Käy kateeksi naiset joilla on rikkaat aviomiehet.

Ja anoppi on ylpeä miniästään

Mitäs merkitystä tällä on, onko ylpeä vaiko ei? En ole anoppini kanssa naimisissa.

Jos sulla on poikia niin saatat olla itse anoppina samassa tilanteessa. Jos miehellesi ja pojallesi molemmille sattuis jotakin niin sitten olisit ihmeissä miniän kanssa. Onneks ollaan Suomessa ja suomalaisen tukijärjestelmän piirissä.

voi ei..

Kuule mä en anoppia siihen tarvitse, jos miehelle jotain käy. en ole anoppia tarvinnut asioitani hoitamaan aiemminkaan. 4 vuotta elin yksinhuoltajana, osan ajasta olin kotiäitinä ja osan opiskelin.

Lue uudestaan. Mitä tekisit itse anoppina koulutusta ja työtä vaille olevan miniän kanssa jos miehesi ja poikasi häviäisivät kuvioista? Sulla on sentään koulutusta ja se on hyvä pohja yllätyksien varalle.

 

Minä olen kotona ja ihan varmasti valinnastamme on enemmän hyötyä kuin jos olisin pienipalkkaisessa työssäni. Miehen työt ovat maailmalla ja on paljon pois. Hoidan systeemiä melko yksikseni ja pystyn tekemään mm. kunnostustöitä joita talomme vaatii. Olisi varmaankin fiksua mennä töihin ja palkata puolet kalliimpi mies tekemään samaa? =) Olisi fiksua ostaa toinen auto jolla kuskaisin lapset hoitoon kun menen tienaamaan niitä hoitomaksuja ja maksamaan autoa. Lisäksi että eivät näkisi äitiäkään kuin iltaisin. Älkää tulko minulle sanomaan, että itsekunnioitukseni tai arvoni ihmisenä riippuu siitä olenko kodin ulkopuolisessa työssä vai en. Tämä on perheemme valinta, tukia tässä ei nostella, vaan eletään.

 

Lue uudestaan. Mitä tekisit itse anoppina koulutusta ja työtä vaille olevan miniän kanssa jos miehesi ja poikasi häviäisivät kuvioista?

En MITÄÄN. Mun lapseni tehkööt omat valintansa puolisoidensa suhteen sit kun aika koittaa. En ole velvollinen olemaan vastuussa miniästä, niinkuin ei oma anoppinikaan ole vastuussa minusta.

 

Miksi ihmeessä sitä ei osata paskan vertaa arvostaa, että äiti hoitaa alle kouluikäiset lapset kotona, eikä työnnä päiväkotiin?? Se on kumma että sitä pidetään siipeilynä, laiskotteluna jne.

 

Minä en tosiaankaan kadehdi. Mulle ois häpeä olla miehen elätettävänä. Elätetään toinen toisiamme, tasapuolisesti.

Miksi se on häpeä? Eikö juuri se, että ihmisen omanarvontunto lepää sen varassa, kuka tienaa ja kuinka paljon, ole aika huolestuttavaa?

Mä en ikinä ilkeisi olla niin laiska että olisin vain kotona ja harrastelisin joogaa kun mies kävisi töissä ja kustantaisi kaikki menot.
Mulla on sen verran kunnianhimoa että haluan tehdä töitä elantoni eteen ja jopa menestyä työelämässä. Meillä on yhteinen tili ja yhteiset rahat miehen kanssa, tilanteet ovat vaihdelleet työttömyydestä koti-isyyteen/äitiyteen molemmilla, mutta pääsääntöinen ajattelutapa on se, ettei kumpikaan laiskuuttaan tai mukavuuden haluaan ole poissa työelämästä.
Mulla ei olisi pokkaa tärvätä toisen ansaitsemia rahoja kun en niiden eteen olisi tehnyt mitään. Ja kodista huolehtiminen ei ole sitä oman kortensa kekoon kantamista, sillä jokainen työssä käyvä joutuu myös kodista huolehtimaan!
Meillä ei rahalla ole suurta arvoa, sillä eletään ja kustannetaan menot YHDESSÄ. Emme kilpaile näissä asioissa kunhan kumpikin tekee parhaansa.
En myöskään haluaisi huvin vuoksi olla riippuvainen miehen tuloista. Jos jotain sattuisi, en jäisi tyhjän päälle.
Minua kuvottaa laiskat ja saamattomat ihmiset, joille kaikki tuodaan tarjottimella.

:flower:

 

mä taas toivoisin että mun mies alkaisi arvostamaan itseään vaikkei todellakaan ole hyväpalkkaisessa työssä. Ylimääräistä ei ole mutta olen onnellinen ja arvostan sitä että saamme laskut maksettua ajallaan ja voimme käydä joskus ulkona syömässä.

mun mielestä on surullista kun raha merkitsee ihmisille noin paljon.. ku vähemmälläkin tulee toimeen.. asennekysymys taas..

 

mihin ihmeeseen niitä miljoonapalkkaisten nhl-kiekkoilijoiden tuloja tarvitsee
tai siis mitä ihmettä te oikein haluatte ostella jos siihen ei kohtuunormaalit tulot riitä ?

 

Lue uudestaan. Mitä tekisit itse anoppina koulutusta ja työtä vaille olevan miniän kanssa jos miehesi ja poikasi häviäisivät kuvioista?

En MITÄÄN. Mun lapseni tehkööt omat valintansa puolisoidensa suhteen sit kun aika koittaa. En ole velvollinen olemaan vastuussa miniästä, niinkuin ei oma anoppinikaan ole vastuussa minusta.

Et tietenkään ole vastuullinen miniästä, mutta lapsen lapset tuskin kiittäisi mummia joka ei ole kerryttänyt eläkettä ja äitiä joka ei ole mukana työelämässä. No sinulla on sentään itsetunto kohdillaan, mitä kaikilla ei valitettavasti ole siinä tilanteessa kun jää ns. tyhjän päälle. Hyvällä itsetunnolla pärjää aika pitkälle vaikka olisi pa. Ja etenkin lasten kannalta on tärkeää että läheiset aikuiset ainakin näyttävät vahvoille vaikka talous pettäisi alta.

 

Mä en ikinä ilkeisi olla niin laiska että olisin vain kotona ja harrastelisin joogaa kun mies kävisi töissä ja kustantaisi kaikki menot.
Mulla on sen verran kunnianhimoa että haluan tehdä töitä elantoni eteen ja jopa menestyä työelämässä. Meillä on yhteinen tili ja yhteiset rahat miehen kanssa, tilanteet ovat vaihdelleet työttömyydestä koti-isyyteen/äitiyteen molemmilla, mutta pääsääntöinen ajattelutapa on se, ettei kumpikaan laiskuuttaan tai mukavuuden haluaan ole poissa työelämästä.
Mulla ei olisi pokkaa tärvätä toisen ansaitsemia rahoja kun en niiden eteen olisi tehnyt mitään. Ja kodista huolehtiminen ei ole sitä oman kortensa kekoon kantamista, sillä jokainen työssä käyvä joutuu myös kodista huolehtimaan!
Meillä ei rahalla ole suurta arvoa, sillä eletään ja kustannetaan menot YHDESSÄ. Emme kilpaile näissä asioissa kunhan kumpikin tekee parhaansa.
En myöskään haluaisi huvin vuoksi olla riippuvainen miehen tuloista. Jos jotain sattuisi, en jäisi tyhjän päälle.
Minua kuvottaa laiskat ja saamattomat ihmiset, joille kaikki tuodaan tarjottimella.

Eli sä yleistät, että kotirouvat/-äidit ovat kotona vain laiskuuttaan? Ja sitä kotona tehtävää työtä ei tarvitse arvostaa, koska sitähän kaikki muutkin joutuvat tekemään? Mutta mitä jos ajattelisit asian niin päin, mistä me laiskat kotirouvat olemme olleet valmiita luopumaan, jotta perheellämme olisi sitä vapaa-aikaakin yhdessä, ettei vain molemmat vanhemmista ole töissä ja lapset toisten hoidettavina? Jotta illalla ei sitten tehtäisi niitä kotihommia, jotka olisi jo päivällä voinut joku tehdä? En itse koe olevani miehestäni riippuvainen yhtään enempää kuin hän minusta. Ja huvin vuoksi en kotirouvana itse ole vaan nimenomaan siksi, että perheellä ylipäätään olisi ikinä mitään yhteistä. Noloa ja hävettävää? No, jos niin, niin en voi sellaiselle mielipiteelle mitään, luulen kuitenkin että annan tässä asiassa mieheni ja lasteni kiitollisuuden painaa vaakakupissa hieman enemmän kuin toisten naisten halveksivan (ja minusta käsittämättömän) asenteen.

 

Et tietenkään ole vastuullinen miniästä, mutta lapsen lapset tuskin kiittäisi mummia joka ei ole kerryttänyt eläkettä ja äitiä joka ei ole mukana työelämässä.

Mä en todellakaan ajattele itsekkään niin, että mun vanhempien pitäisi MUA ja MUN LASTA/lapsia varten tehdä töitä ja tienata rahaa??Kerryttää omaisuutta jne.

Jos ja kun itse menen töihin lasten kasvettua, haluan tarjota lapsilleni toimeentulon siihen saakka että ovat aikuisia! Sen jälkeen kun lapset pesästä lentää, on heidän vastuullaan omasta elämästään huolehtiminen, niin hyvin kuin taitavat. Mahdollisuuksien mukaan toki autan, mutta en ole aikuisista lapsista/lapsenlapsistani taloudellisessa vastuussa!

 

mä taas toivoisin että mun mies alkaisi arvostamaan itseään vaikkei todellakaan ole hyväpalkkaisessa työssä. Ylimääräistä ei ole mutta olen onnellinen ja arvostan sitä että saamme laskut maksettua ajallaan ja voimme käydä joskus ulkona syömässä.

mun mielestä on surullista kun raha merkitsee ihmisille noin paljon.. ku vähemmälläkin tulee toimeen.. asennekysymys taas..

Suomalainen järjestelmä vaan on tällanen, että harvalla ensinnäkin on vara jäädä yhden palkoilla kotiin. Lisäksi se taitaa tulla halvemmaksi että päivähoidossa yksi hoitaa neljää ja vanhemmat on työelämässä veronmaksajina. Kun on terveyskeskuksen vuodeosastolla autellu mummoja vessaan hoitajien ollessa ylityöllistettyjä resurssipulassa niin ymmärtää veroeuron arvon. Ja silti työikäiset osaa vaatia lapsilleen julkisia palveluita viimesen päälle samalla kun omat vanhukset happanee laitossänkyihinsä. Ymmärtäsin tän ns. siipeilyn helpommalla jos edes ne omat vanhukset otettas omaishoitoon sinne miehen maksamaan taloon.

 

Täälläkö kuvitellaan että kotiin on vain jääty? Kyllä perheissä nämä asiat yleensä neuvotellaan molempia kuullen ja tilanne huomioon ottaen ja siten ratkaisu on yhteinen päätös. Ettekö te nurisijat neuvottele? Menkääpäs valittamaan miehille että vaimosi on vaan kotona. Mitä luulette saavanne vastaukseksi, myötäilyäkö?

 

Sekin vielä, että raha ei ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi nainen ehkä saattaa haluta olla työelämässä mukana.

 

Mä en ikinä ilkeisi olla niin laiska että olisin vain kotona ja harrastelisin joogaa kun mies kävisi töissä ja kustantaisi kaikki menot.
Mulla on sen verran kunnianhimoa että haluan tehdä töitä elantoni eteen ja jopa menestyä työelämässä. Meillä on yhteinen tili ja yhteiset rahat miehen kanssa, tilanteet ovat vaihdelleet työttömyydestä koti-isyyteen/äitiyteen molemmilla, mutta pääsääntöinen ajattelutapa on se, ettei kumpikaan laiskuuttaan tai mukavuuden haluaan ole poissa työelämästä.
Mulla ei olisi pokkaa tärvätä toisen ansaitsemia rahoja kun en niiden eteen olisi tehnyt mitään. Ja kodista huolehtiminen ei ole sitä oman kortensa kekoon kantamista, sillä jokainen työssä käyvä joutuu myös kodista huolehtimaan!
Meillä ei rahalla ole suurta arvoa, sillä eletään ja kustannetaan menot YHDESSÄ. Emme kilpaile näissä asioissa kunhan kumpikin tekee parhaansa.
En myöskään haluaisi huvin vuoksi olla riippuvainen miehen tuloista. Jos jotain sattuisi, en jäisi tyhjän päälle.
Minua kuvottaa laiskat ja saamattomat ihmiset, joille kaikki tuodaan tarjottimella.

