K
Kahden tytön äiti
Vieras
Alkoi äsyttämään Iltasanomissa ollut juttu Katie Holmesin vauvahaaveista, jotka saavat nyt odottaa käsikirjoittajien lakon vuoksi, sillä hänen seuraavan elokuvansa kuvaaminen viivästyy.
"-Katie oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Hänen oli tarkoitus kuvata tämä elokuva ja hankkiutua sitten raskaaksi. Vauva olisi syntynyt vielä tänä vuonna, Katie olisi voinut mennä takaisin töihin ensi vuoden keväällä ja seuraavakin elokuva olisi ollut valmis ennen vuoden 2009 loppua, nimetön lähde kertoo OK!:lle."
Raskaaksihan aina vaan hankkiudutaan ja niiden syntymä voidaan laskelmoida jo ennakkoon ennen kuin edes ollaan raskaana! Saahan sitä tietysti haaveilla, että olisi kiva saada vauva tämän vuoden puolella, mutta tuollainen laskelmointi ärsyttää, kun mietitään jo koska mennään takaisin töihin!
Itselläni ei onneksi ole ollut vaikeuksia tulla raskaaksi, mutta ajatus siitä että toisilla on vaikeuksia/kokonaan mahdotonta tulla raskaaksi ja toiset laskelmoivat raskautumista tapahtuvan heti kun vain itse haluaa ärsyttää todella.