Vilukisulle: niin meillä tosiaan kyllä meni jo ihan huitomisen asteelle tuo tappelu. Siis ei nyt lyöty toisiamme turpaan eikä mitään mustia silmiä tullut eikä muitakaan mustelmia. Mutta semmoista huutamista ja huitomista. Mun kaikki edelliset pitkät suhteet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) on olleet miesten kanssa, jotka siis ei ole osanneet riidellä eivätkä kyllä puhuakaan mistään. Eikä sekään kyllä mukavaa ollut, kun kaikki asiat jäi keskustelematta ja siihenpä ne suhteet sitten onkin päättyneet. Mutta en siltikään pidä tätä nykyistäkään normaalina tai hyvänä asiana, joku kultainen keskitie täytyisi löytyä.
Meillä muuten mies ensin itki kun päästiin sieltä kätilön huoneesta pois, kun oltiin kuultu, että sikiö on kuollut. Illalla ei oikein puhuttu mitään, minä vain itkin taukoamatta eikä siinä tilanteessa olisi mikään lohduttanutkaan. Seuraavana päivänä mies katsoi hiljaa vierestä levottomana, kun kärvistelin tuskassa, kun ne lääkkeet alkoivat aiheuttaa hirveitä supistuksia kohdussa. Kun kerroin, että nyt se on sitten ohi ja sikiö meni vessanpönttöön, niin sitä ei kuulemma olisi saanut kertoa. Yksin olisi pitänyt mielellään koko juttu läpi käydä, siltä se ainakin näytti. Jos olisi kehdannut, olisi varmaan juossut pakoon koko tilannetta...
Ja ensimmäisen kerran kuulin mieheni puhuvan asiasta puolituntemattomalle ystävän miehelle baaritiskillä, että ei enää halua edes yrittää, että ei ainakaan tuollaista enää halua kokea. Kiva. Hyvähän sekin on kun itsellä on jo yksi lapsi.
Kaduttaa kyllä kauheasti, että aloin sillälailla syyttämään siitä keskenmenosta. Mietin kanssa jälkeenpäin jos asia olisi ollut toisinpäin, niin olisin varmasti loukkaantunut ihan hirveästi. Ja monien vuosien takaisten vaikeiden ja inhottavien juttujen vetäminen siihen samaan oli kanssa tosi inhottavasti tehty. Ja olen kyllä pyytänyt anteeksi sitä + että tiedän kyllä, ettei me kumpikaan sitä keskenmenoa olla aiheutettu. Oli se hematooma kohdussa ym. ja sillehän ei mitään voi. Tosin siitäkään ei ole varmaa aiheuttiko se sen keskenmenon vai toisinpäin, mutta kuitenkin.
Mulla oli kanssa semmoinen antaa vahingon tapahtua olo vielä ennen tätä riitaa.. nyt joutuu kyllä sen unohtaa. Tosin eipä meillä kyllä seksielämäkään ole mitään kauhean aktiviista tai mukavaa ollut viime aikoina. Sellaista väkisin vääntämistä sekin. On kuitenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut vaikeaa tämän jälkeen. Olisi kai enemmänkin epänormaalia jos ei mitään ongelmia tulisi.
Toivottavasti teillä Vilukisu se tuleva vauva sitten korjaa tilanteen, sehän mahdollisuus varmasti on jos teillä ei mitään tälläisiä myrskyjä ole muuten. Ja miehesikin varmasti ajattelee paljon asiaa ja käy sitä läpi, muttei hänellä vain ole meidän naisten tarvetta pälättää ja analysoida kaikkea sataan kertaan
Ja ensireaktio on varmasti monella juuri se, että ei ainakaan toista kertaa. Kyllä se mullakin kävi mielessä, että ei enää ikinä.
Onneksi kesä on tulossa, edes jotain positiivista ja kiitokset taas kerran avusta ja "kuuntelemisesta". Onneksi on tämmöinenkin mahdollista, menee vähän kuin terapiasta.
