Toggle sidebar

"kaljalle töiden jälkeen"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sieppo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
niin että vapaa-ajallakin tekee mieli jutella työjutuista, miksei niin saisi tehdä? Miksi pitää olla marttyyri ja kärsiä töissä odottaen että ilta tulee ja saa pääsee taas kullan kainaloon? Eikö elämästä saa nauttia?

Harmi että kaikilla ei ole unelmiensa työtä mutta eikö siihen kuitenkin tulisi pyrkiä?
 
jos kumppani menisi tuon kerran-pari kuukaudessa työkavereiden kanssa kaljalle...pari kertaa on jo joka toinen viikonloppu.
Mutta tää on kai tätä päivää, että minä, minä, minä ja minä olen etusijalla ja tärkein eikä minun tarvitse ottaa huomioon vaikka kumppani ei tykkääkään kaljalla käymisestäni, sehän on kumppanin ongelma ei minun.

 
no, jos tästä ketjusta ei muuta ole opittu, niin ainakin se, että meitä tosiaan on monenlaisia! Ja sehän on rikkautta vaan.

Erilaisuuden yhteensovittaminen on tietenkin sitten aina oma asiansa, parit kaljat työkavereiden kanssa 1-2krt/kk ei kai tee minusta alkoholisoitunutta itsekeskeistä bilehilettä joille kaikki muu on tärkeämpää kuin parisuhde... eikä kotona viihtyminen tee KPAsta läheisriippuvaista marttyyria joka luopuu kaikesta elämästä parisuhteensa vuoksi. Eihän?

Herää kyllä kuitenkin väistämättä tunne, että vastauksissa olisi voinut olla hyvinkin eri sävyjä, jos en olisi kertonut olevani nainen (ei taida olla niitä yleisimpiä naisten paheita tämä kaljalla istuminen). Miten mahtaa olla?


 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Missä teidän autot ovat kun kaljalle pitää mennä
Click to expand...

kaikki ei asu pk-seudulla 50km päässä kaikesta sivistyksestä...!!!
Eli joillakin meistä on asiat niin hyvin että autoa ei tarvita. Kävellen pääsee joka paikkaan kun asuu sopivassa paikassa eli keskustassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sara:
niin että vapaa-ajallakin tekee mieli jutella työjutuista, miksei niin saisi tehdä? Miksi pitää olla marttyyri ja kärsiä töissä odottaen että ilta tulee ja saa pääsee taas kullan kainaloon? Eikö elämästä saa nauttia?

Harmi että kaikilla ei ole unelmiensa työtä mutta eikö siihen kuitenkin tulisi pyrkiä?
Click to expand...

Ihmiset arvostavat elämässään eri asioita. Työ on yksi hyvin merkittävä asia, koska se vie niin suuren osan ajasta. Olisi kamalaa olla työpaikassa, jossa vaan katsoo kelloa ja odottaa kotiinpääsyä. Mutta ei tästä nyt ollutkaan kyse, vaikka kovasti asian yritätkin niin vääntää. Jos työ on sinulle ainoa tärkeä asia, niin mikäs siinä sitten, sen kun vaan vietätä vapaa-aikasikin sen parissa, ilmaiseksi. Mutta meille, jotka arvostavat muita asioita enemmän kuin työtään ja haluavat nauttia myös niistä, on selvää että pitää osata erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Varoittavia esimerkkejä siitä, kun näin ei osata tehdä, on vaikka kuinka paljon. Ei kukaan loputtomiin jaksa jos elämä on pelkkää työtä, muodossa tai toisessa. Työ on kuitenkin pääasiassa keino saada rahaa. Hyvässä työssä siitä saa kyllä sisältöäkin elämään. Vaikka pidän työstäni, saattaisin kyllä ihan hyvillä mielin lopettaa työnteon jos vaikka voittaisin lotossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Höh.:
Ihmiset arvostavat elämässään eri asioita. Työ on yksi hyvin merkittävä asia, koska se vie niin suuren osan ajasta. Olisi kamalaa olla työpaikassa, jossa vaan katsoo kelloa ja odottaa kotiinpääsyä. Mutta ei tästä nyt ollutkaan kyse, vaikka kovasti asian yritätkin niin vääntää. Jos työ on sinulle ainoa tärkeä asia, niin mikäs siinä sitten, sen kun vaan vietätä vapaa-aikasikin sen parissa, ilmaiseksi. Mutta meille, jotka arvostavat muita asioita enemmän kuin työtään ja haluavat nauttia myös niistä, on selvää että pitää osata erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Varoittavia esimerkkejä siitä, kun näin ei osata tehdä, on vaikka kuinka paljon. Ei kukaan loputtomiin jaksa jos elämä on pelkkää työtä, muodossa tai toisessa. Työ on kuitenkin pääasiassa keino saada rahaa. Hyvässä työssä siitä saa kyllä sisältöäkin elämään. Vaikka pidän työstäni, saattaisin kyllä ihan hyvillä mielin lopettaa työnteon jos vaikka voittaisin lotossa.
Click to expand...

