KALLUPPI, miten käyttäydyit synnytyksessä??

Eli, muutuitko raivohäräksi vai olitko rauhallinen kun kivut olivat kovimmillaan?
Mietin, että millasiakohan tapauksia kätilöt joutuu kestämään.

 

Ihan rauhallinen x4

 

Ekassa huusin.
tokassa uikutin.

 

juu kätilötä ja tulevat isät.

 

mä oon ollu ihan kiltisti - mitä nyt huutanu aika paljon avautumisvaiheessa :ashamed:
Että jos sitä ei lasketa, et on korvat ehkä ollu kovilla niin muuten oon ollu helppo tapaus.

 

Rauhallisin mielin. En huutanut, kironnut tai muutakaan...hiukan taisin ähistä

 

jokaisen kaa huutanu ja potkinu kun on ollu pahin vaihe menossa. muuten olen ollu oikea mallipotilas. :saint:

 

Puuskutin ja uikutin miestä hieromaan selkää Ponnistaessa olin kuulemma oikein leijonan lailla ärjynyt, itse en taida moista muistaa

 

Ihan tavallinen oma itseni olen ollut joka kerralla, tosin hikinen ja aika tuskainenki ajoittain Eihän ihmisen persoonallisuus muutu tiukassakaan tilanteessa.

 

Olin ainakin melko rauhallinen koko synnytyksen ajan. Mies sanoi että olin ihan tuppisuu.
Kait keskityin ja otin tilannetta "haltuun".

 

Rauhallisin mielin. En huutanut, kironnut tai muutakaan...hiukan taisin ähistä

Peesi... esikoisen ponnistusvaiheessa myös nukahdin ponnistusten välissä

 

Mä olen molemmissa synnytyksissä käyttäytynyt kuin teuraalle vietävä lehmä. Oon ollut siis hyvin säyseä, jokseenkin pelokas ja tilaani alistunut :xmas: Ihme juttu, normaalitilassani kaikenlainen kipu aiheuttaa mussa melko voimakasta aggressiota jonka puran vähintäänkin kiroilemalla

 

Siihen asti kivulias kunnes sain Epiduraalin, sen jälkeen nukuin ja havahduin kun alkoi ponnistuttamaan. Ponnistin pois.

 

Olin aika tyynen rauhallinen siihen asti kunnes antoivat ilokaasua sitten vain nauroin.
Ponnistusvaiheessa taisi vähän ärräpäitä lennellä ja sitten muutuin ilkeäksi kun alkoivat tikkaamaan repeämiä :kieh:

 

Räuhalllinen, esikoisen kanssa varmaan hiukan luonnonllista hermoiliua.
Kuopuksen kanssa en ehtinyt ees oleen rauhallinen vaan lähinnä äimistynyt kuinka äkkiä kaikki kävi.

 

olin tosi rauhallinen, muistan sanoneeni että "uskomaton kipu" ja nauraneeni päälle. hullu

 

itkin ja uikutin *sattuu* *en ikinä selviä tästä* jne.

 

Mä olin hiljainen ja upposin täysin niihin (kipu)fiiliksiini. Olin avautumisvaiheen melkein kokonaan yksin ja oli piiitkä ja ruuhkainen yö niin sai yksin istuskella keinutuolissa. Kivat muistot jäi vaikka toki sattuikin. Tuskainen taisin olla vain puudutusta odotellessa sitten jo lähempänä loppusuoraa.

 

En muista kunnolla, mut mies muistaa et huusin ku hullu! ja muistan sen että kätilö sano et älä huuda noin paljoo!!

 

Rauhallisin mielin. En huutanut, kironnut tai muutakaan...hiukan taisin ähistä

näin. vaikka kivunlievitystä en saanutkaan

 

Sanoin ekassa perkeleen, vaikka olin vannonut etten kiroa. Ja toisessa kävin samoin. Mutta laitan sen piikkiin, että molemmat oli "luomuja", eli en ehtinyt saamaan lievitystä. Mutta muuten olin (kait ) oma ihana itseni.

 

ekassa nukuin epiduraalin jälkeen ja ponnistusvaiheen olin kait aika rauhallinen. Tokassa möykkäsin kyllä, huusin aika kovaa ja tosi typeriä juttuja, nolotti myöhemmin. Huuto helpotti joten minkäs teet. Ärsytti kun kätilö alko jauhamaan imukupista vaikka kaikki meni ihan normaalisti, kun se käsitti et huusin paniikissa.

 

ekan lapsen synnytyksessä itkin ja vaikersin, uhkasin luovuttaa ja kuolla.

tokassa synnytyksessä päätin olla rauhallinen ja asiallinen. ja kas - kun hengitin rauhallisesti ja keskityin kunnolla niin kivutkin olivat pienemmät (ekasta sain epiduraalin, tokasta en MITÄÄN). olin ylpeä itsestäni kun pystyin oleen rauhallinen.

häpesin jälkeenpäin ekaa synnytystäni. ihan turhaa itkua oli osa siitä.....

 

Niin joo, taisin vienosti mainita, etten saa pykättyä lasta ulos, ja etten jaksa enää (ja suurehko eppari tehtiinkin kummassakin ). Mutta muuten olin (kait ) oma ihana itseni...

 

Olin väsynyt kahden päivän käynnistämisen jälkeen, ja kun vihdoin pääsin tositoimiin, olin jo valmiiksi ihan töttöröö. Lisätään siihen ilokaasun ahkera imppaaminen, niin johan olin hilpeänä Räkätin mieslääkäriä joka tuli laittamaan kohdunkaulapuudutteen ja höpötin ihan pehmeitä miehelle.

Ihan rauhallisena olin muuten, ponnistusvaiheessa multa riistettiin kaasuletku ja kun pää vähän selvisi ja tuli kunnon adrenaliinipaukut niin olin ihan siinä hetkessä mukana. Nopean ponnistusvaiheen jälkeen sain syliin tyttöni, sitten tuli onnenkyyneleet