pääsin taas makoileen sänkyyn. mies lähti anopille syömään. ei kerenny oleen siä ku vajaa tunnin, ku mä soitin sille hätäpuhelun, et nyt alkaa supistukset oleen tosi vahvoja. mies kerkes takas sairaalalle, ja mut kiikutettiin synnytyssaliin. pyysin epiduraalia, ja tuntu et siinä ois menny ikuisuus ku sen sit vihdoin sain. kello oli ny jotai 10 illalla. mä säikähdin ihan sairaasti sitä ekaa piikkiä! (paikallis puudutus) en osannu varautua sit yhtään, että se sattuu niin paljon mä säikähdin ihan hulluna. se epiduraalin laittaminen ei sitte sattunukkaan. jumankauta, et mä oisin voinu mennä sen anestesialääkärin kans naimisiin! ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana ei sattunu yhtään mihkä! multa puhkastiin tässä välissä kalvot. noh. siinä sit keräilin voimia, ja lepäilin, kunnes alko epiduraalin teho heikkeneen. pyysin toista, ja sain sen. toinen epiduraali ei enää sitten toiminu niin hyvin.supistuksia tuli minuutin välein, ja sit alkokin jo ponnistusvaihe. (ponnistusvaihe kesti n. tunti ja vartti.) mä sain jonku ihme puudutuksen kesken ponnistusvaiheen, joka piti laittaa kahdessa osassa häpyhermon molemmin puolin, ja juma*auta että se sattu!! mulle ei keretty laittaa ku se toinen osa siitä, ku kiljuin aivan kurkkusuorana sille lääkärille että painuu sen neulansa kans pois sieltä mun jalkovälistä, ja sinne ei sitä toista osaa laiteta! siis se sattu ihan käsittämättömästi. tuntu kun se oli lykänny sen 20cm pitkän neulan suoraan sinne hermoon! (jo kyllä. se piikki oli ihan tajuttoman kokonen!!) senki kivun kestin turhaan, ku se puudutus ei auttanu yhtää. ponnistusvaiheen keskivaiheesta loppuun asti, mä rukoilin sitä kätilöö auttaan imukupilla, ku tuntu et vauva ois jumissa joissain luissa. ei autettu. pyysin ja rukoilin, huusin ja kirosin, ku tuntu että oksennus lentää ja silmissä alko mustuun. pyörrytti ja heikotti ihan tajuttomasti, mut ees happee en saanu :O nii.. ja eppari multa leikattiin.. tai no siis kolmekertaa se siel niitten saksien kans heilu. en tie mistä leikkas ja kuinka paljon, ku tikkejen määrää ei kertonu, ja itte en halunnu alas kurkistaa. sit sieltä se pikkunen synty
kaiken arvonen kokemus oli, mut seuraavan haluan sektiolla. synnytys kesti 21 tuntia + 6 tuntia mitä ei kirjattu ylös.
"mami:)"
[QUOTE="mami";25228885]mulla alko supistukset heti 10min välein yhden aikoihin yöllä kun oltiin miehen kans menossa nukkumaan. torkahdin aina supistusten välissä, ja heräsin taas tasan 10 min päästä uuteen. aamulla soitin kuskille, että voi lähtee tuleen hakeen ku kerkee. soittelin sairaalaan, ja sieltä käskettiin mennä suihkuun. söin ensin aamupalaa, ja sen jälkeen suihkuun. ei auttanu, soitin uudestaan et tullaan nyt sairaalaan. kello oli n. 12 aamulla ku sit saavuttiin sairaalalle. mä kärvistelin siä jokusen tunnin kun meidät otettiin sisään, ja samalla otettiin vauvan sydänkäyrää. lämmin kaurapussi toimi kivunlievityksenä siinä vaiheessa. sit päästiin ammeeseen. olin siellä vähän päälle tunnin. autto hienosti supistuksiin, ja tulinki sit pois sieltä. makoilin sängyssä, sit meni selästä joku hermo jumiin supistuksen aikana, nii kampesin äkkiä takas ammeeseen. (se muuten sattu enemmän ku koko synnytyksen supistukset yhteensä!) kiljuin täyttä kurkkua ammeessa, sit pikkuhiljaa alko taas helpottaan. ilokaasua tarjottiin, mut en uskaltanu ottaa, ku pelkäsin et kaiken kivun keskellä tulee viel huono olo, ja alkaisin oksentaan. noh. sit kävi niin, että supistukset katos kokonaan. amme oli vähän liian tehokas parisen tuntia siinä si mietittiin, et mitäs ny tapahtu. kätilö lähetti meijät miehen kans käveleen ulos pariks tuntia, ja käski tulla takasi seittemäks. me sit mentiin, ja siinä ku oltiin kävelemäs takas sairaalalle, alko supistukset taas pikkuhiljaa tuntuun. pääsin taas makoileen sänkyyn. mies lähti anopille syömään. ei kerenny oleen siä ku vajaa tunnin, ku mä soitin sille hätäpuhelun, et nyt alkaa supistukset oleen tosi vahvoja. mies kerkes takas sairaalalle, ja mut kiikutettiin synnytyssaliin. pyysin epiduraalia, ja tuntu et siinä ois menny ikuisuus ku sen sit vihdoin sain. kello oli ny jotai 10 illalla. mä säikähdin ihan sairaasti sitä ekaa piikkiä! (paikallis puudutus) en osannu varautua sit yhtään, että se sattuu niin paljon mä säikähdin ihan hulluna. se epiduraalin laittaminen ei sitte sattunukkaan. jumankauta, et mä oisin voinu mennä sen anestesialääkärin kans naimisiin! ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana ei sattunu yhtään mihkä! multa puhkastiin tässä välissä kalvot. noh. siinä sit keräilin voimia, ja lepäilin, kunnes alko epiduraalin teho heikkeneen. pyysin toista, ja sain sen. toinen epiduraali ei enää sitten toiminu niin hyvin.supistuksia tuli minuutin välein, ja sit alkokin jo ponnistusvaihe. (ponnistusvaihe kesti n. tunti ja vartti.) mä sain jonku ihme puudutuksen kesken ponnistusvaiheen, joka piti laittaa kahdessa osassa häpyhermon molemmin puolin, ja juma*auta että se sattu!! mulle ei keretty laittaa ku se toinen osa siitä, ku kiljuin aivan kurkkusuorana sille lääkärille että painuu sen neulansa kans pois sieltä mun jalkovälistä, ja sinne ei sitä toista osaa laiteta! siis se sattu ihan käsittämättömästi. tuntu kun se oli lykänny sen 20cm pitkän neulan suoraan sinne hermoon! (jo kyllä. se piikki oli ihan tajuttoman kokonen!!) senki kivun kestin turhaan, ku se puudutus ei auttanu yhtää.
ponnistusvaiheen keskivaiheesta loppuun asti, mä rukoilin sitä kätilöö auttaan imukupilla, ku tuntu et vauva ois jumissa joissain luissa. ei autettu. pyysin ja rukoilin, huusin ja kirosin, ku tuntu että oksennus lentää ja silmissä alko mustuun. pyörrytti ja heikotti ihan tajuttomasti, mut ees happee en saanu :O nii.. ja eppari multa leikattiin.. tai no siis kolmekertaa se siel niitten saksien kans heilu. en tie mistä leikkas ja kuinka paljon, ku tikkejen määrää ei kertonu, ja itte en halunnu alas kurkistaa. sit sieltä se pikkunen synty kaiken arvonen kokemus oli, mut seuraavan haluan sektiolla. synnytys kesti 21 tuntia + 6 tuntia mitä ei kirjattu ylös.[/QUOTE]
..nii ja tosiaan 4 senttiä olin auki koko päivän. vasta kävelyreissun jälkeen alko avautuun lisää. ja raskausviikkoja oli 40+0 ku alko, ja 40+1 synty <3
";25228885]mulla alko supistukset heti 10min välein yhden aikoihin yöllä kun oltiin miehen kans menossa nukkumaan. torkahdin aina supistusten välissä, ja heräsin taas tasan 10 min päästä uuteen. aamulla soitin kuskille, että voi lähtee tuleen hakeen ku kerkee. soittelin sairaalaan, ja sieltä käskettiin mennä suihkuun. söin ensin aamupalaa, ja sen jälkeen suihkuun. ei auttanu, soitin uudestaan et tullaan nyt sairaalaan. kello oli n. 12 aamulla ku sit saavuttiin sairaalalle. mä kärvistelin siä jokusen tunnin kun meidät otettiin sisään, ja samalla otettiin vauvan sydänkäyrää. lämmin kaurapussi toimi kivunlievityksenä siinä vaiheessa. sit päästiin ammeeseen. olin siellä vähän päälle tunnin. autto hienosti supistuksiin, ja tulinki sit pois sieltä. makoilin sängyssä, sit meni selästä joku hermo jumiin supistuksen aikana, nii kampesin äkkiä takas ammeeseen. (se muuten sattu enemmän ku koko synnytyksen supistukset yhteensä!) kiljuin täyttä kurkkua ammeessa, sit pikkuhiljaa alko taas helpottaan. ilokaasua tarjottiin, mut en uskaltanu ottaa, ku pelkäsin et kaiken kivun keskellä tulee viel huono olo, ja alkaisin oksentaan. noh. sit kävi niin, että supistukset katos kokonaan. amme oli vähän liian tehokas parisen tuntia siinä si mietittiin, et mitäs ny tapahtu. kätilö lähetti meijät miehen kans käveleen ulos pariks tuntia, ja käski tulla takasi seittemäks. me sit mentiin, ja siinä ku oltiin kävelemäs takas sairaalalle, alko supistukset taas pikkuhiljaa tuntuun. pääsin taas makoileen sänkyyn. mies lähti anopille syömään. ei kerenny oleen siä ku vajaa tunnin, ku mä soitin sille hätäpuhelun, et nyt alkaa supistukset oleen tosi vahvoja. mies kerkes takas sairaalalle, ja mut kiikutettiin synnytyssaliin. pyysin epiduraalia, ja tuntu et siinä ois menny ikuisuus ku sen sit vihdoin sain. kello oli ny jotai 10 illalla. mä säikähdin ihan sairaasti sitä ekaa piikkiä! (paikallis puudutus) en osannu varautua sit yhtään, että se sattuu niin paljon mä säikähdin ihan hulluna. se epiduraalin laittaminen ei sitte sattunukkaan. jumankauta, et mä oisin voinu mennä sen anestesialääkärin kans naimisiin! ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana ei sattunu yhtään mihkä! multa puhkastiin tässä välissä kalvot. noh. siinä sit keräilin voimia, ja lepäilin, kunnes alko epiduraalin teho heikkeneen. pyysin toista, ja sain sen. toinen epiduraali ei enää sitten toiminu niin hyvin.supistuksia tuli minuutin välein, ja sit alkokin jo ponnistusvaihe. (ponnistusvaihe kesti n. tunti ja vartti.) mä sain jonku ihme puudutuksen kesken ponnistusvaiheen, joka piti laittaa kahdessa osassa häpyhermon molemmin puolin, ja juma*auta että se sattu!! mulle ei keretty laittaa ku se toinen osa siitä, ku kiljuin aivan kurkkusuorana sille lääkärille että painuu sen neulansa kans pois sieltä mun jalkovälistä, ja sinne ei sitä toista osaa laiteta! siis se sattu