Aina vaan tätä älytöntä kärjistämistä... jos viihtyy työkavereiden kanssa silloin tällöin myös vapaa-aikanaan, ja tykkää töistään, eikä aamuisin vituta lähteä sinne töihin ja tekeminen on mielekästä ja porukka mukavaa ja innostavaa... niin ei kai se sitä tarkoita että se on ainoa tärkeä asia elämässä. Saat sen kuulostamaan siltä että jos nauttii työstään niin yhtäkkiä se onkin sitten sitä että elämä on yhtä työtä.

Kuten sanottu, töissä viihdytään 8h/pvä, joten ois aika perseestä jos se työ olis sellaista kun esimerkiksi mun viimeisimmässä työpaikassa ennen nykyistä: aamulla vitutti heti herätessä, töissä tiesi että se mitä teki oli yhtä tyhjän kanssa, samalla vaivalla vois vaikka kärrätä pieniä kiviä paikasta a paikkaan b yhtenä päivänä, ja seuraavana takaisin paikasta b paikkaan a, ja seuraavana taas sama kierto alusta... ihan yhtä tyydyttävää ja merkityksellistä työtä tein ja se jos mikä oli ihan syvältä. Eipä siinä paljoa ollut työkavereiden kanssa pohdittavaa töiden jälkeen, kun se työkin oli tuollaista. Sen kyllä jätti mieluusti taakseen kun töistä lähti.


Joillakin on asiat niin loistavasti että työ ja harrastus ovat sama asia. Eri asia onko se hyvä pidemmän päälle, mutta kivempi se on kuin ylläkuvattu tilanne.

Mutta jos on niin hyvä tuuri käynyt, että työ on mielekästä ja kivaa ja työkavereiden kanssa on paljon puhuttavaa aiheesta, niin miten paha asia se voi olla? Se että käy kaljalla työkavereiden kanssa ei tarkoita ettei osaa erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Jos viikonloppuna on parempaa tekemistä, niin en minä sitä mieti että miten työasiat. Jos taas luppoaikaa on, niin kai sen sitten voi käyttää tietynlaisiin töihinkin (ja itsensä kehittämiseen siinä samassa). Töitä on erilaisia, sekin on hyvä muistaa.


 
Kyllä ongelman saa asiasta kuin asiasta. Ap:n parisuhteelle tuli ongelma säännöllisistä pitkiksi venyneistä olutsessioista työkavereidensa kanssa.
Jos muilla ei ole vastaavaa ongelmaa, niin hyvä on.
 
Tykkään työstäni ja työkaveritkin ovat kivoja. Yleensä pidämme kaksi vartin kahvitaukoa työporukan kanssa, jolloin juttelemme niitä näitä. Myös ruokatunnit pidämme yhdessä. Saan siis tunnin päivässä puhua vapaasti työkavereiden kanssa ja toki kopiokoneen ääressä jne tulee juteltua muutoinkin.

