Kaksivuotias poika kadonnut Ristiinassa

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
vieras
miksi tästä pojasta ei laitettu hätätiedotetta radioon ja televisioruutuun pyörimään heti kun tieto katoamisesta viranomaisille meni.
kyllä kun karhu taapertaa jossain on hätätiedotteet ruudussa,mutta kun pikkupoika on kadonnut ei mitään.
tiedottamalla ristiinalaiset olisivat osanneet olla valppaina ja heti alkaa etsimään pientä
 
l
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
tiedottamalla ristiinalaiset olisivat osanneet olla valppaina ja heti alkaa etsimään pientä
Jos näkisit nyt ristiinalaisessa metsässä yksinäisen punapaitaisen pojan, jättäisitkö soittamatta hätäkeskukseen, koska kadonneella oli sininen paita? Eiköhän jokainen yksin metsässä tai rannalla tallusteleva pieni aiheuta "valppautta" normaalille ihmiselle. Jos poika taas on kaapattu, kaappaaja tuskin liikkuu lapsen kanssa julkisilla paikoilla ennen kuin ns. tomu laskeutuu.

Etsinnät olisi kyllä pitänyt aloittaa aiemmin, totta tuo puoli.
 
pala kurkussa
Alkuperäinen kirjoittaja kielletty:
Miuta oksettaa. Luin tuota Tiinaleenankin tarinaa ja tekisi mieli heittää mäkeen tuo juuri ostettu lastenallaskin. Nuo kullannuput ovat vielä niin pieniä, avuttomia... juuri tänään tappelin äitini kanssa siitä miksi en vie kaksivuotiasta ja kymmenkuista lastani yksin rannalle kun "kyllä hääkin vei kolme lasta kerralla". En vain uskalla luottaa siihen ettei VARMASTI satu mitään, se on toistaiseksi yksi valvoja per lapsi ja piste. Haukkukoon niin paljon kuin sielu sietää, sitä riskiä en ota.
Mie luin tuota silloin kun odotin esikoista,ja voi luoja että itkin.
Pelotti entistä enemmän saada lapsi tähän maailmaan,minun vastuulleni.Miten voi ikinä onnistua suojelemaan kaikelta pahalta..
 
lisko harmailee
Alkuperäinen kirjoittaja :'(:
Mäkin mietin tota kaappausjuttua tai muuta tilannetta,mutta jos olisi jotain viitteitä siitä, niin luulisi että siitä olisi mainittu. Ihan sillä että ihmiset muuallakin on valppaina. Tuskin silloin kaikki etsintä keskittyisi lähimaastoon.
No ihan vastikään on tälläkin palstalla puitu Suomen poliisin sokeutta ilmeisimmille vaihtoehdoille... Jos mies on ollut asunnossa, josta on tappelun ääniä kuulunut ja hätäkeskukseenkin soitettu, niin poliisi miettii että sieltä se on asunnosta omin jaloin lähtenyt, koska kolme ensinepäilyttävintä on niin sanonut. Että jos tässä tapauksessa onkin pojan joku lähitieltä autoonsa kaapannut, niin poliisi sen hoksaa ehkä kolmen viikon kuluttua kun lapsi on jo Venäjällä eikä poliisi sittenkään tunnusta. Vaan sanoo, että mahdollisuus on poissuljettu, koska lähistöllä liikkunut tuomittu pedofiili sanoo ettei oo lasta nähnytkään.
 
Mutta onkos lapsilla joku aika raja mitä aiemmin ei lähdetä ettimään kadonnutta? voisiko se poikia että on tunti ensin yritetty itse ettiä? tai vanhemmilla ollut epäilys siitä?

Jos tähän ei liittyisi nyt mitään kamalaa draamaa; mitä täällä sytytellään: eli ei murhia eikä kaappauksia =D ja ihan nolla promille vanhemmat.
 
vieras
tapaukseen kantaa ottamatta,mutta nämähän on päivittäisiä keskustelun aiheita palstalla:"jättäisitkö sen ja sen ikäisen sen ikäisen vahdittavaksi"
 
Marilii
Alkuperäinen kirjoittaja memmu123:
Mutta onkos lapsilla joku aika raja mitä aiemmin ei lähdetä ettimään kadonnutta? voisiko se poikia että on tunti ensin yritetty itse ettiä? tai vanhemmilla ollut epäilys siitä?

Jos tähän ei liittyisi nyt mitään kamalaa draamaa; mitä täällä sytytellään: eli ei murhia eikä kaappauksia =D ja ihan nolla promille vanhemmat.
Lasten etsinnässä ei ole aikarajoja ja poikia on vain yksi kateissa. Siinäkin yksi liikaa.