ihan käsittämättömästi. tuntu kun se oli lykänny sen 20cm pitkän neulan suoraan sinne hermoon! (jo kyllä. se piikki oli ihan tajuttoman kokonen!!) senki kivun kestin turhaan, ku se puudutus ei auttanu yhtää. ponnistusvaiheen keskivaiheesta loppuun asti, mä rukoilin sitä kätilöö auttaan imukupilla, ku tuntu et vauva ois jumissa joissain luissa. ei autettu. pyysin ja rukoilin, huusin ja kirosin, ku tuntu että oksennus lentää ja silmissä alko mustuun. pyörrytti ja heikotti ihan tajuttomasti, mut ees happee en saanu :O nii.. ja eppari multa leikattiin.. tai no siis kolmekertaa se siel niitten saksien kans heilu. en tie mistä leikkas ja kuinka paljon, ku tikkejen määrää ei kertonu, ja itte en halunnu alas kurkistaa. sit sieltä se pikkunen synty
kaiken arvonen kokemus oli, mut seuraavan haluan sektiolla. synnytys kesti 21 tuntia + 6 tuntia mitä ei kirjattu ylös.[/QUOTE]..nii ja tosiaan 4 senttiä olin auki koko päivän. vasta kävelyreissun jälkeen alko avautuun lisää. ja raskausviikkoja oli 40+0 ku alko, ja 40+1 synty <3
Esikoisesta supistukset alkoi tuntua aamulla ensin kivuttomina ja siitä päivän mittaan muuttuivat kivuliaiksi. Yöllä lähdettiin sairaalaan puolen yön jälkeen kun supisteli sen verran kipeästi ja tuntui että vielä pääsen kävellen (asuttiin käytännössä sairaalan vieressä). Olin 3 cm auki. Sairaalassa menin suihkuun ja kun mitään dramaattista ei tapahtunut, passitettiin mut nukkumaan aamuyöksi.
Aamulla katsottiin tilannetta ja todettiin että voidaan lähteä menemään saliin. Synnytys salissa kärvistelin liikkeessä, kunnes tuntui että haluan jotain lievitystä kipuihin. Sain kohdunkaulapuudutteen. Se auttoi tosi hyvin ja avautuminen loppuun tapahtui joutuisasti. Koitettiin uusi puudute, mutta kohdunsuun reunaa (?) ei ollut enää jäljellä sen vertaa että piikkiä oltaisi saatu tökättyä mihinkään. Ponnistusvaihe yllätti kun makasin sängyllä ja vaikka etukäteen olin kertonut haluavani koettaa synnytysjakkaraa, ei mieli tehnyt lähteä könyämään sängyltä mihinkään. Ponnitsusvaihe kesti 50 min ja lääkäri oli jo valmiina imukupin kanssa jalkopäässä kun lopulta vauva suostui tulemaan ulos kun minä ponnistin, yksi kätilö makasi mahan päällä (ettei vauva pääse luisumaan takaisin kohtuun) ja toinen oli valmiina kiskomaan vauvaa ulos kun kiinni saa. Synnytyksessä oli mukana opintojensa alkuvaiheessa oleva kätilö opiskelija.
Poika syntyi rv 39+4 ja synnytyksen kestoksi kirjattiin n. 7h.
Kuopuksesta supistukset alkoi taas aamusta kivuttomina ja muuttuivat päivän aikana pikku hiljaa kipeiksi. Pyörittelin kotona lantiota jumppapallon päällä, joka auttoi kipuun tosi hyvin. Kunnes puolen yön jälkeen kyllästyin ja menin nukkumaan ajatellen, että enköhän herää siihen jos vauva on syntyäkseen.
Heräsinkin sitten viiden jälkeen aamuyöstä ja puoli kuudelta hätistin miehen sanomaan appiukolle että lähtee viemään meitä sairaalalle, ihan vaan varmuuden vuoksi käydään näytillä ja tullaan takasin jos tilanne on samanlainen kun esikoisesta sairaalaan mennessä.
No ei lähdetty enää kotiin. Sen verran kärsin maata sängyllä, että synnytysvastaanotolla ottivat sydänkäyrät ja pakko oli nousta ylös pyörittelemään lantiota; se auttoi kipuun tosi hyvin! Päästiin samoin tein synnytys saliin ja koitin ensin lämmintä geelipussia kipuun, mutta aika pian ei se eikä liike enää tuntunut tarpeeksi hyvälle kivunlievitykselle. Pyysin taas kohdunkaulapuudutteen. Puudute ehdittiin tuikata kun alkoi käytännössä samoin tein ponnistuttamaan. Nyt ehdin saada synnytysjakkaran ja kuopus syntyi siinä. Tälläkin kertaa oli opiskelija mukana synnytyksessä, mutta tämä oli jo viittä vaille valmistunut ja hoiti käytännössä synnytyksen itse "virallisen" kätilön katsellessa vierestä.
