Kadun vauvaani

[tunteeton...]

Meillä pari vuotta lapsettomuushoitoja takana ja niiden avulla vihdoin onnistuimme tulemaan raskaaksi. Nyt meillä on 2 kk terve tyttövauva. Mikä ihme on minussa vialla kun en tunne häntä kohtaan mitään muuta kuin turhautuneisuutta ja kyllästymistä. En halua pitää häntä sylissä, syöttää en jutellla tai leikkiä.
En tunne minkäänlaista kiintymystä, rakkautta tai hoivaviettiä. Kadun että ikinä näimme niin paljon vaivaa tämän takia ja haluaisin elämäni takaisin ilman lasta.

 

[*Silakka]

Nyt jollekin koppatohtorille juttelemaan, sitä vauvaa kun ei takaisin palleihin saa.

 

[VesperV]

Toivon että tämä on tekaistu aloitus

 

[leijona76]

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä olotilalta. Ei se rakkaus kaikilla heti tule. Ottaa aikansa palautua hormonaalisesti jne.

 

["vieras"]

Anna itsellesi aikaa. Minulla oli samanlaisia tunteita ekoina kuukausina. Nyt lapsi on 1,5v ja rakastan niin pakahdun. Toisilla rakkauden tunteet ei herää heti.

 

["vieras"]

Kuulostaa jonkin asteiselta synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Tk-lekurille lähetettä pyytämään pällilääkärille, mars!

 

[Empuuu]

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä olotilalta. Ei se rakkaus kaikilla heti tule. Ottaa aikansa palautua hormonaalisesti jne.

Lapsi on jo 2kk, joten voisi olla jopa synnytyksen jälkeinen masennus.

Ap, ota puheeksi neuvolassa. :hug:

 

["niin"]

Äkkiä puhumaan neuvolaan, pääset ehkä neuvolapskologillekin ja saat apua tilanteeseen.

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta.

Ei se onni lapsesta todellakaan pamahda päälle hetkessä eikä lastaan heti rakasta - vaikkei tätä ääneen saisikaan myöntää. Omaani aloin rakastaa vähitellen pyyteettömästi 1 ikävuoden jälkeen... Vauva-aika oli niin raskasta, etten vain kyennyt rakkauteen vaikka huolta pidinkin parhaani mukaan, juttelin, leikin ja kanniskelin kirkuvaa tapausta yökaudet.

Sä selviät, kun saat apua! Pääsethän myös johonkin välillä ilman vauvaa: kauppaan tai jumppaan tunniksi-pariksi?

 

[Ken guru]

Baby blues tai raskauden jälkeinen masennus voi olla kyseessä. Kyllä ne äidin tunteet tulee jossain vaiheessa. Joku kertoi jossain että vasta kun lapsi oli 4. Ei tuo ole mitenkään tavatonta siis.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27718054]Anna itsellesi aikaa. Minulla oli samanlaisia tunteita ekoina kuukausina. Nyt lapsi on 1,5v ja rakastan niin pakahdun. Toisilla rakkauden tunteet ei herää heti.[/QUOTE]

Eli rakastan siis niin paljon, että pakahdun, piti kirjoittaa

 

["vieras"]

kannattais jutella noista tunteista neuvolassa, sulla voi olla synnytyksen jälkeinen masennus

 

[ToDieFor]

Baby blues on ihan yleinen hormoonien aiheuttama "vaiva". Hoidat nyt vauvaa niin hyvin kuin vaan pystyt ja heti seuraavassa neuvolassa kerrot tunteistasi. Tämä olotila ei johdu vauvasta, ei sinusta. Tunteesi ei ole väärin ja et mahda niille mitään, joten älä ainakaan pode syyllisyyttä asiasta. Ajan kanssa tuo helpottaa, mutta kerro toki neuvolassa niin saat apua, toivut nopeammin. Neuvolaan uskaltaa kyllä sanoa, siitä ei seuraa mitään huostaanotto uhkailuja tms. Tosi yleistä nuo tuntemukset ja ne helpottaa pian! Tsemppiä!

