Kahden vuoden jälkeen

[AilaS]

Olen seurustellut reilut pari vuotta ihan mukavan miehen kanssa. Näemme vain viikonloppuisin ja silloinkin useimmiten vain yhden vuorokauden kokonaisuudessaan. Pääosin tämä johtuu miehen työstä joka on monesti vuorotyötä mutta ei toki aina. Kumpikin on siis tottunut tähän deittailuun ja kyllähän sitä viikonloppua monesti odottaa ja miksei jossain määrin suhdekin pysy virkeänä mutta mutta... olen alkanut ajatella että haluanko oikeasti tällaista suhdetta ja vieriikö vuodet huomaamattaan ja tyytymättömyys kasvaa. Olemme molemmat jo keski-ikäisiä, aikuiset lapset jne. Monet ystävättärenikin sanovat että katso nyt vain rauhassa ja nauti kun saat tehdä mitä haluat ja nauttia omasta kodista. Mutta siitä ei olekaan kysymys vaan jotenkin on tullut tunne että ei tästäkään nauti kun saa lähes kaikki lomat järjestää omat ohjelmat, mitään yhteistä harrastusta ei ole ja miten voisikaan kun nähdään noin harvoin. Miehellä on lisäksi tosi paljon taloudellisia ongelmia kun on keikkatyötä milloin sattuu niin pistää sekin miettimään.

Oikeastaan halusin vain purkaa mieltäni tottakai voin luopua tästä suhteesta ja alkaa etsimään uutta joka mahdollisesti voisi antaa enemmän. Alussa pidin kyllä miehestä todella kovastikin mutta kai se on niin että ajan mittaan ne negatiiviset piirteet huomaa paremmin ja kun ei ole mitään sellaista yhteenkuuluvuuden tunnettakaan niin.... Onko muilla Elleillä vastaavia kokemuksia tällaisista aikuisiän deittailusuhteista.

 

[karismaako.]

Niin, sitä täytyy kysyä itseltään, että onko tämä sitä mitä olen elämäni ja parisuhteeni ajatellut olevan. Näinkö haluan elään, olenko oikeasti onnellinen.

Sitten vaan ratkaisuja päätelmän mukaan, ja rohkeuden.