Kaikille TEILLE jotka sanovat EI sikuinfluenssa rokotteelle!

mä olen edelleenkin sitä mieltä, et ne ketkä on alttiimpia sille virukselle, saavat siitä rokotteesta pahempia oireita (jopa vakavia ? ) ja heille myös on suurempi riski saada se tauti tosi pahana (vaarallisena? )

mä en ole fanaattinen rokotuksen vastustaja, meidän perheestä 1 rokotetaan (lähtee jouluna etelään ) muita ei.

mä päätän meidän puolesta (tai yhdessä päätettiin ) ja jokainen perhe tekee omat päätöksensä, enkä ymmärrä toisten päätösten arvostelua puoleen tai toiseen.

pq
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
En jaksanut edes lukea puoliakaan tekstistä. Samaa tuubaa taas.
silmääni pisti tämä sinsisilmäinen lause heti alussa suomenkansalaisten pitäisi luottaa siihen mitä terveydenhuollon asiantuntijat päättävät juupa juu.. onko ihan pakko?

Aikuiset ihmiset pystyy itse päättelemään mikä on itselleen parasta. Mutta valitettavasti lapset ovat täysin toisten armoilla.
 
:)
Alkuperäinen kirjoittaja TuttiPulloSoppaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ei:
Alkuperäinen kirjoittaja ei :
Miksi ottaisin??
Sikainfulenssa ei ole sen tappavampi kuin normaali kausi-infulenssa!En ole ottanu kausi-infulenssa rokotetta enkä ota sikainfulenssa rokotettakaan.
älä omi mun nikkiä.. http://www.sikainfluenssa.fi/rokote/haittavaikutukset/ kivaa luettavaa
Eihän toi kauheesti eronnut esmes buranan haittavaikutuksista.. =) Samanlainen lista löytyy sieltäkin.. =)
sinä sitten sitä buranaa, kun se on noin kivaa:)
 
Jösses
Tsiiiiisus miten taikauskoista porukka voi olla! Jos vaan vaivautuisivat lukemaan tiedot luotettavista lähteistä, eikä kiihkomielisiltä sivustoilta JOTKA EIVÄT OLE ASIANTUNTIJOITA. Missä mediakriittisyys???? KAIKKI MIKÄ ON NETISSÄ EI OLE OIKEAA TIETOA. Haloo. Tässä nyt WHO:n sivuilta vastaukset kaikkiin kysymyksiin. http://www.who.int/csr/disease/swineflu/frequently_asked_questions/vaccine_preparedness/safety_approval/en/index.html Se ken ei kansainväliseen asiantuntijoiden ryhmän lausuntoihin ja takuuvarmasti uusimpaan tutkimustietoon usko, niin ei voi mitään. Ja toi ylläoleva 'ei':n linkin saitti on yksinkertaisesti epävirallista potaskaa ilman mitään linkkejä lähteisiin tai vastuunottoa potaskan viljelyyn. Esim. Elohopea on myrkky. Mutta onko kukaan vaivautunut ottamaan selvää että elohopeoita on erilaisia???? Tiomersaalissa oleva elohopea on sorttia joka hajoaa ja tulee luonnollisesti pois elimistöstä. Pahanlaatuista imeytyvää elohopeaa on enemmän pikkusilakassa kuin ei-vaarallista elohopeaa tiomersaalissa. OTTAKAA ASIOISTA SELVÄÄ LUOTETTAVISTA TAHOISTA, mututuntumat ei nyt ihan riitä esitettäviksi faktoiksi. Taikausko elää vahvana vielä 2000-luvulla, kaiken maailman 'minä tiedän paremmin kuin alan asiantuntijat' (johan nyt ihan maalaisjärkikin sanoo ettei ole ihan järkevää) näköjään on kansalle uskottavampia - käsittämätöntä???
 