 

["äiree"]

No minulla ekan kanssa kesti reilu 2vuotta ennenkuin olin sinut äitiyteni kanssa. Mutta en henkisestä tilasta kertonut kenellekään. Menin lapsen kanssa päivän kerrallaan eteenpäin. Myönnän, etten aina ollut kovin häävi äiti lapselleni ja pelkään vieläkin, että onko aiheuttanut jotain ongelmia lapselleni.

 

[voih]

Kuin minun kynästä 5 v sitten. Odotin hirveästi vauvan saamista, aseti itselleni kamalat paineet, kaikki negatiiviset mielikuvat oli kiellettyjä. En rakastanut vauvaani, kun hän syntyi, toivuin synnytyksestä hitaasti ja imetys ei käynnistynyt. Hoidin toki vauvaani tunnollisesti, mutta tunsin lähinnä ahdistusta. Kun lopulta hyväksyin, että negatiivisetkin tunteet kuuluu äitiyteen, eikä tartte olla mikään supervanhempi, aloinkin rakastua vauvaani. Kuopuksen syntyessä pelkäsin samaa, mutta rakkaus syttyikin ihan eri tavalla. Rakkaita ovat nykyisin molemmat<3
Äitiys on ISO muutos, vastuu ja huoli ovat järkyttäviä ja se ahdistaa alkuun. Puhu ystäville tai äidillesi, monella voi olla samansuuntaisia kokemuksia!

 

[ap tunteeton]

En uskalla puhua neuvolassa tuneteistani, kun pelkään joutuvani mustalle listalle ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.
Ensimmäiset päivät sairaalassa olin aivan haltioissani lapsesta, mutta kun pari viikkoa kului alkoi tulemaan koliikkia yms. en ole tuntenut kuin turhautumista ja henkistä väsymystä.

Tuntuu että alusta asti kaikki meni pieleen: raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, työlästä ja uuuvuttavaa, raskausaika oli stressaavaa myrkytyksen ja kalkkeutuneen eteisistukan vuoksi, synnytys oli vaikea, viisi päivää osastolla käynnistystä ja kuudentena päivänä imukupilla ilman mitään toimivaa puudutusta ulos. Nyt vauva-aikana on astetta pahempaa koliikkia, refluksia jonka vuoksi viisi yötä lasteosastolla, maitoallergiaa yms.yms. Eikö joku vaan voisi joskus mennä niin kuin pitäisi...

 

[BettyBoop]

Masennus, hormonimuutoksista johtuva kenties? Juttele edes jollekin ja pyydä tarkkailemaan vointiasi jos et heti ensimmäisenä uskalla ulkopuolisille puhua. Toki kannattaisi pyytää lähetettä, että saisit kuulla että tuokin voi olla ihan normaalia.

Äidiksi tuleminen ihan ensimmäistä kertaa on todella iso asia oikeasti meille kaikille. En minäkään siitä ihan helpolla päässyt, otti paljon mutta antoikin. :hug:

 

[Ken guru]

En uskalla puhua neuvolassa tuneteistani, kun pelkään joutuvani mustalle listalle ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.
Ensimmäiset päivät sairaalassa olin aivan haltioissani lapsesta, mutta kun pari viikkoa kului alkoi tulemaan koliikkia yms. en ole tuntenut kuin turhautumista ja henkistä väsymystä.

Tuntuu että alusta asti kaikki meni pieleen: raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, työlästä ja uuuvuttavaa, raskausaika oli stressaavaa myrkytyksen ja kalkkeutuneen eteisistukan vuoksi, synnytys oli vaikea, viisi päivää osastolla käynnistystä ja kuudentena päivänä imukupilla ilman mitään toimivaa puudutusta ulos. Nyt vauva-aikana on astetta pahempaa koliikkia, refluksia jonka vuoksi viisi yötä lasteosastolla, maitoallergiaa yms.yms. Eikö joku vaan voisi joskus mennä niin kuin pitäisi...

Hurjan raskastahan tuo on! Kenelle tahansa.

 

[leijona76]

En uskalla puhua neuvolassa tuneteistani, kun pelkään joutuvani mustalle listalle ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.
Ensimmäiset päivät sairaalassa olin aivan haltioissani lapsesta, mutta kun pari viikkoa kului alkoi tulemaan koliikkia yms. en ole tuntenut kuin turhautumista ja henkistä väsymystä.

