Kärytetään salarakkaat

Tähän pitkään vuodatukseesi totean vain, että mitä sitten?

Kirjoituksesi on sikäli outo, että toisaalta ilmoitat olevasi toinen nainen ja toisaalta moitit minunlaisiani vaimoja oletetusta tyhmyydestä. Mikä ihmeen tarve sinulla on tyrkyttää ajatuksiasi vai vaivaako sinua jokin vimmainen oikeassaolemisen tarve vai jopa syyllisyys. Itseäni eivät tuollaiset naiset hetkauta puoleen eikä toiseen.

Tuosta uhosta ja jatkuvasta miesten kiertoon laittamisesta tuli vielä mieleeni se, että et kai vain ole jollain lailla tunnevammainen ja sitoutumiskammoinen, kun seurustelet varattujen miesten kanssa - pelkäät sitoutumista ja liikaa läheisyyttä. Kai maailma teikäläisiäkin tarvitsee ja halukkaita miehiä on mielin määrin. Sekin etu on vielä puolellasi, että käyt töissä ihan jopa ulkomaita myöten ja ilmeisesti tienaat senverran, ettei ukkomiesten tarvitse rahojaan sinuun tuhlata. Siitä nimittäin voi helposti jäädä kotona kiinni, koska perheissä on usein yhteinen talous, kun on yhteinen elämäkin.

PS. Suo anteeksi, mutta kyllä minua ihan ääneen naurattaa nuo sinun ""sinusta välittävä ihminen"" ja ""joku asiasta tietävä"" -ilmaisut tuossa viimeisessä kappaleessasi.

 

""Varovaisen"" kiihkeä pauhu siitä, ettei petturuudesta tulisi kertoa vaimolle antaa ymmärtää hänen itsensä olevan kauhusta jäykkänä. Hän ei halua kenenkään koskaan kertovan totuutta itselleen, koska ei halua rikkoa perheidylliään ja tunnustaa itselleen miehensä petollisuutta -siis jos näin on.

Hän haluaa elää kuvitelmissaan ja samaan aikaan pelkää helkutisti, että joku kertoo hänelle päin näköä, ettei hänen elämässään kaikki menekään niin hyvin, kuin hän haavemaailmassaan ajattelee.

Muussa tapauksessa en ymmärrä hänen tyyliään kannanotoissaan, jotka kuulostivat hätääntyneiltä parkaisuilta. ""Älkää kertoko minulle, en halua tietää totuutta!"" ja samaan aikaan peittää korvansa ja silmänsä ja istuutuu nurkaan lapsen lailla piiloon maailman pahuudelta.

""Varovaisen"" kirjoitustyyli todellakin kuulostaa epätoivoiselta ja kauhistuneelta. Yleensä mitä kiivaammin ihminen jotain peittelee, sitä enemmän hänellä on asiassa paljastettavaa tai peitettävää.

Mainittakoon vielä, että ""Ihmetys"" ei ole koskaan petturia käräyttänyt. ""Varovainen"" vain kuvitteli näin olevan, vaikken missään tähän kirjoituksissani edes viitannut. Sopii profiiliin.

Varovainen, edelleenkään et ole vastannut kysymykseen, miksi et haluaisi tietää petturuudesta. Yritä nyt edes kuvitella tilanne FAKTAKSI, että mies pettäisi, äläkä ala inkuttamaan siitä, mistä tiedetään asian olevan fakta tai mitätöimään tätä faktaa sen perusteella, kuka sen sinulle kertoo. Onnistuuko?

Ok, kuvitteellinen leikki alkaa. Tiedetään fakta: mies pettää sinua. Miksi et halua tietää siitä?

 

Huh, olipa siinä taas analyysiä toisesta ihmisestä ja jopa aivan tuntemattomasta. Ethän tosiasiassa voi tietää minusta ja elämäntilanteestani yhtään mitään.

Mikä ihmeen vimma on saada tietää miksi joku ei yksinkertaisesti halua kuulla mitään käräyttelyjä tai toisen käden tietoja. Kerro mielummin omat syysi miksi välttämättä haluaisit kertoa vaimolle, että mies oletetusti tai tosiasiassa pettää? Siis, haluaisitko ""pelastaa"" jonkun, joka ei ole pelastustasi vailla. Sekö tässä mättää, ettei nk. apusi kelpaa? Sinäkö sitten haluaisit nimenomaan rikkoa toisten perheidyllin, sellainenko perhe-elämä kirvelee mieltäsi - kateuden ja koston paikka?

Tosiasiahan on se, että ketään ei parisuhteessa väkisin pidetä. Se, joka pettää se sitten pettää ja piste. Teon seurauksista vastaavat puolisot kumpikin, ei ulkopuoliset. Jos sivusuhde on ollut merkityksellinen ja se vaikuttaa parisuhteeseen, se tulee esille ennemmin tai myöhemmin ilman käräyttelyjäkin. Merkityksettömistä kai ei huolta tarvitse isommin kantaakaan. Patologiset häntäheikit ovat sitten luku sinänsä ja luulen, ettei sellaisiin tyyppeihin järkinainen oikein lankeakaan - ja, jos lankeaa, niin hankkiutuu äkkiä eroon ennen kuin ehtii suurempaa vahinkoa syntymään.

 

Edelleenkin toistan: minä en ole koskaan käräyttänyt ketään. Olen kiinnostunut tietämään ihmisten motiiveista olla haluamatta tietää kumppaninsa petturuudesta.

En koe velvollisuudekseni vastata kysymyksiisi, koska et sitä itsekään tee. Mikä mielestäsi oikeuttaa sinut olemaan vastaamatta ja kuitenkin esittää kysymyksiä muille?

Jos kuvittelit vastanneesi: pitääkö vuodatuksesi ymmärtää siten, että annat miehellesi luvan kertapanoihin? Sehän olisi jo ihan pätevä selitys sille, ettet halua tietää.

 

Ei taida tuo käräyttäminen tehota koska silloin toimitaan kosto
periaatteella ja kierre on valmis ja miehesi/naisesi tulee
olemaan pirulainen teille sen jälkeen vaikka olisikin aviouskollinen.

- silloin jos on muu suhde miehen /naisen taholta meneillään kodin ulkopuolella ja vielä tunnetasolla sinunkin
on kyettävä vaikuttamaan samoin tunteeseen ja ikävä kyllä
välillä voi ""pitää kahta rakkautta yhtäaikaisesti""mihin se päättyy ja kuinka sen estää on bropleema sinänsä ,joskus eroon tai suhteen uudelleenarviointiin ei auta käräyttämiset
teillä on pariskuntana sen jälkeenkin työsarkaa saada suhteenne tasapainoon.

Käräytä pois vain jos sillä saavutat mutta mitä ?

yleensä aviouskollisuutta puolustavat liittoon sitoutuneet
kuinka saat uudelleen miehesi/naisesi sitotumaan aviouskollisuuteen sillä toinen /nainen käräytettyäsi hänet
siirtyy pois liitostanne ja senjälkeen jää likapyykinpesu
aviopareille.Ei särkynyttä suhdetta enää vain käräyttämisellä
paikata.

 

Miksi toistat moneen kertaan, että et ole koskaan käräyttänyt ketään? Kirjoitukseni -isi- muodosta voit lukea, etten niin ole väittänytkään, eikä minua toisaalta edes kiinnosta mitä henkilökohtaisesti olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. En ole myöskään väittänyt, etten haluaisi tietää kumppanini mahdollisesta petturuudesta - käräyttämisestä tässä kai keskustellaan ja sitä vastustan, koska käräyttäjän motiivit ovat mielestäni arveluttavat ja näyttö usein hatara - mahdollinen vahinko sitäkin suurempi.

Mitään velvollisuuksia vastata minulle sinulla ei tietenkään ole. Tässähän on kyse nettikeskustelusta, jossa naiset vaihtavat erilaisia mielipiteitä käräyttämisen puolesta ja vastaan. Hiukan kyllä ihmetyttää, että aihepiiri kiinnostaa vain naisia, koska onhan noita pettäviä vaimojakin. Miehet kuitenkin jostain syystä vähemmän käräyttelevät vaimoja näiden aviomiehille.

 

Miksi vaan ukkomiehet? Etkö aio käryttää vaimoja jotka pettää miehiään?

 

Niin siinä on kyllä riskinsä. Pitäisi kyllä olla todella varma asiasta.

 

Niin, moniko teistä käräyttämisintoisista käytännössä toimii niin kuin opettaa? Eikö tasapuolisuuden nimissä pitäisi toimia samoin sekä miesten että naisten kohdalla?

Löytyykö teiltä ""hyvyyttä ja suoraselkäisyyttä"" käräyttää omat parisuhteessa olevat ystävättärenne, jos sattuvat polulta lankeamaan?

Asenne tuntuu monilla olevan se, että kun nainen pettää, hänellä on huono ja rakkaudeton liitto, jota ei halua särkeä lasten takia. Kun taas mies pettää, hän on tyypillinen kusipää mies, joka juoksee joka naisen perässä.

No niin, rohkeasti käräyttämään kaikki petolliset rouvat ja äidit! Ja oma kaveripiiri tietysti aivan ensimmäiseksi.

Onhan se oikein, että uskollinen mies saa tietää millaisen naisen kanssa on liitossa ja kyllähän lapsetkin saavat aivan oudon käsityksen rakkaudesta, kun äiti juoksee vieraissa.

 

Kaikki? Mistä tiedät? Mulle ei ainakaan oo kukaan soittanut ja kysynyt tilastoja varten tai laittanut kyselylomaketta postitse. Jossa kysyttäs, että ""oletko pettänyt kumppaniasi"", jos et johtuuko se siitä ettei ole tullut tilaisuutta?

