"Kaikkihan nykyään terapiassa käy!"

[yhäippä]

Keittiönoita. No jokainen tavallaan. Mä oon ehkä niin ylianalyyttinen tapaus, että haluan käydä asiat pohjamutia myöten läpi ja selvittää. Pohdin asioita liikaa. Mulla oli just se että kuopuksen synnyttyä joudun myös kannattelemaan ex-miestä ja hoitamaan kaikki asiat yksin, kun olisin tarvinnut olkapäätä ja konkreettistakin apua. Vasta myöhemmin purin asiat, koska tuolloin piti vaan selvitä.

Ihmisiä on niin erilaisia.

 

[Keittiönoita]

Keittiönoita. No jokainen tavallaan. Mä oon ehkä niin ylianalyyttinen tapaus, että haluan käydä asiat pohjamutia myöten läpi ja selvittää. Pohdin asioita liikaa. Mulla oli just se että kuopuksen synnyttyä joudun myös kannattelemaan ex-miestä ja hoitamaan kaikki asiat yksin, kun olisin tarvinnut olkapäätä ja konkreettistakin apua. Vasta myöhemmin purin asiat, koska tuolloin piti vaan selvitä.

Ihmisiä on niin erilaisia.

Ihmiset ovat erilaisia ja myös heidän turvaverkostonsa ovat erilaisia. Mäkin kyllä käyn asioita pohjamutia myöten läpi, mutta en tarvitse siihen ammattiauttajaa. Kun mulla on turvaverkosto, joka pitää huolen, etten sinne pohjamutaankaan huku, se on riittänyt mulle.

 

[siirinen]

"ei siitä haittaakaan ole.." --- sanoisin, on siitä! Tarpeeseen toki ja oikeisiin mielenterveysongelmiin OK, mutta ei oikea paikka mennä miettimään omaa elämää ja pieniä murheita. Niitä voi miettiä yksin tai ystävien kanssa monessa tilanteessa ja paikassa. Jos luullaan, että ammattiauttajat vaan löytää ratkaisun oman elämän kriiseisin, on oma ote elämästä karannut... avuttomuutta...

 

[peili]

Sitten on paljon niitäkin, jotka oikeasti tarvitsisivat hoitoa ja terapiaa. Mutta jos asian ottaa heidän kanssaan puheeksi, niin kaikki on kunnossa eikä mitään ongelmia ole. Kaikki ongelmat on käsitelty ystävien kanssa keskustelemalla eikä mitään tarvetta terapialle heidän mielestään ole. Läheisten terrorisointi kuitenkin jatkuu. Tämä tietenkin kielletään ja mitään tapahtunutta ei myönnetä.

 

[Keittiönoita]

"ei siitä haittaakaan ole.." --- sanoisin, on siitä! Tarpeeseen toki ja oikeisiin mielenterveysongelmiin OK, mutta ei oikea paikka mennä miettimään omaa elämää ja pieniä murheita. Niitä voi miettiä yksin tai ystävien kanssa monessa tilanteessa ja paikassa. Jos luullaan, että ammattiauttajat vaan löytää ratkaisun oman elämän kriiseisin, on oma ote elämästä karannut... avuttomuutta...

Mä luulen, että moni tarvitsee ammattiauttajaa yksinkertaisesti siksi, että niitä ystäviä tai muitakaan tukiverkostoja ei ole.

 

[yhäippä]

Nojoo, mun turvaverkko on paljon kavereita, ja perhe jonka jokainen jäsen on masentunut eli siitä syystä en sinne kaikkea ongelmiani kaada.

 

[Keittiönoita]

Nojoo, mun turvaverkko on paljon kavereita, ja perhe jonka jokainen jäsen on masentunut eli siitä syystä en sinne kaikkea ongelmiani kaada.

Ihan ymmärrettävää, että pidät psykologille puhumista tärkeänä

 

[Raivotar]

Juu, ehkä Jenkeissä.