Poika syntyi rv 38+5 ja synnytyksen kestoksi kirjattiin reilu 2h.
Kuopuksesta sairaalaan mennessä olin myös sen 3 cm auki (ja arvata saattaa että meinas päästä itku että ollaanko sittenkin samassa tilanteessa kun esikoissta), mutta paikat aukesi sitten aika haipakalla sairaalassa reilussa tunnissa.
Aamulla katsottiin tilannetta ja todettiin että voidaan lähteä menemään saliin. Synnytys salissa kärvistelin liikkeessä, kunnes tuntui että haluan jotain lievitystä kipuihin. Sain kohdunkaulapuudutteen. Se auttoi tosi hyvin ja avautuminen loppuun tapahtui joutuisasti. Koitettiin uusi puudute, mutta kohdunsuun reunaa (?) ei ollut enää jäljellä sen vertaa että piikkiä oltaisi saatu tökättyä mihinkään. Ponnistusvaihe yllätti kun makasin sängyllä ja vaikka etukäteen olin kertonut haluavani koettaa synnytysjakkaraa, ei mieli tehnyt lähteä könyämään sängyltä mihinkään. Ponnitsusvaihe kesti 50 min ja lääkäri oli jo valmiina imukupin kanssa jalkopäässä kun lopulta vauva suostui tulemaan ulos kun minä ponnistin, yksi kätilö makasi mahan päällä (ettei vauva pääse luisumaan takaisin kohtuun) ja toinen oli valmiina kiskomaan vauvaa ulos kun kiinni saa. Synnytyksessä oli mukana opintojensa alkuvaiheessa oleva kätilö opiskelija.
Poika syntyi rv 39+4 ja synnytyksen kestoksi kirjattiin n. 7h.
Kuopuksesta supistukset alkoi taas aamusta kivuttomina ja muuttuivat päivän aikana pikku hiljaa kipeiksi. Pyörittelin kotona lantiota jumppapallon päällä, joka auttoi kipuun tosi hyvin. Kunnes puolen yön jälkeen kyllästyin ja menin nukkumaan ajatellen, että enköhän herää siihen jos vauva on syntyäkseen.
Heräsinkin sitten viiden jälkeen aamuyöstä ja puoli kuudelta hätistin miehen sanomaan appiukolle että lähtee viemään meitä sairaalalle, ihan vaan varmuuden vuoksi käydään näytillä ja tullaan takasin jos tilanne on samanlainen kun esikoisesta sairaalaan mennessä.
No ei lähdetty enää kotiin. Sen verran kärsin maata sängyllä, että synnytysvastaanotolla ottivat sydänkäyrät ja pakko oli nousta ylös pyörittelemään lantiota; se auttoi kipuun tosi hyvin! Päästiin samoin tein synnytys saliin ja koitin ensin lämmintä geelipussia kipuun, mutta aika pian ei se eikä liike enää tuntunut tarpeeksi hyvälle kivunlievitykselle. Pyysin taas kohdunkaulapuudutteen. Puudute ehdittiin tuikata kun alkoi käytännössä samoin tein ponnistuttamaan. Nyt ehdin saada synnytysjakkaran ja kuopus syntyi siinä. Tälläkin kertaa oli opiskelija mukana synnytyksessä, mutta tämä oli jo viittä vaille valmistunut ja hoiti käytännössä synnytyksen itse "virallisen" kätilön katsellessa vierestä.
Poika syntyi rv 38+5 ja synnytyksen kestoksi kirjattiin reilu 2h.
Kuopuksesta sairaalaan mennessä olin myös sen 3 cm auki (ja arvata saattaa että meinas päästä itku että ollaanko sittenkin samassa tilanteessa kun esikoissta), mutta paikat aukesi sitten aika haipakalla sairaalassa reilussa tunnissa.
vier
[QUOTE="vieras";25228755]siis tokassa 3cm auki, ei toki 3m [/QUOTE]
Aiku väsyneenä nauratti tuo sun reiluhko avautuminen
[/QUOTE]Aiku väsyneenä nauratti tuo sun reiluhko avautuminen
Kävin parjantaina rv39+4 äitipolilla kokoarviossa, jossa sovittiin että tulen maanantaina aamulla osastolle käynnistykseen. Illalla supisteli usean tunnin ajan, supistukset eivät kuitenkaan muuttuneet säännöllisiksi. Seuraavana iltana alkoi taas supistella ja kun yksi supistus jäi päälle, soitin synnärille josta käskivät tulla näytille. Supistus laukesi matkalla, mutta vauvan sydänkäyrä oli sen verran villi, että minut otettiin osastolle tarkkailtavaksi. Väläyteltiin myös mahdollisuutta, että synnytys käynnistettäisiin jo sunnuntaina kun kerran talossa jo olin.
Sunnuntaina aamupäivällä pääsin lääkärille, joka totesi kohdunsuulla tapahtuneen muutoksia ja että synnytys mahdollisesti alkaisi ilman avustusta. Käppäilin siis ympäri sairaalaa ja kiipeilin kaikkia portaita mitkä löysin. Pari napakkaa supistusta, ei muuta.
