Mulla on tapana käydä mielikuvituskeskusteluja ääneen, esim. leikin vaikka työhaastattelutilannetta jossa tottakai annan oikein täydelliset vastaukset kirjakielellä. Ennen tanssin peilin edessä ja kuvittelin flirttailutilanteita, tein sitä päivittäin mutta lasten myötä tuosta on pitänyt luopua (kerran kuvittelin tappelutilanteen jossa sitten vahingossa löin peiliä täysillä nyrkilläni, ei onneksi kuitenkaan hajonnut, mutta siitä ehkä voi todeta miten täysillä eläydyn noihin kuvitelmiin). Mielikuvituskeskusteluja olen kuitenkin vielä jatkanut ja se vähän huolestuttaa.. siis että lapset joko oppii saman tai sitten toteavat joku päivä että äiti on vähän hassahtanut.
Tähän mielikuvitukseen liittyen on noloa myös se kuinka intoudun kuvittelemaan kaikkea todella typerää, siis oikein teinien tapaan. Esim. sovin huutiksessa tapaavani ostajan/myyjän ja sitten alkaa se kuvittelu kuinka tavatessa meillä riittää juttua tosi paljon ja ystävystyn henkilön kanssa jne.
![Iso virnistys :D :D]()
Ja todellisuudessahan nuo tilanteet menee sitten niin että tavara ja raha vaihtaa omistajaa ja se on heippa sen jälkeen
![Iso virnistys :D :D]()
Intoudun myös tosi helposti uusista jutuista, esim. ompelukoneen ostaessani näin jo silmissäni kuinka ompelen todella hienoja vaatteita, tuntemattomat ihmiset tulevat kysymään mistä olen ostanut vaatteeni ja lopulta he tarjoutuvat ostamaan vaatteita suoraan päältä ja joudun avaamaan nettikaupan ja saavutan suuren suosion (ja todellisuus oli se että olen todella surkea ompelemaan ja ompelukonetta on käytetty ehkä kolme kertaa kahden vuoden aikana).