 

[Keittiönoita]

Sitten on paljon niitäkin, jotka oikeasti tarvitsisivat hoitoa ja terapiaa. Mutta jos asian ottaa heidän kanssaan puheeksi, niin kaikki on kunnossa eikä mitään ongelmia ole. Kaikki ongelmat on käsitelty ystävien kanssa keskustelemalla eikä mitään tarvetta terapialle heidän mielestään ole. Läheisten terrorisointi kuitenkin jatkuu. Tämä tietenkin kielletään ja mitään tapahtunutta ei myönnetä.

Mä olen lähipiirissäni se, jolle usein tullaan puhumaan. Joskus soi puhelin keskellä yötä ja kysytään "saanko tulla sinne?". Useimmiten se mun kanssani puhuminen riittää. Avun ongelmiin saa nopeammin läheiseltä ihmiseltä kuin ruveta viikkojen tai kenties kuukausienkin ajan käymään kerran viikossa terapeutilla. Meneehän siinä oma aikansa ennenkuin olet terapeutille elämäntarinasi kertonut, mutta sille läheiselle sun ei tarvitse sitä elämäntarinaa kertoa, koska hän tietää sen jo. Mä tosin osaan ohjata myös kääntymään lääkärin tai muun ammattiauttajan puoleenkin, jos sellaista tarvetta ilmenee.

 

[järki päässä ja jalat maassa]

Olen huomannut, että Helsingissä tietyissä piireissä kaikki tosiaan käyvät terapiassa ja vertailevat terapeuttejaan kuin kampaajiaan. Kyseessä on kolmekymppiset, akateemisesti koulutetut sinkkunaiset, jotka kipuilevat epäonnistuneita parisuhteitaan, kehonkuvaansa, suhtautumistaan vanhempiinsa, lapsuudenmuistojaan, sitä mitä heistä tulee isona jne. Kaikilla ei todellakaan ole "oikeita" ongelmia, kunhan draamakunigattarina keksivät ahdistuksen aihetta milloin mistäkin. Sitten ravataan kaikenmaailman kiviterapioissa ja hahmohoidoissa ja trendikkäästi vaihdetaan kokemuksia eheytysterapioista lattekupin äärellä Espan kahvilassa. Jos olisin mies, niin en todellakaan sekaantuisi moisiin traumakimppuihin. Ei ihmekään, että elävät yksin.

Eihän tuollaista jaksa kuunnella täyspäiset, tasapainoiset, tavallisessa arjessa pärjäävät Justiinatkaan.

 

[peili]

Minun mielestäni psykologilla käynti ei ole sen kummenpaa kuin fysioterapeutilla käynti. Jotenkin vain mielenterveyden asioita pidetään jotenkin ihmeellisempänä kuin fyysisiä asioita. Puheterapeutiltakin voisi saada hyviä vinkkejä. Ravitsemusterapeuttin käyttäminenkään ei ole pahasta, jos tuntuu, ettei kaikki ole hallinnassa.

 

[vieras]

Itse en koe psykologilla käyntiä tai mielialalääkkeitä tms. mitenkään häpeällisinä asioina tai
hankaliana, enkä tuomitse ketään kuka sitä apua tarvitsee , mutta olen myös sitä mieltä että
kun katsoo aikaa taaksepäin, ihmiset selvisivöt monista asioista sen tukiverkon avulla, nyt haetaan
lääkäri ja lääkkeet paljon helpommin.

Olen käynyt psykiartilla n 5 krt juttelemassa, ja silloin alussa olin niin rikki että itkin vain, ja silloin se
helpotti, mutta nyt kokisin sen turhaksi. Sain mittakaavaa ja osaan nyt hillitä tilanteet jotka aiheuttivat
pahan olon minulle.
Mielialaläkkeet eivät sopineet eivätkä auttaneet minua yhtään. En kä halunnut testirumbaan, että mikä auttaa.. ajatelu ja aika auttoi.. söin niitä lääkkeitä n7kk..