kaksoseni muuttuivat enkeleiksi..

sain viime viikolla kuulla, että kaksoseni eivät tule ikinä näkemään tätä maailmaa. raskaus oli viikolla 10 menossa kun alkoi vuoto ja ultrassa kuului vielä toisen sydän ääni ja toinen oli tullut pois. pääsin sairaalasta kotiin ja yöllä alkoivat kovat kivut. menin takaisin sairaalaan ja ultrassa ei enää kuulunut mitään. :'(
huomenna olisi edessä kaavinta.. miten tästä selvitään?? mulla on aivan sama tuska kuin viime viikolla, se ei ole helpottanut yhtään. haluiaisin edes ymmärtää tämän asian jotta pääsisin edes vähän taas elämääni kiinni. tämä oli ensimmäinen raskauteni ja nyt pelottaa ajatella edes seuraavia......

 

Osan ottoni pienten menetyksestä. :'(

 

Suuren suuri halaus ja paljon voimia!!!!

Itse synnytin enkelipojan keskiviikkona rv19+6. Hautajaiset ovat huomenna ja sen jälkeen mietin miten jaksan eteenpäin. On vaan muistettava,että enkeleitämme emme takaisin saa, mutta toisen lapsen voimme saada. Toivottavasti joskus vielä tekin saatte oman nyyttinne.

 

:hug: voimia

 

:hug: :hug: :hug:

 

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

:hug: :hug:

 

:'( :hug:

 

itselläni kävi melkein samatapaus puoli vuotta sitten! nyt vasta olen uskaltautunut kokeilla uutta raskautta ja oireita on! toivottavasti kaikki menee hyvin!

voimia! :hug: :hug:

 

Voimia :flower: :flower:

 

Paljon voimia :hug: :hug:

 

toisenlaisiakin äitejä on.ei kaikki koe tota noin pahana.

 

:hug: :hug: :hug:
osan ottomme.
päivä kerralla ja välillä askel kerralla.
niin mä olen selvinnyt kolmesta km ja uskallan toivoo pojallemme sisaruksia.ny rv 17

 

Voimia ja jaksamista surutyöhön :hug:
Meillä jokaisella on omat tapansa surra ja koittaa selviytyä surustansa. En tiedä miten sinulla toimii, mutta kokeile; puhun, puhun ja vielä vähän puhun ja annan surun tulla kun siltä tuntuu. Itelläni ainakin helpottaa.
:hug:

 

:hug: :hug:

 

Kiitos kaikille viesteistä :flower: Olen päässyt jo asiasta sen verran yli, että pystyn elämään "normaalia" elämään. Niin tyhmältä kun se kuulostikin niin puhuminen ja itkeminen auttaa lopulta. Uskon, että mekin saamme vielä oman nyytin kainaloon. =)

 

Osaanottoni. :hug:

Itse "sain" keskenmenon vain pari päivää sen jälkeen kun olin käynyt verikokeilla ja juuri ehtinyt iloitsemaan ihanasta uutisesta. Raskaus oli ensimmäinen, ja olin pitkään maassa ja mietin uskaltaisinko koskaan edes yrittää uutta raskautta. Jatkoimme kuitenkin yrittämistä, joka tuntui jo alussa mahdottomalta tehtävältä, koska ensimmäiselläkin kerralla jouduimme odottamaan vuoden verran (mikä ei sinänsä ole pitkä aika). Toisella kertaa yritimme n.1,5 vuotta ennen kuin olin uudelleen raskaana. Alkuraskauden pelkäsin koko ajan että vuoto alkaisi, ja sitten aloin pelkäämään, että lapsi syntyisi keskosena ja eikä olisi kehittynyt tarpeeksi. Loppujen lopuksi tyttö syntyi 10 päivää lasketun ajan yli...

Eli lyhyesti piti sanomani että älä suotta valmiiksi pelkää uutta raskautta, useasti ensimmäisessä raskaudessa elimistö ei ole valmis niin uuteen ja erilaiseen olotilaan, toisella kertaa tilanne yleensä on jo toinen vaikka raskaus olisikin kestänyt vain vähän aikaa.

Keskenmenoa ei koskaan unohda, mutta tuska lievittyy ihan varmasti. Ja kyllä sinäkin saat vielä lapsen rinnallesi nopeammin kuin uskotkaan.

Paljon voimia. =) :flower: