"kaljalle töiden jälkeen"

[Sieppo]

Meilläkin on perjantaisin mieheni kanssa tapana käydä ostamassa yhdessä viikonlopuksi hyvää ruokaa, ja jos silloin juodaan, niin se tehdään ehdottomasti yhdessä. Viikonloput ovat parisuhdeaikaa.
Mun mies sais raivarin jos mä ilmoittaisin pe-iltapäivällä lähteäväni ex-tempore bisselle, ei lähtis mukaankaan. ja niin muuten saisin minäkin, jos se olis toisinpäin.

Janie, tuolla alempana sanot kuitenkin myös niin, että miehellesi sattuu (harvoin) näitä lipsahduksia. Kerrot myös, että kuitenkin vastaanotat hänet avosylin ja iloisesti hymyillen tällaiselta "reisulta". Eli pientä ristiriitaa on nyt havaittavissa. Mihellesi nyt kuitenkin näyttää tällasia ex-temporeita sattuvan, vaikkakin ihailtavan harvoin. Eli raivostutko ja peitätkö sen vain, vai miten menettelet? Millaisia reissuja se miehesi tekee?

Jossain välissä tässä on selkeästi menneet sekaisin sellaiset "2-4 kaljaa ja sitten kotiin ennen iltauutisia"-tyyppiset ratkaisut ja toisaalta sellaiset "töiden jälkeen kaljoittelemaan ja aamuyöstä kotiin jos muistaa"-tyyppiset reissut.

Kovin monenlaisia mielipiteitä taas tullut. Se on tietenkin selvää, että oikeaa vastausta tähän "onko ok mennä perjantaina kaljalle työkavereiden kanssa ja viiväjhtää jonkun verran suunniteltua pidempään"-kysymykseen ei ole, vaan se riippuu omista arvoista ja luonteesta.

 

[Janie]

Ei mieheni mitään "reissuja" tee. Joskus harvoin - mielestäni pari kertaa vuodessa on sitä - saattaa mennä pidempään jonkun kaverinsa kanssa, niin ettei siitä ole puhuttu etukäteen mutta yötä emme ole kumpikaan olleet poissa ikinä kotoa kaljottelun seurauksena (paitsi yhdessä
Voin olla vihainen jos meidän yhteiset menot muuttuvat juomisen seurauksena.
Mutta tyyliini ei kuulu raivota ja olla kotityranni. Meillä mies tulee mielellään kotiin vaikka oliskin ollut sovittua pitempää bilettämässä ja kunto sen mukainen. Hän tietää että on tervetullut ja odotettu - ilamn nalkutusta. se ei auta mitään.- Näin yksinkertaista.

 

[Sieppo]

Janie, olispa munkin mieheni noin kiva Joskus sitä vaan sattuu että on mukavaa, ei sen kummempaa. Mutta tällaista tämä on, elämä.

 

[mies]

"Mutta tyyliini ei kuulu raivota ja olla kotityranni. Meillä mies tulee mielellään kotiin vaikka oliskin ollut sovittua pitempää bilettämässä ja kunto sen mukainen. Hän tietää että on tervetullut ja odotettu - ilamn nalkutusta. se ei auta mitään.- Näin yksinkertaista."

Janie, kaikki ei taida edes pystyä tuohon?

Mutta tulee mieleeni eräs koirankasvattaja, joka antoi koiralleen aina selkäsaunan, kun se tuli kyliltä kotiin. Samainen kasvattaja ihmetteli miksi hänen koiransa viipyy aina kauemmin kylillä.

 

[Sieppo]

Mutta tulee mieleeni eräs koirankasvattaja, joka antoi koiralleen aina selkäsaunan, kun se tuli kyliltä kotiin. Samainen kasvattaja ihmetteli miksi hänen koiransa viipyy aina kauemmin kylillä.

Niinpä, olisi ihailtavaa jos pystyisi olemaan raivostumatta milloin mistäkin. Ongelmana monella vaan tuntuu olevan, että toinen raivostuu milloin mistäkin sellaisesta, mistä se toinen taas ei raivostuisi.

