Karmeinta/kamalinta/pelottavinta mitä olet kuullut lapsen suusta?

  • Viestiketjun aloittaja "Minä vain"
  • Ensimmäinen viesti
"Namuli"
Lapsi 4-vuotiaana illalla nukkumaan mennessään sanoi, että hänen päänsä pitäisi vasaralla hakata vartalosta irti. Kun päässä ikäviä ajatuksia. Tuolloin oli aika ahdistunut päiväkotiynpäristössä ja tuollaisia juttuina sit purkautui. :( onneksi tilanne nyt pari vuotta myöhemmin ihan toinen.
 
Kun oltiin meidän hääkirkon luona, ihan vain katselemassam tavallisena torstai-iltana viime kesänä, poika sanoi äkkiä että häntä pelottaa. Ihmettelin että mistä moinen, kun ennenkin oltiin hautausmailla kierrelty ja kuvattu.

"Me hävitään täällä. Lähdetään äiti pois". Poika hetkeksi rauhoittua ja puuhasi omiaan, kunnes pysähtyi todella ilahtuneen näköisenä ja sanoi: "äiti, ihanaa kun kirkonkellot soi!"

Minun korviin ei kuulunut muuta, kuin puiden humina ja kaukainen liikenteen melu. Karmiva hetki.
 
Viimeksi muokattu:
"tyttöni mun"
Tyttäreni sanoi n.5-vuotiaana, kun häneltä kysyttiin mikä hänestä tulee isona, että ei mikään kun ei hän elä aikuiseksi.
Oli ihan kauhea kuulla. Vieläkin puistattaa, tyttö on kohta 9v. En ole kysynyt muistaako tätä enkä taida kysyäkään.
 
"elisa"
meidän tuttu istutti eräänä kesänä kukkia ruukkuun poika tädin multaiset kädet nähdesään totesi että Mirja menee maan alle.Selitettiin että istuttaa kukkia ruukkuun,eikä mene minkään alle.Poika vaan siihen "ei,ei".Kuukauden päästä tuosta vietettiin Mirjan hautajaisia.
Joskus pienempänä poika jutteli itsekseen jollekkin Johannekselle,kertoi meille asioita Johannekesta.Joskus äidilleni mainitsin tuosta ja äiti totesi,että hänen edesmennyt serkku oli ollut Johannes,kuollut lapsena.Äidilläni oli kuva Johannekesta(tuota kuvaa meidän poika ei ollut koskaan nähnyt,eikä ollut kuullut nimeä).Poika kuvan nähdessään totesi iloisena"Johannes!"
 
Ohhoh
[QUOTE="elisa";29366773]meidän tuttu istutti eräänä kesänä kukkia ruukkuun poika tädin multaiset kädet nähdesään totesi että Mirja menee maan alle.Selitettiin että istuttaa kukkia ruukkuun,eikä mene minkään alle.Poika vaan siihen "ei,ei".Kuukauden päästä tuosta vietettiin Mirjan hautajaisia.
Joskus pienempänä poika jutteli itsekseen jollekkin Johannekselle,kertoi meille asioita Johannekesta.Joskus äidilleni mainitsin tuosta ja äiti totesi,että hänen edesmennyt serkku oli ollut Johannes,kuollut lapsena.Äidilläni oli kuva Johannekesta(tuota kuvaa meidän poika ei ollut koskaan nähnyt,eikä ollut kuullut nimeä).Poika kuvan nähdessään totesi iloisena"Johannes!"[/QUOTE]
Kai soitit Fox Mulderille?
 
vier as
tyttö kysyi kolmivuotiaana, että kuka se oli se mies meidän sohvalla? Meillä ei ollut käynyt miespuolisia vieraita viikkokausiin. Koitin varovasti udella että koska ja minkä näköinen, mutta tyttö ei vastannut.

En todellakaan tiedä mitä lapsi oli nähnyt- tuossa iässä ei katsonut telkkaristakaan kuin teletapit ja tomi traktorin.
 
Kun oltiin meidän hääkirkon luona, ihan vain katselemassam tavallisena torstai-iltana viime kesänä, poika sanoi äkkiä että häntä pelottaa. Ihmettelin että mistä moinen, kun ennenkin oltiin hautausmailla kierrelty ja kuvattu.

"Me hävitään täällä. Lähdetään äiti pois". Poika hetkeksi rauhoittua ja puuhasi omiaan, kunnes pysähtyi todella ilahtuneen näköisenä ja sanoi: "äiti, ihanaa kun kirkonkellot soi!"

Minun korviin ei kuulunut muuta, kuin puiden humina ja kaukainen liikenteen melu. Karmiva hetki.
Huh, tuli aikamoiset kylmät väreet vain lukiessa..
 
Lapsi välillä selittää, että täällä on joku ja saattaa juosta yhtäkkiä huoneestaan peloissaan pois.
Kerran teimme ruokaa ja hän kääntyi vihaisena taaksemme sormeaan heristellen ja sanoi katsoen tiukasti johonkin tyhjyyteen, että "mene pois, anna meidän tehdä rauhassa ruokaa!".

Tätä tapahtuu ainoastaan meidän kotonamme, esimerkiksi kummassakaan mummolassa ei pelkäile mitään tmv.
 
kfkfkf
Hyi kamala mitä juttuja :O

Mun poika on myös joskus pahan migreenikohtauksen aikana sanonut, et haluaa että hänen pää revitään irti. En pitänyt tätä minään kamalana juttuna, koska itselläni käynyt sama mielessä pahan kohtauksen aikana...
 
Hyi, pelottavia kertomuksia!

Pari kesää sitten, naapurin 5v tyttö istui kanssani pihalla ja ammuttiin voikukista niitä kukkia. Yhtäkkiä tyttö kysyi että tiedänkö miksi niitä ammutaan? Kysyin, että no miksi, ja tyttö alkoi selittämään että niitä ammutaan että kuolleilla haamuilla olisi kaikki hyvin ja tulisi hyvä mieli sun muuta. Pelästytti hiukan tuollainen!
Itselleni selitin asian niin, että tytön isä on oikeasti hieman sekaisin, aikoja viettänyt mielisairaalassa, että varmaan isän suusta tälläistä on tullut.
 
"kahden äiti"
Mun poika, pian 2v ja hörökorvainen sanoi kerran "saksilla leikataan korvat pois"! Sen jälkeen kun oltiin leikattu hänen kynnet. Ei me olla puhuttu korvista paljoakaan, vaikka esim pipoa laittaessa poika pyytää aina että korvat laitetaan hyvin (taittuvat aina kun ovat niin pehmeätkin).. Tuli vähän paha mieli, toivottavasti hänen ihanista korvistaan ei tule taakkaa =(

Muilla onkin ollut astetta pelottavampia (kummitus)juttuja, hui!
 
aijahaa
Minun mielestä lapset vaan oppivat muilta nämä asiat ... Kannattaa katella kenenkanssa lapsi puhuu tai mitä lapsi kattoo ... Minulla on ollut samanlainen tilanne lapsena .kuulin muilta pelottavia tarinoita lapsista ja yritin käyttäytyä kuin ne että vanhemmat huomioisivat minua ... Mutta nyt vaan olen sitä mieltä että olinpa tyhmä lapsi
 
"emmi"
no ainakin kun pari kesää sitten 4 vuotias poikani osoitti tyhjää ja kysyi moneen kertaan: kuka tuo on, miksi se on täällä.. poika tuli itku silmässä syliini tämän jälkeen.:(
 
"Bambu"
Serkkuni oli parivuotiaana ilmoittanut äidilleen (tädilleni) olleensa ennen ranskalainen ja hukkuneensa pesuvatiin, kun hänen äitinsä pesi häntä. En ymmärrä, mistä hän olisi keksinyt tuollaista. He eivät olleet koskaan olleet Ranskassa.
 
naapurin poika 7v
Sanoi lapselleni, että jos kerrot hänen varastaneen tupakantumppeja vanhemmiltaan, hänen isänsä tulee vetää turpaan ja tappaa sut!

Aloin inhoamaan sitä kakaraa. On jatkuvasti tekemässä pahaa ja on todella rajaton.

Meillä kiellettiin leikkimästä tuon kurittoman kakaran kanssa.
 
"eiM"
[QUOTE="kahden äiti";29368505]Mun poika, pian 2v ja hörökorvainen sanoi kerran "saksilla leikataan korvat pois"! Sen jälkeen kun oltiin leikattu hänen kynnet. Ei me olla puhuttu korvista paljoakaan, vaikka esim pipoa laittaessa poika pyytää aina että korvat laitetaan hyvin (taittuvat aina kun ovat niin pehmeätkin).. Tuli vähän paha mieli, toivottavasti hänen ihanista korvistaan ei tule taakkaa =(

Muilla onkin ollut astetta pelottavampia (kummitus)juttuja, hui![/QUOTE]

Tuli jotenkin paha mieli lapsen puolesta, vaikka tottakai turhaan. Kaikki me olemme erilaisia.
<3
 

Yhteistyössä