Mikä on se ""tilaisuus""? Mulla ei ainakaan ole ollut tarvetta. Kai sekin voidaan sitten lukea siihen, että ei ole tullut tilaisuutta...?

 

Eikö sinusta sitten välitä kukaan ja etkö usko mitään muuta kuin sen mitä omilla silmilläsi näet? Vai mikä siinä viimeisessä kappaleessa niin naurattaa? Minua ainakin itkettäisi jos kukaan ei välittäisi minusta (puhun nyt ystävien välittämisestä, en miehistä). Toki varmaankin on olemassa pahansuopia juoruämmiä, jotka huhupohjalta ""käräyttelevät"", mutta en tarkoita heitä, vaan ihmisiä, jotka tietävät ja haluavat ajatella sinun parastasi, tosin itse et näytä parastasi ajattelevan. vai onko sitten jonkun mielestä parasta se, että elää kulissisuhteessa kunhan vain ne kulissit säilyvät. mahtaa olla rankkaa sellainen näyttely vuodesta toiseen.

Kyse varatun miehen kanssa olemisesta ei kohdallani liity millään tavalla sitoutumiskammoon tai liian läheisyyden pelkäämiseen. Kyse on siitä, että mielestäni olisin itsekäs, jos vaatisin miestä odottamaan kiltisti koti-Suomessa minua kun itse työskentelen maailmalla lähes puolet vuodesta. Ei olisi reilua sekään, että antaisin toisen kuvitella yhteistä tulevaisuutta yms. kun en itsekään vielä tiedä, että mihin lopulta asetun. Kunhan se aika joskus koittaa, niin sitten on eri asia.

Tarkoitukseni ei ole moittia sinunlaisiasi vaimoja tyhmyydestä, vaan olen hämmästynyt siitä, että joku vaimo ihan aidosti haluaa toimia itseään ja kumppaniaan kohtaan tyhmästi kun ei haluaisi edes tietää, jos mies pettää. En tietenkään toivo kumppaninikaan vaimon saavan tietää meistä, mutta ihmettelen jos epäilisi, eikä haluaisi tietää. Siinä on eroa. Enkä vieläkään saanut vastausta, että miksi et haluaisi tietää? Liittyykö se lapsiin, omaisuuden jakamiseen, omaan taloudelliseen tilanteeseen, arvoasteikossa alenemiseen, välinpitämättömyyteen puolisoa ja hänen tekemisiään kohtaan vai mihin?

Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa, mieheni ei tarvitse maksaa minun kulujani, mutta en minäkään maksa hänen kulujaan, vaikka paljon enemmän tienaankin.

 

Monesta ihmisestä on paljastunut vaikka mitä! Joku voi olla vaikka ""rajatilatapaus"" esim. psykopaatti eikä toinen huomaa ja tiedä yhtään mitään. Ei halua uskoa ja huomata tai selittelee muuttunutta käytöstä jollain muulla. Tai toinen on todella niin ihmeellinen tapaus, että käyttäytyy aivan niin kuin ennenkin.

Kyllä niitä yllätyksiä on tullut tarkkasilmäisimmillekin. Miksiköhän esim. mies on itse kertonut pettäneensä? Vaikka nainen tiesi jo asiasta? Olisiko se ollut siis ok niin kauan, kun mies ei itse sitä tule kertomaan? Luulen, että nämä naiset eivät tienneet!

Mutta siis tästä tekstistäsi nyt voisi päätellä, että nainen kyllä tietää aina jos mies käy vieraissa. Jos ei tiedä mies ei ole rakas eikä läheinen.

Mutta niinhän moni muukin on sanonut ""kyllä mä tietäisin, jos..."". Ja kuinka väärässä ovat olleet....

 

""Miksiköhän esim. mies on itse kertonut pettäneensä?""

Tuosta jäi pois, että ""miksiköhän jotkut naiset ovat jättäneet miehen....""

 

Ihminen ei edes huomaa tilaisuutta pettää jos hänellä ei ole tarvetta pettää, mutta jos hänellä on tarve pettää, niin hän kyllä huomaa tilaisuudet ja järjestää niitä itse.

Mihin ""Varovainen"" katosi, minuakin kiinnostaisi hänen vastauksensa siihen, että miksi ei halua tietää, jos puoliso pettää, siis kun puhutaan varmasta tiedosta.

 

Eikö teidän suhteenne miehet/naiset perustu luottamukselle
jos olette lupautuneet uskollisuuteen ja epäilette kumppania
uskottomuudesta kysykää puolisolta suoraan onko hänellä
salarakasta miestä /tai naista olemassa.

Jos epäilette ettei näin ole niin laittakaa mies/nainen lujille
ja kertokaa että teillä on jo vihiä asiasta mutta sen jälkeen
mitä seuraa voi olla avioero tai ainakin pikällinen vihaprosessi
käynnissä suhteessanne mikäli asia pitää paikkansa .

Totuus myös koskee ja kovasti !myös lapsia!

Vaikka salarakkaita kuinka käryttäisitte niitä syntyy uusia.

Mutta kuinka saada oma suhde toimivaksi ilman että
salarakkaita tarvitaan jommankumman aloitteesta pönkittämään suhdetta.

Salarakkaat eivät pysy kuin muutaman vuoden varatuissa
suhteissa.

Mutta parit pitempään ovat useimmat lupautuneet toisilleen
elämään läpi elämäm kunnes kuolema erottaa.

Ongelma on kuinka pitää yleensä parisuhde toimivana
ilman salarakkaitakin. koska vuosien mittaan tulee pakostakin
kyllästymistä ja muutoksia meidän ihmisten toiveissa Eivät
ne ole enää samat mitä parikymppisinä toinen parisuhteessa
saattaa haluta erilaisia muutoksia elämäänsä jne.

Silloin kaikki muukin on alttiinpaa joillekin ihmisille ,kokea jännitystä vaihtelunhalua uutta seurustelusuhdetta ja rakastumisvaihetta haetaan salarakkaittenkin kautta ja seksuaalisuutta joka voi olla miinuksella ym.
Siis halu kokea toisenlaista elämää mitä parisuhde antaa
sehän on jo koettu parisuhteessa vuosien mittaan ei siinä ole mitään uutta .

Toista osapuolta miestä/naista voi hyvinkin silloinen
avioelämä tyydyttää kun taasen kumppani kaipaa muutosta
elämään ja juuri jos ei uskalleta puhua asioista ne siirtyvät
kodin ulkopulisiin suhteisiinkin nämä toiveet ikävin seurauksin.

Ja kun rakkaus voi kertakaikkiaan loppua suhteesta niin
ei mitään voida enää eikä tarvitse pelastaa kun on huomattu
ettei luonteet ja muut tavoitteet ole yhtenevät.

Sillion pitkittynyttä ratkaisua haetaan uudesta suhteesta
ennen varsinaista päätöstä lopettaa suhde siihen voi vaikuttaa myös lapset niidenkin vuoksi voi toinen osapuoli
jäädä liittoon pitkäksikin aikaa ja valita salarakkaan kumppanikseen myöhemmässä vaiheessa.

 

Minulla on tililläni kaksi syrjähyppyä, samoin miehelläni (tai kaksi jotka minä tiedän ) Ehkä se on paljon, ehkä vähän, mutta yhdessä olemme olleet reilusti yli 20 vuotta. Pitkään yhteiseloon mahtuu todella monenlaisia vaiheita. Kylmiä, kuumia, koskia ja suvantoja. Molemmat mieheni loikat, olen huomannut itse. Kun olet kumppanisi kanssa läheinen ja tunnet toisen todella hyvin, tällaiset asiat havaitsee melko helposti. Eri asia on silloin, jos kieltäytyy näkemästä merkkejä: No, ei MINUN mieheni!

Olen kysynyt asiaa suoraan mieheltäni ja hän on vastannut minulle suoraan. Minun sivupolkujani mieheni ei olisi tiennyt ja väitänkin, että naiset ovat paljon taitavampia sekä peittelemään että havaitsemaan pikkuasiat. Ensimmäisen kertani tunnustin, koska oloni oli niin hirveä, että voin ihan fyysisesti pahoin ja kyseessä oli suhde. Toista kertaa en tunnustanut, koska tiedän, kuinka paljon uskottomuus satuttaa. Tästä on kulunut aikaa jo seitsemän vuotta ja juttu oli ihan typerä vahinko. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tunnustamalla typeryytensä ei kukaan voita yhtään mitään.

Koko parisuhteemme uskottomuushistoria ajoittuu kymmenelle vuoden ajanjaksolle. Sitä ennen ja sen jälkeen olemme olleet uskollisia (ainakin minä...) Jokainen julkitulo on ollut aivan helvetinmoisen kriisin paikka. Paiskittu on mummon perintökalusto ja vihkisormukset. Kaikki on kaivettu ja puhuttu aivan pohjamutia myöten. Viimeisin epäluulojakso kesti kaikkiaan lähes neljä vuotta, koska kolmen vuoden periodiin mahtui sekä minun että mieheni uskottomuus.

Kaikki kivet on käännetty ja puhuttu hampaankolot tyhjiksi. Jokaiseen uskottomuuteen on löytynyt myös syynsä ja nekin on käyty läpi. Myös eron mahdollisuus on aina nostettu pöydälle. Kumpikaan ei ole kertaakaan halunnut erota, sillä meillä on - niin hullulta kuin se varmasti luettuna kuulostaakin - todella upea parisuhde!

Uskottomuus voi olla oire siitä, että pinnan alla on ongelmia, jotka kaipaavat selvittämistä. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen ""käräyttäjä"" saa helposti aikaan enemmän tuhoa kuin hyötyä. Ymmärrän, että aidosti hyvää tahtova ystävä kertoo puolison seikkailuista, mutta tuntemattoman soitot eivät oikein mahdu minun ajatteluuni.
Kolmas osapuoli ei voi tietää, missä mennään. Vaikka jäävuoren huippu näkyy, se ei anna mitään todellista kuvaa itse jäävuoresta.

Tällä kokemuksella voin sanoa, että en haluaisi tietää mieheni uskottomuudesta. Miksikö? Tiedän ennestään miltä se tuntuu, enkä jaksaisi enää millään käydä läpi samoja asioita, joita olemme käyneet jo aivan riittävästi. Yli 20 vuoden kokemuksella tunnen mieheni ja todennäköisesti huomaisin kyllä merkit. Mutta jos en huomaisi, niin entä sitten? Satunnainen syrjähyppy ei kyllä enää tässä vaiheessa suhdettamme kaada. Pidempi suhde voisi tietysti olla jälleen punninan paikka, mutta ei liitto kaatunut siihen viimeksikään.

Ei, emme ole yhdessä lasten takia, emme kulissien, suvun, omaisuuden tai minkään muunkaan ulkoisen tekijän takia. Molemmat olemme hyvätuloisia, molemmilla on varallisuutta ja olemme lapsettomia. Olemme yhdessä sen takia, että olemme sitoutuneet vapaasta tahdosta elämään parisuhteessa toistemme kanssa. Kaikki tekevät joskus virheitä, mutta ei elämä siihen kaadu.

Jos parisuhteessa ei ole ollut suuria vaikeuksia, uskottomuus voi tuntua maailmanlopulta. Viisi vuotta sitten mieheni kävi kuoleman portilla, ja sinä hetkenä, kun tajuaa, että toinen selviää takaisin elämään puolison uskottomuus on kuin kärpäsentahra 21 tuuman näytöllä.

Uskottomuuden kautta tai sen takia olemme varmasti molemmat oppineet hahmottamaan ihmiselämää, parisuhdetta, rehellisyyttä ja erehtyväisyyttä hieman laajemmasta kulmasta. Helppo elämä ja helpot ratkaisut eivät milloinkaan opeta ihmistä niin tehokkaasti kuin omat, raskaat virheet. Meillä tilanteeseen on vaikuttanut myös se, että kumpikin ovat petettyjä ja pettureita, toista ei voi syyttää syyttämättä itseään. Samalla molemmat myös tietävät omakohtaisesti miltä tuntuu tulla petetyksi ja toisaalta kärsiä omantunnontuskia.

Minua ei uskottomuus taatusti houkuta ja olen sen verran viisastunut, että puolivahingossa ei lipeä. Jos mieheni sattuisi kaidalta aviopolulta lankeamaan, niin minulle ei tarvitse kertoa. Käytän energiani mielummin muiden asioiden pohtimiseen.

Yhdessä asiassa olemme taatusti samaa mieltä, yhtään uskottomuuskriisiä ei meidän parisuhteeseemme enää kaivata. Jos alkaa kriisittää, niin keksitään vaihteeksi vaikka uusia!

Avioliittokaavassa ei kysytä 'rakastatko' vaan 'tahdotko'. Parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia, mutta ollakseen onnellinen, se edellyttää, että molemmat tahtovat. Huonoon suhteeseen, jossa on paha olla, ei kannata jäädä. Mutta hyvää suhdetta ei kannata rikkoa pelkän satunnaisen uskottomuuden takia.

 

Eli sinä loikkari olisit valmis valmis jatkamaan pitkää liittoasi ennemmin epärehellisyydessä ja toisen pettämisen kieltämisessä (=kun et kerran haluaisi tieää), ja kaikki vain siksi, ettet jaksaisi enää käydä sellaisia asioita miehesi kanssa läpi. Melkoista itsepetosta sanon minä!

 

Toisen elämää on kovin vaikeaa ymmärtää. Toisilla maailmankuva on myös yksipuolisempi kuin toisilla. Jos olisit elänyt yhtä monipuolisen ja rikkaan elämän kuin minä, ajattelisit ehkä samalla tavalla. Tai sitten et. Sillä ei kuitenkaan ole sinänsä mitään merkitystä. Jokainen kuitenkin luo oman subjektiivisen käsityksensä oman elämänkokemuksensa pohjalta.

Uskottomuus on vain yksi epärehellisyyden muoto, eikä se ole sen kummallisempi kuin mikään muukaan. Moni vaan näkee sen niin dramaattisena ehkä siksi, että se on kolaus itsetunnolle. Kymmenen pisteen puolisoa ei ole olemassakaan, paitsi jos katsoo maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi. Minulle riittää varsin hyvin tämä yhdeksän ja puolen pisteen puoliso. Itse taidan olla vain kahdeksan ja puolen arvoinen... Mutta helkutin hyvä kuitenkin

Muuten voisin miehelleni antaa arvosanaksi 10-, mutta kun vallitseva käsitys näyttää olevan se, että mies kuitenkin aina pettää ja sinä olet vain niin silmäänlirautettava idiootti, että et sitä tajua, niin pakko kai se on uskoa, että PETTÄÄ SE. Kyllä se näin täytyy olla kun Ellien parisuhdepalstan expertit ovat asian todenneet. Annan siis 9 ½, koska petturisika se on kuitenkin ;D