Olen ottanut sen linjan, että teen tehokkaasti työt työpäivän aikaan. Olen nimittäin huomannut, että ne eniten ylitöitä tekevät ovat herkästi niitä, jotka myös käynnistävät työpäivänsä lukemalla netistä Iltasanomia ja pelaamalla pasianssia. Niitä "ylityövapaita" on sitten kiva pitää perjantaisin, kun mökkikausi taas alkaa... Minä taas haluan, että arkisin saan olla oman kultani kanssa sitten heti, kun työpäivä päättyy.

En myöskään käy juuri kuin maksimissaan kerran vuodessa firman juhlissa, sillä olen sanonutkin ihan suoraan töissä, että työkaverit on kivoja, mutta kaipaan nimenomaan oman kultani ja kavereitteni kanssa lisää aikaa. Sukulaisiakin on kiva joskus nähdä ja käydä vaikka vanhempien mökillä.

Kultani käy itse silloin tällöin baarissa, mutta silloin teen jotain minua kiinnostavampaa. Olen kyllä sanonut hänelle, että hänen pitäisi ilmoittaa baariin menosta etukäteen, jotta voin suunnitella niille hetkille vaikka uimista tai kuntosalikäyntiä. Hän siis käy yleensä arki-iltoina baarissa, koska haluamme molemmat varata viikonloput toisillemme kahden kesken.
 
Minulle työpaikka ei ole koskaan ollut vaan paikka, jossa käyn kärvistelemässä pakolliset tunnit tutustumatta muihin ihmisiin. Työkaverit eivät ole minulle mikään perheen korvike, mutta kyllä työpaikan hyvät sosiaaliset suhteet tekevät jokaisesta työpäivästä hiukan kivemman. Joistain työkavereista tulee ihan kunnon ystäviä, toisten kanssa on tekemisissä vain työnpuitteissa. Itse käyn pikku jouluissa ja monissa muissakin kissanristiäisissä, joskus kaljallakin saatan käydä. Minusta tämä on ihan normaalia ja monia vanhojakin työkavereita tapaan säännöllisesti, vaikka työpaikatkin ovat välissä vaihtuneet.

En tajua KPA:n kaltaisia tyyppejä lainkaan. Että elämän pitäisi olla vaan pelkkää parisuhdetta ja suhtautuminen työyhteisöönkin on noin kapeakatseinen. Minusta KPA:n elämä kuullostaa tylsältä ja suppealta. Ampuisin itseni, jos joskus päätyisin samaan jamaan.

AP:lle sanoisin, että jos luovut asioista joista pidät, niin kadotat itsesi ja tulet loppu peleissä katkeraksi. Parisuhde perustuu kuitenkin kompromisseihin, joten miehesi fiilikset täytyy tietysti niin ikään ottaa huomioon. Mitä jos kävisit olusella vaikkapa vain 1krt/kk ja sanot että tulet sitten kuin tulet tai jos joku kellon aika pitää sanoa, niin sovitte, että vaikkapa ilta ysiin mennessä olet kotona?

Huomaan kirjoituksistasi, että syyllistät itseäsi tästä tavasta, vaikka minun mielestäni ihan turhaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Käki:
Minä käyn joskus ihan viikollakin työkavereiden kanssa, joskus voi mennä yksi, joskus vaikka kuusi eikä mieheni ole siihen mitään tuumannut. Useimmiten tulee itse mukaan ja sitten yhdessä kotiin. Joskus taas voi olla vaikka kaksi kuukautta etten käy yhdelläkään... Perjantaisin en ruukaa käydä, silloin puolison kanssa vietettävä viikonloppu ajaa edelle...

Ettei sinun miehelläsi vain olisi se, että hän nimenomaan kokisi, että viikonloppu menee pilalle? Harmillinen juttu tuollainen.. =/
Click to expand...

Meillä on samoin. Mä käyn viikolla, arki-iltaisin, duunikavereiden tai yhden hyvän ystävättäreni kanssa bissellä. Se on kivaa, ja koska mun miehellä on myös omia harrastuksia viikolla, hän ei siitä pahastu. Mutta ihan varmasti pahastuisi, jos meidän yhteinen viiikonloppu "uhrattaisiin" niin, että mä vietän pe-illan omien frendien kanssa ja launtaina olis olo vähän niin ja näin. Arki-iltana ei voi edes ottaa paljoa, kun työaamu on kuiteskin edessä, on siinä sekin hyvä puoli.
Meilläkin on perjantaisin mieheni kanssa tapana käydä ostamassa yhdessä viikonlopuksi hyvää ruokaa, ja jos silloin juodaan, niin se tehdään ehdottomasti yhdessä. Viikonloput ovat parisuhdeaikaa.
Mun mies sais raivarin jos mä ilmoittaisin pe-iltapäivällä lähteäväni ex-tempore bisselle, ei lähtis mukaankaan. ja niin muuten saisin minäkin, jos se olis toisinpäin.

 
te kenell' se viikonloppu on pyhitetty parisuhteelle: käyttekö kavereiden kanssa vaikka tanssimassa tai muuten vaan juhlimassa ikinä viikonloppuisin? Siis ilman sitä kumppania? Yritän tässä erotella ex-temporet kaljat ja sovitut "tyttöjen illat" tai "poikien illat"
 
Alkuperäinen kirjoittaja mites:
te kenell' se viikonloppu on pyhitetty parisuhteelle: käyttekö kavereiden kanssa vaikka tanssimassa tai muuten vaan juhlimassa ikinä viikonloppuisin? Siis ilman sitä kumppania? Yritän tässä erotella ex-temporet kaljat ja sovitut "tyttöjen illat" tai "poikien illat"
Click to expand...

moi, vastaan vaikka kävihän se jo edellisestä vastauksestani selväksi.
Mä sovin tyttöjen illat etukäteen. Se on reilua, ja kun likkafrendit ja työkaverit ovat samassa asemassa, nin täytyy sovitella aikatauluja.
Kaikilla on ainakin parisuhde ja joillakin myös lapsia.
Ei ole olemassa ex-tempore kaljoja jos rakastat ja arvostat kumppaniasi ja perhettä.
Perhe on pyhä. Ei mikään kaljailta ole niin tärkeä, että se menee sen edelle. Kyllä siihen oppii ja ainakin naisena on pakkokin. Miehille sattuu varmaan useammin "lipsahduksia" :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja Janie:
Ei ole olemassa ex-tempore kaljoja jos rakastat ja arvostat kumppaniasi ja perhettä.
Perhe on pyhä. Ei mikään kaljailta ole niin tärkeä, että se menee sen edelle. Kyllä siihen oppii ja ainakin naisena on pakkokin. Miehille sattuu varmaan useammin "lipsahduksia" :)
Click to expand...

Aha :O
"perhe on pyhä, naisena on pakko, mies raivostuisi, miehille niitä sattuu niitä lipsahduksia.." ??!!

Mä luulin että eletään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, mutta ilmeisesti ei.. eli miehille se perhe ei oo niin pyhä, tai ne ei rakasta kumppaniaan eikä arvosta, kun sattuvat joskus jäämään kaljalle. Jösses!

 
hei, älä nyt hermostu. Se on varmaan niin, että tasa-arvoisessa suhteessa ei näin saa käydä eikä käy. Puhuin sattumoisin omasta suhteestani. Minulle ei käy koskaan noin, miehelleni on käynyt, ei montaa kertaa, mutta joskus.
Minun miehelleni perhe on enemmän kuin pyhä. Meille naisille kuitenkin tuppaa jäämään se huolehtiminen .... kodista ym. Mies kyllä korvaa sen 1000-kertaisesti kun palaa satunnaiselta reissultaan- ja arvostaa naista, joka on huolehtinut asioista.
 
jaaha. Anteeksi, mutta kuulostaa joltain 1800-luvun meiningiltä. Miehellä on vapautta, sinulla ei-sinä vaan huolehdit kodista. Ja tää on sun mielestä ok?

Niin, tasa-arvoisessa suhteessa omasta mielestäni kummallakin on vapaus. Siis vapaus tavata omia kavereitaan ja tehdä omia juttujaan ilman että toisella on siihen nokan koputtamista. Samoin oikeus muuttaa suunnitelmia, jos mitään kaupassakäyntiä ihmeellisempiä suunnitelmia ei ole. Tietyissä rajoissa tietenkin (omana juttuna en hyväksyisi esimerkiksi yön yli reisua jonkun toisen sängyssä) mutta kuitenkin. Tasa-arvoisessa suhteessa myöskään toiselta ei voi kieltää jotain mitä itse tekee, sehän olisi tekopyhää.

Jotenkin vaan särähtää tosi pahasti korvaan janien jutut. Jokainen tietysti tyylillään, mutta saattaa olla että olet matkalla sinne hellan ja nyrkin väliin etkä edes huomaa sitä. Saat käydä bisselläkin vain jos miehelle on järjestetty siksi aikaa jotain muuta puuhaa (=lapsenvahti)

Please sano että olen väärässä
 
Minkä ikäinen olet?
Mä ja mun mies ollaan jo nimittäin 40-v. Ja en todellakaan ole hellan ja nyrkin välissä!
Mulla on sen verran elämänkokemusta, että tiedän ettei raivoaminen ja käskytys miehelle tehoa. kuten sanoin, antaa miehen mennä hän tulee varmasti kotiin takaisin kun suloinen ja kiltti vaimo odottaa! Jopa mun miehen kaverit kehuu että mä olen todella OK - silloin harvoin 1-2 krt vuodessa kun mun mies hairahtuu "pahoille teille" mä otan hänet vastaan tyynesti.
Herättyään saa ihanaa ruokaa ja juomaa (ei siis alkoholia:) , hellyyttä ja rakkautta. Hän sanoo että itsekin ihmettelee miksi edes ikinä lähtee kavereitten kanssa kun kotona on niin hyvä. Mutta kaikki me kaivataan välillä irtiottoja vaikka olisi paratiisissa kotona. Siksi mä ymmärrän miestäni. Itse en kuitenkaan koskaan halua olla vastuuton enkä olla ottamatta huomioon kumppaniani. Se on minusta luonteesta, ei niinkään sukupuolesta kiinni, vai mitä mieltä olet?
 
Minkä ikäinen olet?
Mä ja mun mies ollaan jo nimittäin 40-v. Ja en todellakaan ole hellan ja nyrkin välissä!
Mulla on sen verran elämänkokemusta, että tiedän ettei raivoaminen ja käskytys miehelle tehoa. kuten sanoin, antaa miehen mennä hän tulee varmasti kotiin takaisin kun suloinen ja kiltti vaimo odottaa! Jopa mun miehen kaverit kehuu että mä olen todella OK - silloin harvoin 1-2 krt vuodessa kun mun mies hairahtuu "pahoille teille" mä otan hänet vastaan tyynesti.
Herättyään saa ihanaa ruokaa ja juomaa (ei siis alkoholia:) , hellyyttä ja rakkautta. Hän sanoo että itsekin ihmettelee miksi edes ikinä lähtee kavereitten kanssa kun kotona on niin hyvä. Mutta kaikki me kaivataan välillä irtiottoja vaikka olisi paratiisissa kotona. Siksi mä ymmärrän miestäni. Itse en kuitenkaan koskaan halua olla vastuuton enkä olla ottamatta huomioon kumppaniani. Se on minusta luonteesta, ei niinkään sukupuolesta kiinni, vai mitä mieltä olet?
 
ikää mulla 35, eli en ole mikään eilisen teeren tyttö itsekään.

No, jos teillä tuo toimii ja pystyt rehellisesti olemaan ihan iloinen siitä huolimatta että vituuttaa, niin ok. Kunhan olet itsellesi rehellinen.

Mun on kovin vaikea ymmärtää tällaista "mutta pojat on poikia"-juttuja. Ei ne mitään poikia ole, tuolla ikivanhalla verukkeella luistavat milloin mistäkin asioista tarvittaessa. Ei kaikki mutta jotkut. Samoin kaikenlainen uhrautuminen, aika vierasta.

