Musta on murheellista jos ihmisten subjektiivisia tunteita laitetaan ikään kuin ranking-listalle. "Onneksi ihmisystäväsi ovat elossa", "vähän suhteellisuustajua" jne.
Minusta on upeaa, että ystävä on hengessä mukana silloin kun ystävä sitä kaipaa. Siitähän ystävyydessä on kysymys. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, ei hyväksyä, mutta kunnioitus ja empatia ovat upeita piirteitä ihmisessä.
Kuolema on aina kuolema, on se sitten ihminen tai eläin. Kuolema symboloi menetystä ja olisin enemmän hämmentynyt ihmisestä, joka ei kuoleman yhteydessä tunne mitään. Jos eläintä ei saisi surra tai jos eläimen kuolema ei saisi aiheuttaa surua, miten sitten rankkaamme muut surut? Saako oman äidin kuolemaa itkeä ja surra vain suhteutettuna esimerkiksi siihen, miten paljon saa surra omaa puolisoa, mutta ei yhtä paljon kuin omaa lasta- Entäpä jos lapsi kuoli onnettomuudessa? Onko tässä tilanteessa asiallista surra enemmän vai vähemmän kuin surtaisiin lasta, joka menehtyi sairauteen? Missä menee oikeutetun surun rajat ja millä sen sallitun surun määrä mitataan? Vähentääkö toisen suru, aiemmat surut tai tulevien surujen määrä sen hetkisen surun määrää?
Mitäpä jos jokainen saisi surra sitä mikä surettaa, sillä volyymillä, millä juuri silloin surettaa? Suru on subjektiivinen tunnetila ja siihen voi liittyä niin monia muitakin asioita kuin se surun kohde. Vai onko niin, että surun määrää arvioidaan myös ulkoisena ilmenemisenä. Siinä missä toinen itkee vuolaasti lemmikkikoiransa poismenoa, toinen katsoo ihmisläheisensä kuolemaa silmiin vakavin ilmein.
Miksi surua mitataan ja arvostellaan? Ei suru kulu käytössä muista suruista pois sen enempää kuin rakkauskaan. Jokainen joutuu kokemaan läheisten kuolemia elämänsä aikana ja ne surut ovat kaikki omanlaisiaan. Toisista pääsee yli helpommalla, toiset melkein musertavat alleen.
Silti en voi ymmärtää sitä, että lemmikkirotan menetyksen myötä tullut suru olisi arvotonta. Tai että sitä pitäisi verrata muihin menetyksiin.
Mikä rakastan montaa ihmistä ja eläintä ja jokainen niistä on oman surunsa arvoinen menetyksen hetkellä.