Pettäminen ei ole käynyt minun itsetunnolleni, eikä satunnaninen erehdys sitä muuksi muuta. Luulenpa, että mieheni ajattelee melko lailla samoin. Toisaalta, jos pettämiseen on selkeästi tarve tai jonkinasteinen sosiaalinen tilaus, luultavammin eroaisimme yhteisellä päätöksellä. Jos mieheni on kaksi edellistä tunnustanut, niin tuskinpa hän kieltäisi tulevaisuudessakaan. Luulenpa, että hän ottaisi asian esille aivan itse. Samoin minä, jos jostakin käsittämättömästä syystä vielä kerran haluaisin vaarantaa parisuhteeni.

Emme ole aikaisemminkaan kumpikaan käytössä kuluneet, eikä mikään ole ollut toiselta pois. Tuskin mahdollinen satunnainen hyppäys olisi minulta pois tälläkään kertaa. Toisaalta, jos joku tällaisen asian minulle kertoisi, joutuisin totuuden nimissä itsekin paljastamaan miehelleni viimeisen (seitsemän vuoden takaisen!) loikkani. Enkä halua enää niin vanhoja syntejä tunnustaa!!! Jos vaadin toiselta totuutta, niin kai se koskee sitten myös minua itseäni? Nythän mieheni joutuu elämään kanssani aivan valheellisella pohjalla ja itsekäs menettelyni vie häneltä mahdollisuudet pohtia haluaako hän jatkaa tällaisen kevytkenkäisen naikkosen matkassa! Kunpa joku käräyttäisi minut, että pääsisin tästä umpikujasta ;D

Jos joku tuntematon soittaa minulle miehestäni, pyydän laittamaan viestin sähköpostilla plus kopion miehelleni ja lupaan tutustua materiaaliin sitten, kun minulla on aikaa. Tämä on parisuhteessakin ihan puhtaasti priorisointikysymys. Elämä on lyhyt ja minulla on mieheni kanssa niin paljon muuta tekemistä, kuin pohtia uskottomuutta. Uskottomuus kuuluu prioriteettijärjestyksessäni sijalle 145. Sijalla 144. on roskiksen vienti ja 146. tennissukkien kääntäminen pesua varten.

Ei mieheni ole vannonut minulle ikuista uskollisuutta, enkä minä hänelle. Olemme vain sanoneet tahdon, hieman useammin kuin moni muu. Siiten kun emme enää tahdo, on aika lähteä eri teitä. Pitkässä suhteessa on muuten ihan hyvä tarkistaa, tahtooko toinen vielä.

Meillä on sellainen ongelma, että olemme molemmat jonkin verran julkisuudessa (= moni tuntee ja monia kiinnostavat juorut). Kumpikaan meistä ei halua antaa tuiki tuntemattomille makeiden juorujen aihetta. Onpa kertynyt kokemusta siitäkin, että omituisten juorujen kertojia riittää. Ehkäpä saavat siitä jotakin tyydytystä tylsään elämäänsä?

Paras tilanne syntyi useita vuosia sitten, kun eräällä työpaikkani puolitutulla perheenisällä oli suhde tuttaviemme tuttavan vaimoon. Jostakin syytä asia oli kääntynyt niin, että petollinen mies olikin minun puolisoni. Eräs mieheni ystävä otti asian puheeksi mieheni kanssa ja kyseli, miten tällaiseen tilanteeseen oli oikein jouduttu. Mieheni oli pudota tuolilta, ei hän edes tuntenut koko naista! Ystävä ei ensin edes uskonut, koska piti juorua niin varmana totuutena. Väärinkäsitys selvisi lopulta, kun mainittu 'susipari' erosi kumpikin tahoillaan ja päätyi keskenään naimisiin. Minua juttu huvitti alusta alkaen, koska tiesin pariskunnan salasuhteesta, mieheni sen sijaan oli tosi vihainen.

Tarkoitit kirjoituksesi provoksi ja sinulla on siihen varmasti syysi. Minusta on kuitenkin sääli, että asiat nähdään usein niin pintapuolisesti. Se, että pystyttäisiin aitoon ja mielenkiintoiseen keskusteluun johtaa aina jokseenkin näköalattomaan juupaseipäs -keskusteluun. Mutta sehän juuri on provojen tarkoitus.

Nyt on pakko poistua, palaveri kutsuu.

 

Sen verran vielä, että älkää vastatko minulle.

En jaksa käydä lukemassa näitä palstoja ja olen vielä niin pahuksen monisanainenkin. Tämä oli puhtaasti omaa elämäntarinaani ja tarkoitettu tuomaan hieman erilaista näkökulmaa tähän keskusteluun.

Eläkää säädyllisesti, mutta kuitenkin siten, että ei kuolinvuoteella tarvitse surra elämätöntä elämää!