Jos sun luonne on mitä on ni ei siinä sitten mitään. Mutta mitäs tapahtuis jos sulla joskus lipsahtais viihteen puolelle ihan vahingossa. Ymmärtäsikö miehes?

Monasti taitaa olla kuten ap:n tapauksessa, toinen ei ymmärräkoska ei itse vahingossakaan tekisi jotain tuollaista, ei vaan ikäänkuin pysty/osaa. Ja toiselle taas se on luonteenomaista muuttaa niitä suunnitelmia kesken kaiken fiilispohjalta. Näistähän ja vastaavista eroavaisuuksistahan ne parisuhteen riidatkin usein kumpuaa. Erilaisuudesta siis.
 
sinun mielestä Janie ihannanainen... mistähän syystä? ;)
Kyllä minä kannattaisin tuollaisiin irtiottoihin tasapuolisuutta, jos kerta sellaisia toinen tekee.
Me otetaan irti yhdessä, yhtämatkaa. Siis lähdetään kaksin tai kavereiden kanssa johonkin, hetki ilman lapsia, kotia, työtä...
 
nii-i, oishan se aika mahtavaa mullekin että ois aina lämpimäiset leivonnaiset ja lämmin syli odottamassa kun palaan ryyppyreisuiltani :) Ikinä ei tarttis kuunneella nalkutusta ja valitusta että taas oltiin monta päivää poissa ilmoittamatta ja puhelin kiinni.
'
Ihme kitisijöitä nuo miehet ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Denise:
En tajua KPA:n kaltaisia tyyppejä lainkaan. Että elämän pitäisi olla vaan pelkkää parisuhdetta ja suhtautuminen työyhteisöönkin on noin kapeakatseinen. Minusta KPA:n elämä kuullostaa tylsältä ja suppealta. Ampuisin itseni, jos joskus päätyisin samaan jamaan.
Click to expand...

En ole päätynyt mihinkään jamaan, vaan olen _oikeasti_ sitä mieltä, että parisuhteeni on tärkein ihmissuhteeni. Kaiken muun voin antaa mennä. Olen sitoutunut puolisooni loppuiäkseni. En työhöni, en työkavereihini.

Eikä elämäni ole tylsää eikä suppeata. Parisuhde, moottoripyörät ja valokuvaus täyttävät aikani niin, että mieluusti ottaisin pari tuntia vuorokauteen lisää. En vain halua sotkea työelämääni _mitenkään_ vapaa-aikaani. En ole ikinä ollut mitenkään työorientoitunut. En hae sieltä kavereita, enkä ihmissuhteita. Ainoastaan rahaa, jolla vietän "oikeaa" elämääni. Jos lotossa voittaisin, en ikinä tekisi työtä. Ikinä. Minkäänlaista. Se on pakkopullaa, pelkästään käsitteenäkin, aina ollut.

Ikävää, jos itsesi ampuisit.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ei-niin-ihanne-nainen:
nii-i, oishan se aika mahtavaa mullekin että ois aina lämpimäiset leivonnaiset ja lämmin syli odottamassa kun palaan ryyppyreisuiltani :) Ikinä ei tarttis kuunneella nalkutusta ja valitusta että taas oltiin monta päivää poissa ilmoittamatta ja puhelin kiinni.
'
Ihme kitisijöitä nuo miehet ;)
Click to expand...


Kylläpä on melkoista kärjistystä.
Käsittääkseni puhe oli bisselle menosta töitten jälkeen tai viikonloppuisin eikä mistään alkoholistien ryyppyputkista. Joo, tuollaisia ongelmia minulla ja miehelläni ei ole, enkä toivo sellaisia kenellekään ihmiselle. Se ettei puoliso vastaisi puhelimeen, no sellaista välinpitämättömyyttä olisi vaikeata sulattaa.

Ja miehelle: kiitti, piristit päivääni:)


 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa