Käsityöketju

"jojo"
Mulla olisi esitellä kaksi keskeneräistä työtä. Molemmista näkee, että ammattilainen ei ole ollut asialla (varsinkin neuleen osien yhdistäminen kauniisti oli vaikeaa), mutta toisaalta olen silti tyytyväinen itseeni, koska olen vasta aloittelija.

Tyttären neuletakista puuttuu napit, siniset langanpätkät ovat merkkinä nappien tulevasta kohdasta, kun saan ne tänään tai huomenna ostettua.

Samaisen lapsosen mekkoon on nepit laittamatta ja helma viimeistelemättä. Ei ihan millintarkkaa työtä, mutta toisaalta tämä on eka ompelukseni ysiluokan kässätuntien jälkeen ja jouduin säveltämään kaavatkin omasta päästä... Olen kysellyt täällä tyhmiä erilaisilla harmailla nikeillä, kun en ole harmaanakaan halunnut antaa itsestäni niin onnettoman avutonta kuvaa. ;) Joka kerran sain asiallista apua, kiitos kanssapalstailijoille!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
Keittiönoita
Elämäni ensimmäinen virkattu pitsiliina :D. Pitäisi varmaan opetella tekemään jonkun ohjeen mukaan, niin voisi onnistua paremmin, mutta kun selailin ohjeita, niin kaikki olivat ihan hepreaa. Toivon, että tuo liinan kellottaminen menee silittämällä.

Tommottiis tyynyliinoja on tullut painettua, repäisin ja maltoin tilata valotetun seulan viimein, saa urakoida maatuskaisia pöllöjä tyynyliinoihin ja kasseihin.

Sormikkaat joista räpsäisin kuvan jo valmistusvaiheessa

Ja helakuvioiset sukat, ksoka jussiruudut tökkii jo ja pahasti

Lapaset jollain nysvöö- kuviolla, josta piti ensin tulla ihan toisenlainen, mutta tulikin tämmöinen. Ajatus jota aioin toteuttaa, olis vaatinut huomattavasti ohuemman langan ja pienemmän tiheyden.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;25478131:
Tommottiis tyynyliinoja on tullut painettua, repäisin ja maltoin tilata valotetun seulan viimein, saa urakoida maatuskaisia pöllöjä tyynyliinoihin ja kasseihin.
Sinä tilasit seulan siis valmiina vai olet tehnyt tuon itse? Seulan osaisin näperrellä varmaan itsekin, mutta juuri, miten siihen voi tehdä muutakin kuvaa kuin lätkäistä kuivatun lehden :)
 
Sinä tilasit seulan siis valmiina vai olet tehnyt tuon itse? Seulan osaisin näperrellä varmaan itsekin, mutta juuri, miten siihen voi tehdä muutakin kuvaa kuin lätkäistä kuivatun lehden :)
Mä käytän yleensä piirtoheitinkalvoja. Kaiverran kuvan kalvolle, lätkäisen kalvon tekstiilin päälle, seulan siihen päälle ja sitten painamaan.

Mutta valotetut seulat tehdään silleen, että se kuva valotetaan suoraan siihen seulan kankaaseen valotusemulsion avulla.
Tähän tarttee jo pimiöt ja lamput ja muut, eli se on helpompi tilata asiaan perehtyneen firman tekemänä, kuin tehdä itse.

Mutta aivan ihana on aamuäreen pöllökuva kyllä :heart:
 
Mä käytän yleensä piirtoheitinkalvoja. Kaiverran kuvan kalvolle, lätkäisen kalvon tekstiilin päälle, seulan siihen päälle ja sitten painamaan.

Mutta valotetut seulat tehdään silleen, että se kuva valotetaan suoraan siihen seulan kankaaseen valotusemulsion avulla.
Tähän tarttee jo pimiöt ja lamput ja muut, eli se on helpompi tilata asiaan perehtyneen firman tekemänä, kuin tehdä itse.
Mä kyllä innostuin nyt tosta koko prosessista. Ei se lopputulos vain, vaan se projektikin... Nyt pitää kyllä kuukkeloida.
 
Mä kyllä innostuin nyt tosta koko prosessista. Ei se lopputulos vain, vaan se projektikin... Nyt pitää kyllä kuukkeloida.
Googlaa, googlaa :)

Valotetulla seulallahan pystyy tekemään vaikka minkälaista ja vaikka kuinka tarkkaa kuvaa.

Mutta noilla kalvoillakin pääsee tosi pitkälle, niissä täytyy vaan huomioida se, että ääriviivojen täytyy olla aina jostain "auki". Eli et voi kaivertaa ympyrän ääriviivoja kokonaan ympäri, koska sittenhän siitä lähtee se keskustakin...
Ja tietysti jos käytät montaa väriä, tarivtse monta kalvoa, tosin tämä on kyllä valotetussa seulassakin "ongelma".
Mutta mukavaa puuhaa tuo painokuvien tekeminen on :)
 
Mä löysinkin jo jotain :D Kaivertaminen on out, se on turhan pikkutarkkaa puuhaa mulle, mutta tietokoneistettu kalvojen printtaus ja valotus onko jotain ihan mahdollista. Nyt houkuttaa kovasti.
 
Yhteistyössä