Katuuko kukaan teistä toista lastaan?

Minä kadun valitettavasti. Esikoinen on jo koululainen ja tämä toinen 10kk. Kärsin masennuksesta synnytyksen jälkeen ja söin 6kk siihen lääkkeitä. Nyt olen ollut viikon ilman ja elämä tuntuu hankalalta. Olen koko tämän ajan ollut tosi väsynyt. Itkun kuunteleminen on minulle vaikeaa. Mietin joka hetki miksi pilasin elämäni ja elämämme. Vauva on kovin touhukas ja sattuu ja tapahtuu. Korvatulehduksia ja hampaita itketään.

 

Ei. Minua kaduttaa esikoinen.

 

Miksi esikoinen?

 

Ei kaduta yksikään noista kuudesta. Tottakait on ollu vaikeita kausia. Pahin oli kun oli kolme ihan pientä just rakennettu talo ja mies yötä päivää töissä. Ei se miehellekkään helppoa ollut.

Nyt nuorin kohta 8 v ja tavallaan helpompaa. Toisaalta sitten isommilla ne omat juttunsa mitä murehtia.

Pyydä apua. Jos ei tukiverkkoa niin neuvolasta. Älä lopeta masennuslääkkeitä ennenkuin on lapsen kanssa rauhallisempaa.

 

Samoista syistä kun sinulla nyt kuopuksen kanssa. No oikeasti en vaihtaisi pois vaikka olisi mahdollisuus. Mutta silloin kun esikoinen oli vauva niin kadutti välillä ja kovaa.

 

Kuulostaa raskailta nuo tunteet, mitä käyt läpi. Mulle itselle nää molempien lasten vauva-ajat ovat olleet niin erityisiä, että soisin samat tuntemukset kaikille. Keikun koko ajan siinä masennuksen reunalla, mutta vauvasta saan iloa. Sun ehkä kannattais mennä ouhumaan jonnekin, missä saisit ihan suoraan sanoa nuo asiat pois painamasta.

 

Mä kadun esikoista, muut lapset on ihania, normaaleja lapsia. Mutta esikoinen on paska adhd kakara joka tekee elämästä helvettiä!

 

Ei kaduta, ihania lapsia oon saanu.

Mutta ap, puhu ihmeessä jollekin tuosta ja yritä saada vaikka hoitoapua et pääsisit ite hetkeks lepäämään.:hug:

 

Ehkä varaan ajan lääkärille ja kysyn voisiko lääkitystä vielä kuitenkin jatkaa. Vauva on tietenkin ihana ja tiedostan että vika ei ole hänessä vaan minun pääkopassa.

 

[QUOTE="ninnuli";30657802]Ehkä varaan ajan lääkärille ja kysyn voisiko lääkitystä vielä kuitenkin jatkaa. Vauva on tietenkin ihana ja tiedostan että vika ei ole hänessä vaan minun pääkopassa.[/QUOTE]

Mutta kannattaa käydä myös juttelemassa!

 

Kahden terveen ja yhden kehitysvammaisen lapsen äitinä ymmärrän hyvin väsymyksen ja epätoivonkin tunteita. Silti, olkaa kilttejä ja hakekaa nyt apua, jos teistä tuntuu tuolta...ei ole normaalia katua lapsiaan ja se on äärettömän surullista. haluankin uskoa, että kohdallanne on kyse ylirasitustilasta ja univelasta ja että ette varmastikaan oikeasti kadu lapsianne. Tiedän mitä elämä on erityislapsen kanssa...se voi olla aivan hirvittävän raskasta. Eli apua nyt vaan hakemaan vaikka olisitte jo ennenkin hakeneet..

 

nojooh, vaikka lapset ovatkin rakkaita niin joskus v-käyrä käy kovilla. Itse ajattelin aikaisemmin etten tee ikinä lapsia sillä olen aika hankala persoona. Olen kuitenkin 2 lapsen äiti ja käyn usein jobin taistelua sisälläni. Rakastan lapsia ja jos heille sattuisi jotain niin se olisi kuin sydän revitään irti. Toinen puoli taas voisi pakata tavarat ja lähteä karkuun, antaa kasvaa vapaasti ilman tätä "showta". Lohdutan itseäni sillä että lapset ovat hetken lapsia ja myöhemmin en heitä enää tavoita (teini,aikuisaika etc.) en ole täydellinen äiti mutta koitan kovasti olla se äiti, joka on jäänyt eikä ole vielä pakannut autoa.

 

Väsymys ja masennus ovat oireita, esim. jonkun vitamiinin tai mineraalin puutoksesta, joka on syntynyt raskausaikana. Tarkistuta myös kilpirauhanen jollain asiantuntevalla yksityislääkärillä. Suurimmalla osalla kilpirauhasen vajaatoimintapotilaita on väärä masennusdiagnoosi ja myös se aiheuttaa mainitsemiasi oireita. Vika ei ole vauvassa, vaan sinä et ole terve. Masennus todennäköisesti oire jostain piilevästä sairaudesta eikä mikään tauti.