Tuntuu että alusta asti kaikki meni pieleen: raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, työlästä ja uuuvuttavaa, raskausaika oli stressaavaa myrkytyksen ja kalkkeutuneen eteisistukan vuoksi, synnytys oli vaikea, viisi päivää osastolla käynnistystä ja kuudentena päivänä imukupilla ilman mitään toimivaa puudutusta ulos. Nyt vauva-aikana on astetta pahempaa koliikkia, refluksia jonka vuoksi viisi yötä lasteosastolla, maitoallergiaa yms.yms. Eikö joku vaan voisi joskus mennä niin kuin pitäisi...

Elä hyvä ihminen pidä sisälläs kun apua on saatavilla. Ei se neukka psykologi oo mikää hirviö etkä sä joudu mihkää listalle. Se ei oo mitenkää harvinaistakaan että on synnytyksen jälkeen masennusta/muita vaikeita ajatuksia. Näin miten hyvää se teki siskolle käydä puhumassa eikä heillä ketään kyylänny. Äiti vaan meni parempaan suuntaan.
Ja vaikka vauvaa rakastaisi niin silti voi olla katumustunteita yms. Kuten itselläni oli alussa. Katumusta, pelkoa jne. Niitä uunituoreen äidin tunteita ja ajatuksia. Yhtäksikki, älä jää itseesi miettimään asioita.

 

["vieras"]

Itselläni oli samat fiilikset lapseni syntymän jälkeen, vaikka en kertonut kenellekään. Osaksi syynä oli epäilemättä hormonit, osaltaan elämäntilanne, sopeutumisvaikeudet suureen muutokseen sekä luonteeni, joka on hitaasti syttyvä.

Nyt hän on 2 vuotta ja rakastan häntä kyllä.

Kokonaistilanne vaikuttaa.

 

["vieras"]

Kuin minun kynästä 5 v sitten. Odotin hirveästi vauvan saamista, aseti itselleni kamalat paineet, kaikki negatiiviset mielikuvat oli kiellettyjä. En rakastanut vauvaani, kun hän syntyi, toivuin synnytyksestä hitaasti ja imetys ei käynnistynyt. Hoidin toki vauvaani tunnollisesti, mutta tunsin lähinnä ahdistusta. Kun lopulta hyväksyin, että negatiivisetkin tunteet kuuluu äitiyteen, eikä tartte olla mikään supervanhempi, aloinkin rakastua vauvaani. Kuopuksen syntyessä pelkäsin samaa, mutta rakkaus syttyikin ihan eri tavalla. Rakkaita ovat nykyisin molemmat<3
Äitiys on ISO muutos, vastuu ja huoli ovat järkyttäviä ja se ahdistaa alkuun. Puhu ystäville tai äidillesi, monella voi olla samansuuntaisia kokemuksia!

Totta joka sana.

 

["vieras"]

En uskalla puhua neuvolassa tuneteistani, kun pelkään joutuvani mustalle listalle ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.
Ensimmäiset päivät sairaalassa olin aivan haltioissani lapsesta, mutta kun pari viikkoa kului alkoi tulemaan koliikkia yms. en ole tuntenut kuin turhautumista ja henkistä väsymystä.

Tuntuu että alusta asti kaikki meni pieleen: raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, työlästä ja uuuvuttavaa, raskausaika oli stressaavaa myrkytyksen ja kalkkeutuneen eteisistukan vuoksi, synnytys oli vaikea, viisi päivää osastolla käynnistystä ja kuudentena päivänä imukupilla ilman mitään toimivaa puudutusta ulos. Nyt vauva-aikana on astetta pahempaa koliikkia, refluksia jonka vuoksi viisi yötä lasteosastolla, maitoallergiaa yms.yms. Eikö joku vaan voisi joskus mennä niin kuin pitäisi...

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Minullakin oli raskaaksi tuleminen vaikeaa, raskausaikana sain raskausmyrkytyksen, synnytystä käynnisteltiin 11 päivää, synnytys oli vaikea ja lopulta vauva otettiin imukupilla pois. Myös meidän lapsella oli vauvana terveydellisiä ongelmia, jotka rasittivat ja huolestuttivat paljon. Meillä on siis paljon yhteistä.

