Kaksi lasta, raskaana, eroaminen.....

[Surullinen]

Aivan kamala tilanne En tajua miten tästä selviän.
Mieheni taas meni muualle yöksi kuin kotiin, varmaan ystävälleen (miehelle) mutta ei ilmoittanut, illan vaan räkytti puhelimeen..
Nauttii kun minä teen kaiken, oon kotona, en pääse mihinkään, koska olen raskaana. Ei arvosta minua, ja tuntuu ettei rakastakaan minua enään..

Niin paha olla. Synnytän kolmanne lapsemme kesällä, meillä on yhteinen talolaina, talo ja muut, hankala tilanne, ja tosiaan kaksi lasta ennestään.

Eilen taas uhkasin häntä, että menettää perheen kun tuolla tavalla käyttäytyy, mutta annan AINA anteeksi enkä lähdekään mihinkään. En kykene päästämään irti, 8vuoden jälkeen

Sydän itkee ja itse itken, en saa tätä mielestäni! Aina ajattelin, että olemme yhdessä loppuun asti. En pysty elämään tässä, mutta en ilman häntäkään, enkä kuvittelemaan että hänellä olisi joskus joku toinen...

 

[poika]

Suuri halaus, en osaa muuta sanoa

 

[Surullinen]

Aivan kamala tilanne En tajua miten tästä selviän.
Mieheni taas meni muualle yöksi kuin kotiin, varmaan ystävälleen (miehelle) mutta ei ilmoittanut, illan vaan räkytti puhelimeen..
Nauttii kun minä teen kaiken, oon kotona, en pääse mihinkään, koska olen raskaana. Ei arvosta minua, ja tuntuu ettei rakastakaan minua enään..

Niin paha olla. Synnytän kolmanne lapsemme kesällä, meillä on yhteinen talolaina, talo ja muut, hankala tilanne, ja tosiaan kaksi lasta ennestään.

Eilen taas uhkasin häntä, että menettää perheen kun tuolla tavalla käyttäytyy, mutta annan AINA anteeksi enkä lähdekään mihinkään. En kykene päästämään irti, 8vuoden jälkeen

Sydän itkee ja itse itken, en saa tätä mielestäni! Aina ajattelin, että olemme yhdessä loppuun asti. En pysty elämään tässä, mutta en ilman häntäkään, enkä kuvittelemaan että hänellä olisi joskus joku toinen...

Lisään, että ikää on 23vuotta molemmilla.. Mieheni ei vain välitä yhtäkkiä perheestään, eikä minusta varsinkaan.

 

[vieras]

lähde hyvä sisko pois tuosta suhteesta, huomaat eron kuin yöllä ja päivällä kun aikaa on kulunut etiäppäin! Voimia sinulle! Mieti, kun lapsi syntyy ja jos olet samassa suhteessa, se on 10 krt vaikeampaa!!!!! Nyt kimpsut ja kampsut kasaan ja lasten kanssa suunnittelemaan uutta, ihanempaa elämää!!! Halauksia!!!

 

[Annis]

Olen pahoillani puolestasi. Kahdeksan yhteistä vuotta onpitkä aika, vaikka olisivat millaisia - ja tuskin teillä tuollaista on koko ajan ollut. Hyvät muistot ovat tärkeitä myös.

Minusta tuntuu, että kaikkein tärkeintä sinun on ajatella lapsiasi, sekä niitä jo olemassa olevia että vasta syntyvää. Millaisen elämän tarjoat heile, millaisen parisuhteen mallin, millaiset mallit siitä, miten kommunikoidaan. Varmasti miehesikin rakastaa heitä, enkä epäile yhtään etteikö häntä tosipuheissa hirvittäisi ajatus teidän menettämisestänne, mutta mieti ihan oikeasti.

Talot, talolainet yms. ovat ihan sivuseikkoja (no, ovathan ne isoja asioita), paljon tärkeämpää on tarjota lapsilleen onnellinen lapsuus - ja samalla myös itselleen onnellinen elämä. Ei tuollaista tarvitse katsella.

Halaus täältä!