Eli sä yleistät, että kotirouvat/-äidit ovat kotona vain laiskuuttaan? Ja sitä kotona tehtävää työtä ei tarvitse arvostaa, koska sitähän kaikki muutkin joutuvat tekemään? Mutta mitä jos ajattelisit asian niin päin, mistä me laiskat kotirouvat olemme olleet valmiita luopumaan, jotta perheellämme olisi sitä vapaa-aikaakin yhdessä, ettei vain molemmat vanhemmista ole töissä ja lapset toisten hoidettavina? Jotta illalla ei sitten tehtäisi niitä kotihommia, jotka olisi jo päivällä voinut joku tehdä? En itse koe olevani miehestäni riippuvainen yhtään enempää kuin hän minusta. Ja huvin vuoksi en kotirouvana itse ole vaan nimenomaan siksi, että perheellä ylipäätään olisi ikinä mitään yhteistä. Noloa ja hävettävää? No, jos niin, niin en voi sellaiselle mielipiteelle mitään, luulen kuitenkin että annan tässä asiassa mieheni ja lasteni kiitollisuuden painaa vaakakupissa hieman enemmän kuin toisten naisten halveksivan (ja minusta käsittämättömän) asenteen.

Oletteko te pitkään kotiäiteinä olleet tosiaan siinä luulossa ettei perheille jää yhteistä aikaa jos molemmat ovat töissä? Meillä ainakin illat ja viikonloput ollaan tiiviisti yhdessä.

 

Täälläkö kuvitellaan että kotiin on vain jääty? Kyllä perheissä nämä asiat yleensä neuvotellaan molempia kuullen ja tilanne huomioon ottaen ja siten ratkaisu on yhteinen päätös. Ettekö te nurisijat neuvottele? Menkääpäs valittamaan miehille että vaimosi on vaan kotona. Mitä luulette saavanne vastaukseksi, myötäilyäkö?

Yks tuttu mies ainakin todella paljon toivoisi että vaimo menisi töihin, mutta ei häntä kiinnosta. On sen verran vieraantunut työelämästä, ettei osaa enää sinne palata. Ei ole edes kotona lapsia enää kun kaikki ovat koulussa. Silti talolaina maksettava.
Aika monesti näissä tapauksissa mies jo toivoisi vähän saavansa helpotusta että nainenkin jotain edes tekisi perheen tulojen eteen.

 

Sekin vielä, että raha ei ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi nainen ehkä saattaa haluta olla työelämässä mukana.

Eikä laiskuus/mukavuudenhalu ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi joku nainen ehkä valitsee väliaikaisesti kodin työelämän kustannuksella - muistetaanhan myös tämä?

 

Sekin vielä, että raha ei ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi nainen ehkä saattaa haluta olla työelämässä mukana.

Eikä laiskuus/mukavuudenhalu ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi joku nainen ehkä valitsee väliaikaisesti kodin työelämän kustannuksella - muistetaanhan myös tämä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse niistä naisista jotka vuositolkulla ovat kotona vaikka lasten ikä jo olisi todellakin sellainen että päiväkoti voisi olla jo paljon parempikin vaihtoehto!
Ei niistä jotka muutaman vuoden ovat kotona :headwall:

 

Mä en ikinä ilkeisi olla niin laiska että olisin vain kotona ja harrastelisin joogaa kun mies kävisi töissä ja kustantaisi kaikki menot.
Mulla on sen verran kunnianhimoa että haluan tehdä töitä elantoni eteen ja jopa menestyä työelämässä. Meillä on yhteinen tili ja yhteiset rahat miehen kanssa, tilanteet ovat vaihdelleet työttömyydestä koti-isyyteen/äitiyteen molemmilla, mutta pääsääntöinen ajattelutapa on se, ettei kumpikaan laiskuuttaan tai mukavuuden haluaan ole poissa työelämästä.
Mulla ei olisi pokkaa tärvätä toisen ansaitsemia rahoja kun en niiden eteen olisi tehnyt mitään. Ja kodista huolehtiminen ei ole sitä oman kortensa kekoon kantamista, sillä jokainen työssä käyvä joutuu myös kodista huolehtimaan!
Meillä ei rahalla ole suurta arvoa, sillä eletään ja kustannetaan menot YHDESSÄ. Emme kilpaile näissä asioissa kunhan kumpikin tekee parhaansa.
En myöskään haluaisi huvin vuoksi olla riippuvainen miehen tuloista. Jos jotain sattuisi, en jäisi tyhjän päälle.
Minua kuvottaa laiskat ja saamattomat ihmiset, joille kaikki tuodaan tarjottimella.

Eli sä yleistät, että kotirouvat/-äidit ovat kotona vain laiskuuttaan? Ja sitä kotona tehtävää työtä ei tarvitse arvostaa, koska sitähän kaikki muutkin joutuvat tekemään? Mutta mitä jos ajattelisit asian niin päin, mistä me laiskat kotirouvat olemme olleet valmiita luopumaan, jotta perheellämme olisi sitä vapaa-aikaakin yhdessä, ettei vain molemmat vanhemmista ole töissä ja lapset toisten hoidettavina? Jotta illalla ei sitten tehtäisi niitä kotihommia, jotka olisi jo päivällä voinut joku tehdä? En itse koe olevani miehestäni riippuvainen yhtään enempää kuin hän minusta. Ja huvin vuoksi en kotirouvana itse ole vaan nimenomaan siksi, että perheellä ylipäätään olisi ikinä mitään yhteistä. Noloa ja hävettävää? No, jos niin, niin en voi sellaiselle mielipiteelle mitään, luulen kuitenkin että annan tässä asiassa mieheni ja lasteni kiitollisuuden painaa vaakakupissa hieman enemmän kuin toisten naisten halveksivan (ja minusta käsittämättömän) asenteen.

Oletteko te pitkään kotiäiteinä olleet tosiaan siinä luulossa ettei perheille jää yhteistä aikaa jos molemmat ovat töissä? Meillä ainakin illat ja viikonloput ollaan tiiviisti yhdessä.

Mä en ole kotona ollut kuin vasta alle vuoden, mutta jos nyt menisin töihin, lapsi menisi hoitoon väh. 8 tunniksi per päivä, illoistakin pari tuntia menisi kotiasioiden hoitoon ja viikonlopuistakin (ei joka viikonloppu mutta usein kuitenkin) lohkeaa usein muutama tunti miehen työhön kuuluvaan edustamiseen - sano sinä koska meillä sitten sitä yhteistä aikaa olisi ja olisiko se sinusta muka riittävästi... Kun useinkaan niillä varakkailla miehillä ja naisilla, joiden puolisot ovat kotona, ei työaika ole se perinteinen 8-16.

 

Jos on perheen yhteinen päätös, että toinen vanhemmista jää kotiin, ei silloin kotona oleva toisen siivellä elä. Perhe on yhteinen "yritys", eikä siinä kenenkään työpanosta voida rahassa mitata. Minä en ymmärrä, miten jotkut työssäkäyvät naiset eivät tätä tajua. Vapautta ei ole palkästään "oma" raha, vapautta on myös se, että on mahdollisuus olla kotona niin halutessaan.

Minä käyn töissä, mutta jos vain olisi mahdollista, jäisin kotiin. En laiskuuttani (pidän jopa työstäni) vaan koska tahtoisin hoitaa itse lapseni.

 

Sekin vielä, että raha ei ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi nainen ehkä saattaa haluta olla työelämässä mukana.

Eikä laiskuus/mukavuudenhalu ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi joku nainen ehkä valitsee väliaikaisesti kodin työelämän kustannuksella - muistetaanhan myös tämä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse niistä naisista jotka vuositolkulla ovat kotona vaikka lasten ikä jo olisi todellakin sellainen että päiväkoti voisi olla jo paljon parempikin vaihtoehto!
Ei niistä jotka muutaman vuoden ovat kotona :headwall:

Aijaa, no tämä tieto olikin mulle sitten ihan uutta. Kun minusta tässä on nimenomaan hyökätty ylipäätään niitä naisia vastaan, jotka "kehtaavatkin miehensä siivellä elellä".

 

jos menisin töihin nyt, meillä napsahtaisi heti mielettömät päivähoitomaksut päälle.

Miehen kanssa yhdessä mietittiin että miten tehdäään ja mikä on järkevintä. Tultiin siihen tulokseen, että nää "isommat" lapset hoidan kouluikään kotona, ja tulevan vauvan hoidan siihen asti kuin hyvältä tuntuu, kuitenkin max 3vuotiaaksi. Mulla on hakemus pph:ksi laitettu menemään, näin odotusaikana/äitiyslomalla tosin mua ei palkata.

Työelämään ehtii vielä pitkään mukaan, mullakin ikää vasta 26 vuotta..Eläkeikä on mikä? 65v? miksi ihmeessä pitäisi se lyhyt aika kun lapset on pieniä, käyttää niin että lapset hoidattaa muilla ja itse rahankiilto silmissä painaa töitä aamusta iltaan, ottaa siihen päälle stressi kotitöistä, yhteisestä ajasta ja omiin lapsiin tutustumisesta?

Eikö sitä pitäis arvostaa, että jos siihen on mahdollisuus, niin hoitaa ne lapset kotona kun pieniä ovat? me pärjätään taloudellisesti hyvin näinkin, lapset tykkää kun saa olla kotona.

 

Sekin vielä, että raha ei ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi nainen ehkä saattaa haluta olla työelämässä mukana.

Eikä laiskuus/mukavuudenhalu ole ainoa (eikä edes tärkein) syy, miksi joku nainen ehkä valitsee väliaikaisesti kodin työelämän kustannuksella - muistetaanhan myös tämä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse niistä naisista jotka vuositolkulla ovat kotona vaikka lasten ikä jo olisi todellakin sellainen että päiväkoti voisi olla jo paljon parempikin vaihtoehto!
Ei niistä jotka muutaman vuoden ovat kotona :headwall:

Aijaa, no tämä tieto olikin mulle sitten ihan uutta. Kun minusta tässä on nimenomaan hyökätty ylipäätään niitä naisia vastaan, jotka "kehtaavatkin miehensä siivellä elellä".

Lue tuo eka kirjoitus, kyllähän se on yleisesti tiedossa että rikkaiden ukkojen vaimot viihtyvät kotona vuosia ja vuosia ja sittenkin kun ei enää tarvitsisis ja tekevät korkeentaan hyväntekeväisyyttä. Olisin minäkin ollut kolme vuotta kotona jos olisi ollut mahdollista mutta ei ole. Onneksi mies on voinut olla koti-isänä kun lomautettu. Mutta ensi kuussa muuttuu sekin asia.
Minä ainakin puhun niistä naisista joilla on kaikki lapset yli 3-vuotiaita ja huvikseen ovat kotona.

 

haluaisin lentokapteenin miehekseni....sillä hyvä palkka ja olisi paljon poissa kotoa

 

Lue tuo eka kirjoitus, kyllähän se on yleisesti tiedossa että rikkaiden ukkojen vaimot viihtyvät kotona ja tekevät korkeentaan hyväntekeväisyyttä. Olisin minäkin ollut kolme vuotta kotona jos olisi ollut mahdollista mutta ei ole. Onneksi mies on voinut olla koti-isänä kun lomautettu. Mutta ensi kuussa muuttuu sekin asia.
Minä ainakin puhun niistä naisista joilla on kaikki lapset yli 3-vuotiaita ja huvikseen ovat kotona.

Miksi ei ole mahdollista? Talon rakentaminenko sen estää? Miksi sitä ei voisi lykätä?

 

Ja miksi ihmeessä tuo 3 vuotta nousee nyt rajaksi milloin lapset ei ole enää pieniä?

Mun mielestä eskari-ikäinenkin on pieni vielä, samoin on koululainen. Koululainen vaan on ne päivät sitten koulussa, niin vanhempi voi silloin olla jo töissä. Siihen saakka kun lapsi menee eskariin pitäisi mun mielestä mahdollistaa äidin kotona oleminen ilman että leimataan laiskaksi.