Itku tuli.
Aivan järkyttävä juttu.
Itselle on sen verran läheltä liipannut tapaus että sama lamaannus meinasi tulla kuin luin otsikon. Viime syksynä olin lapsen kanssa ulkona, minä haravoin ja lapsi leikki vieressä. Yhdenäkin ei ollutkaan enää siinä eikä kuulu ääntä mistään ja ei näy. Huhuilin ja etsin ja sitten tuli jo hätä. Rukkaset löytyi keskeltä tietä. Juoksin pitkin tietä ja luotoja, kolusin kaikki piharakennukset (iso maatila) ja soitin jo hätäkeskukseen. Isot ojat täynnä vettä ja vaaranpaikkoja monia pienelle lapselle.
Olin aivan paniikissa ja hysteerinen, odotin loppusuoralla kuopusta. Näin kauempana ojassa kangasta, olin kuolla siihen paikkaan. Menin katsomaan sitä ja se olikin vain vanha reppu.
Juoksin kuin hullu, kömmin ojissa ja kiipesin korkeammalle katsomaan. Yhdenäkin poika seisoo tiellä, kunnossa, ehjänä ja hymyilee. Voitte vain kuvitella miltä minusta tuntui.
Elämäni hirvein puoli tuntinen. Todella, pahempaa tunnetta en ole kokenut.
En tiedä missä piilossa poika oli tämän ajan. Päässä takoi koko ajan että ei tälläistä meille voi sattua, nää ei koskaan pääty hyvin...
Rukoilen tämän pikkuisen löytymistä kunnossa.