 

[minä]

Sulla on tasan kaksi mahdollisuutta. Joko lähteä parisuhteesta tai sitten hyväksyä tilanne olematta marttyyri ja jatkaa. Tämän hetkinen tilanteenne on kaikkein pahin lapsia ajatellen. En suosittele eroa, ellei parisuhteen eteen olla tehty kaikkea mahdollista, kun on lapsia. Yksin sinun on kuitenkin mahdotonta parantaa parisuhdettanne muulla tavoin, kun hyväksymällä miehesi juuri sellaisena kun hän on. Mikäli se on kertakaikkiiaan miehen käytöksen takia mahdotonta, niin sitten ero on ainoa mahdollisuus. Ero voi olla aluksi vaikka asumisero, mikäli se hieman herättäisi miestä huomaamaan mitä voi menettää. Asumiseron tulisi kuitenkin kestää riittävän kauan ja sen aikana tulisi parisuhteen eteen tehdä hartiavoimin töitä käymällä mm. terapiassa. Mikäli tähän ei ole MOLEMMILLA osapuolilla tahtoa, niin silloin tulisi suoraan erota.

Niin tai näin, jotain sun joka tapauksessa täytyy tehdä. Niin kurjaa kun se onkin...

 

[suunnista valoon]

On myös omalla vastuulla kuinka monta vuotta odottaa ja pitkittää oman elämänsä uudelleen rakentamista ja itsensä haltuunottamista. Vaikka se julmalta kuulostaakin, kun haluaisi vain olla sen toisen kanssa onnellinen. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa parisuhteeseen, voi vangita arkeen, mutta rakkautta ei toivomalla tai pyytämällä saa. Mulla on myös kolme lasta, kuopus on alle vuoden ja erottiin kun aloin odottamaan, päätös ei ollut omani. Paha mieli oli ylitsevuotavaa, mutta nyt viimeaikoina on alkanut tuntua, että onneksi se ikuinen odottaminen ja toivominen on päätynyt; tulevaisuus on ihan muuta, koska siitä mä päätän itse.

 

[yh-äiti]

Halauksia täältäkin
Itse olin vastaavasa tilanteessa, kun odotin ensimmäistämme... Olin liian rikki lähteäkseni, annoin miehen elää ja tehdä mitä halusi... Minä odotin raskaana kotona ja myöhemmin yksin pienen vauvan kanssa kotona... Aikaa kului ja suhteemme muuttui entistä huonommaksi... Ei ollut lopulta jäljellä kuin katkeruus... Joka vain paheni kun mies yhtäkkiä lähti ja jätti minut ja 2v poikamme.... Sattui ja sattuu yhä 7kk jälkeenkin, miten hän saattoi tehdä niin.. Hänenhän piti olla kiitollinen mulle, kun olin kaiken antanut anteesksi ja odottanut.. Eipä se niin mene, meillä ainakaan : Häntä ei kiinnostanut elää katkeran vaimon kanssa...
Ero tosiaan sattui, mutta nyt pikkuhiljaa huomaan voivani paremmin ja olen parempi äiti lapsellemme...
Yritä keskustella miehesi kanssa ja saada asioihin selvyyttä... Voimia ja jaksamisia sulle kovasti !!!!!

 

[Niin se vain menee]

Noin nuoria olette =O Luulempa että toinen sillä on.. yrittää juuri noilla tempuillaan saada sut lähtemään, ettei hänen tarvitse tehdä sitä päätöstä että lähtee. Helppo sitten puhua kylillä että muija lähti ja sinä saat kaikki kakat niskaan.

 

[mä]

on parempi kaikkien kannalta erota älä huoli sä selviät ihan varmasti. itse olin kolmen yh ja pakko sanoa että se oli paljon helpompåaa kuin huonossa parisuhteessa eläminen. ja pyydä apua sä selviät kyllä. ja jos tarvii vertaistukea suosittelen www.uusionni.net ja suomen yhteis-ja yksinhuoltajaliitto tarjoaa tukea,tietoa ja paikallisesti vertaisryhmiä koeta kestää ja voimia!!!

 

[vieras]

mulla tällä hetkellä melkein sama tilanne.. ainoa eroavaisuus vain että en odota lasta vaan niitä on jo siunaantunut 3.. nuorin vasta vajaa 11kk... itsellä ikää 24v ja yhteiseloa takana myöskin 8 vuotta, joista naimisissa vajaa vuosi...joten tiedän ainakin melkein miltä sinusta tuntuu... voimia...

