E
Emmuli
Vieras
Onko muita, joille on käynyt niin, että vauva aika on helpompaa, kuin olitte kuvitelleet? Että äitiys on mukavampaa kuin luulit?
Minä tulin äidiksi kolmenkympin tuntumassa, eli nuoruutta ehdin elää kyllästymiseen asti.
Ystävillä ja sukulaisilla oli jo lapsia, ja kun joittenkin touhua oli jo pitkään seurannut, tuntui siltä, että haluanko omia lapsia ikinä. Näytti olevan niin hankalaa.
Harva hehkutti äitiyden tuomaa onnea, kuulosti, että lapsista on vain harmia, kun ne sairastelee, eivät syö, koskevat joka paikkaan, sotkevat eivätkä älyä mitään... jne...
No, sitten raskausaikana oli ystäviä, jotka muistivat mainita koko ajan, että tee nyt sitä ja tätä, kun kohta et pysty, kun sulla on se vauva. Nuku nyt, kun sitten et saa ikinä nukkua. Käy nyt elokuvissa, kun sitten et ikinä pääse mihinkään. Käy shoppailemassa, kun sen vauvan kans ei voi mennä mihinkään, kun se aina huutaa. Kohta et pääse suihkuun, etkä vessaan. Ruoka on aina kylmää, kun se pentu kitisee just kun pitäs syödä.
Ajattelin, että härreguud, mihin mä olen joutunut?! Mun elintoiminnot vissiin lakkaa olemasta kun se vaavi tulee hirveellä synnytystuskalla tietenkin! Voiko mitään pahempaa olla maailmassa enää?
Minullepa tämä asia olikin toisin päin! Rakastan lastani, jota ei niin vaan saatu, enemmän kuin mitään. Olen saanut sisällön elämääni. Jotku koittaa vieläkin sanoa, että ootas sitten kun se kasvaa ja tekee sitä ja tätä kamalaa. Entä sitten? Me elämme päivän kerrallaan. Meilläkin on huonot päivämme ja nytkin mustat silmän aluset, muttä söy? Hetken tämä vauva-aika kestää, vai mitä?
Minä tulin äidiksi kolmenkympin tuntumassa, eli nuoruutta ehdin elää kyllästymiseen asti.
Ystävillä ja sukulaisilla oli jo lapsia, ja kun joittenkin touhua oli jo pitkään seurannut, tuntui siltä, että haluanko omia lapsia ikinä. Näytti olevan niin hankalaa.
Harva hehkutti äitiyden tuomaa onnea, kuulosti, että lapsista on vain harmia, kun ne sairastelee, eivät syö, koskevat joka paikkaan, sotkevat eivätkä älyä mitään... jne...
No, sitten raskausaikana oli ystäviä, jotka muistivat mainita koko ajan, että tee nyt sitä ja tätä, kun kohta et pysty, kun sulla on se vauva. Nuku nyt, kun sitten et saa ikinä nukkua. Käy nyt elokuvissa, kun sitten et ikinä pääse mihinkään. Käy shoppailemassa, kun sen vauvan kans ei voi mennä mihinkään, kun se aina huutaa. Kohta et pääse suihkuun, etkä vessaan. Ruoka on aina kylmää, kun se pentu kitisee just kun pitäs syödä.
Ajattelin, että härreguud, mihin mä olen joutunut?! Mun elintoiminnot vissiin lakkaa olemasta kun se vaavi tulee hirveellä synnytystuskalla tietenkin! Voiko mitään pahempaa olla maailmassa enää?
Minullepa tämä asia olikin toisin päin! Rakastan lastani, jota ei niin vaan saatu, enemmän kuin mitään. Olen saanut sisällön elämääni. Jotku koittaa vieläkin sanoa, että ootas sitten kun se kasvaa ja tekee sitä ja tätä kamalaa. Entä sitten? Me elämme päivän kerrallaan. Meilläkin on huonot päivämme ja nytkin mustat silmän aluset, muttä söy? Hetken tämä vauva-aika kestää, vai mitä?