jösses
Alkuperäinen kirjoittaja pq:
Aikuiset ihmiset pystyy itse päättelemään mikä on itselleen parasta. Mutta valitettavasti lapset ovat täysin toisten armoilla.
No tsori vaan mutta aikuiset ihmiset EIVÄT pysty päättelemään mikä heille on parasta, jos aivokapasiteetiksi on suotu rajattu määrä, tavallinen ihminen ei tiedä tieteestä mitään ja voi tehdä päätöksensä pelkällä mututuntumalla. Ei ihan järkevää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja jösses:

Miten sä jaksat vaivata päätäs toisten ratkaisuilla?
 
km
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miksi ihmeessä kannatte niin suurta huolta toisten ihmisten rokottamattomuudesta? Jos kerran olette itsenne ja perheenne niillä rokotteilla suojanneet, niin paskaako se teitä sittten haittaa jos muut sais minkä punapersepaviaaniflunssan tahansa.

No pitää tietty heidän koittaa saada kaikki uskomaan tähän ainoaan totuuteen.Ehkä he sillä jotenki koittavat saada itsensä uskomaan,että just tää rokote on ollut hyvin tarpeellinen ottaa,että ei vaan tule katumapäälle.Kun otettuahan ei voi enää perua.Pitää koittaa uskotella itselleen ja koittaa todistella (ja hakea hyväksyntää) kaikille muillekin omaa päätöstään sillä,että kaiken maailman asiantuntijatkin ovat sanoneet että ota ota sinä pieni ihminen suomenmaan perukoilla tämä rokote,muuten saatat ehkä sairastua ja saatat ehkä joutua sairaalahoitoon ja saattaa ehkä olla,ettet pääse sairaalahoitoon kun sitä tarvitset ja kuolet siihen tautiin. Tai jotain.
 
jepjep
Koko possunuha on suurimmaksi osaksi ihan hillitöntä hysteriaa, tauteja on ollut aina ja tulee aina olemaan ja tämä on yksi tauti muiden joukossa-ja varsin pientä ihmismäärää lukuunottamatta tauti sairastetaan kotihoidossa ja melko lievänäkin. Ei olla sen kummemmin rokotusvastaisia, mutta ei nähdä sikainfluenssarokotetta tarpeelliseksi sen enempää itsellemme kuin lapsillekaan. Ei lapsille olla otettu muutenkaan normaalin rokotusohjelman ulkopuolisia rokotteita, koska joka ikistä tautia vastaan ei mun mielestä tarvitse olla piikkiä hakemassa, eikä tämä rokote poikkeusta tee.

Lapset ovat meillä taudin jo sairastaneet melko lievänä ja hyvin ovat siitä toipuneet.
 
kannanottaja
Siinä vaiheessa kun pikkulapsia rokotetaan (eli ilmeisesti juuri kohta) on edesvastuutonta olla ottamatta päiväkotilapselle rokotetta. Lapsi tartuttaa helposti ympärillään ne lapset ja aikuiset, joille rokotetta ei vielä ole annettu. Rokotuksen ottaminen on yhteiskunnallinen velvollisuus! Rovaniemellä on todettu, että Suomi selvinnee keskimääräistä helpommin sikainfluenssasta. Silti kuitenkin laskelmien mukaan Suomessa kuolee joka tuhannes sairastuneista. Jos kolmannes väestöstä sairastuu niin laskuopillani se tekee 1750 vainaata, joista valtaosa lapsia ja alle 35-vuotiaita aikuisia!!!
 
höpöhöpö
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:

Heitäppäs vähän linkkiä tästä, esimerkiksi THL:n laskelmat menee kymmenissä ja tätä tahtia tiukkaa tekee päästä siihenkään...

Ja rokotteen ottaminen ei todellakaan ole yhteiskunnallinen velvollisuus, vaan suositus, josta jokainen tekee omalla kohdallaan päätöksen suuntaan tai toiseen.

Kummasti sitä tässä kohtaa huudellaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien perään, kun muuten suurin osa porukkaa tuijottaa tässä maassa vain omaa napaansa...
 
Terkka
Sikainfluenssa.fi on yksityisen suomalaisyrityksen tuottama kaupallinen verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on tarjota A(H1N1)-viruksesta kootusti ja tiivistetysti tietoa suomalaisille. Palvelussa esitetyt tiedot ja ohjeet eivät ole viranomaisten tai lääketieteen ammattilaisten laatimia tai hyväksymiä.