IIK, nyt myöhästyn palaverista!!!!!

 

Vaikka itse haluaisinkin tietää mieheni mahdollisista syrjähypyistä (vaikka tiedän, että olisi helpompi elää pimennossa/itsepetoksessa), ymmärrän myös niitä jotka eivät halua tietää... Aikaisemmin itsekin ihmettelin moista ja pistin sen juuri tuon itsepetoksen piikkiin, kunnes juttelin ystäväni kanssa joka edustaa juuri tuota Varovaisen ja Loikkarin ""koulukuntaa"".

Ystäväni sanoi, ettei haluaisi tietää jos miehensä pettäisi tätä, koska se tekisi asioista/elämästä liian hankalaa. Tämähän on helppo tulkita haluksi sumuttaa itseään. Kuitenkin hän lisäsi, ettei tieto muuttaisi varsinaisesti mitään. Siitä tulisi vain paha mieli - molemmille. Hän nimittäin TIETÄÄ, että haluaa viettää miehensä kanssa loppuelämänsä, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, jolloin on täysin turhaa sekoittaa pakkaa ""triviaaleilla"" seikoilla. Tiedän, että tämä kuulostaa itsepetokselta, mutta ystäväni tuntien se ei sitä ole. Kyse on vain siitä, että he pariskuntana haluavat elää yhdessä ilman turhia hankaluuksia (joihin syrjähypyistä raportointi mm. luetaan heillä). Tuollaista asennetta on vaikea ymmärtää, saati selittää, mutta jos oikeasti muuten menee hyvin yhdessä, niin miksi tehdä tilanteesta molemmille epämiellyttävää...

Miksemme siis voisi kunnioittaa jokaisen mielipidettä siitä haluaako vaiko ei tietää kumppanin petturuudesta. Minä haluaisin tietää omassa suhteessani. Ystävien kanssa olemme jutelleet jo etukäteen, että haluaako kukin tietää jos näin käy ja erityisesti käräyttelemään en rupea ketään, mutta toisaalta en kyllä salailekaan jos jotain näen. Juoruilu on elämän suola - paitsi jos se on täysin aiheetonta. Eli mitä tahansa johtopäätöksiä ei kannata vetää ihan kaikesta... ja vielä selittää niitä eteenpäin...

 

Olet aivan oikeilla jäljillä. Sitä vain en ymmärrä enkä sulata, että miksi minun tai Loikkarin ""koulukuntaan"" kuuluvien täytyisi nyt niin hirveästi selitellä ja ymmärryttää muilla omia elämänvalintojamme. Ennemminkin ajattelisin niin, että se on joillekin naisille aivan ylitsepääsemätön asia, että jotkut parit ovat tosissaan päättäneet elää elämänsä yhdessä kaikesta siitä ympärillä olevasta sälästä huolimatta - siis se liiton kova ydin ""tahdon"" on ja pysyy. Loikkarin tekstiä lainaten ""joku pettäminen on sijalla 145. heti roskien viennin jälkeen"". Joillekin ihmisille, kuten tässäkin ketjussa voi todeta, tällainen liitto aiheuttaa aivan hirvittävän vimman vaimon tyhmyyden ja todellisuuspaon todistelusta, käräyttelyn välttämättömyydestä ja oikeutuksesta sekä ihmettelevistä kysymyksistä miksi, miksi. Kukahan se loppujen lopuksi viisas, fiksu, todellisuudentajuinen ja elämäänsä tyytyväinen puoliso on - sen voi jokainen arvioida tykönään sitten, kun kokemuksia karttuu? Pikkusieluisuutta, ahdasmielisyyttä, yhden ajatussuunnan koulukuntia ja oman elämäntavan muille tuputtamista kammoksun.

 

Huumorilla voisin tähän alkuun todeta, että eihän minulla ole mitään hätää, vaikka en omaa parastani osaa mielestäsi ajatellakaan, koska sinä tuntematon Nanna tunnut niin kovin välittävän ja tietävän mikä minulle on parasta.

Tuohon miksi kysymykseesi vastauksena viittaan alla olevaan tämän päivän kommenttiini. Kannattaa myös lukaista nimimerkki Loikkarin viestit, niissä on paljon sitä samaa mitä itsekin puolisoiden yhteiselämästä ajattelen. En välitä niitä tässä vastauksessa enää monisanaisesti selitellä.

