Kaverin lemmikkirotta on kuolemassa, mitä pitäisi sanoa?

Itse en elukoista niinkään välitä, mutta hänelle se elukka on ollut lähellä sydäntä (muuttivat kihlattunsa kanssa asumaan omaan kämppään ja samana päivänä ottivat sen rotan). Eli paljon lämpimiä muistoja liittyy. Joku patti on löydetty siltä.
Mitä sanon?

 

Kuka täysjärkinen pitää sellasta lemmikkinä...

 

otan osaa
ja jos menet käymään voisit tuoda vaikka jotkut nätit kehykset tullessasi mihin voivat laittaa rotan kuvan.

 

Tuskin esittäisin mitään isompia surunvalitteluja. En varmaan sanoisi mitään.

 

otan osaa
ja jos menet käymään voisit tuoda vaikka jotkut nätit kehykset tullessasi mihin voivat laittaa rotan kuvan.

voisit vaikka viedä jotkut nätit kehykset mennessäsi!!!!

 

:headwall:

jooooooo...ja ihan aikuisesta kyse?
Noh, rotilla sattuu olemaan lyhyempi elinkaari. Kuolema on aito osa elämää.

Ei millään löydy sympatiaa aikuisen lemmikin suremiselle, vähän kyyneleitä ja siiderille.
( vai onko tarkoituksena viettää hautajaiset? Eräs jonka tiedän järjesti lemmikkikoiralle hautajaiset ja lähetti ystävilleen suruviestejä

 

oikeastaan ottivat kaksi rottaa kun muuttivat. Edellinen kuoli pari kuukautta sitten ja silloin kaverini oli surun murtamana viikon. Hän asuu toisella puolella Suomea eli en päässyt käymään silloin, mutta nyt olen menossa sinne vierailulle parin päivän päästä, joten en tiedä mitä sanoa/tehdä.

 

:headwall:

jooooooo...ja ihan aikuisesta kyse?
Noh, rotilla sattuu olemaan lyhyempi elinkaari. Kuolema on aito osa elämää.

Ei millään löydy sympatiaa aikuisen lemmikin suremiselle, vähän kyyneleitä ja siiderille.
( vai onko tarkoituksena viettää hautajaiset? Eräs jonka tiedän järjesti lemmikkikoiralle hautajaiset ja lähetti ystävilleen suruviestejä

Jos 25 on aikuinen, niin sitten. Ja edellisellä rotalla oli hautajaiset, niin kai tälläkin tulee olemaan...

 

:headwall:

jooooooo...ja ihan aikuisesta kyse?
Noh, rotilla sattuu olemaan lyhyempi elinkaari. Kuolema on aito osa elämää.

Ei millään löydy sympatiaa aikuisen lemmikin suremiselle, vähän kyyneleitä ja siiderille.
( vai onko tarkoituksena viettää hautajaiset? Eräs jonka tiedän järjesti lemmikkikoiralle hautajaiset ja lähetti ystävilleen suruviestejä

Kiitti. Mulla kuoli lemmikki joka oli reilusti yli 20 vuotias. Mä surin, itkin ja itkin. Aika pahasti kävi päälle jopa pari päivää, murehdin paljon kauemmin. Kuitenkin se oli mun paras kaveri lapsuudesta asti.

Kyllä lemmikkejä saa surra ja pitääkin. Vaikka olen helvetin pihi akka, ei tehnyt tiukkaakaan laittaa kaverin tuhkaukseen parisataa euroa.

 

Jaa..sanoisin varmaan et ole iloinen siitä että sun ihmisystävät ovat elossa.
Suhteellisuuden tajua...se olis ihan paikallaan..ehket ainakaan tee asiasta mitään numeroa..

 

:headwall:

jooooooo...ja ihan aikuisesta kyse?
Noh, rotilla sattuu olemaan lyhyempi elinkaari. Kuolema on aito osa elämää.

Ei millään löydy sympatiaa aikuisen lemmikin suremiselle, vähän kyyneleitä ja siiderille.
( vai onko tarkoituksena viettää hautajaiset? Eräs jonka tiedän järjesti lemmikkikoiralle hautajaiset ja lähetti ystävilleen suruviestejä

Jos 25 on aikuinen, niin sitten. Ja edellisellä rotalla oli hautajaiset, niin kai tälläkin tulee olemaan...

Käsittämätöntä.... Jos minu kaveriltani kuolis rotta niin en varmaan sanois mitään. Jos toinen itkis niin voisin sen takia vähän olkapäätä taputtaa mut myötäelämistä hän ei siihen saa. En voi ja osaa verrata rotan kuolemaa ihmiseen ja siihen et se on niin surettavaa et pitäis hautajaiset järkätä.
huoh...
Ja omistan itsekkin koiran ja kohta kissan.

 

:headwall:

jooooooo...ja ihan aikuisesta kyse?
Noh, rotilla sattuu olemaan lyhyempi elinkaari. Kuolema on aito osa elämää.

Ei millään löydy sympatiaa aikuisen lemmikin suremiselle, vähän kyyneleitä ja siiderille.
( vai onko tarkoituksena viettää hautajaiset? Eräs jonka tiedän järjesti lemmikkikoiralle hautajaiset ja lähetti ystävilleen suruviestejä

Kiitti. Mulla kuoli lemmikki joka oli reilusti yli 20 vuotias. Mä surin, itkin ja itkin. Aika pahasti kävi päälle jopa pari päivää, murehdin paljon kauemmin. Kuitenkin se oli mun paras kaveri lapsuudesta asti.

Kyllä lemmikkejä saa surra ja pitääkin. Vaikka olen helvetin pihi akka, ei tehnyt tiukkaakaan laittaa kaverin tuhkaukseen parisataa euroa.

Ole hyvä.
Olisin haudannut koirani mökkipihaan ihan ilmaiseksi ja laittanut haudalle vaikka kukkapenkin. Ei elukoita haudata kuin ihmisiä NE on eläimiä.
Ihmiset inhimillistävät eläimiä ja se on niiin syvältä.

(huom: mullakin eläimiä ja yks päivä itkeä tihrustin kun oli päässyt karkuun, että nyt se raasu on kuollut. Mut kotiin palasi. )

 

Ole hyvä.
Olisin haudannut koirani mökkipihaan ihan ilmaiseksi ja laittanut haudalle vaikka kukkapenkin. Ei elukoita haudata kuin ihmisiä NE on eläimiä.
Ihmiset inhimillistävät eläimiä ja se on niiin syvältä.

(huom: mullakin eläimiä ja yks päivä itkeä tihrustin kun oli päässyt karkuun, että nyt se raasu on kuollut. Mut kotiin palasi. )

Puolitoista metriä lunta ja maa jäässä, en sentäs niin hullu ole että olisin alkanut sitä hakulla kaivamaan tai kaveria pakastimessa säilyttämään. Kyllä mun kaverini oli mulle tärkeä eikä ole häpeä sitä tunnustaa. Toiset kokee vahvemmin kuin toiset, silloin pitää niiden tunnekylmien ehkä toimia pikkuisen tahdikkaammin ettei satuta toista.

 

Jaa..sanoisin varmaan et ole iloinen siitä että sun ihmisystävät ovat elossa.
Suhteellisuuden tajua...se olis ihan paikallaan..ehket ainakaan tee asiasta mitään numeroa..

No suhteellisuuden tajua tarjoaisin sinnekin. Miten nuo asiat liittyy toisiinsa? Jos lemmikki kuolee, on se yleensä menetys ihmisille. Eikö saisi surra vain siksi että ihmisystävät ovat kuitenkin elossa? Miten se liittyy mihinkään?

Järjetöntä empatiakyvyn puutetta täällä. Se, että suree lemmikkiään, ei ole eläimen inhimillistämistä. Kyllä minä ainakin suren perheenjäsenen menettämistä. Tietenkään suru ei ole sama kuin jos kyse olisi ihmisestä, mutta kannattaa nyt muistaa, että monelle eläimet ovat ystäviä.

Ystäväni menetti marsunsa, jolloin laitoin hänelle suruvalitteluviestin. Marsu on pieni eikä varmaan montaa ihmistä hetkauta, mutta tiedän että se oli ystävälleni tärkeä. Ts. olen sen verran kohtelias ja empaattinen, että kunnioitan toisen tunteita. Järkyttävää, jos joku tulkitsee sen niin, että nostaisi eläimet ihmisten yläpuolelle tai kadottaisi suhteellisuudentajunsa.
Niin ja juu, ystäväni on kolmekymppinen.

 

Ikävää Kesyrotilla on hyvin tavallista, että saavat kasvaimia. Olen itsekin aikuisiällä itkenyt kesyrottieni kuoleman jälkeen.
Halauskin voi riittää. Ei siinä aina tarvi sanoa mitään.

 

Miten niin rottaa ei voi surra!!!!??? Nyt en ymmärrä.. Minun omien rottieni kuolemista on jo kohta 7vuotta aikaa ja aika ajoin itku tulee kun niitä ajattelee ja kuvia katselee :'( Kyllä lemmikki on tärkeä aikuisellekkin ja olipa se kissa, koira tai vaikka tarantella! :headwall:

 

Aamen.

 

Miten niin rottaa ei voi surra!!!!??? Nyt en ymmärrä.. Minun omien rottieni kuolemista on jo kohta 7vuotta aikaa ja aika ajoin itku tulee kun niitä ajattelee ja kuvia katselee :'( Kyllä lemmikki on tärkeä aikuisellekkin ja olipa se kissa, koira tai vaikka tarantella! :headwall:

Mullakin ollut rottia yhteensä 6 kappaletta. Pari vuotta elivät. Vähän aikaa piti itkeskellä niiden perään, mutta ei se kauaa kestänyt, ikävä ei ollut samanlainen kuin koirani kuollessa. Mulla vaan ei tullut rottiin yhtä vahvaa sidettä kuin koiraan. Vaikka muutama näistä rotista oli tosi tärkeitä, istuivat aina kotona ollessani olkapäälläni yms Voihan se olla että jollekkin rotat ovat elämän eläimiä ja siksi ymmärrän surun.