Tästähän voisi tehdä tulkinnan että olen sittenkin väärinkohdeltu kun minulle ollaan vihaisia "kyliltä" palatessani )

You're damned if you do, and damned if you don't!

 

[Denise]

En tajua KPA:n kaltaisia tyyppejä lainkaan. Että elämän pitäisi olla vaan pelkkää parisuhdetta ja suhtautuminen työyhteisöönkin on noin kapeakatseinen. Minusta KPA:n elämä kuullostaa tylsältä ja suppealta. Ampuisin itseni, jos joskus päätyisin samaan jamaan.

En ole päätynyt mihinkään jamaan, vaan olen _oikeasti_ sitä mieltä, että parisuhteeni on tärkein ihmissuhteeni. Kaiken muun voin antaa mennä. Olen sitoutunut puolisooni loppuiäkseni. En työhöni, en työkavereihini.

Eikä elämäni ole tylsää eikä suppeata. Parisuhde, moottoripyörät ja valokuvaus täyttävät aikani niin, että mieluusti ottaisin pari tuntia vuorokauteen lisää. En vain halua sotkea työelämääni _mitenkään_ vapaa-aikaani. En ole ikinä ollut mitenkään työorientoitunut. En hae sieltä kavereita, enkä ihmissuhteita. Ainoastaan rahaa, jolla vietän "oikeaa" elämääni. Jos lotossa voittaisin, en ikinä tekisi työtä. Ikinä. Minkäänlaista. Se on pakkopullaa, pelkästään käsitteenäkin, aina ollut.

Ikävää, jos itsesi ampuisit.

No kyllä minäkin olen ihan aikuisten oikeasti sitä mieltä, että parisuhteeni on tärkein ihmissuhteeni. Ei se silti tarkoita, ettei mulla olisi muitakin tärkeitä ihmissuhteita. Minäkin olen sitoutunut mieheeni ja päinvastoin, mutta meidän suhteeseemme kuuluu myös vapaus mennä ja nähdä muitakin ihmisiä, oli ne sitten työkavereita tai muita ystäviä. Täydellinen omistautuminen puolisolle ei ole mikään ainoa oikea tapa osoittaa sitoutumistaan. Minun näkökulmastani sinun tapasi elää on nimenomaan sellainen "jama", jossa elämästä tulee tylsää ja yksitoikkoista.

Minulle työ ei ole mitään pakkopullaa. Tavoitteeni ovat selkeät ja pidän siitä, mitä teen.

 

[mies]

Sieppo:
"Tästähän voisi tehdä tulkinnan että olen sittenkin väärinkohdeltu kun minulle ollaan vihaisia "kyliltä" palatessani ) "

No, niin. Mutta et varmaankaan haluakaan kuulla miten OIKEIN toimitaan. Se selkäsauna tullaan antamaan kylille ja kotiin juostaan häntä koipien välissä, missä pidetään hyvänä.

 

[Pubi-mies]

Miehet baarissa:

- En voi mennä vielä kotiin, kun muija on niin vihainen.
- No, miksi se on niin vihainen?
- No siksi, kun en voi mennä vielä kotiin!

 

[KPA]

No kyllä minäkin olen ihan aikuisten oikeasti sitä mieltä, että parisuhteeni on tärkein ihmissuhteeni. Ei se silti tarkoita, ettei mulla olisi muitakin tärkeitä ihmissuhteita. Minäkin olen sitoutunut mieheeni ja päinvastoin, mutta meidän suhteeseemme kuuluu myös vapaus mennä ja nähdä muitakin ihmisiä, oli ne sitten työkavereita tai muita ystäviä. Täydellinen omistautuminen puolisolle ei ole mikään ainoa oikea tapa osoittaa sitoutumistaan. Minun näkökulmastani sinun tapasi elää on nimenomaan sellainen "jama", jossa elämästä tulee tylsää ja yksitoikkoista.

Minulle työ ei ole mitään pakkopullaa. Tavoitteeni ovat selkeät ja pidän siitä, mitä teen.

Jaa jaa, mistähän on muodostunut kuva, että parisuhteessamme ei ole vapauksia mennä mielensä mukaan ja nähdä muita ihmisiä? Lapseton, n. kolmevitonen pariskunta, ei muita "pakollisia" velvotteita kuin työ...

En vain ole kovinkaan sosiaalinen ihminen. En kaipaa laajaa ystäväpiiriä, enkä aktiivista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Minulle riittää työpäivien myötä eteentulevat ihmiskontaktit, vapaalla haluan olla "rauhassa" ja keskittyä parisuhteeseeni ja harrastuksiini. Lukeminen, moottoripyöräily ja valokuvaus ovat kaikki aika erakkomaisia lajeja. Niiden parissa kuitenkin onnistun rentoutumaan. Ja kaikkia näitä rakkaita harrastuksia pystyn tekemään yksin, tai puolisoni kanssa. Molemmilla meillä on omat pyörät ja vietämme kesällä runsaasti aikaa niiden päällä, yksin tai yhdessä. Valokuvaus on myös "yksinäistä" puuhaa, josta nautin itsekseni, tai puolisoni kanssa kuvankäsittelyä tai suunnitelmia tehden.

Puolisoni on hieman sosiaalisempi kuin minä ja hän tapaakin vapaa-ajallaan muitakin ihmisiä. Hänkään ei kuitenkaan halua kuluttaa pidempiä vapaitamme baarissa kaveriensa kanssa. Lähinnä kahvittelujen merkeissä, kun haluaa heitä tavata.

Kaikki tämä ei missään nimessä tarkoita, että meillä ei olisi mahdollisuuksia tavata muitakin ihmisiä. Me emme kumpikaan vain kaipaa sitä, emmekä "hyödynnä" mahdollisuutta mennä. Kai se on sitten harvinaista nykypäivien yltiösosiaalisuutta ja verkostoitumista palvovassa yhteiskunnassa.

Tylsäksi ja yksitoikkoiseksi en kuitenkaan elämääni koe. En missään nimessä. Pitkästyn enemmänkin kuunnellessani ihmisten jaarituksia ja chitchättiä. Netissä voin sentään poistua paikalta heti, kun alkaa kyllästyttää, eikä tarvitse leikkiä sosiaalista ja kiinnostunutta. Kai näissäkin asioissa kauneus on katsojan silmässä. Itse en taas voi ymmärtää ihmisä, jotka kokevat olevansa loukussa, jos saatavilla ei ole ystävien laumaa. Tulee mieleen se, että mitä ihminen pelkää, jos joutuu olemaan hetken yksinään omien ajatusten kanssa? Olemme vain erilaisia. Toiset kaipaavat seuraa tuopin äärellä, toiset kaipaavat omaa rauhaa rakkaan puolisonsa kanssa.

 

[Sieppo]

Itse en taas voi ymmärtää ihmisä, jotka kokevat olevansa loukussa, jos saatavilla ei ole ystävien laumaa. Tulee mieleen se, että mitä ihminen pelkää, jos joutuu olemaan hetken yksinään omien ajatusten kanssa? Olemme vain erilaisia. Toiset kaipaavat seuraa tuopin äärellä, toiset kaipaavat omaa rauhaa rakkaan puolisonsa kanssa.

Ja jotkut meistä kaipaavat kumpaakin, välillä enemmän toista ja välillä toista.

no, kunhan ymmärtää, että halu mennä kaljalle pari kertaa kuukaudessa omien ystävien kanssa ei tarkoita sitä etteikö kykenisi tai haluaisi olla yksin ikinä...

Kovasti täällä kärjistetään aina

Helposti näyttää myös unohtuvan ettei se oma maailmankatsomus ole se ainoa oikea. Itse viihdyn hyvin yksin, ja kaipaankin rauhaa arki-illoin. Mutta en kyllä muutamaa viikkoa kauempaa jaksa vain reissata koti-työ-kauppa väliä, vaan pitää päästä juttelemaan ja juhlimaan kavereiden/puolison kanssa (jos se puoliso vaan suostuisi vähän useammin lähtemään mukaan!), ja mieluusti sen tuopin ääreen. Mutta jokainen tyylillään, ja muistetaan ettei maailma ole mustavalkoinen!