Maanantaina, eli laskettuna aikana, minun käskettiin pysyä osastolla, sillä "lääkäri katsoo sinut seuraavaksi" aamu yhdeksästä iltapäivään neljään. Sovittu aika tuli ja meni. Illan raahustin taas ympäri sairaalaa ja itkin onnellisia pariskuntia. (Lapsen isästä kun ei ollu mitään kuulunut.)
Tiistaina taas käskettiin pysyä paikallaan kun "lääkäri ihan kohta kattoo sinut" aamuyhdeksästä iltapäivään puoli neljään. Meinasin olla jo aika kypsänä odotteluun ja synnytysjännityskin oli katossa. Viimein pääsin lääkäriin ja lääkäri päätti aloittaa synnytyksen puolikkaalla cytotec -tabletilla. Sain tabletin, otin sen ja kävelin vessaan. Vessassa kuului poks! ja lapsivedet valahti siististi viemäriin.
Kävin syömässä ja noin puolen tunnin kuluttua vesistä alkoivat kunnon supistukset. Soitin tukihenkilön seuraksi ja parin tunnin päästä mentiin suihkuun, jossa reilu puolitoista tuntia suihkuteltiin massua ja selkää.
Kätilö katsoi kohdunsuun, vasta pari senttiä auki, joten kipulääkettä, nukahtamislääkettä ja vähän lepäilemään. Tukihenkilökin lähti kotiin nukkumaan.
Vajaan kolmen tunnin päästä ei nukkuminen enää onnistunut, supistukset olivat jo niin kipeitä että oksensin. Lepo oli kuitenkin auttanut ja olin jo reilu neljä senttiä auki. Lähdin saliin (kello oli noin kaksi yöllä), jossa sain vakuutettua kätilön siitä, että kyllä, haluan ilokaasua, kiitos. Istuskelin kiikkutuolissa lämpötyyny selän alla ja vilttiin kääriytyneenä ilokaasumaski toisessa ja oksennuspussi toisessa kädessä. Ilokaasu auttoi tosi paljon, ja torkuin supistusten välit aamukuuteen saakka. Silloin kipu alkoi nousta taas uudelle tasolle ja pyysin epiduraalia. Jouduin kuitenkin odottamaan kätilöiden vuoronvaihdon yli ja sitten vielä vähän. Tässä vaiheessa muistikuvat hieman hämäriä, mutta luulen että epiduraalin sain joskus kahdeksan aikoihin. Ihana autuus! Auttoi heti ja täydellisesti. Nukuin pari tuntia seitsemästä sentistä yhdeksään ja puoleen senttiin, eikä sattunut yhtään. Ajattelin, että tämähän helppoa oli kun sanottiin että pikkuhiljaa vois alkaa ponnistelemaan.
Ponnistusvaihe kirjattiin kestäneeksi 1h50min, todellisuudessa kesti vähän pidempään. Supistukset alkoi tunnin jälkeen loppumaan ja voimat oli jo aika vähissä. Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin, niin että kätilö kutsui toisen avuksi ja mahan päältä painamalla ja karjunnan saattelemana syntyi maailmaan poikalapsi 4,2kg 55,5cm.
Myöhemmin kuulin, että kätilöt olisivat halunneet leikata välilihan, mutta onneksi sille ei ollut tilaa. Ponnistusvaiheesta muistona on ennemminkin epätoivo kuin kipu, vaikka ei se miellyttävältäkään tuntunut. Supistuksista kaikkein pahimpia oli viisi ensimmäistä ja viimeinen ennen epiduraalia. Koko kokemuksesta jäi ihan positiivinen mielikuva, voisin saman tehdä uudestaankin.
Sunnuntaina aamupäivällä pääsin lääkärille, joka totesi kohdunsuulla tapahtuneen muutoksia ja että synnytys mahdollisesti alkaisi ilman avustusta. Käppäilin siis ympäri sairaalaa ja kiipeilin kaikkia portaita mitkä löysin. Pari napakkaa supistusta, ei muuta.
Maanantaina, eli laskettuna aikana, minun käskettiin pysyä osastolla, sillä "lääkäri katsoo sinut seuraavaksi" aamu yhdeksästä iltapäivään neljään. Sovittu aika tuli ja meni. Illan raahustin taas ympäri sairaalaa ja itkin onnellisia pariskuntia. (Lapsen isästä kun ei ollu mitään kuulunut.)
Tiistaina taas käskettiin pysyä paikallaan kun "lääkäri ihan kohta kattoo sinut" aamuyhdeksästä iltapäivään puoli neljään. Meinasin olla jo aika kypsänä odotteluun ja synnytysjännityskin oli katossa. Viimein pääsin lääkäriin ja lääkäri päätti aloittaa synnytyksen puolikkaalla cytotec -tabletilla. Sain tabletin, otin sen ja kävelin vessaan. Vessassa kuului poks! ja lapsivedet valahti siististi viemäriin.
Kävin syömässä ja noin puolen tunnin kuluttua vesistä alkoivat kunnon supistukset. Soitin tukihenkilön seuraksi ja parin tunnin päästä mentiin suihkuun, jossa reilu puolitoista tuntia suihkuteltiin massua ja selkää.
Kätilö katsoi kohdunsuun, vasta pari senttiä auki, joten kipulääkettä, nukahtamislääkettä ja vähän lepäilemään. Tukihenkilökin lähti kotiin nukkumaan.
Vajaan kolmen tunnin päästä ei nukkuminen enää onnistunut, supistukset olivat jo niin kipeitä että oksensin. Lepo oli kuitenkin auttanut ja olin jo reilu neljä senttiä auki. Lähdin saliin (kello oli noin kaksi yöllä), jossa sain vakuutettua kätilön siitä, että kyllä, haluan ilokaasua, kiitos. Istuskelin kiikkutuolissa lämpötyyny selän alla ja vilttiin kääriytyneenä ilokaasumaski toisessa ja oksennuspussi toisessa kädessä. Ilokaasu auttoi tosi paljon, ja torkuin supistusten välit aamukuuteen saakka. Silloin kipu alkoi nousta taas uudelle tasolle ja pyysin epiduraalia. Jouduin kuitenkin odottamaan kätilöiden vuoronvaihdon yli ja sitten vielä vähän. Tässä vaiheessa muistikuvat hieman hämäriä, mutta luulen että epiduraalin sain joskus kahdeksan aikoihin. Ihana autuus! Auttoi heti ja täydellisesti. Nukuin pari tuntia seitsemästä sentistä yhdeksään ja puoleen senttiin, eikä sattunut yhtään. Ajattelin, että tämähän helppoa oli kun sanottiin että pikkuhiljaa vois alkaa ponnistelemaan.
Ponnistusvaihe kirjattiin kestäneeksi 1h50min, todellisuudessa kesti vähän pidempään. Supistukset alkoi tunnin jälkeen loppumaan ja voimat oli jo aika vähissä. Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin, niin että kätilö kutsui toisen avuksi ja mahan päältä painamalla ja karjunnan saattelemana syntyi maailmaan poikalapsi 4,2kg 55,5cm.
Myöhemmin kuulin, että kätilöt olisivat halunneet leikata välilihan, mutta onneksi sille ei ollut tilaa. Ponnistusvaiheesta muistona on ennemminkin epätoivo kuin kipu, vaikka ei se miellyttävältäkään tuntunut. Supistuksista kaikkein pahimpia oli viisi ensimmäistä ja viimeinen ennen epiduraalia. Koko kokemuksesta jäi ihan positiivinen mielikuva, voisin saman tehdä uudestaankin.
"Sande"
Otetaan pikana, kuten lapsetkin ovat syntyneet
Ensimmäisen kohdallaa meni vedet viitisen viikkoa etuajassa ja odotellessanimiestä kävin vielä koirankin lenkittämässä Pari tuntia myöhemmin laitoksella supparit alkoivat, mutta eivät missään vaiheessa olleet mahdottomia, joten kaasulla mentiin. Ihan lopuksi supparit olivat sen verran tiukkoja etten enää pallolta sänkyyn itse päässyt. 20 minuutin ponnistuksen jälkeen syntyi pieni neiti, joka viettikin sitten hivenen kauemmin sairaalassa. Koko synnytys kesti noin 7 tuntia.
Toinen olikin sitten vielä rivakampi. Aamu viiden aikoihin menin vessaan ja sieltä ei sitten enää nukkumaan mentykään, vaan hengittelin ja kävin suihkussakin. Tuntia myöhemmin kaksi vuotias isosisko istuu äitin edessä ja kysyy sattuuko äitiin kun huudat ja samalla isi ottaa kopin pikkusiskosta Koko toimitus siis hyvin nukutun yön jälkeen tunnissa ohi ja ei ollut kotisynnytys mitenkään suunniteltu.
Ensimmäisen kohdallaa meni vedet viitisen viikkoa etuajassa ja odotellessanimiestä kävin vielä koirankin lenkittämässä
Pari tuntia myöhemmin laitoksella supparit alkoivat, mutta eivät missään vaiheessa olleet mahdottomia, joten kaasulla mentiin. Ihan lopuksi supparit olivat sen verran tiukkoja etten enää pallolta sänkyyn itse päässyt. 20 minuutin ponnistuksen jälkeen syntyi pieni neiti, joka viettikin sitten hivenen kauemmin sairaalassa. Koko synnytys kesti noin 7 tuntia.Toinen olikin sitten vielä rivakampi. Aamu viiden aikoihin menin vessaan ja sieltä ei sitten enää nukkumaan mentykään, vaan hengittelin ja kävin suihkussakin. Tuntia myöhemmin kaksi vuotias isosisko istuu äitin edessä ja kysyy sattuuko äitiin kun huudat ja samalla isi ottaa kopin pikkusiskosta
Koko toimitus siis hyvin nukutun yön jälkeen tunnissa ohi ja ei ollut kotisynnytys mitenkään suunniteltu.
