Kauanko jaksaisit puolison masennusta?

Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa. Viimeistään siinä vaiheessa hälytyskellojen pitää soida, jos alkaa itse uupumaan.

Lisäys: Oleellista on myös se, onko perheessä alaikäisiä lapsia.
 
Niin kauan kun on tarvis jaksaa, varmaan sama muidenkin sairauksien kohdalla. Rankkaa olisi varmasti ja kovasti pitäisi myös huolehtia omasta hyvinvoinnista, mutta sairauden takia en toista jättäisi yksin sen kanssa taistelemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja prkl:
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Kuinka kauan jaksaisit puolisosi syöpää? Sydänvikaa? Astmaa?

peesi, julmaa ajatela jotain aikarajaa, masennus on tauti eikä kiinni omasta valinnasta.

Masennus ei ole kiinni omasta valinnasta, mutta se, hakeeko siihen apua, on.

Monissa perheissä masennus on ongelma ja kuormittaa kumppania juuri siksi, että masentunut kieltäytyy hakemasta apua. Ei kumppania voi käyttää terapeuttina, siinä on todella suuri riski, että kumppanikin masentuu tai ainakin uupuu. Sitä varten on ammatti-ihmiset, joille sitä pahaa oloa voi purkaa, he osaavat koulutuksensa ansiosta käsitellä sitä masentumatta itse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja prkl:
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Kuinka kauan jaksaisit puolisosi syöpää? Sydänvikaa? Astmaa?

peesi, julmaa ajatela jotain aikarajaa, masennus on tauti eikä kiinni omasta valinnasta.

Masennus ei ole kiinni omasta valinnasta, mutta se, hakeeko siihen apua, on.

Monissa perheissä masennus on ongelma ja kuormittaa kumppania juuri siksi, että masentunut kieltäytyy hakemasta apua. Ei kumppania voi käyttää terapeuttina, siinä on todella suuri riski, että kumppanikin masentuu tai ainakin uupuu. Sitä varten on ammatti-ihmiset, joille sitä pahaa oloa voi purkaa, he osaavat koulutuksensa ansiosta käsitellä sitä masentumatta itse.

Mutta kysymyksessä ei mainittu hoidosta kieltäytymistä vaan ihan vaan yleensä msentumisesta.
 
Mä en muista enää kauan sitä ihan hirveintä aikaa kesti (ja tietty kaikki ei käyttäydy masentuneena samalla tavalla,) mutta kyllä mä sanon tuon kokemuksen jälkeen että ainakin mulla tulee oma jaksaminen jossain kohti vastaan :( Siis on pakko rueta ajattelemaan itseään ja erityisesti lapsen parasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taevahan Tosi:
Mä en muista enää kauan sitä ihan hirveintä aikaa kesti (ja tietty kaikki ei käyttäydy masentuneena samalla tavalla,) mutta kyllä mä sanon tuon kokemuksen jälkeen että ainakin mulla tulee oma jaksaminen jossain kohti vastaan :( Siis on pakko rueta ajattelemaan itseään ja erityisesti lapsen parasta.
Näinpä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Taevahan Tosi:
Mä en muista enää kauan sitä ihan hirveintä aikaa kesti (ja tietty kaikki ei käyttäydy masentuneena samalla tavalla,) mutta kyllä mä sanon tuon kokemuksen jälkeen että ainakin mulla tulee oma jaksaminen jossain kohti vastaan :( Siis on pakko rueta ajattelemaan itseään ja erityisesti lapsen parasta.
Näinpä.

Mikä on sitten lapsen/lapsien paras tässä asiassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taevahan Tosi:
Mä en muista enää kauan sitä ihan hirveintä aikaa kesti (ja tietty kaikki ei käyttäydy masentuneena samalla tavalla,) mutta kyllä mä sanon tuon kokemuksen jälkeen että ainakin mulla tulee oma jaksaminen jossain kohti vastaan :( Siis on pakko rueta ajattelemaan itseään ja erityisesti lapsen parasta.

Sama täällä.

Ei se auta mitään, vaikka miten tahtoisi pysyä toisen vierellä. Terveenkin ihmisen psyyken kestolla on rajansa.

En itsekään toivoisi entisenä masentuneena, että kumppani olisi jäänyt vierelleni enää tilanteessa, jossa se olisi vienyt hänen oman terveytensä ja hyvinvointinsa. Se olisi tuntunut aivan kamalalta, vielä kamalammalta kuin ero, ja varmasti masentanut lisää nähdä, miten toinenkin masentuu MINUN takiani.
 
