No huomenta vaan maanpuolustajille ja mettänhoitajille ja lopuillekin kullekin kaikille.
Joo en harrasta keskustelua itseni kanssa nettipalstoilla kentän toiselta puolen palloa lyöden ja toiselta puolen vastaten, kun sitä näytti joku tuossa taas epäilleen. Ei taivu lappilaisen peruskoulutuotteen aivot moiseen monimutkaisuuteen. Puolen vuoden
nettipalstaopin jälkeen yhä tuntuu vaikealta uskoa, että joku ihminen oikeasti moista tekisi, mutta pakko kai se on ruveta vähitellen uskomaan sekin mahdolliseksi, kun nörttituttava rautalangasta väänsi, että sitäkin maailmassa harrastetaan. Näkee kai omassa hommassaan sitten niitä ip-osoitteita, mutta en minä kyllä ymmärrä touhua siitä huolimatta edelleenkään - kai tuohon jo melkoinenkin skitsofrenia tarvitaan?
"Kadehdi en niitä, jotka luotuja on kaksoiselämään. Joskus tuntuu, etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään", sanoi Juice, ja kyllä minullakin kiitos vaan on ihan riittämiin elämässä tekemistä tämän yhdenkin persoonan kanssa. Ei tarvitse itsensä kanssa monena palstoilla keskustella. Todella harvinaista lienee muillakin, ja senkin muistan kokemuksesta alkuajoilta, että epäilykin moisesta uudelle tulijalle oli kyllä melkoinen järkytys. Totisesti... Nyt noille jo väsyneesti hymähtää. Ja säälii uusia tulijoita!
Niinhän sitä sanotaan, että ihminen kuvittelee muiden toimivan ja ajattelevan samoin kuin itse toimii, joten ehkä nuo varjokeskusteluista muita epäilevät sitten tosiaan kykenevät moiseen temppuun ja harrasteeseen. No, minä en. Nimimerkin olen joskus jättänyt pois, yhtä hyvin olisin kyllä voinut sen laittaakin (ei yhdestä päästä saa kun yhden ihmisen mielipiteitä kuitenkaan), mutta että keskustelisi itsensä kanssa ristiin sen enempää sovussa kuin riidassa menee kyllä täysin yli ymmärrykseni.
Enkä tosiaan ole noita kehujakaan vailla, siinä joku oli ihan oikeassa. Kiitos, mutta riittää nyt. Ja hyvänä ystävänäkään en oikein nykyään osaa itseäni pitää. Oliko lie Kalill Gibran, joka sanoi, että "Ystävä on peltosi, jonka kylvät rakkaudella ja korjaat kiitoksella", mutta kyllä siinä pahuksen paljon enemmän maatöitä pitäisi tehdä vielä välilläkin, kuin mihin minun rahkeeni ovat viime vuosina riittäneet ja suuntautuneet. Liian monta kymmentä kirjettä on ollut liian kauan jo kirjoittamatta, liian monessa paikassa on luvannut jo kauan taas käydä ja liian moneen iloon ja suruun on taas pitkältä ajalta jäänyt osallistumatta. Ei lahjoittaisi enää Sonerakaan sitä rantatonttia Saimaalta ihan noin niinkuin pienenä hyvän asiakkaan muistamisena, niinkuin olisi mielestäni joskus muinoin sentään voinut...
Täällä on niin paljon hyviä kirjoittajia, loistavia tiivistäjiä, ja naurunpyrskäyksen aikaan saavia elämää nähneitä sanan säilän heiluttajia, että kehut heille joukkona. Tavallaan kaikki olisi hauska joskus nähdä, mutta jätetään ajatuksen tasolle, ei näitä palstoja ole arkeen yhdistettäväksi tarkoitettukaan. Tuosta ihmeen ikuisesta osan riitelystä en nyt juuri perusta, mutta aina ihminen on silti enemmän kuin yksittäinen tekstinsä, jokaiselta riitaisaltakin on tullut välissä tosi hienojakin ajatuksia. Sen riitelyn saanee ja voinee hypätä yli, kun tuntuu olevan muutaman keskinäinen ilo, suotakoon ja pitäkööt, kunhan jättävät sivulliset oheistöinä huitomatta. Sinällään toki harmi, että monesta ketjusta on jo vaikeaa löytää itse alkuperäistä asiaa sen saman, ketjusta toiseen siirtyvän muutamien suunpieksännän takia.
Näitä henkilöihin puuttuvia ketjuja jo lähtökohtaisesti tänne ei mielestäni edes tarvita, sen kun jo tietää, että tappuroilla pieksämiseksi menee sen sijaan, että kukkapenkin monimuotoisuutta enemmälti ihasteltaisiin. Mikä taas minusta on täällä rentouttavan hauskaa ja mykistävän hienoa.
Pari juttua noista aiempien sivujen kommentoinneista:
Joku tuolla sanoi Veikko Huovisen tekstin ja yksityispersoonan erosta. Ymmärrän ehkä hyvinkin tyyppiä. Kyllä teksti varmaan on kirjoittajalla aina enemmän tai vähemmän sitä omaa persoonaa (ammattikirjailijoista en asiaa tiedä, mutta luulisin), mutta onhan heilläkin se ihmisluonteen monipuolisuus, varmaan varsinkin juuri tuollaisen luovan työn tekijällä. Eihän kukaan jaksa jatkuvasti juostakaan lepäämättä, ja jos persoonastaan antaa tekstiin paljon, tai antaa ympäristöönsä muuten paljon, varmaan on vastapainoksi latauduttavakin, saatava olla myös sitä muuta. Myös se änkyrä! Puhelias, ulospäinsuuntautuva ihminen voi olla välillä hyvinkin sulkeutunut, mutta ei se silti tarkoita, että toinen tai toinen puoli olisikin teeskentelyä, ja toinen 'se aito'. Vanhan ajan kaappikellossakin heiluri heilahti eestaas ja jos se nyt heilahtaa pitkälle toiseen suuntaan, kai sen on heilahdettava järkeni mukaan välillä myös sinne toiselle laidalle melko pitkälle, muuten tulee käyntihäiriö. Osa meistä osaa kulkea tasaisesti pienemmillä liikkeillä, mutta ehkä juuri taiteilijoilla liike on suuri, muuten jää se kirja tuottamatta? Arvioi nyt ainakin tällainen pitkälle laitaan ja toiseenkin heilahtava ihan jo ilman minkään sortin taiteilijanlahjojakin.

