K
kyllästynyt
Vieras
Tämä on sitten puhdasta vali-valia... Tiedän, että mikäli muutosta haluaa täytyisi asialle tehdä jotain, mutta ei ole voimia, tai varmaan sitä todellista haluakaan toimia...
No, valituksen aihe on miehen epäkohtelias käytös ja ilkeily. Aina kun häntä pikkaisenkin ärsyttää jokin asia (vaikka kuu taivaalla) niin se puretaan muhun ilkeilyllä ja kiukuttelulla. Onhan sillä ollut todella rankkaa elämässä viime vuosina ja siitä se sairastu masennukseenkin etc., mutta mun mielestäni kaiken purkaminen läheiseen ei ole missään tilanteessa oikein, vaan yksinkertaisesti rumaa käytöstä. Jos on paha mieli aamulla (kuten taas tänään), miksi sitä ei voi yksinkertaisesti sanoa, että "nyt ei ole hyvä aamu, enkä haluaisi jutella mitään"? Tuntuu siltä, että elämän suurin tarkoitus on saada toinenkin pahalle mielelle ja loukattua, mikäli itsellä hiukankin mättää.
Ja ukko ei itse edes tajua sitä. Oli parhaalle kaverilleen sanonut, että elämässä menee huonosti tällä hetkellä ja vaimokeparka saa siitä ikävä kyllä kärsiä, kun purkaa sitä siihen. Kaverin mielestä se ei kuulemma ollut oikein ja omasta huonosta olosta ei saa laittaa toista kärsimään. No lopputulos oli, että ukko kiukutteli asiasta mulle, ettei edes paras kaveri kuulemma tajua sitä, että pahaa oloa täytyy / saa purkaa omaan puolisoon ihan miten haluaa ja kotona pitää saada olla oma itsensä.
Aivan, kyllä munkin mielestä kotona ja parisuhteessa tulee voida olla oma itsensä kertoa tunteensa ja ajatuksensa, mutta tarkoittaako se todellakin sitä, että toinen on pelkkä oman pahan olon roskatynnyri!
Tässä alkaa pikkuhiljaa jo oma todellisuuden taju myös häviämään, eli mikä on normaalia käytöstä ja mikä ei. Eilenkin ukko ärsyyntyi, kun asiat eivät sujuneet hänen haluamallaan tavalla. Lopputulos oli, että mulle sanottiin, että "älä s*tana puutu tähä, painu v*tu vaikka johonkin koloon tai jonnekin". Ja varttia ennen oli nimenomaisesti pyytänyt mua tulemaan auttamaan asiassa. Mun käsitykseni mukaan kyse on todella törkeästä käytöksestä, kun olisi riittänyt, että olisi vain sanonut vaikka "anna mun nyt ollat yksin, kun mua potuttaa tämä asia?"
En siis odota päivänpaistetta joka päivälle ja masentunutkin voi tottakai olla, mikäli siitä tuntuu. Ilkeily ja v*lu vaan loukkaa ja tuntuu niin pahalta.