 

[Surullinen]

Te kaikki kirjoitatte niin hienosti, niin varmasti.. Miksi en itse osaisi ajatella yhtä rohkeasti ja katsoa eteenpäin. Miksi toista rakastaa niin kamalasti, ettei pysty päästämään irti! Lasten etu ja turvallisuus on tärkeintä, ja hyvä perhe malli. Tiedän että minun täytyy ajatella lapsia, mutta miksi mieheni ei voi ajatella myös?? Ei olla käyty terapiassa, eikä hän varmaan lähtiskään, kun on sellainen juntti. Minä olisin valmis lähtemään! Ja tekemään kaiken avioliiton toimimisen eteen! Mutta vaikeaa se on yksin, koska toinen tekee mitä haluaa. En halua tällaista elämää, mutta mitä muutakaan voin? Olen heikko ihminen, koska aina vain uhkaan ja uhkaan lähteä mutta en koskaan lähde.

 

[minä]

Te kaikki kirjoitatte niin hienosti, niin varmasti.. Miksi en itse osaisi ajatella yhtä rohkeasti ja katsoa eteenpäin. Miksi toista rakastaa niin kamalasti, ettei pysty päästämään irti! Lasten etu ja turvallisuus on tärkeintä, ja hyvä perhe malli. Tiedän että minun täytyy ajatella lapsia, mutta miksi mieheni ei voi ajatella myös?? Ei olla käyty terapiassa, eikä hän varmaan lähtiskään, kun on sellainen juntti. Minä olisin valmis lähtemään! Ja tekemään kaiken avioliiton toimimisen eteen! Mutta vaikeaa se on yksin, koska toinen tekee mitä haluaa. En halua tällaista elämää, mutta mitä muutakaan voin? Olen heikko ihminen, koska aina vain uhkaan ja uhkaan lähteä mutta en koskaan lähde.

Siinähän se ongelma juuri onkin... et voi miestäsi muuttaa. Voit vain itse muuttua / muuttaa.

 

[Surullinen]

mulla tällä hetkellä melkein sama tilanne.. ainoa eroavaisuus vain että en odota lasta vaan niitä on jo siunaantunut 3.. nuorin vasta vajaa 11kk... itsellä ikää 24v ja yhteiseloa takana myöskin 8 vuotta, joista naimisissa vajaa vuosi...joten tiedän ainakin melkein miltä sinusta tuntuu... voimia...

Mekin olemme olleet naimisissa vasta 2,5 vuotta. Yhtä alamäkeä ollut jo kauan, mutta sinnikkäästi vaan tässä jatkanut ja jatkanut... Kunhan mieheni tulee kotiin, niin sanon hälle, etten voi pakottaa häntä rakastamaan minua, enkä pakottaa jatkamaan kanssani, hän on valinnut oman tiensä..

 

[sama vieras]

mulla tällä hetkellä melkein sama tilanne.. ainoa eroavaisuus vain että en odota lasta vaan niitä on jo siunaantunut 3.. nuorin vasta vajaa 11kk... itsellä ikää 24v ja yhteiseloa takana myöskin 8 vuotta, joista naimisissa vajaa vuosi...joten tiedän ainakin melkein miltä sinusta tuntuu... voimia...

Mekin olemme olleet naimisissa vasta 2,5 vuotta. Yhtä alamäkeä ollut jo kauan, mutta sinnikkäästi vaan tässä jatkanut ja jatkanut... Kunhan mieheni tulee kotiin, niin sanon hälle, etten voi pakottaa häntä rakastamaan minua, enkä pakottaa jatkamaan kanssani, hän on valinnut oman tiensä..

niin... meillä tilanne taas niinpäin, että mies ensin törttöilee kunnolla (yleensä kännissä...) ja sitten kun olen ilmoittanut että haluan eron, niin alkaa tämä "mä niiiiin rakastan sua ja lapsia, haluan olla teidän kans, en mä enää koskaan..."- litania, ja siihen ite taas kompastun ja uskon aina nuo vakuuttelut...