[QUOTE="aida";28852405]On alkanut tehdä temppuja. Eli tietää kyllä, että ei saa tehdä jotain (esim. hyppiä sohvalla), mutta oikein katsoo kohti ja nauraa ja hyppää. Kokeilee, että miten pitkälle pinna venyy... Heittää vauvan ja koiran kasvoille vaatteita tms. kankaista. Mutta on kyllä sitten myös iloinen ja oma itsensä, leikkii ja on reipas. Haluaa tehdä kaiken "ITTE" ja jos ei saa tai onnistu, raivostuu. Kiukku on joka päiväinen vieraamme monta kertaa päivässä. Se tulee yleensä, kun on kielletty jostain tai ei saa tahtoaan läpi tai ei osaa jotakin. Syliin pääsee kyllä, mutta monestikaan ei halua tulla jos vauva on sylissä. yritän kyllä sitten sylitellä kun vauva nukkuu tai leikkii, mutta sillonkaan ei aina kiinnosta. Leikin kyllä hänenkin kanssaan päivittäin, mutta olen itse väsynyt ja siksikin välillä kärttyinen ja jos vauvalla on vielä kitinäpäivä, niin tuntuu, etten jaksa. Pääsen itse nukkumaan noin klo.23 ja esikoinen herää ennen kuutta ja vauva syö öisin vielä aika useasti. Sitten esikoinen kiukkuaa kun on väsynyt ja menee päikkäreille 11 jälkeen, kun ei aamulla saa nukkumaan mitenkään uudestaan. Aiemmin nukkui yli kuuteen (koko elämänsä herännyt noin kuudelta), mutta nyt joudutaan öisin pitää eteisessä valoa, joka kajastaa lapsen huoneeseen, kun hän alkaa öisin itkeä jos on liian pimeää. Öinen ramppaaminen meidän huoneeseen jäi tuohon, että sytytettiin valo ja hän näki vähän eikä ollut ihan pimeää.[/QUOTE]
Kuulostaa ihan normi lapselle. Kokeilee rajojaan ja kaikesta väsymyksestäsi huolimatta sinun kannattaa asettaa ne rajat nyt.
Omani kanssa olen huomannut, että kaikenlainen ärähtely ja äänenkorottaminen ei kanna pitkälle. Sensijaan istun alas ja kerron lapselle miksei jotain saa tehdä ja mitkä seuraukset hänen toiminnastaan voi olla. Toki se alkaa kyllästyttää jauhaa samaa juttua 1549 kerran jälkeen... mutta jossain vaiheessa se menee perille. Ja ei, en minäkään mikään viilipytty ole, kyllä mullakin joskus palaa pinna ja ääni nousee... mutta teen parhaani, etten ihan joka käänteessä polta päreitä. Eli, lapseni toimii itsekkin järkevämmin, kun puhun hänelle kuin järkevälle ihmiselle.
Pikkusisaren synnyttyä kerroin hänelle myös, että äiti rakastaa ja välittää hänestä aivan yhtäpaljon, kuin ennenkin, mutta huomiota pitää antaa vauvallekkin. Pyysin häntä osallistumaan kaikkeen mahdolliseen, mihin kaksivuotias nyt yleensäkkin vaan voi. Hän vei vauvan vaippoja roskiin ja toi puklurätin tai sai yrittää laittaa vauvalle sukkaa ja laittoi tutin suuhun ym. Kehuin häntä aina vuolaasti kaikesta hyvästä, mitä teki. Sanoin usein, että "miten äiti pärjäisikään, ellet olisi auttamassa" ym.