M**
Alkuperäinen kirjoittaja l:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
tiedottamalla ristiinalaiset olisivat osanneet olla valppaina ja heti alkaa etsimään pientä
Jos näkisit nyt ristiinalaisessa metsässä yksinäisen punapaitaisen pojan, jättäisitkö soittamatta hätäkeskukseen, koska kadonneella oli sininen paita? Eiköhän jokainen yksin metsässä tai rannalla tallusteleva pieni aiheuta "valppautta" normaalille ihmiselle. Jos poika taas on kaapattu, kaappaaja tuskin liikkuu lapsen kanssa julkisilla paikoilla ennen kuin ns. tomu laskeutuu.

Etsinnät olisi kyllä pitänyt aloittaa aiemmin, totta tuo puoli.

Muistelkaapa tapausta joka sattui Porissa jokunen vuosi sitten: Pieni poika karkasi päiväkodista ja löytyi myöhemmin hukkuneena. Pojan oli nähneet Kokemäen joen rannassa kaksi ohi kulkevaa aikuista. Olivat päivitelleet, kuinka niin pieni lapsi kurottelee yksikseen veteen. Eivät kuitenkaa puuttuneet lapsen tekemisiin, kun omien sanojensa mukaan eivät tohtineet, jos vaikka vanhemmat suuttuvat...

Anteeksi vain, mutta kyllä tämä Suomalainen kulttuuri on sen verran kylmäkiskoista, ettei aina voi luottaa edes aikuisten arvostelukykyyn! Ymmärrän toki, että suurin osa ihmisistä toimisi toisin, mutta ihan todella olen pistänyt merkille, ettei aikuiset useinkaan puutu vieraiden lapsiin ja heidän tekemisiin vaikka syytä olisikin. Mitä v****n väliä suuttuuko vanhemmat?! Jos lapsi tarvitsee apua, niin silloin se tarvitsee apua!

Alkuperäinen kirjoittaja Marilii:
Alkuperäinen kirjoittaja memmu123:
Mutta onkos lapsilla joku aika raja mitä aiemmin ei lähdetä ettimään kadonnutta? voisiko se poikia että on tunti ensin yritetty itse ettiä? tai vanhemmilla ollut epäilys siitä?

Jos tähän ei liittyisi nyt mitään kamalaa draamaa; mitä täällä sytytellään: eli ei murhia eikä kaappauksia =D ja ihan nolla promille vanhemmat.
Lasten etsinnässä ei ole aikarajoja ja poikia on vain yksi kateissa. Siinäkin yksi liikaa.
Tiedän että on vain yksi LAPSI kateissa. Yleisesti kysyin että jos lapsi katoaa, onko lapsille (TAIVUTETTUNA) omaa kaavaa etsintöjen aloituksen suhteen.

Käsitin väärin. Oli niin sekavasti muotoiltu tuo toinen lauseesi.

Pera
Suomessa katoamistapaukset sattuvat hyvin usein vesistöjen lähellä ja hyvin usein kadonneet myös vesistöistä kuolleina löytyvät. On tullut seurattua näitä tapauksia jo aika pitkään...
 
Alkuperäinen kirjoittaja c:
Alkuperäinen kirjoittaja Ja erittäin outoa:
Oudointa on, kaksi tuntia kateissa, sitten vasta soitto poliisille, tähän voisi joku osata vastata, miksi? Ihanko tosissaan itse odottaisit kaksi tuntia, ennenkuin soittaisit poliisille, jos oma 2-v olisi kadonnut? Vai onko täällä sellaisia, jotka uskaltaisivat odottaa kaksi tuntia 2v tuloa kotiin tai löytymistä, ennen poliisille soittoa, kun vesikin vieressä???????? Ketkä teistä tekisivät näin? Kysyn vain miksi? Ei tämä kysymys nyt poikaa takaisin tuo, mutta kyllä se pistää miettimään, mitä tässä on tapahtunut.
Poliisin mukaan NOIN TUNTI.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi tästä pojasta ei laitettu hätätiedotetta radioon ja televisioruutuun pyörimään heti kun tieto katoamisesta viranomaisille meni.
kyllä kun karhu taapertaa jossain on hätätiedotteet ruudussa,mutta kun pikkupoika on kadonnut ei mitään.
tiedottamalla ristiinalaiset olisivat osanneet olla valppaina ja heti alkaa etsimään pientä
Tämä on hyvin sanottu. Karhuista kyllä piipatetaan hätätiedotetta niin, että järki menee..
Tästä olisi todellakin voitu laittaa hätätiedotetta, että ihmiset olisivat katselleet ympärilleen.
Lapsi on voinut mennä esim. vesistön äärelle leikkimään ja jos ajoissa reagoidaan, niin voidaan pelastaa. Tunnin päästä voi olla leikit ohi :(

Voi, kun pieni löytyisi hyvissä voimissa.
 
:(
Oma pieni unikeko on turvassa omassa sängyssään untenmailla, mutta tätä uutista seuratessa on ollut pakko käyä entistäkin tiheämpään varmistamassa.
Nää on aivan kamalia :( Tulee aina ihan hirvittävän huono olo..
Toivottavasti ihmiset jatkaa etsintöjä ja pieni löydetään turvasta!
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä