D
Dibadaa
Vieras
Näillä termeillä olen usein saanut sellaisen hiusten leikkuun kun olen toivonut mutta nyt kolme edellistä kampaajaa ovat leikanneet hiukseni aivan järkyttävään malliin. Minulla on olkapäille ylettyvät hiukset ja kun kertoin toiveeni keikkasi kampaaja paksun suoran rajan korvien kohdalle ja tasoitti hiusten latvat korvien kohdalta sekö olkapäiltä suoriksi ja samanmittaiseksi ympäripään. lopuksi tupeerasi ja pörrötti korvien yläpuolella olevat hiukset pörröiselsi palloksi ja kampasi olkapäille ulottuvat hiukset suoriksi. lopputulos oli aivan järkyttävä. edellisellä kerralla sain vähän samantyylisen keikkauksen mutta kerroksen alemmaksi samalla lailla kuin 80-luvulla oli muodissa ja vaikutelma oli todella virastotätimäinen vaikka ikää minulla kohta vasta 30. Toinen kampaaja oli ehkä noin 25 ja toinen ehkä vähän päälle 40 eli eivät varmaan ole oppejaan samasta paikasta saaneet. Niin ja kolmas kampaaja leikkasi samalla tyylillä mutta ei tehnyt niin selkeää rajaa keskelle päätä.
Onko tällainen kampaus nyt jotenkin muodissa? Minulle se ei ainakaan sovi ja silti kampaajat ovat leikanneet sellaisen esittämättä lisäkysyksiä. Harmittaa kun en tunnu löytävän uutta hyvää kampaajaa.
Onko tällainen kampaus nyt jotenkin muodissa? Minulle se ei ainakaan sovi ja silti kampaajat ovat leikanneet sellaisen esittämättä lisäkysyksiä. Harmittaa kun en tunnu löytävän uutta hyvää kampaajaa.