Kerrostalonaapurin lapsetkin kuulevat äänekkään seksinne äänet seinän läpi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ongelma pois
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja öriöriöri;30757893:
Mitä Suomen laki siitä sanoo? Siis esimerkiksi äänekkyydestä?

Smoke otti kantaa siihen, että muut eivät määrää, että mikä seksi on normaalia muille. Esimerkiksi eläimiin sekaantuminen tai pedofilia eivät ole sallittua Suomen lain mukaan, vaikka niiden harjoittajat kuinka inttäisivät, ettei muilla ole oikeutta määrätä, mikä on normaalia muille.

Liiallinen äänekkyys menee kotirauhanhäirinnän piikkiin.

Lue lisää vaikka finlex.fi.
 
Pahempaa häirintää tuollainen seksin harrastaminen on, mitä naapurille siitä informoiminen.
Tuo on sitä paitsi jonkin asteista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, vaikka ei tahallaan varmaan sitä mölyä aiheutakaan

Ihanko tosissasi väität että toisessa asunnossa harrastettu seksi on lasten hyväksikäyttöä? Ei vitsit mihin tää maailma on menossa. Ei ne lapset osaa ajatella tai tajuta mitään siitä seksistä jos aikuiset ei siitä puhu sillä nimellä. Ja jos on teineistä kyse, niin sillä taas mitään väliä.

Olisit tyytyväinen että harrastavat sitä seksiä hiljaisuus ajan ulkopuolella. Tai jos asia niin kauheesti häirittee ni menee sitte vaikka sen yöpuvun kanssa soittaan sitä ovikelloa ja kertoo asiasta. Jos te kuitenki ootte koko ajan kotona, ette siis töissä ja lapset päiväkodissa, on kohtuutonta vaatia että he lopettaisivat äänekkään seksin harrastamisen kokonaan. Se äänien pitäminen kun kuuluu jollain hyvin voimakkaasti siihen seksin harrastamiseen.
 
''Oopperan laulaminen kuuluu hyvin vahvasti persoonaani ja voin harjoittaa tätä siksi kerrostaloasunnossani vapaasti''
 
Se mitä talkkarina olosta muistan on se, että eniten valituksia aiheuttaa se, että lapset leikkii. Valittajien mielestä niiden kuuluisi olla suukapuloituna sänkyyn köytettynä.

Seuraavaksi eniten valitettiin työn äänistä. Valittajien mielestä joku ihan huvikseen poraa betonia.

Mut jos valtioylipääsihteeri klo 03 hakkasi vaimoaan ja kaatoi kirjahyllyn, niin siitä ei valittanut kukaan. On valittajien mielestä yksityisasia johon ei sovi puuttua.

Seksiäänistä en muista kenenkään valittaneen. Ja harva sitä kauheen pitkään jaksaa, yleensä leikki on ohi hetkessä.

Mut tietty voi olla kuin mummo joka soitti poliisille itsensäpaljastajasta. Vastapäisen talon ikkunassa on alaston mies. Poliisi tuli ja totesi, että ikkunassa ei ole vastapäistä taloa. Mummo sanoi, että kylppärin ikkunassa on. Poliisi totesi, että kylppärin ikkuna on katonrajassa. Mummo sanoi, että niin mut jos ottaa keittiöjakkaran ja nousee varpailleen niin se perhanan naku äijä näkyy tosi hyvin.

Mun sietokykyni lasten leikkiääniin on mittaamaton. Samoin kuin seksiääniin. Mikään iloinen ja hyväntahtoinen ei ole koskaan rauhaani häirinnyt. Myös työn äänet ymmärrän ja jos satun tarvitsemaan unta keskellä arkipäivää, niin haen aputeekistä korvatulpat mielummin kuin mietin valittamista asialliseen ajankohtaan tapahtuvasta työstä.

Sietokykyni asiattomiin ruikuttajiin on jokseenkin nolla.

Jos et kestä sitä, että naapurin makuuhuoneessa tapahtuu, niin ota ämpärillinen hiekkaa alapäätäsi varten samalla kun muutat jonnekin missä ei ole naapureita.
 
Hehe, mahtoi naapureita sapettaa kun meillä on aika kovaääniset seksilelut, joskus ruoskittiin, voihkittiin, inistiin ja tottakai ääntä lähtee kun sattuu. Ikävä tunnustaa, mutta ajatus kiusaantuvista ja vittuuntuvista naapureista antoi vain lisäkiksejä. Jos olisi valituksia tullut, olisi volyymi vain kasvanut. Sen verran kuitenkin naapureiden lapsistakin lähti älämölöä, eikä todellakaan rajoittunut hiljaisuuteen se, toisin kuin meillä.

En minä edes osaa nussia hiljaa. Eikä tarvitsekaan onneksi.
 
En ihmettele yhtään, miksi et enää ole talkkari.
 
Ilmeisesti alakerran naapurikin on kaltaisesi outo fetissityyppi. Normaalikansasta poikkeava seksuaalisuus hänelläkin tod.näk. Toinen vaihtoehto on, että hän on mt-potilas, joka ei ymmärrä olla hiljaa.
 
Tämähän vain paranee kokoajan :D Kehotan käymään psykiatrilla, hankkimaan korvatulpat koko perheelle tai muuttamaan ok-taloon. Se on sellainen talo se, jossa ei tarvitse kuunnella normaaleja elämisen ääniä.
 
Ongelma on myös se, että en osaa paikantaa, että mistä asunnosta ääni tulee :(. Jos käytävään juoksisin kuuntelemaan, mutta usein äänet kuuluvat tyyliin 8 aamulla ja olen silloin yöpuvussa, enkä ehdi niin pian käytävään.

no ei äänet kovin kauaa kuulu, jos et ehdi edes käytävään asti! :D anna ihmisten olla ja laita radio siksi aikaa päälle ettei häiritse lapsiasi.
 
Tämähän vain paranee kokoajan :D Kehotan käymään psykiatrilla, hankkimaan korvatulpat koko perheelle tai muuttamaan ok-taloon. Se on sellainen talo se, jossa ei tarvitse kuunnella normaaleja elämisen ääniä.

Joskus menneisyydessä olen koittanut korvatulppia, jotta saisin nukuttua hälinässä. Jopa s-koon korvatulpat ovat mun korviin liian isot ja korvia särkee tulppien käyttö vaikka koitin monta päivää. Eli ei sovi mulle moiset.

Lisäksi mun ei kuulu olla se, joka hiljentää kuulonsa, vaan naapurin kuuluu hiljentää äänensä!

Varaapas ihan itsellesi se psykiatriaika, kun täällä normaaleja ihmisiä päättömillä neuvoillasi häiriköit.
 
Oikeet korvatulpat tehdään valamalla korvan mukaan, jolloin se sopivat varmasti.

Mutta ei semmoisten käyttö sovi sulle, koska sit sulla ei enää olis mistä valittaa.
 
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288445569538.html

http://www.talouselama.fi/uutiset/lakiasiantuntija+ylelle+kerrostalossa+saa+harrastaa+seksia+myos+oisin+valituksia+tulee+valtavasti/a2229607

Lakimiehen näkemyksiä.

Sori ap, mutta normaali eläminen on ongelma tässä vain sinulle. Jos desibelirajat ei pauku, niin asiassa ei ole minkään valtakunnan ongelmaa, eikä muilla minkäänlaista valitusoikeutta. Ei vaikka sieltä kuuluisi millaista kielenkäyttöä, seksiä tai mitä. Tai no, naapurillekin se on ongelma kyllä jos alat tekemään itsestäsi aivan täyden narrin siellä, mutta sittenpä naapurilla onkin oikeus tehdä sinun häirinnästäsi ja pakkomielteisestä seksikyttäyksestä varmasti valitus tai jopa nostaa kunnianloukkaussyyte jos oikein alat kohkata.
 
Lakimiehen näkemyksiä.

Sori ap, mutta normaali eläminen on ongelma tässä vain sinulle. Jos desibelirajat ei pauku, niin asiassa ei ole minkään valtakunnan ongelmaa, eikä muilla minkäänlaista valitusoikeutta..

Tämä.

Tosin noi desibelirajat ovat toisinaan naurettavuutta. Jos hiljaisessa lehtimetsässä puro solisee ja tuuli havisuttaa puiden lehtiä, niin mihin ja kenelle valitat vaikka desibelimittari näyttäis, että tämä metsä on aivan liian meluisa.

Yks tietämäni miksaaja oli järkkäämässä festareita ja hänelle lyötiin desibelirajat kouraan. Kävi festareita ennen mittarin kanssa määrätyillä etäisyyksillä ja totesi, että annetut raja- arvot ylittyvät ihan jo olemassa olevan liikennemelun vuoksi. Eli festareidensa olis pitäny olla hiljaisemmat kuin paikalla valmiiksi oleva meteli.
 
Yhteistyössä