Kaiken se kärsii, mutta kestääkö?

[minä]

Inhottavaa tää luottamuspula. En tiedä onko mitään järkeä jatkaa koko avioliittoa kun joutuu epäilemään miestä lähestulkoon kaikesta. Alkaa tunteen olonsa ihan vainoharhaiseksi, kun on matkan varrella sattunut ties mitä p.askaa. Ja aina kun epäilys syystä tai toisesta valtaa pään, niin kaikki ne vanhatkin asiat nousee pinnalle.

Voiko näin elää? Kivaa on yhdessä tehdä kaikkea lasten kanssa ja kaksinkin, yhdessä hoitaa yhteisiä asioita yms. yms., mutta siihen se sitten kaikki jää. Sitä ihanaa turvallisuuden tunnetta kun ei löydy mistään.

Tässä suhteessa on petetty, lyöty, ryypätty ja valehdeltu puolin ja toisin enemmän ja vähemmän. Ja satatuhatta kertaa puhuttu ja mukamas saatu asiat selvitettyä ja jatkettu "puhtaalta pöydältä. Sitten on taas rikottu kaikkea yhdessä sovittua.

Neljännen lapsemme odotusaikana päätettiin, että nyt puhutaan kaikki asiat halki. Kaikki mikä mieltä painaa. Ja sovittiin pelisäännöistä siitä eteenpäin. Koskaan ei varmaan niin rehellisesti asioista olla puhuttu. Uskoin ja luotin, että kaikki muuttuu.

Ja pah, hyvä kun muksu oli saatu maailmaan, niin johan oli äijä ryyppäämässä, vaikka oli nimenomaan sovittu, että sitä ei tehdä. Suurin osa ongelmista kun on alkoholin syytä (tai tekosyy...). Hääpäivänäkin sain viinanhuuruisen miehen kotiin. Ja minä olen silti armoa antamaton ja ymmärtämätön lehmä, hieho, v.tun apina. Toi viimeisin nimitys tuli tekstiviestillä sairaalaan, kun vauva oli päivän vanha. Ilmeisesti ei olisi saanut olla niin paha olo miehen ryyppäämisestä ja lupausten pettämisestä...

Kaikennäköistä tässä on ollut taas enkä taida enään pystyä valehtelemaan itselleni, että asiat vois muuttua. Loukattu ollaan toisiamme puolin ja toisin aikoinaan, mutta itse kyllä olin tosissani kun sovittiin, että asiat muuttuu. Ja olen sen sopimuksen mukaan myös toiminut.

Olenkohan liian monta kertaa vaan katsonut läpi sormien ja antanut anteeksi, vaikka ensin onkin ollut toinen ääni kellossa? Jos mies alitajuisesti (tai tietoisesti) ajattelee, että samapa se mitä tekee, että muutaman päivän päästä taas on asiat ok? Niin se varmaan on.

Onkohan enään mitään tehtävissä?

Olisi kiva kuulla muiden samanlaisten asioiden kanssa painiskelevien "tarinoita", kuinka selviytynyt elämässä eteenpäin.

 

[Vanha Kääpä]

Onko kyse miehen alkoholi ongelmasta, vai onko ongelmia myös kun mies ei juo?

Jos on alkoholiongelma, ensimmäinen asia on, että mies on saatava myöntämään ongelmansa, ja se ei aina ole ihan helppoa :/ . Ilman ammattiapua alkoholi ongelmasta ei ole ulospääsyä ja silti se tuppaa unohtumaan välillä. Hoidosta huolehtiminen kun yleensä jää sen raittiin harteille ja kun on jonkunaikaa menny hyvin, tuppaa unohtumaan että sielä A-klinikalla tms. pitää käydä, ettei ongelmat unohdu...
Humalainen ja alkoholisti viinanhimon herättyä on kuin lapsi. Paitsi että lapsi ymmärtää puhetta, viinan makuun päässy alkkis ei. Eli jossilloin tulee ikäviä kommentteja, ne voi unohtaa samantien (ja krapulan morkkis vaiheessa ne tietysti on kiva heittää päin näköä...no joo...)
Lyhyesti:alkoholiongelma ei koskaan hoidu yhdellä vakavalla keskustelulla. Keskimäärin ongelmien ratkaisu kestää vuosia ja vain pieni osa onnistuu lopullisesti. (olikohan 5v ja 7%?)

Jos taas mies käyttäytyy selvinpäinkin epäasiallisesti eikä krapulassakaan koe morkkista, niin pistää kyllä miettimään onko mies tosissaan, kun sanoo haluavansa asoihin muutosta. Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että pahoista tavoista on vaikea päästä eroon, eli ei ole helppo lopettaa jonkun epäasiallisen kestoaseen käyttöä, mutta kun keskustellaan on niin helppo luvata, että en mä enää sano sitä... Eli sama juttu noissa vuosia käytetyissä loukkauksissa, niistä on melkein yhtä hankala päästä kun viinasta ja jotenkin ne ongelmatilanteet alkaa olla toistensa kopioita.