Kerro 5 sellaista asiaa, jotka sinä olet tehnyt, mutta mitä luulet ettei kovinkaan muu täällä ole tehnyt.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä-81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Minä-81;29144442:
Minulla:

1. Syntynyt yhtenä kolmosista perheesee, jossa oli ennestään jo 7 lasta ja johon syntyi vielä 4 lasta.

2. Ollut 6-vuotiaana näkemässä, kun paras kaveri kuolee tapaturmaisesti.

3. Ollut koulukiusattu jopa opettajien taholta koko peruskoulun ajan.

4. Kuullut koko lapsuuden ajan vanhempien tasolta, että "Sinä olisit saanut jäädä syntymättä, koska meillä on muutenkin liikaa lapsia".

5. Joutunut lapsena 3 eri miehen raiskaamaksi.

Mitään noista yllämainituista jutuista ei ole oikeasti tapahtunut minulle. Olin ainoa lapsi, en ole koskaan nähnyt kenenkään kuolevan, olin itse koulukiusaaja, olin erittäin toivottu lapsi eikä minua edes raiskattu lapsena, vaikka joskus 12-18 vuotiaana teininä toivoin kovasti, että esimerkiksi setäni tai enoni olisi nussinut minua.
 
1.Lapseni sydän on pysähtynyt sylissäni ollessaan
2.Lapseni on elvytetty silmieni edessä
3.Minut on intuboitu 2-vuotiaana
4.Olen pistänyt itseäni ja lastani(lääkitseminen)
5.Olen oksentanut äitini päälle.
 
Mitään noista yllämainituista jutuista ei ole oikeasti tapahtunut minulle. Olin ainoa lapsi, en ole koskaan nähnyt kenenkään kuolevan, olin itse koulukiusaaja, olin erittäin toivottu lapsi eikä minua edes raiskattu lapsena, vaikka joskus 12-18 vuotiaana teininä toivoin kovasti, että esimerkiksi setäni tai enoni olisi nussinut minua.

Ei sais nauraa, mut toi oli kyl hyvä veto #nauraa#
 
1. olen kylvettänyt ja syöttänyt elefantteja Intiassa
2. tullut "she-malen" siunaamaksi Intiassa
3. nähnyt ufon
4. välttänyt Ikeassa käynnin kokonaan. En siis ole koskaan käynyt ostoksilla Ikeassa.
5. en keksi tähän mitään.... lisään jos tulee jotain mieleen

Pitipä miettiä kovasti näitä. Elämäni on siis ollut aika tavanomaista...
 
1. En ole koskaan maistanut mitään päihdyttävää tupakkaa,alkoholia tai huumeita
2. Harrastanut seksiä vain yhden miehen kanssa
3. Ollut selibaatissa pisimmillään 2v
4. Olin oikeasti koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Opettajat ummisti silmänsä ja rehtori syytti minua. Olin liian lapsellinen ja perheeni oli liian köyhä.
5. Ilmoitin kaksivuotiaana mikä minusta tulee isona ja se piti paikkansa.
 
1. Syönyt ruotsinlaivalla kapteenin pöydässä
2. Ajanut uutta Ferraria
3. Jailbreikannut iphonen
4. Nähnyt rajun nyrkkitappelun hautajaisisssa
5. Ollut kaapissa piilossa, kun omassa kodissa oli asuntonäyttö.
 
1 olen pitänyt sylissä vastasyntynyttä porsasta
2 olen ottanut mieheltä suihin keskellä tietä
3 olen viettänyt koko lauantaiyön Helsingin rautatieasemalla (vaikka oon normaali)
4 nukkunut yön henkilöautossa kolmen muun kanssa
5 olen ollut avoauton ja pienlentokoneen kyydissä
 
1.Olen ollut karanteenissa sairaalassa 3-vuotiaana ilman vanhempiani.
2.En osaa edelleenkään sukeltaa (ikää 30v ja olen uimataitoinen)
3. Olen nähnyt kummituksen
4. Olen ollut putkassa
Enempää en keksi
 
Herätin perheeni mökillä olin n 10.v ja huusin savua yöllä n 01..siis takkamuurari oli muurannut väärin. .en vieläkään käsitä miten mä heräsin...siis ettemme vain menneet tajuttomiksi häkämyrkytyksestä.

Ajoin autoa 7 v mökkitiellä 8 km eli isä istui vieressä äiti ja sisko takana.

Tunsin pakottavaa tarvetta soittaa psykologian opettajalle joka oli ollut jo kaksi vkoa poissa et tulisi jo takaisin. Seuraavana aamuna tuli tieto et oli hirttänyt itsensä.

Olen ajanut mopolla lammen jäällä mökillä.

Heitin pesäpalloa 45 metriä kun muut luokan tytöt heittivät n 20 metriä.