 

[joopati joo]

Ex-miehellänikin oli tapana unohtua joskus töiden jälkeen kaljalle ja siinä meni hyvinkin koko yö. Ai niin, minkähän takia on Ex? Sitä ihmettelee vielä itsekin.

 

[KPA]

Kovasti täällä kärjistetään aina

Helposti näyttää myös unohtuvan ettei se oma maailmankatsomus ole se ainoa oikea. Itse viihdyn hyvin yksin, ja kaipaankin rauhaa arki-illoin. Mutta en kyllä muutamaa viikkoa kauempaa jaksa vain reissata koti-työ-kauppa väliä, vaan pitää päästä juttelemaan ja juhlimaan kavereiden/puolison kanssa (jos se puoliso vaan suostuisi vähän useammin lähtemään mukaan!), ja mieluusti sen tuopin ääreen. Mutta jokainen tyylillään, ja muistetaan ettei maailma ole mustavalkoinen!

Taas kysyn, oletko miettinyt asiaa puolisosi kannalta? Vai näetkö vain oman "totuutesi"? Jospa hän ei kerta kaikkiaan vain kaipaa juhlimista. Varsinkaan tuopin äärellä baarissa. Itse pystyn hyvin kuvittelemaan puolisosi mieluummin kahden kesken kotona viihtyvänä ihmisenä. Tai ainakin se voisi olla realistinen vaihtoehto. Meitä on oikeasti ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan vain kaipaa baareihin.

 

[Sieppo]

Taas kysyn, oletko miettinyt asiaa puolisosi kannalta? Vai näetkö vain oman "totuutesi"? Jospa hän ei kerta kaikkiaan vain kaipaa juhlimista. Varsinkaan tuopin äärellä baarissa. Itse pystyn hyvin kuvittelemaan puolisosi mieluummin kahden kesken kotona viihtyvänä ihmisenä. Tai ainakin se voisi olla realistinen vaihtoehto. Meitä on oikeasti ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan vain kaipaa baareihin.

Totta kai olen miettinyt. Annan hänelle kuitenkin mahdollisuuden osallistua (oman mielialansa mukaan) mutta a) kieltäytyy osallistumasta ja b) raivostuu kun silti itse jään oluelle. Nähdäkseni tuossa voi valita kahdesta pahasta: jäädä yksin kotiin ja tyytyä omaan valintaansa, tai uhrautua sen verran että tulee mukaan, ja sitten poistutaan sieltä yhdessä hyvissä ajoin. Kysymys ei kuitenkaan tunnu olevan siitä, vaan jostain muusta, hylätyksi tulemisen pelosta tai mustasukkaisuudesta tai jostain, en tiedä mistä. Toki ei ole oikein ruokkia toisen kiukkua, mutta toisaalta omista "harrastuksista" luopuminenkaan ei siis tunnu oikealta.

En minäkään yritä estää puolisoa käymästä elokuvissa, vaikkeivat ne minua kiinnostakaan. Päinvastoin, yritän ylllyttää häntä menemään omien kavereidensa kanssa (en ymmärrä miksi kaikki pitää aina tehdä yhdessä tai ei ollenkaan). Jos olen menossa jonnekin, pyydän mukaan ja hän tulee jos haluaa tulla mutta ei kiukuttele jos ei halua tulla ja menen ilman häntä.

Pitääkö minun siis luopua baareista kokonaan ja jäädä vain istumaan kotiin siksi että puolisoa ei kiinnosta samat asiat kuin minua.
Mielestäni ei.

Eipä tämäkään mikään ehdoton totuus asiasta ole, mielipiteeni heiluu laidasta laitaan kun oma moraali sanoo välillä yhtä ja välillä toista.

 

[KPA]

Pitääkö minun siis luopua baareista kokonaan ja jäädä vain istumaan kotiin siksi että puolisoa ei kiinnosta samat asiat kuin minua.
Mielestäni ei.

