A
ap tunnustaa
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Minä-81;29144442:Minulla:
1. Syntynyt yhtenä kolmosista perheesee, jossa oli ennestään jo 7 lasta ja johon syntyi vielä 4 lasta.
2. Ollut 6-vuotiaana näkemässä, kun paras kaveri kuolee tapaturmaisesti.
3. Ollut koulukiusattu jopa opettajien taholta koko peruskoulun ajan.
4. Kuullut koko lapsuuden ajan vanhempien tasolta, että "Sinä olisit saanut jäädä syntymättä, koska meillä on muutenkin liikaa lapsia".
5. Joutunut lapsena 3 eri miehen raiskaamaksi.
Mitään noista yllämainituista jutuista ei ole oikeasti tapahtunut minulle. Olin ainoa lapsi, en ole koskaan nähnyt kenenkään kuolevan, olin itse koulukiusaaja, olin erittäin toivottu lapsi eikä minua edes raiskattu lapsena, vaikka joskus 12-18 vuotiaana teininä toivoin kovasti, että esimerkiksi setäni tai enoni olisi nussinut minua.