"domino"
Ap:lle aquarakkuloista
Auttoivat kipuun kyllä alkuvaiheessa. Niiden käyttö tosin vaatii sen, että supistuskipu tuntuu jollakin tietyllä (pienehköllä?) alueella, johon ne rakkulat sitten laitetaan. Ja se laittaminen kirpaisee aika kovasti, mutta mulla olivat kyllä sen arvoiset. Mielestäni kannattaa kokeilla
Auttoivat kipuun kyllä alkuvaiheessa. Niiden käyttö tosin vaatii sen, että supistuskipu tuntuu jollakin tietyllä (pienehköllä?) alueella, johon ne rakkulat sitten laitetaan. Ja se laittaminen kirpaisee aika kovasti, mutta mulla olivat kyllä sen arvoiset. Mielestäni kannattaa kokeilla
Eka läks syntymään sillä ett äyöllä piti käydä vessassa(3.30), tuli limatulppa, puoltuntii alko supistukset, het alusta asti 5min välein. kotona suihkussa lotrailua, ukko ylös sairaalaan, 3cm auki.(klo 10) iltapäivällä olin 2 aikaan edelleen 3cm auki, supisteli 3min välein.
isäntä kävi kotona, 17 aikaan puhkastiin kalvot ja lyötiin oksitosiini tippa ja sain kohdunkaulan puudutteen, päätin että otan tirsat kun ei tapahdu mitään, n.18.50 heräsin kun tuntuu kauhee paine, kätilö tuli kattelee tilanteen olin melkei 10 cm auki, kätilöllä kaikki laittelematta ja ukkoki oli isien huoneessa nukkumassa. niinpä esikko on saatettu maailmaan juuri heränneenä. ponnistusvaihe kesti 11min, koko homma 15h20min
toka alko supistelulla aamutuimaan 6 aikaan, sairaalassa oltiin joskus 11 maissa. sama kaava, paikat ei aukee ku 4cm, sit pistettiin tippa, ei kamalasti apua, puhkastiin kalvot paikat auki 5-6cm. kello oli siinä vaiheessa 15.05 kun kätilö tarkasti tilanteen, 10 yli se poistu huoneesta, 20 yli mä käskin ukon rääkyy kätilön paikalle, se syntyy nyt. meinas jäädä kätilö kerkeemättä ja toinen saapumatta kun kajarin kautta alko kyselee että mikähän nyt kun just poistuin sieltä. pää oli jo huulilla kun kätilö pääs paikalle -.- ponnistusvaihe merkattiin kestäneeks 11min koko homma n.10h
Ei huonosti ottaen huomioon että ponnistin kerran ja tunsin kuin paikat läks repee, en ponnistanu toista kertaa, hengittelin vain syvään. Tämä tuli siis luomuna.
kolmas alkoi suppareilla (ylläri) iltapäivällä oltiin saikulla joskus kahden-kolmen väliin, kätilö oli nuiva ja snnytys seilas sen mielestä.
lilluin ammeessa, vaadin sitten 19 jälkeen lääkäriä kattoo paikat jos puhkastas kalvot kun olin edelleen 4cm auki (kuulema rakenteellinen vika, ei avaudu ilman apua enempää) lääkäri puhkas kalvot klo 20 ja käski pidättää puolen yön yli niin saadaan itsenäisyys päivän lapsi, ja piikiti kohdunkaulan puudutteen joka tehos vaan toiselle puolelle. kätilö ei uskaltanu jättää yksin etten vaan synnytä ilman häntä
oksitosiinia, jotai kohdunsuuta rentouttavaa ja lisää puudutetta kohdun suulle 22 maissa. toinen kätilö vuoroon joka jatkoi huoneessa pääpöilyä, nyt oli kaikki kamat valmiina kopin ottoon.
vaille puolenyön kätilö lähti kahville, ja kuinkas ollakkaan vikat 2cm katos parilla supistuksella, ponnistusaika 5min rauhallisesti hengitellen jälleen, ilman ponnisteluja. ei tikkejä, pienenpieni repeämä tuli. kokohommaan meni n.13h15min
isäntä kävi kotona, 17 aikaan puhkastiin kalvot ja lyötiin oksitosiini tippa ja sain kohdunkaulan puudutteen, päätin että otan tirsat kun ei tapahdu mitään, n.18.50 heräsin kun tuntuu kauhee paine, kätilö tuli kattelee tilanteen olin melkei 10 cm auki, kätilöllä kaikki laittelematta ja ukkoki oli isien huoneessa nukkumassa. niinpä esikko on saatettu maailmaan juuri heränneenä. ponnistusvaihe kesti 11min, koko homma 15h20min
toka alko supistelulla aamutuimaan 6 aikaan, sairaalassa oltiin joskus 11 maissa. sama kaava, paikat ei aukee ku 4cm, sit pistettiin tippa, ei kamalasti apua, puhkastiin kalvot paikat auki 5-6cm. kello oli siinä vaiheessa 15.05 kun kätilö tarkasti tilanteen, 10 yli se poistu huoneesta, 20 yli mä käskin ukon rääkyy kätilön paikalle, se syntyy nyt. meinas jäädä kätilö kerkeemättä ja toinen saapumatta kun kajarin kautta alko kyselee että mikähän nyt kun just poistuin sieltä. pää oli jo huulilla kun kätilö pääs paikalle -.- ponnistusvaihe merkattiin kestäneeks 11min koko homma n.10h
Ei huonosti ottaen huomioon että ponnistin kerran ja tunsin kuin paikat läks repee, en ponnistanu toista kertaa, hengittelin vain syvään. Tämä tuli siis luomuna.
kolmas alkoi suppareilla (ylläri) iltapäivällä oltiin saikulla joskus kahden-kolmen väliin, kätilö oli nuiva ja snnytys seilas sen mielestä.