Eipä tämäkään mikään ehdoton totuus asiasta ole, mielipiteeni heiluu laidasta laitaan kun oma moraali sanoo välillä yhtä ja välillä toista.

Ei tietenkään tarvitse! Mutta mutta, jos suhteenne on ollut pari kertaa jopa katkolla aiheen takia, niin kannattaa miettiä vakavasti mikä on elämässäsi tärkeää. Jos tiukka paikka tulee, kummasta luovut, puolisostasi vai kaljailloista? Sama kysymys tietysti miehellesi, mikä onkaan tärkeämpää, kun tiukaksi vetää. Kun olet/olette saaneet vastauksen itseltänne kysymykseen, pitää vain tehdä päätös ja elää sen mukaan. Helppoa ja oikeudenmukaista ei elämä aina ole, mutta ei sitä kukaan vissiin ole koskaan väittänykään.

Ei tuollainenkaan tunnu kovin mukavalta tavalta elää. Kummankaan kannalta. Ehkä ette vain sovi toisillenne? "Vanha" leffasta otettu oneliner: What are you prepared to do?

 

[-----]

Meillä mennään omalla autolla töihin me ei olla rattijuoppoja

 

[Eve]

KPA ymmärtää vain itsensä kaltaisia ihmisiä, AP:ta hän kehottaa jatkuvasti "miettimään omaa käytöstään", koska miehessähän ei tietenkään ole mitään vikaa. KPA:n mielestä ihmiset " vaan ovat erilaisia" ainoastaan silloin, kun häntä itseään kritisoidaan. Muutoin he ovat itsekkäitä.

 

[KPA]

KPA ymmärtää vain itsensä kaltaisia ihmisiä, AP:ta hän kehottaa jatkuvasti "miettimään omaa käytöstään", koska miehessähän ei tietenkään ole mitään vikaa. KPA:n mielestä ihmiset " vaan ovat erilaisia" ainoastaan silloin, kun häntä itseään kritisoidaan. Muutoin he ovat itsekkäitä.

Tiedän kyllä itsekkyydestä aika paljon. Peilistä katsoo joka päivä takaisin ainakin yksi itsekäs ihminen. Ja mitä ymmärrykseen tulee, niin eipä minunkaan epäsosiaalisuuttani kohtaan ole sitä ole tuputtamalla tuputettu.

Ja kumpi nyt AP:n tapauksessa on itsekäs? Se joka menee toisen toiveista huolimatta, vai se joka ei toista päästäisi toiveista huolimatta? En minä ainakaan halua heittää mitään syyllisyyden kiveä. Ainoastaan ymmärrykseni riittää paremmin miehelle, joka ei vaihtaisi joka toisen perjantai-illan mieluummin kaljaan kavereiden kanssa kuin yhdessäoloon kotosalla. Syyllistä en ymmärrykselläni/ymmärtämättömyydelläni ole hakenut.

Olen vain kehottanut miettimään, missä mennään persoonallisuuksien välillä, jos käsitykset parisuhteen ajankäytöstä ovat niin erilaisia, että suhde on jo ollut kahdesti katkolla asian takia. Elämä on valintoja ja jos valitsee kaljottelun kaverien kanssa toisen toiveista huolimatta, pitää kestää seuraukset. Mahdollinen ero, riidat, mykkäkoulut yms. Ja sama käänteisesti miehelle. Silti ymmärrän enemmän AP:n miehen näkökantaa, vaikka olemmekin kuulleet sen vain AP:n kertomana.

 

[kiinnostavaa]

KPA ja muutkin: jospa mies olisikin sellainen, että hermostuisi kun toinen käy hoitamassa iäkästä sukulaistaan sen sijaan että olisi kotona. Tai hermostuisi siitä että nainen kävisi opiskelemassa kirjaston rauhassa pari tuntia joka päivä. Tai haluaisi keskittyä katsomaan telkkarista lempisarjaansa joka päivä. tai haluaisi käydä yksin kahden tunnin lenkillä joka päivä. Tai kampaajalla joka viikko, tai shoppailemassa vaatekaupoissa (siitäkään eivät monet miehet pidä, on vielä kallistakin puuhaa..).. lista on loputon.

Missä menee se raja että luovutaan jostain omasta, ja alistutaan epäterveesti toisen tahtoon? Sanoisitko noissakin tilanteessa että olette vaan liian erilaisia? Vai olisitko sitä mieltä, että miehessä on jotain vikaa jos suuttuu iäkkään sukulaisen hoitoon tai opiskeluun käytetystä ajasta?

Mikä tekee siitä kaljalla käymisestä niin pahan muihin harrastuksiin verrattuna (paitsi se, että se saattaa venyä tuntia yai kahta pidemmäksi kuin alunperin oli suunnitelma)

 

[mies]

Minun mielestäni se kaljalla käynti ja baariympäristö ym ovat kyllä aivan eri asia, kuin vanhusten tapaaminen. En ikinä voisi ajatella niiden olevan verrattavissa.

 

[KPA]

Mikä tekee siitä kaljalla käymisestä niin pahan muihin harrastuksiin verrattuna (paitsi se, että se saattaa venyä tuntia yai kahta pidemmäksi kuin alunperin oli suunnitelma)

Vanhanaikaisesti ajatellen opiskelu tai vanhuksen hoitaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää ja yleishyödyllisempää kuin kaljan vetäminen parisuhteen kustannuksella. Nykyään normit tosin ovat kovin erilaiset. On täysin normaalia kesälläkin käydä töiden jälkeen terassilla parilla kaljalla. Ennen olisi pidetty jonkinasteen ongelmakäyttäjänä, jos joka päivä pitäisi kurvata terassin kautta kotiin. Normit muuttuvat, eikä mielestäni aina terveeseen suuntaan. Aasinsiltana vaikkapa yletön itsenäisyydentarve parisuhteissakin vrt. avioerotilastot/avioerofoorumit nykyään. Sanoin jo aiemmassa kirjoituksessa: ehkä olen vanhanaikainen.

 

[utelias]

mikä tää on tää yletön itsenöäisyydentarve? miten se määritellään, milloin itsenäöisyydentarve on liiallinen?

 

[KPA]

mikä tää on tää yletön itsenöäisyydentarve? miten se määritellään, milloin itsenäöisyydentarve on liiallinen?

Jaetaan osoite, sänky ja puolet kauppalaskusta. Muuten eletään kuin sinkkuina. Ei tajuta, että saadakseen pitää myös antaa. Noukitaan rusinat pullasta. Muuten ahdistutaan "liian kahlitsevaan suhteeseen". Minä minä minä on hallitseva ohjenuora elämässä, muuten "loppuu tila".

 

[utelias]

siis... miten ne sinkut sitten elää? ei toi oikeen auttanut.

 

[En käy kaljalla, mutta]

Hei tee sinäkin vastaavasti jotain mistä mies tykkää, mene vaikka sinne elokuviin mistä mies tykkää ja sinä et. Tee toisen mieliksi sinäkin jotain. Unohtuu pikkuhiljaa miehenkin murjotukset.

 

[xx]

Hei tee sinäkin vastaavasti jotain mistä mies tykkää, mene vaikka sinne elokuviin mistä mies tykkää ja sinä et. Tee toisen mieliksi sinäkin jotain. Unohtuu pikkuhiljaa miehenkin murjotukset.

Ei kai sitä nyt mitään tuollaista voi ajatellakaan. Sehän tarkoittaisi, että oma napa ei olisikaan enää lähinnä. Edes väliaikaisesti. Ja taitaa siinä kaventua oma elinpiiri, jos joskus ajattelee toisenkin mielihyvää.

Pitää vain pyrkiä nokittamaan toisen aiheuttamat mielipahat. Sovinnon ja yhteisen hyvän etsiminen ei ole muodikasta. Pitää vaalia omaa elinpiiriään, hinnalla millä hyvänsä.