Emme voi taata palvelussa esitettyjen tietojen ajantasaisuutta tai luotettavuutta, vaikka pyrimmekin toteamaan käyttämiemme lähteiden luotettavuuden mahdollisimman hyvin ja tarkastamaan palvelussamme esitettyjen tietojen paikkansapitävyyden säännöllisesti.

"HUOM" nämä sivut EI ole luotettavia, ei viranomaisten tai asiantuntijoiden laatimia.

En jaksanu lukea ku ekat lauseet siitä, että pitäis luottaa siihen, että ne rokotteet on turvallisia koska tereydenhuoltohenkilöt on niin sanonu plaa plaa. Vai miten se meni.

No, miksi kauppoihin tuuaan rekkakuormittain tupakkia ja alkoholia, vaikka ne on myrkyllisiä???

Ja ite en anna rokottaa ketään koko perheesä, vaikka mies ja tyttö kuuluu riskiryhmään ja meillä on tällähetkelläki kaks kuumeessa.
 
jösses
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja jösses:
Alkuperäinen kirjoittaja pq:
Aikuiset ihmiset pystyy itse päättelemään mikä on itselleen parasta. Mutta valitettavasti lapset ovat täysin toisten armoilla.
No tsori vaan mutta aikuiset ihmiset EIVÄT pysty päättelemään mikä heille on parasta, jos aivokapasiteetiksi on suotu rajattu määrä, tavallinen ihminen ei tiedä tieteestä mitään ja voi tehdä päätöksensä pelkällä mututuntumalla. Ei ihan järkevää.
Miten sä jaksat vaivata päätäs toisten ratkaisuilla?
No mitäpä itse täällä roikut jos ei toisten ratkaisut kiinnosta? Ja nämä ratkaisut koskevat koko yhteisöä - ei pelkästään sinun omaa pientä ja niin rakasta napaasi, jos ajattelet asioita yhtään pidemmälle. I rest my case, näiltä palstoilta ei ei löydy yhtään kunnollista ja asiallista keskutelua aiheesta, vaan sirkukseksi mennyt koko touhu. Kunnon asialliset ja faktoihin perustuvat väitteet puolesta ja vastaan olisi ollut hedelmällistä ja todella hyödyllistä lukea, mutta suurin osa vasta-väitteistä on vaan 'musta tuntuu'-pohjalta. Oli aloitus mikä tahansa, sama löössi löperöä huuhaata seuraa perässä.
 
jaa
Alkuperäinen kirjoittaja M i l j a:
En jaksanu lukea ku ekat lauseet siitä, että pitäis luottaa siihen, että ne rokotteet on turvallisia koska tereydenhuoltohenkilöt on niin sanonu plaa plaa. Vai miten se meni.

No, miksi kauppoihin tuuaan rekkakuormittain tupakkia ja alkoholia, vaikka ne on myrkyllisiä???

Ja ite en anna rokottaa ketään koko perheesä, vaikka mies ja tyttö kuuluu riskiryhmään ja meillä on tällähetkelläki kaks kuumeessa.
Tupakalla ja alkoholilla ei pyritä edistämään terveyttä. Ne eivät mitenkään ole lääkkeisiin tai rokotteisiin verrannollisia. Rokottaisiko valtio kansalaisensa tietäen, että rokotteet ovat vahingollisia. Suosittaisivatko lääkärit rokotteita, jos tietäisivät etteivät ne ole turvallisia ja tehokkaita? Jos näin olisi, miksi?
 
kannanottaja
Tässä näkyy mm. kuolleisuus http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2009_sikainfluenssapandemia#Kuolleisuus
Huomaa, että Suomen arvio promillesta on tuon taulukon mukaan vähimmäismäärä, kun pahimmillaan ennuste on 3,5 promillea.
 
kannanottaja
Tämän artikkelin mukaan sairastavuus olisi 20 % väestöstä, mutta juttu on kaksi kuukautta vanha ja kuten viime viikkoina on huomattu, sairastavuus on yllättänyt terveydenhuollon.
 
