Kellään tietoa mitä voisi merkitä jos sikiö on pari päivää pienempi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiti

Vieras
Eli meillä nt-ultrassa muutamia viikkoja sitten siirtyi laskettu aika viidellä päivällä.
Nyt kävin taas ultrassa ja sikiö oli 2 päivää pienempi kuin la. määrittelisi.

Mistähän voisi olla kyse?
 
Onko ihan spontaani, luonnollinen raskaus?
Alkio voi olla kiinnittynyt paria päivää myöhemmin kuin oletettais. Näin mulle kävi, mutta ero oli vain raskaustestin viivojen vahvuudessa ja meillä siis ivf-lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokenut:
Onko ihan spontaani, luonnollinen raskaus?
Alkio voi olla kiinnittynyt paria päivää myöhemmin kuin oletettais. Näin mulle kävi, mutta ero oli vain raskaustestin viivojen vahvuudessa ja meillä siis ivf-lapsi.

Minulla epäsäännöllinen kierto. Np-ultrassa tuo laskettuaika siis siirrettiin 5 päivällä mutta nyt oli sikiö siitäkin 2 päivää pienempi eli tavallaan kasvu jätättänyt? Voiko sikiö olla vain pienikokoinen vai onkohan kyse jostain vakavammasta?
Ihan "luomusti" lapsi on saanut alkunsa.
 
Meillä oli kuukautisten mukaan la 3. päivä. Nt-ultrassa se siirtyi 18. päivään. Rakenneultrassa siirrettiin taas päivällä taaksepäin. Ja syntyi lopulta lähempänä tuota kolmatta päivää :) .
 
Meillä oli niin että kuukautisten mukaan 7.päivä. Muuttui ultrassa 12. päivään. Ja nyt olisi siis periaatteessa ollut la. 14.päivä mutta ei sitä nyt enää mihinkään siirretty.

:)
 
Mittavirhe luultavasti, vaikeahan sitä on mitata, kun ei se ole paikoillaan, ja pienikin heitto mittauskohdassa antaa jo eroa. Meilläpäin sanotaan että viikon heitot on normaalia mittavirhettä, ja 10 päivää pienempiä heittoja lasketussa ajassa ei edes aleta muuttamaan. Ole nyt ihan huoleti, ei tuo kuulosta yhtään huolestuttavalta =)
 
Mittavirhe, tai merkki siitä että vauvastanne ei tule jättiläistä :)

Mun esikoinen (ja kuopuskin, mutta esikoinen etenkin) oli koko ajan aina vaan enemmän ja enemmän pienempi. Laskettu aika oli ensin 26.11. josta se siirrettiin 14.12. asti. Jossain vaiheessa ultra sanoi lasketuksi ajaksi 10.1...no, 19.12. tuo tyttö syntyi, täysiaikaisena mutta pienikokoisena. Erittäin hyvin kehittynyt on kuitenkin koko ajan ollut, ja kasvanut hienosti. Nyt jo melkein kuusivuotias.
 
eikös se viikko sinne tänne ole normaali vaihteluväli? Meillä taas tulossa possu, oli toistaviikkoa ylikokoinen: 20+1 ja 21+4. Kuukauden-kahden päästä haluavat kurkata joko se on sillon ronsuksi kasvanu niinkuin naapurin koira.
 
Ja jos ei olisikaan mittavirheestä kysymys, niin ei siltikään kannata liikoja huolehtia. Vaikka sikiö kasvaisikin hitaasti ja olisi syntyessäänkin keskiarvoa pienikokoisempi, ei se aina tarkoita sitä, että lapsessa olisi jotain "vikaa".

Terveisin: hieman pienenä syntyneen vauvan äiti (pienien alkuvaikeuksien jälkeen lapseni kehittyy aivan hyvin, vaikkei koskaan keskimittaista pidemmäksi kasvaisikaan).
 
Oikeesti noissa kun ihminen asettaa ne pisteet jotka kone mittaa,siinä voi olla iso ero jo.Kun laittaa päähän pisteen,se voi heittää millin ja tehdä jo todella paljon siinä pienessä mitassa.

Ja arvioita ne vaan on,älkää nyt parista päivästä ihmetelkö.

Ja yksilöitä lapset ovat,meilläkin pää vastannut la aikaa ja muu kroppa ollut 2 viikkoa pienempi.Ne vaavit on vaan yksilöitä eikä oikeesti kukaankasva käyrien mukaan,ei mahassa eikä ulkopuolella!

Kenen lapsi on kasvanut käyrien mukaan??
Mulla ei yksikään!
 
esikossa meillä se laskettu heittelehti muutamia päiviä miten sattuu. kävin useemmassa ultrassa ja lähes aina se laskettu vaihtui milloin mihinkin suuntaan. lopuksi se oli taas sama mitä aluksikin. poika synty siitä sitten 2viikkoa yli :xmas:

tokan kohdalla ne ei sitä laskettua lähteneet parin päivän perusteella venkslaamaan, kun kyse nimenomaan arviosta.
 
mulla np ultras sikiö vastas täysin laskettua raskauden kesto ku sitte yhtäkkiä muka rakenneultras se oli 1,5viikkoa laskettua "nuorempi"... ja neuvolassa aina sanottiin et varaudu nyt siihen että menee reilusti yli lasketunajan tää raskaus, voi mennä yli 14 päivääkin... niinpä niin vauva synty rv 39+3 ja kätilö sanoi että kyllä tää vauva on jo ihan täysaikainen ellei jopa hieman yliaikainen... pelkkiä arvioita ne vaan on.. eihän kukaan voi tarkalleen tietää koska se lapsi on saanu alkunsa....
 
Mittausvirhe tai heittoa ovulaatiossa tai alkion kiinnittymisessä. Meillä myös noi päivät vaihteli, mutten osannut huolestua kun tiesin ovulaation tapahtuneen aikaisemmin kuin kierron puolivälissä. Ota iisisti.
 

Yhteistyössä