Minua hieman ihmetyttää kirjoituksessasi esille tuleva ristiriita: olet toinen nainen, siis suhteissa naimisissa oleviin perheellisiin miehiin, mutta kirjoitat ja ilmeisesti ajattelet kuin vaimo, jopa närkästyt vaimojen puolesta! Eikö kenelläkään tavallasi matkustavalla kollegalla ole puolisoa ja lapsia - edes miehillä? Elämäntapasi huomioonottaen kysynkin, että mitä se sinua niin kovasti liikuttaa mitä vaimot miestensä pettämisestä ajattelevat? Mitä moraalisi ja oikeudentajusi sanoo sinulle, kun kellistyt toisen naisen aviomiehen ja perheenisän syleilyyn? Onko sinulla mielestäsi jakamaton oikeus kaikkeen tuohon, koska vaimot ovat niin jumalattoman tyhmiä ja sinä hyvyydessäsi et halua olla itsekäs vaatiessasi miestä odottamaan laistasi maailmanmatkaajaa. Mikä saa sinut luulemaan, että mies ylipäätään odottelisi kiltisti kotomaassa? Elätkö mahdollisesti jossain hybriksessä ja tunnet ylemmyyttä muita ihmisiä kohtaan?

 

Tiesitkö varovainen miksi halusin tietää, että mikset sinä haluaisi tietää, jos miehesi pettää? Juuri siksi, että en ole kuullut/lukenut yhdenkään naisen vastausta siihen, että miksi ei halua tietää? Ja kun itse haluaisin, ja ilman toisenlaisen ajatusmaiilman perusteluita on vaikea keksiä, että miksi? Eli nimenomaan halusin vastauksesi, jotta saisin laajemman käsitysken sellaisen naisen aivoituksista joka ei haluaisi tietää totuutta. Eli parantaakseni mainitsemaasi pikkusieluisuuttani ja ahdasmielisyyttäni Hienompi veto olisi ollut jos olisit vain sen vastauksen osannut itse kertoa, etkä olisi sinulle tuntemattoman ihmisen ystävältään kuulemaa kommenttia leuttuasi todennut tänne, että just just, näin se on.

Jotain minullekin selveni tästä selityksestä, ei siltikään vielä sitä, että millainen ihminen tosiaan haluaa olla tietämätön vain siksi, ettei elämä hankaloidu....kovinkaan korkealle en arvosta ihmistä, joka menee tälläisissa asioissa yli itseään ja kumppaniaan henksiesti pettäen vain siksi, ettei arki hankaloittuisi...no, kukin tyylillään. Minä olen itselleni rehellinen ja toivottavasti tulen olemaan sitä loppuelämäni, ettei mikään syy pakottaisi/antaisi kiusausta valehdella itselleni.

 

Etköhän kuitenkin tee omaa ajatusmaailmaasi koskevat ratkaisut omien tekojesi ja kokemustesi perusteella - et muiden. Niin minä ainakin teen, enkä tunne mitään tarvetta niitä sen kummemmin selitellä kuin muilla hyväksyttääkään. Selittelyissä kun usein on nk. astian maku.

Ymmärryksesi puute ja toisten ihmisten arvostaminen ovat taas aivan omia ongelmiasi, siinä tuskin pystyn sinua auttamaan. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kukin tyylillään. Tuosta julistamastasi rehellisyydestä ja itsellesi valehtelemattomuudesta olisin kyllä hiukan eri mieltä, kun ottaa huomioon tapasi käyttää ja kierrättää toisten naisten aviomiehiä ja samalla samastua ajatuksissasi aviovaimon rooliin ja ajatusmaailmaan. Ihan oikeasti, mikä siinä niin kiehtoo - sellainenhan on henkilökohtaisen kokemusmaailmasi ulkopuolella?

 

Minähän nimenomaan sanoin, että olen rehellinen ITSELLENI. Lisäksi olen rehellinen miehelleni tai siis sen vaimon miehelle, tai miten nyt haluatkin häntä tittelöidä. Sillä en ole itselleni enkä hänelle luvannut enkä antanut edes ymmärtää tämän enempää. Miehen vaimolle en ole väittänytkään olevani rehellinen, ventovieras ihminen.

En minä IHANNOI toisten miehiä, nyt vain on kahdesti käynyt niin, että minuun on ihastunut avrattu mies ja tunne on iollut molemminpuolinen. Yhtä hyvin minulle sopisi varattu kuin vapaa, pääasia ettei ala roikkumaan perässä, sillä kuten olen kertonut niin työni puolesta minulla ei TÄLLÄ HETKELLÄ ole enempää annettavaa, joten kenties olen sittenkin reilu miehen vaimoakin kohtaan kun en ole uhka hänen avioliitolleen. tai ainakaan minun takiani mies ei kotoaan lähde, jotta voisi olla minun vakituinen kumppanini, sillä minulle se ei näissä oloissa sovi.

Minä olen nimenomaan yrittänyt ymmärtää vaimojen näkökantaa, myös sinunlaisesesi ja syyttelet minua ymmärryksen puutteesta yms. missä sinun ymmärryksesi on muunlaisissa tilanteissa oleville? Et ole näimmä edes yrittänyt ymmärtää.

Olet väärässä, minulla todellakin on kokemusta aviovaimon roolista. 10 vuotta naimisissa, ei lapsia (miehellä ei mahdollisuutta saada lapsia), mutta avioliittoni kaatui lopulta siihen, että mieheni on matkatöissä kuten minäkin ja yhteisiä päiviä saattoi kertyä vain 1pv/kk.