minskuli
Jos olet itse se "vikaa-löytyy"-osapuoli, ÄLÄ lue ettet pahoita mieltäsi, se ei ole tämän viestin tarkoitus!!
Hei! Eli kohtalotovereita kaipaisin..
Meillä lapsettomuus miehestä johtuvaa, minä raskaudun helposti(yksi lapsi edellisestä suhteesta on).
Luovutetulla spermalla km:n johtanut inssi takana, nyt jatko pohdinnassa.
Tuntuu vaan niin kamalan raskaalta kun ei itse voi mitään sille lapsettomuudelle, mutta toiselle ei oikein voi katkeruuttaan asiasta näyttää kun tietää et toinenkin kärsii..
Tosin olen kyllä jo päästänyt sen sammakon suustani et "kaduttaa et mentiin naimisiin kun en saa siksi enää lapsia"..Hävetti ja suretti kamalasti,heti sen jälkeen kun sen sanoin ja anteeksi pyysin monesti.(Ja mies antoi anteeksi kun on niin ihana!!).
Eli rakastan miestäni ihan mielettömästi mutta tämä lapsettomuus ja kaikki siihen liittyvä tuntuu kestämättömältä!
Miten ootte selvinny kaikkien tunteiden ja pettymysten kanssa? Oletteko katkeria? Mietittekö eroa?
Itselleni ero ei ole vaihtoehto, mutta välillä tuntuu että ei jaksa rakastaa toista kun itsellä on niin paha ja surullinen olo..Olen itse vielä ainoa lapsi ja siksi haluan pakottavasti lapselle sisaruksia, olen aina haaveillut suurperheestä. Mutta nyt jos vaan edes toinen saataisiin niin olisin jo iloinen ja tyytyväinen!
Ja sit vielä se kun meillä noi luovutetut on oikeestaan ainoa vaihtoehto, ja niiden saatavuudesta ei ole tietoa kunhan se lakimuutos tulee..Tuntuu et siinäkin tulee seinä vastaan.
Masentaa niin kamalasti!!!!!!
Hei! Eli kohtalotovereita kaipaisin..
Meillä lapsettomuus miehestä johtuvaa, minä raskaudun helposti(yksi lapsi edellisestä suhteesta on).
Luovutetulla spermalla km:n johtanut inssi takana, nyt jatko pohdinnassa.
Tuntuu vaan niin kamalan raskaalta kun ei itse voi mitään sille lapsettomuudelle, mutta toiselle ei oikein voi katkeruuttaan asiasta näyttää kun tietää et toinenkin kärsii..
Tosin olen kyllä jo päästänyt sen sammakon suustani et "kaduttaa et mentiin naimisiin kun en saa siksi enää lapsia"..Hävetti ja suretti kamalasti,heti sen jälkeen kun sen sanoin ja anteeksi pyysin monesti.(Ja mies antoi anteeksi kun on niin ihana!!).
Eli rakastan miestäni ihan mielettömästi mutta tämä lapsettomuus ja kaikki siihen liittyvä tuntuu kestämättömältä!
Miten ootte selvinny kaikkien tunteiden ja pettymysten kanssa? Oletteko katkeria? Mietittekö eroa?
Itselleni ero ei ole vaihtoehto, mutta välillä tuntuu että ei jaksa rakastaa toista kun itsellä on niin paha ja surullinen olo..Olen itse vielä ainoa lapsi ja siksi haluan pakottavasti lapselle sisaruksia, olen aina haaveillut suurperheestä. Mutta nyt jos vaan edes toinen saataisiin niin olisin jo iloinen ja tyytyväinen!
Ja sit vielä se kun meillä noi luovutetut on oikeestaan ainoa vaihtoehto, ja niiden saatavuudesta ei ole tietoa kunhan se lakimuutos tulee..Tuntuu et siinäkin tulee seinä vastaan.
Masentaa niin kamalasti!!!!!!