Kaduttaako...

Kannattaako moisen asian suhteen yrittää tehdä väkisin jonkinlaista päätöstä juuri tässä ja nyt? Entäpä jos antaisit ajan kulua ja asian hautua itsekseen?Vielä ei ole aivan viimeinen pakko tehdä lopullista päätöstä suuntaan tai toiseen. Ja se päätös asian suhteen voi yllättäen syntyä nopeastikkin kun et liikaa stressaa asialla itseäsi ja miestäsi.

Itselläni on 2 lasta lyhyellä aikavälillä ja toiset 2 hyvin pitkillä aikaväleillä.
Ratkasevaa on ollut, että lapsi on ollut tervetullut perheeseen ja äiti ja isä ovat jaksaneet hoitaa vauvelin. Suotta vetää itsensä väsyksiin, siitä kärsii kopkom perhe.

 

En ymmärrä luokanopettajan yleistyksiä ainoan lapsen kasvattajista. Opetan psykologiaa yliopistossa, enkä menisi moista väittämään. Olen itse ainoa lapsi ja lapseni myös. Tarkoituksella. Olemme tasapainoisia ihmisiä ainokaisuudestamme huolimatta. Mieheni on monilapsisesta ongelmakodista. Hän on ainoa, joka on pärjännyt elämässään. Muilla sisaruksilla on paljon ongelmia. Tästäkään tapauksesta ei kuitenkaan voida yleistyksiä tehdä.

 

\

En ymmärrä luokanopettajan yleistyksiä ainoan lapsen kasvattajista. Opetan psykologiaa yliopistossa, enkä menisi moista väittämään. Olen itse ainoa lapsi ja lapseni myös. Tarkoituksella. Olemme tasapainoisia ihmisiä ainokaisuudestamme huolimatta. Mieheni on monilapsisesta ongelmakodista. Hän on ainoa, joka on pärjännyt elämässään. Muilla sisaruksilla on paljon ongelmia. Tästäkään tapauksesta ei kuitenkaan voida yleistyksiä tehdä.

Voin allekirjoitaa viestisi! Ainut lapsi on sellainen ja tällainen...jne. on typerää yleistämistä! Samalla tavallahan voisi yleistää, että yh-perheen lapset ovat levottomia tai monilapsisen perheen lapset joutuvat luopumaan omasta vapaa-ajastaan nuorempia sisaruksia kaitsemisen takia!

 

Kyllä sisarukset on ehdottomasti rikkaus, ainakin minun mielestäni. Itselläni on kolme siskoa ja miehellä sisaruksia kahdeksan.
Lapsia on kaiken kaikkiaan 6, minulla neljä edellisestä liitosta, miehellä yksi ja sitten vielä yksi yhteinen. Miehen esikoinen on ainut lapsi ja sen kyllä huomaa . Poika vaatii enemmän huomiota ja on itsekkäämpi kun kaikki muut lapset yhteensä. Tulee meille mielellään kun kotona ei ole kaveria, ei edes naapurustossa. Vanhimmilla lapsillani on pienet ikäerot ja vaikka vauva ja vaippa-aika oli raskasta, en kadu hetkeäkään että olen niin perä perään lapset saanut. Nyt on ihana katsoa kun isot siskot ja veikat huolehtii tästä pienimmästä ja vieläkään ei meillä ole lapsiluku täys, jos meille vaan lisää lapsia suodaan =)

 

Pakko minunkin kommenttini heittää...
Itse olin aina haaveillut viidestä lapsesta. Toisin kuitenkin elämä päätti sain kaksi lasta, v.96 ja v.02. Olisin halunnut lapset peräkkäin, mutta näin vain kävi. olen saanut nauttia kahdesta vauva-ajasta täysin rauhassa, kun toinen on ollut jo isompi. esikoinen lähti eskariin kun toinen syntyi. olimme vauvan kanssa päivät kaksin. ja nyt lapset leikkii todella hyvin yhdessä vaikka ikäeroa onkin... Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Ehkäpä en olisi jaksanutkaan viiden kanssa! :ashamed: JOS vaan voisin lapsia saada kyllä vielä kolmannen haluaisin, mutta saada ja haluta on eri asia!

minusta jokaisen täytyy kuunnella omaa :heart: :tä... tosiasia kuitenkin on, että varmasti jaksat ja pärjäät toisenkin lapsen kanssa.. Kyse on vain haluatko toisen lapsen?!?!


Aurinkoisia kesäpäiviä Sinulle ja perheellesi!!!

Ja tietty muillekin! :hug:

 

Minulla on siis kolme itselläni,mutta voisi kyllä olla yksikin vain,en osaa asiaa sillä lailla yleistää. Minusta silloin kun lapsia on yksi, on lapsen kasvattamisessa sosiaalisuuteen vanhemmilla enemmän haastetta. Ainoat lapset tulevat usein hyvin toimeen vanhempiensa ja ylipäätään aikuisten kanssa, mutta ongelmia voi tulla muiden lasten kanssa. Joko itsekkyytenä, kun ei ole tottunut jakamaan, tai sitten arkuutena. Kun ei ole esimerkiksi kotona tottunut siihen että keskeytetään (pikkulaoset kun eivät osaa siinä asiassa niin kohteliaita kuin aikuiset) niin helposti ottavat nokkiinsa ja vetäytyvät.

Itse olen hyvin pitkään ainoa lapsi, ja hyvin ujo tyttö, enkä osannut lainkaan pitää puoliani. Luulen että sisarustenkanssa otellessa tämäkin taito olis tullut .Tätä taitoa olen sitten opetellut kantapään kautta aikuisiällä.

 

4v. ja kyllä käy useinkin mielessä, uskaltaako ottaa riskin toisesta: entä jos se ei olekaan terve, entä jos ei enää päästä matkustelemaan, entä jos... Minulla on ikää jo 36v. ja miehellä 40v. Itse olen lähes ainoa lapsi, kun ikäeroa siskoon on 13v. Miehen lapsuudenperheessä on puolestaan 3 lasta.
Itse olen pitänyt siskoa tosi tärkeänä, ja haluaisin kyllä nyt -vasta nyt- omallekin lapselle sisaruksen. Mietityttää kovasti kaikki asiat, mutta silti haluaisin ottaa riskin "ehkä ne asiat vain sitten järjestyisivät". Sen sijaan mies empii, joten en tiedä, saammeko koskaan pikkukakkosta
Esikoinen nukkuu yönsä hyvin ja oli vauvana oikea enkeli, mutta tahtoa riittää nyt vaikka muille jakaa. Lapsi on myös erittäin vilkas. En ole kuitenkaan osannut pitää häntä vaativana lapsena, mutta mikään "äitiäiti" en missään tapauksessa ole, pikemminkin uraorientoitunut.
En pelkää yhtään isoa ikäeroa, sillä olen tuttavaperheissä nähnyt, ettei pienellä ikäerolla välttämättä kavereita hankita, vaan kamalat, taistelevat tappelupukarit, ja isommalla ikäerolla leikit voivat kummasti sujua.
Esikoinen leikkii mainiosti itsekseenkin, joten viihdytysjoukoissa en ole onneksi joutunut olemaan.
Kiitos ap:lle tärkeästä aloituksesta!