lilluin ammeessa, vaadin sitten 19 jälkeen lääkäriä kattoo paikat jos puhkastas kalvot kun olin edelleen 4cm auki (kuulema rakenteellinen vika, ei avaudu ilman apua enempää) lääkäri puhkas kalvot klo 20 ja käski pidättää puolen yön yli niin saadaan itsenäisyys päivän lapsi, ja piikiti kohdunkaulan puudutteen joka tehos vaan toiselle puolelle. kätilö ei uskaltanu jättää yksin etten vaan synnytä ilman häntä
oksitosiinia, jotai kohdunsuuta rentouttavaa ja lisää puudutetta kohdun suulle 22 maissa. toinen kätilö vuoroon joka jatkoi huoneessa pääpöilyä, nyt oli kaikki kamat valmiina kopin ottoon.
vaille puolenyön kätilö lähti kahville, ja kuinkas ollakkaan vikat 2cm katos parilla supistuksella, ponnistusaika 5min rauhallisesti hengitellen jälleen, ilman ponnisteluja. ei tikkejä, pienenpieni repeämä tuli. kokohommaan meni n.13h15min
"mamma"
Rv 41+2 Aamulla synnytyskäynnistettiin supoilla (vähäisen lapsiveden,ja minun väsymykseni vuoksi-painoa tullut raskauden aikana 30 kiloa ,en ollut nukkunut viikkoon oikein lainkaan ,koska olo oli jo niin tukala)
vajaa 2 tuntia ekasta suposta poltot alkoivat...Tulivat tosi rajuina heti alusta alkaen:-(
Synnytyssalissa: Ilokaasua (helpotti oloa tosi paljon) sitten sain okstitosiini-tipan (ja taas sattui:-( -ilokaasu otettiin pois ja annettiin sen tilalla happea) jossain välissä sain epiduraalin ...Kalvot puhkaistiin ,lapsen happi tilanne varmistettiin ottamalla hänen päästään verta ...lisättiin oksitosiini-tipan tehoa ja loppujen lopuksi käskettiin punnertaa ...45 minuutin päästä kätilö sanoi ottavansa lapsen imukupilla ulos-josta kieltäydyin ja päätin että punnerran hänet vaikka väkisin-aloitin punnerruksen ja kätilö huusi että ei saa enään punnertaa :-( Yhtäkkiä huone täynnä hoitajia jotka ultrasi vauvan vielä ja sitten lähdettiin lujaa leikkaussaliin -Lapseni oli avotarjonnassa ja kuten olin jokaiselle lääkärille ,neuvolatädille ja hoitajalle ilmoittanut on suvussani monta naista jouduttu keisarileikkaamaan ...Lapseni ei sieltä olisi koskaan ulos tullut...Nyt valitettavasti jouduttiin näin pitkälle että lapsen sydänäänet heikkenivät ,minä pelkäsin menettäväni lapseni ja kuolevani itsekin,mieheni ei saanut tulla mukaan leikkaussaliin...
Synnytyksen kesto 13 kamalaa tuntia ja päätyi sektioon ..
Tuloksena ihan terve,iso ,maailman suloisin poikavauva joka oli kaiken sen kauheuden arvoista! <3
Siis mulla oli maailman kurjin kätilö,kipulääkitystä pantattiin,pelkäsin menettäväni lapseni tai kuolevani itsekin,en ole koskaan mitään niin hurjaa kipua kokenut..mutta kaiken ton jälkeen voin ihan rehellisesti sanoa että tekisin sen uudestaan!
vajaa 2 tuntia ekasta suposta poltot alkoivat...Tulivat tosi rajuina heti alusta alkaen:-(
Synnytyssalissa: Ilokaasua (helpotti oloa tosi paljon) sitten sain okstitosiini-tipan (ja taas sattui:-( -ilokaasu otettiin pois ja annettiin sen tilalla happea) jossain välissä sain epiduraalin ...Kalvot puhkaistiin ,lapsen happi tilanne varmistettiin ottamalla hänen päästään verta ...lisättiin oksitosiini-tipan tehoa ja loppujen lopuksi käskettiin punnertaa ...45 minuutin päästä kätilö sanoi ottavansa lapsen imukupilla ulos-josta kieltäydyin ja päätin että punnerran hänet vaikka väkisin-aloitin punnerruksen ja kätilö huusi että ei saa enään punnertaa :-( Yhtäkkiä huone täynnä hoitajia jotka ultrasi vauvan vielä ja sitten lähdettiin lujaa leikkaussaliin -Lapseni oli avotarjonnassa ja kuten olin jokaiselle lääkärille ,neuvolatädille ja hoitajalle ilmoittanut on suvussani monta naista jouduttu keisarileikkaamaan ...Lapseni ei sieltä olisi koskaan ulos tullut...Nyt valitettavasti jouduttiin näin pitkälle että lapsen sydänäänet heikkenivät ,minä pelkäsin menettäväni lapseni ja kuolevani itsekin,mieheni ei saanut tulla mukaan leikkaussaliin...
Synnytyksen kesto 13 kamalaa tuntia ja päätyi sektioon ..
Tuloksena ihan terve,iso ,maailman suloisin poikavauva joka oli kaiken sen kauheuden arvoista! <3
Siis mulla oli maailman kurjin kätilö,kipulääkitystä pantattiin,pelkäsin menettäväni lapseni tai kuolevani itsekin,en ole koskaan mitään niin hurjaa kipua kokenut..mutta kaiken ton jälkeen voin ihan rehellisesti sanoa että tekisin sen uudestaan!