kannanottaja
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Tämän artikkelin mukaan sairastavuus olisi 20 % väestöstä, mutta juttu on kaksi kuukautta vanha ja kuten viime viikkoina on huomattu, sairastavuus on yllättänyt terveydenhuollon.
Siis linkki http://yle.fi/uutiset/viittomakieliset_uutiset/2009/09/asiantuntija_sikainfluenssa_vasta_tulossa_974772.html
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Tässä näkyy mm. kuolleisuus http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2009_sikainfluenssapandemia#Kuolleisuus
Huomaa, että Suomen arvio promillesta on tuon taulukon mukaan vähimmäismäärä, kun pahimmillaan ennuste on 3,5 promillea.
Eilen tähän kuoli 2.
 
kannanottaja
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Tässä näkyy mm. kuolleisuus http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2009_sikainfluenssapandemia#Kuolleisuus
Huomaa, että Suomen arvio promillesta on tuon taulukon mukaan vähimmäismäärä, kun pahimmillaan ennuste on 3,5 promillea.
Eilen tähän kuoli 2.
Epidemia on käynnistynyt kunnolla vasta Lapissa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Lisäksi kevättalvella on tulossa 2. aalto.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Siinä vaiheessa kun pikkulapsia rokotetaan (eli ilmeisesti juuri kohta) on edesvastuutonta olla ottamatta päiväkotilapselle rokotetta. Lapsi tartuttaa helposti ympärillään ne lapset ja aikuiset, joille rokotetta ei vielä ole annettu. Rokotuksen ottaminen on yhteiskunnallinen velvollisuus! Rovaniemellä on todettu, että Suomi selvinnee keskimääräistä helpommin sikainfluenssasta. Silti kuitenkin laskelmien mukaan Suomessa kuolee joka tuhannes sairastuneista. Jos kolmannes väestöstä sairastuu niin laskuopillani se tekee 1750 vainaata, joista valtaosa lapsia ja alle 35-vuotiaita aikuisia!!!
tää on kyllä ihana, et kyllä itekään voi uskoa tuohon :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Tässä näkyy mm. kuolleisuus http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2009_sikainfluenssapandemia#Kuolleisuus
Huomaa, että Suomen arvio promillesta on tuon taulukon mukaan vähimmäismäärä, kun pahimmillaan ennuste on 3,5 promillea.
Eilen tähän kuoli 2.
Epidemia on käynnistynyt kunnolla vasta Lapissa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Lisäksi kevättalvella on tulossa 2. aalto.
Samaa mieltä asiasta. Se vasta lämmittelee ja kohta rytisee.
 
jösses
Norjassa tilanne on nyt tositarkoituksella päällä ja siellä ollaan hädissään sairaalapaikkojen ja etenkin teho-osastopaikkojen riittävyydestä. Useissa kouluissa on vain 50% oppilaista enää paikalla. Suuri osa sairastuneista on lapsia ja tämä ryhmä onkin juuri se josta suurin osa sairaalahoitoa tarvitsevat. Lasten ja aikuisten sydänpotilaiden leikkauksia on jouduttu siirtämään, koska kirurgeista ja hoitajista on jo pulaa. Eli - ei tämä ihan 'tavallinen kausiflunssa' ole.
http://www.norwaypost.no/content/view/22698/
 
Tämä on se pahin pelko. Mitäpä jos osastolle ei mahdu ihmisiä, mitäpä jos henkilökunta hyytyy, mitäpä jos niitä tehopaikkoja ei sittenkään ole kaikille, mitäpä jos tämä tästä vielä kiihtyy? Mitäpä jos joka sorkka painuis ottamaan se rokotteen, koska se auttaa myös muita!
 
Khimaira

Tämä tilanne voi olla ihan oikeasti edessä toisen aallon iskiessä :/
Koko ajan on puhuttu eri vahvuisista aalloista, kuten espanjan taudissa..ja se se toinen tulisi sitten olemaan se tappavampi...

Yhteistyössä