Itseksensä latautuva ja otsaa kasaan kurtistava, mutta onhan, onneksi, näiden netin ihmissuhteitten armeliaisuus paljolti juuri siinä, ettei tarvitse olla katsomassa sitä huonoa päivää ja murjotusta. Tai niin no jaa, milloin nyt kukakin täällä sitten eniten hiippailee...

Osa kai sitten juuri silloin. Monesti kannattaisi käydä kahvilla ja pitää tauko, ennenkuin vastaa, minkä osaan turhan huonosti kyllä itsekin. Voisi jopa rajoittaa tekstin määrää...
Sitten tuossa oli kommentoitu tavasta 'oksentaa kaikki näkyville' itsestään. Ehkä se kuitenkin on lähinnä persoonallisuusero, ei mitään roolin tekoa ja korostamista: toinen on avoimempi, toinen hillitymmän sulkeutuva. Jos joku on avoin ja puhelias todellisessa elämässä, on aika vaikeaa osata rajata palstakeskusteluissa (vaikka turvallisuussyistä siihen kehoitetaankin) ja sellaiselle ihmiselle se 'käsijarru päällä' kulkeminen voisi sitten jo tuntuakin roolilta. Vaikka sen sangen viisaaksi tietäisikin (khröm

) Yhtä lailla toinen on varovainen ja rajaavampi siinä, mitä tuo itsestään esille ja julki, netissä ja ehkä on sitten myös 'livenä'? Yhtä hyvä silti niin, jos se on kerran aitoa häntä. Ei meitä kannata pakottaa samaan muottiin. Silloin joku joutuu näyttelemään, olemaan 'pakkososiaalinen' tai liian paljon hiipimään varpaillaan. Ahdistavaa molemmat, jos eivät ole sen ihmisen omaa, 'lajille kuuluvaa' käytöstä. Ei yksi tapa toista parempi niin kauan, kun ei se ole ilkeyttä, joka vie jonkun muun elintilaa.
Sakin hivutus on tunnettu Lapissakin varmaan, ja uskon, että sillä on hyvääkin joskus aikaan saatu silloin, kun kiusaaja on pantu kuriin. Tuo kommenttini kiusaamisesta nyt koski nimenomaan sen kiusaamista, joka ei ole omalta osaltaan ollut muiden tontille tunkemassa, pätekööt sellaisena sinne sotateollisuuspuolellekin. Vertaus se oli, mutta sodassa ja siviilielämässä puolensa saa pitää, lattiamatoksi ei tarvitse alistua, yli ei tarvitse antaa kävellä. Mutta toisen, hyökkäämättömän yli kävely onkin ihan eri asia.
Menkäähän aamukahville toipumaan, sikäli kun joku nyt jaksoi tänne asti kahlata. Hyvä, kun jaksoin edes itse.

Jatkossa lupaan keskittyä enemmän niiden hoitamatta jääneiden ihmissuhteitten kunnostukseen kun Elleissä roikkumiseen - vaikka ihmeen hyvähermoista sakkia on elämässä ystäväpiiriin osunutkin, ei niiltäkään pohjattomia voi vaatia. Niin ja sikälikin olisin ystävänä huono, että osaan kyllä kuunnella silloin, kun muistan pitää suuni kiinni, mutta sitä tapahtuu Ihan Liian Harvoin. Ei liene yllätys?
Hauskaa viikonloppua itse kullekin!