Joka tapauksessa sinun täytyy hakea apua, mutta varaudu siihen, että masennus on ja pysyy niin kauan, että piilevä ongelmasi korjaantuu itsekseen tai hoidon avulla. Masennusdiagnoosi on lääkäri tapa sanoa, että olet hankala potilas ja hän ei ole tarpeeksi pätevä sinua diagnosoimaan.

 

Masennus voi kyllä olla ihan oikea sairauskin, voi kun kaikki olis niin helppoa että asiat hoituu ottamalla vähän vitamiinia tai vaihtamalla ruokavaliota

 

Äitini puolesta kadun narsistista siskoani

 

Kadun jo ekaakin, koska pillu meni synnytyksessä tärviöllä

 

Mä en kadu tuota itse lasta vaan kadun sitä, että yleensäkkään tein kaksi noin pienellä ikäerolla. Olisi NIIIN paljon helpompaa jos olisi vain esikoinen, jatkuvat tappelut, toisen mollaamiset, äitiiiii toi teki tätä ja tota jne.

Nyt kun ovat jo vanhempia, olisi aivan eri saada lapsi kun ikäeroa näinkin paljon. Lapsillani siis 2,5v ikäeroa ja samaa sukupuolta ovat.

 

Tavallaan. Tai toinen lapsi on maailman kiltein ja ihanin ja helpoin vauva, aina hymyilee ja kujeilee ja rakastan häntä ihan hirveästi. Esikoinen on itsepäinen, aina kiukuttelee, mutta todella fiksu ja hänen jutuille saa aina nauraa, hän kyllä saa myös hermot menemään monta kertaa päivässä. Silti en pystyisi sanomaan että kumpaakaan tyyppiä haluaisin pois mutta välillä mietin että kaksi on liikaa. Ärsyttää kun en voi keskittyä kumpaankaan täysillä ja tulee aina paska fiilis toisen puolesta jos toisen kanssa on esim. höpsöttelyhetki

 

Kun kuopus oli pikkuvauva ja esikoinen 3v, itkin silmät päästäni (lasten nukkuessa), että miksi olen mennyt pilaamaan elämämme. Sanoin miehelle, että HYMYILE sille vauvalle, koska minä en ehkä koskaan muista. Mun nuppi vaan on synnytyksen jälkeen sekaisin kuin seinäkello, monta kuukautta. Ekan vuoden jälkeen alkoi helpottaa, ja nyt on jo ihanaa. Hae sitkeästi apua, puhu, puhu, puhu tunteistasi ihmisille joihin luotat.

 

Pitää hakea apua, jos on tollaisia ajatuksia. Selvä merkki väsymyksesta ja uupumuksesta. Yritä myös muistaa että tila on 99 %:n varmuudella ohimenevä. Lapsista, elämästä, parisuhteesta, tulevaisuudesta ei pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä ennen kuin nuorinkin on vähintään 2 (tai sanotaan 3, kun miettii uhmaikää ). Se alku menee hormonihöyryissä, uuden elämän jäsentelyssä, vaippojen vaihdossa, yöheräillessä, uhmakohtausta rauhoitellessa, pääedellä kaatuilevan lapsen perässä juostessa jne. Se vaan on sitä. Paree olla miettimättä liikaa tossa vaiheessa elämää, tekee vaan, aika tekee tehtävänsä kyllä hormonien tasapainottuessa ja lasten hoidon helpottuessa, jos pystyt kuitenkin väsymyksestä huolimatta jonkin näköisen perusturvan tunteen takaamaan. Jos väsymys on niin paha, että lapsen perusturvallisuuden tunne vaarantuu, hae apua. Kyllä se siitä oikeasti, hammasta purren. Pidemmän päälle lapset tuo enemmän iloa ja se suunnaton rakkaus, mitä ei ketään muuta kuin omaa lasta kohtaan pysty tuntemaan kukoistaa, kun aivot ei ole puurona väsymyksestä ym. Paljon onnea ja iloa siihen päivään kun asiat tasaantuu! Sitä ennen tsemppiä!

 

Ikävintä lapsissa on se, että värkki menee synnytyksissä piloille.

 

Ikävintä lapsissa on se, että värkki menee synnytyksissä piloille.

No eikä mene, koska aina voi synnyttää sektiolla. Ei ole pakko puskea alakautta.

Mä en kadu muuta kuin sitä kenen kanssa lapset tein.

 

Tuskin sektiota sillä perusteella saa, että pelkää värkkinsä puolesta

 

Kadun molempia lapsiani, koska maailma on menossa aina vaan hullumpaan suuntaan. Vihaan tätä pelkoa lasten puolesta.

 

Paska adhd kakara? Mikä on normaali lapsi? Väsyny saa olla, mutta oman lapsen haukkuminen ja muihin sisaruksiin vertaaminen on jo ala-arvosta.