 

Tilaat pitopalvelusta voileipäkakut ja suruharsot ja 7 sorttia pikkuleipiä. Sit tilaat kukkakaupasta oikein ison ja kauniin kukkavihkon ja siihen joku nätti värssy. Kutsut SPR:n kriisiryhmän ja ostat ison paketin nenäliinoja. Näillä eväillä pääsette alkuun.

 

Miten niin rottaa ei voi surra!!!!??? Nyt en ymmärrä.. Minun omien rottieni kuolemista on jo kohta 7vuotta aikaa ja aika ajoin itku tulee kun niitä ajattelee ja kuvia katselee :'( Kyllä lemmikki on tärkeä aikuisellekkin ja olipa se kissa, koira tai vaikka tarantella! :headwall:

Mullakin ollut rottia yhteensä 6 kappaletta. Pari vuotta elivät. Vähän aikaa piti itkeskellä niiden perään, mutta ei se kauaa kestänyt, ikävä ei ollut samanlainen kuin koirani kuollessa. Mulla vaan ei tullut rottiin yhtä vahvaa sidettä kuin koiraan. Vaikka muutama näistä rotista oli tosi tärkeitä, istuivat aina kotona ollessani olkapäälläni yms Voihan se olla että jollekkin rotat ovat elämän eläimiä ja siksi ymmärrän surun.

Mulla rotat nukku vieressä ja olivat oikeestaan koko ajan irti, siksi niihin ehkä kiintyi paljon. Vaikka myönnän kyllä, että esim. kissani kuolemasta puhuminen aiheuttaa edelleen kyynelvirran ja ahdistuksen vaikka siitäkin on jo kaksi vuotta :'( On se suru erilaista jokaisen ihmisenkin kohdalla, sama myös eläinten kanssa.

 

Musta on murheellista jos ihmisten subjektiivisia tunteita laitetaan ikään kuin ranking-listalle. "Onneksi ihmisystäväsi ovat elossa", "vähän suhteellisuustajua" jne.

Minusta on upeaa, että ystävä on hengessä mukana silloin kun ystävä sitä kaipaa. Siitähän ystävyydessä on kysymys. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, ei hyväksyä, mutta kunnioitus ja empatia ovat upeita piirteitä ihmisessä.

Kuolema on aina kuolema, on se sitten ihminen tai eläin. Kuolema symboloi menetystä ja olisin enemmän hämmentynyt ihmisestä, joka ei kuoleman yhteydessä tunne mitään. Jos eläintä ei saisi surra tai jos eläimen kuolema ei saisi aiheuttaa surua, miten sitten rankkaamme muut surut? Saako oman äidin kuolemaa itkeä ja surra vain suhteutettuna esimerkiksi siihen, miten paljon saa surra omaa puolisoa, mutta ei yhtä paljon kuin omaa lasta- Entäpä jos lapsi kuoli onnettomuudessa? Onko tässä tilanteessa asiallista surra enemmän vai vähemmän kuin surtaisiin lasta, joka menehtyi sairauteen? Missä menee oikeutetun surun rajat ja millä sen sallitun surun määrä mitataan? Vähentääkö toisen suru, aiemmat surut tai tulevien surujen määrä sen hetkisen surun määrää?

Mitäpä jos jokainen saisi surra sitä mikä surettaa, sillä volyymillä, millä juuri silloin surettaa? Suru on subjektiivinen tunnetila ja siihen voi liittyä niin monia muitakin asioita kuin se surun kohde. Vai onko niin, että surun määrää arvioidaan myös ulkoisena ilmenemisenä. Siinä missä toinen itkee vuolaasti lemmikkikoiransa poismenoa, toinen katsoo ihmisläheisensä kuolemaa silmiin vakavin ilmein.

Miksi surua mitataan ja arvostellaan? Ei suru kulu käytössä muista suruista pois sen enempää kuin rakkauskaan. Jokainen joutuu kokemaan läheisten kuolemia elämänsä aikana ja ne surut ovat kaikki omanlaisiaan. Toisista pääsee yli helpommalla, toiset melkein musertavat alleen.

Silti en voi ymmärtää sitä, että lemmikkirotan menetyksen myötä tullut suru olisi arvotonta. Tai että sitä pitäisi verrata muihin menetyksiin.

Mikä rakastan montaa ihmistä ja eläintä ja jokainen niistä on oman surunsa arvoinen menetyksen hetkellä.

 

Tottakai oman lemmikin kuolemaa saa surra juuri siten kuin itsestä tuntuu. Jotkut itkevät krokotiilin kyyneliä, toiset masentuvat hetkeksi tms. Ihan normaaleita tunnereaktoita, jotka kertovat inhimillisyydestä. Ystävälle sanoisin, että otan osaa, oli hieno lemmikki ja surra saa, aika parantaa haavat.