Minulla todettu masennus ja epävakaa persoonnallisuus 3 vuotta sitten (varmasti ollut ennen diagnoosia jo vuosia). Eipä ole miestä haitannut, vaikka itse on ikuinen ilopilleri. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kymysy:
Mikä on sitten lapsen/lapsien paras tässä asiassa?
Se, että perheessä on edes yksi aikuinen, joka jaksa apitää lapsen hyvinvoinnista huolta. Olla pääsääntöisesti iloinen, tarjota lapselle virikkeitä, laittaa ruokaa, siivota ....elää tavallista elämää.

 
Riippuu siitä, hakeeko puoliso apua (ja auttaako se: jos ei auta, niin minusta lapsillekin ero voi olla paras vaihtoehto, juuri siksi ettei toinenkin vanhempi uuvu täysin). Ja siitä, että alkaako puoliso "lääkitä" masennusta esim. alkoholilla.
 
Mies sairastaa masennusta ja ajoittain on aika raskasta, kun kaikki on minun vastuullani. Mutta niinä aikoina annan hänen olla masennuksessaan ja selvitä siitä "itse", kun minä hoidan perheen ja työn. Toki riippuu millainen masennus kullakin on. Mies "murjottaa sängyssä tekemättä mitään, siinä elän itse mahdollisimman noprmaalisti. Miehellä menee ohi itsekseen..En koskaan häntä masennuksen takia jättäisi. En sitten tiedä miten teillä muilla.
 
Oisin puoliso niin kauan kun mulla olis suhteessa mahdollisuus olla puoliso.

Siinä vaiheessa kun kumppanin kunto alkaisi pakottaa mut enemmänkin hoitajan kuin puolison rooliin, en enää viitsisi esittääkään että kyseessä on mikään parisuhde, vaan vaihtaisin osoitetta. Toki yrittäisin olla tukena silti, mutta ei kukaan ammattimainenkaan mielenterveyshoitaja jaksaisi olla töissä 24/7.

Ja sama koskee muitakin sairauksia kuin masennusta siinä vaiheessa, kun tilannetta jatkunut vuosia ja vaikuttaa edelleen siltä, ettei mulla tule olemaan tässä suhteessa mahdollisuutta palata siihen puolison rooliin, joka voi itsekin olla vastavuoroisesti välillä heikko ja toisen tuen tarpeessa.

Parisuhde ja hoitosuhde ovat kaksi aivan eri asiaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oisin puoliso niin kauan kun mulla olis suhteessa mahdollisuus olla puoliso.

Siinä vaiheessa kun kumppanin kunto alkaisi pakottaa mut enemmänkin hoitajan kuin puolison rooliin, en enää viitsisi esittääkään että kyseessä on mikään parisuhde, vaan vaihtaisin osoitetta. Toki yrittäisin olla tukena silti, mutta ei kukaan ammattimainenkaan mielenterveyshoitaja jaksaisi olla töissä 24/7.

Ja sama koskee muitakin sairauksia kuin masennusta siinä vaiheessa, kun tilannetta jatkunut vuosia ja vaikuttaa edelleen siltä, ettei mulla tule olemaan tässä suhteessa mahdollisuutta palata siihen puolison rooliin, joka voi itsekin olla vastavuoroisesti välillä heikko ja toisen tuen tarpeessa.

Parisuhde ja hoitosuhde ovat kaksi aivan eri asiaa.

Erittäin hyvin kirjoitettu. Etenkin viimeinen lause on niin totta. Pätee paitsi parisuhteeseen, myös ystävyyssuhteeseen: ne ovat ihan eri asia kuin hoitosuhde.
 
Kaikki sanovat, että riippuu siitä hakeeko hoitoa tai vastaavaa.. Entä jos itse ei kykene masennuksen oireita toteamaan? Eikä sitä varsinaisesti tee kukaa muukaan? jos luulee, että kyseessä on tavallinen kausimasennus, joka kestääkin pidempään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja buggie:
Kaikki sanovat, että riippuu siitä hakeeko hoitoa tai vastaavaa.. Entä jos itse ei kykene masennuksen oireita toteamaan? Eikä sitä varsinaisesti tee kukaa muukaan? jos luulee, että kyseessä on tavallinen kausimasennus, joka kestääkin pidempään?
No mä laittaisin hakemaan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja prkl:
Alkuperäinen kirjoittaja V:
Kuinka kauan jaksaisit puolisosi syöpää? Sydänvikaa? Astmaa?

peesi, julmaa ajatela jotain aikarajaa, masennus on tauti eikä kiinni omasta valinnasta.

Psyykkinen sairaus vaan on erilainen mitä fyysinen sairaus. Mielensairaudessa rakastamasi ihminen katoaa pois, fyysisessä sairaudessa hänen mielensä pysyy, mutta ruumis sairastaa.
 

Yhteistyössä