Olen käynyt tänään ensimmäisen kerran teho-osastolla
 
1. Ollut Haminassa upseeritanssiaisissa.
2. Nähnyt lukuisia enneunia, jotka on toteutuneet.
3. Ollut 68 miehen ja yhden naisen kanssa silleen.
4. Ampunut 3 hirveä ja monta muuta riistaeläintä.
5. Polttanut lapsena oikean kylkensä kiukaaseen. Pahat arvet vieläkin.
 
Tätini hautajaisissa ollessani 7 v. kävin katsomassa luvatta tätini ruumista, ilman vanhempia:| (vanhemmat ei antaneet lupaa). Tätini jäi moottoripyörän alle.

Elvytin isääni, kun hän oli sininen (oli jo kuollut).

Löysin työkaverin kanssa jäähileessä olevan mummun kotoaan, siis vaatteet oli. (mummu selvisi vielä takaisin kotiinsa )

"Ohjasin" pienlentokonetta ihan ekalla lentokerralla (en ollut aiemmin ollut lentokoneessa).

Asuessani yksin vanhassa talossa oven taakse tuli outoja hiippareita aamuyöstä autolla:( Onneksi minulla oli koira. Koira rupesi vimmatusti haukkumaan ennenkuin ovelle koputettiin. Tästä jäi pelko useaksi yöksi. Nukuin tämän jälkeen monta yötä äitini luona sekä kävin seuraavana päivänä ostamassa kännykän. Olin siihen asti ollut ilman puhelinta, kun en nähnyt sitä aiemmin tarpeelliseksi.
 
Viimeksi muokattu:
1. Joutunut elvytystilanteeseen kolmesti. Joista yksi oli isäni.

2. Käynyt ruumiinavauksessa kahdesti.

3. Harrastanut kimppakivaa.

4. Ajanut kännissä traktorin ojaan.

5. Ollut asunnossa jonka poliisi piiritti.
 
1. Olen ollut telkkarissa, eräässä visailu ohjelmassa.
2. Olen löytäny S/m seksin kolmikympisenä enkä muuten voisi enään seksiä harrastaakkaan.
3. Olen harrastanut kimppakivaa useitakin kertoja, ja meillä on avoin suhde.
4. Olen saanut suurehkon voiton veikkauksen peleistä, mutta salannut sen jopa omilta vanhemmilta, oma perhe on ainoa joka tietää.
5. Olen hypännyt base hypyn, ulkomailla.
 
1. Olen ratsastanut lehmällä.
2. Olen oikeastaan ainoa perheeni jäsen, joka ei ole millään tavalla ollut julkisuudessa.
3. Osaan puhua sujuvasti kuutta kieltä.
4. Hemoglobiinini on ollut alimmillaan 35.
5. Olen elvyttänyt koiraa ja hevosta.
 
- ollut opintovapaalla pari lukuvuotta ja saanut silloin jotain koulutusrahaa

- " tiennyt" pari kk. ennen synnytystä, että istukka tulee irtoamaan, mut kaikki menee hyvin

- ollut satasta huristelevan Jaguarin kyydissä Hämeenkadulla

- juonut Dom Perignoota yökerhossa

- bilettänyt hirmuisesti ja aina selvin päin
 
Hmm..onpa vaikea. Mietitääs.

1. Olen asunut viidessä eri maassa

2. Olen ollut Rolling Stonesin keikalla Lontoossa

3. Olen soittanut Keith Richardsin kitaraa

4. Olen esiintynyt muotinäytöksessä satojen ihmisten edessä

5. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä pakolaislasten kanssa
 
Lentänyt lentokoneella vain ykkösluokassa
Opiskellut 4 eri ammattia
Ollut hoitovapaalla ilman nälkäkuuria monta vuotta
Mennyt laivalla vain luksusluokan hyteissä
Olen hyvin tyytyväinen elämääni
 
1. Meinannut tukehtua liukuportaissa kaiteeseen.

2. Saanut kolme orgasmia miehen kanssa sekstaillessa. (Saan kyllä yksinkin niin monta kun jaksan)

3. Ollut lukemattomia kertoja lapsena aikuisten väkivaltaisen riidan "erotuomarina"

4. synnyttänyt kotona. (Ei tarkoituksella)

5. Menettänyt siskoni lapsena, ja melkein myös veljeni

pakko kysyy, et miten toi eka kohta on mahdollista? :D
 
1. Olen meinannut hukkua 3kertaa, kerran ojaan, kerran järveen ja kerran suohon.
2. Olen kerran elämäni aikana ollut pienlentokoneessa ja sain ohjata sitä ja olin alkoholinvaikutuksen alainen.
3. En ole koskenutkaan huumeisiin.
4. En ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja.
5. Olen laittanut pienen pienen kepin peruuttamassa olleen kuorma-auton takarenkaan alle.

:)
 
-olen harrastanut laskuvarjohyppyä sekä laitesukellusta
-en ole koskaan kokeillut tupakkaa tai huumeita, nykyään olen myös absolutisti
-olen juossut 3 kertaa täysmaratonin
-seurustellut ensimmäistä kertaa vasta 27-vuotiaana
-olen synnyttänyt lapseni (3)luomusti, ilman kivunlievityksiä
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä