Katuuko kukaan teistä toista lastaan?

Mä en kadu tuota itse lasta vaan kadun sitä, että yleensäkkään tein kaksi noin pienellä ikäerolla. Olisi NIIIN paljon helpompaa jos olisi vain esikoinen, jatkuvat tappelut, toisen mollaamiset, äitiiiii toi teki tätä ja tota jne.

Nyt kun ovat jo vanhempia, olisi aivan eri saada lapsi kun ikäeroa näinkin paljon. Lapsillani siis 2,5v ikäeroa ja samaa sukupuolta ovat.

Sama juttu täällä.
Ikäeroa 1v8kk.

 

En niinkään toista vaan sitä kun niitä on kolme.

 

Kadun sitä etten uskaltanut olla yhteydessä lapsen isään kun tulin raskaaksi. Kaveri on edelleen poikamies, tai mitä sanotaan, ukkomies. Elämäni rakkaus. Mietin mistä löytäisin miehen, johon voi luottaa ja joka antaisi minun elää myös omaa elämääni. ja joka auttaisi unohtamaan herra Suuren Rakkauden. Lapsi on nyt 8, jos jotakuta kiinnostaa.

 

Aika torkeesti sanottu... oletteko esikoisen isän kanssa yhdessä vai eronneet? jos olette eronneet eikö hän voisi ottaa esikoista? tai jos olette yhdessä ootko miettinyt antaa esikoista vaikka huostaan, ei varmasti ole hänellä hyvä olla sun luona jos sinä häntä haukut ja ajattelet hänestä noin, vaikka et suoraan häntä hänelle itselleen haukkuisi niin kyllä lapsetkin huomaa milloin heitä ei rakasteta, huomioida tai kun heistä ei tykätä tai välitetä, kun muut perheen lapset ovat toivotumpia/rakastetumpia...
Voi laps raukkaa

 

Paska adhd kakara? Mikä on normaali lapsi? Väsyny saa olla, mutta oman lapsen haukkuminen ja muihin sisaruksiin vertaaminen on jo ala-arvosta.

Sanoo sellainen joka ei itse selvästikään ole ollut Todella väsynyt. Parempi kirjoittaa nimettömänä palstalle noin kun sanoa se lapselle itselleen. Saattaa kummasti auttaa äitiä taas jaksamaan.

 

en ole täydellinen äiti mutta koitan kovasti olla se äiti, joka on jäänyt eikä ole vielä pakannut autoa.

Älä vain tee sitä lapsillesi! Äitini joskus uhkaili meitä että lähtee eikä tule takaisin. Hänellä myös paloi hermot kun olin hidas kävelijä ja joskus vain lampsi eteenpäin ja jäin kauas taakse. Kannan kai vieläkin ahdistusta että mut jätetään. Olin TODELLA hankala lapsi lähes nelikymppiselle äidilleni. Hän oli halunnut vielä koittaa tyttöä ja saikin tytön..mutta ei haluamaansa kilttiä tyttöä jolla olisi aina pulpetti järjestyksessä ja kymppejä todistuksessa. Hän sai tytön joka oli aina sairaana ja jäi aina muiden jalkoihin kaikessa.

 

Joo. Ensimmäisen jälkeen kaikki oli paremmin kuin koskaan ennen, toinen pilasi parisuhteen ja elämän täysin. En olisi ikinä uskonut, mutta näin meni Miettikää, jos yksi riittäisi!

 

Miksi se toinen pilaa kaiken? Onko äideillä liian ruusuiset kuvitelmat?

 

Tuskin sektiota sillä perusteella saa, että pelkää värkkinsä puolesta

Sektion saa jos sen haluaa. Ainakin omasta ja parin kaverinkin kokemuksesta. Ei varmaan kuitenkaan kannata ihan suoraan todeta että haluaa sen jotta pillu säilyisi ehjänä. Mutta asian voi muotoilla vaikka niin, että en halua synnyttää alateitse koska pelkään ettei vauva mahdu ja jotain kurjaa sattuu. Lääkäreille se on yks hailee millä perusteella se sektio tehdään, jos asiakas sen haluaa niin sen hän saa. Ei lääkärit voi ketään pakottaa alateitse synnyttämään, jos sektio on vaihtoehto. Tietysti ne yrittää, ja sairaalasta kiinni kuinka helpolla sen sektion sitten saa. Itse jouduin käymään läpi pelkoryhmät, parit lääkärikeskustelut (lue: painostukset), psykologikäynnin (josta en saanut pelkodiagnoosia) mutta sektion sain kuin sainkin lopulta. Muutama kaveri on saanut helpommin, ei ole tarvinnut kuin sanoa että en oo muuten synnyttämässä alateitse ja homma selvä.

Mutta alkuperäiseen kysymykseen: En.

Kaksi poikaa, ikäeroa 1v9kk (kuopus nyt 1,5-vuotias) enkä päivääkään ole katunut kumpaakaan. Kyllähän ne vähän nahistelee joo, mutta aika vähän siihen verrattuna mitä olen nähnyt ja kuullut. Ja elämäähän siinä nahistellessa oppii, mielestäni se on luonnollisempaa kuin sisaruksettomat lapset jotka tottuvat saamaan kaiken vanhempiensa huomion 24/7.

Voi olla että kaduttaisikin jos kuopus olisi joku äärimmäisen haastava erityislapsi, mutta epäilen että siltikään ihan tosissani katuisin. Onneksi nää on molemmat ollu tosi helppoja. Kolmaskin ois vielä haaveissa. Ja aika pian vieläpä. Saa nähä miten käy, ehkä siitä tulee joku totaalinen riiviö jota saa sitten katua lopun elämäänsä.

 

Ap, oletko kirjoittanut tästä pari kertaa aiemminkin? Muistan että joku on samaan tyyliin kirjoittanut aiemminkin ja lasten ikäero kuulostaa myös tutulta. Hienoa kun olet hakenut apua ja saanut lääkityksen, mutta olethan pyytänyt myös keskusteluapua? Psykiatrinen sairaanhoitaja tms voisi auttaa sinua käsittelemään pettymyksen tunteitasi. Osaatko sanoa tarkemmin mikä sinussa katuu toisen lapsen saamista? Kaduttaako sinua uusi vauvavuosi ja se että joudut luopumaan jo saavutetuista mukavuuksista mitä isompi lapsi tuo mukanaan? Mieti mikä sinua eniten harmittaa tai kaduttaa ja yritä työstää asiaa. Lämpimästi suosittelen kyllä ammattimaista keskusteluapua.

 

Miksi se toinen pilaa kaiken? Onko äideillä liian ruusuiset kuvitelmat?

Mulla ainakin oli. Rakastan kuopustani yli kaiken, mutta hitto miten paljon parempi äiti olisin voinut olla esikoiselle jos hän olisi ollut ainoamme. Mulle on tehnyt niin pahaa isomman varjoon jääminen ja se, ettei tuon pienemmän kanssa onnistu perheenä asiat mitkä kolmistaan olisi ollut helppoja. Ja ei, nuorin ei ole erityislapsi edes, vain vähän haastava tapaus.

 

Itselläni ei ole kokemusta kun yhdestä lapsesta(joka jää ainoaksi lapseksemme koska tiedän että en/emme jaksaisi toista lasta.) Minulla oli myös synnytyksen jälkeinen masennus jonka jälkeen se jatkui tavallisena masennuksena(masennuksesta kärsin jo vuosia ennen lapsen syntymää..). Nyt on alkanut taas helpottamaan kun lapsi on isompi ja itsenäisempi(2v). Masennuslääkettä aloin syömään lapsen ollessa 2kk.(En olisi sitä halunnut mutta oli pakko koska tajusin että ilman sitä en jaksaisi ja tiuskisin ja itkisin vaan koko ajan.) Joten aloittajalle haluaisin nyt painottaa että menisi lääkäriin ja kertoisi rehellisesti miltä tuntuu ja pyytäisi lääkkeen jatkamista ja terapiaa(itse kävin myös tuolloin kun oli vaikeinta...auttoi todella paljon!) Tsemppiä sinnepäin!!!