Rakkautta en tuntenut ensimmäisinä kuukausina. Hoidin vauvaa pikemminkin velvollisuudentunnosta. Yksi puolituttu toivotteli nähdessämme onnea ja sanoi, että nauti nyt tästä vauva-ajasta, kun se on niin lyhyt. Hyvää hän tarkoitti ja minä kiitin, mutta mielessäni romahdin. En nimittäin nauttinut yhtään ja koin rakaudettomuudestani syyllisyyttä. Kenellekään en tunteistani kertonut.

Vähitellen rakkaudentunteita alkoi kuitenkin tulla. Ja nyt rakastan lastani ihan äärettömän paljon, enemmän kuin mitään muuta. Uskon, että sinullakin käy näin. Voimia raskaaseen vauva-arkeen. Kaikki järjestyy kyllä.

 

[dr]

En uskalla puhua neuvolassa tuneteistani, kun pelkään joutuvani mustalle listalle ja johan alkaa tätejä ravaamaan meillä kotona.
Ensimmäiset päivät sairaalassa olin aivan haltioissani lapsesta, mutta kun pari viikkoa kului alkoi tulemaan koliikkia yms. en ole tuntenut kuin turhautumista ja henkistä väsymystä.

Tuntuu että alusta asti kaikki meni pieleen: raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, työlästä ja uuuvuttavaa, raskausaika oli stressaavaa myrkytyksen ja kalkkeutuneen eteisistukan vuoksi, synnytys oli vaikea, viisi päivää osastolla käynnistystä ja kuudentena päivänä imukupilla ilman mitään toimivaa puudutusta ulos. Nyt vauva-aikana on astetta pahempaa koliikkia, refluksia jonka vuoksi viisi yötä lasteosastolla, maitoallergiaa yms.yms. Eikö joku vaan voisi joskus mennä niin kuin pitäisi...

Tähän on pakko sanoa, että siihen usein on syy miksi ei tule raskaaksi. Monissa tietämissäni tapauksissa missä väkisin yritetään vauvaa kera hoitojen, on tuloksena lapsi jolla ongelmia ja äiti joka ei tunnu istuvan hommaansa. Miksi sitä luontoa ei voi uskoa edes joskus? Ja ennen kaikkea, miksi siitä ei saa puhua??

 

["vieras"]

Tähän on pakko sanoa, että siihen usein on syy miksi ei tule raskaaksi. Monissa tietämissäni tapauksissa missä väkisin yritetään vauvaa kera hoitojen, on tuloksena lapsi jolla ongelmia ja äiti joka ei tunnu istuvan hommaansa. Miksi sitä luontoa ei voi uskoa edes joskus? Ja ennen kaikkea, miksi siitä ei saa puhua??

Mieti sitä seuraavan kerran, kun menet lääkäriin tai otat lääkettä. Eikö luonnossakin tarpeeksi sairaat kuole, ei eläimetkään lääkitse itseään antibiooteilla jne. Kuka määrää, missä asiassa pitäsi "kuunnella luontoa" ja missä asiassa ei?

 

[oikea luontoäiti...]

Tähän on pakko sanoa, että siihen usein on syy miksi ei tule raskaaksi. Monissa tietämissäni tapauksissa missä väkisin yritetään vauvaa kera hoitojen, on tuloksena lapsi jolla ongelmia ja äiti joka ei tunnu istuvan hommaansa. Miksi sitä luontoa ei voi uskoa edes joskus? Ja ennen kaikkea, miksi siitä ei saa puhua??

Voi hyvä luoja! Monissa tietämissäni tapauksissa missä luonto on hoitanut helposti lapsen vanhemille, on lapsi vaikeasti vammainen tai vanhemmat alkoholisteja/narkkareita. Mitenkäs se luonto nyt sitten niin on toiminut että alkoholisti äiti tulee raskaaksi yhdenyön sekoilusta....

 

[Ken guru]

Tähän on pakko sanoa, että siihen usein on syy miksi ei tule raskaaksi. Monissa tietämissäni tapauksissa missä väkisin yritetään vauvaa kera hoitojen, on tuloksena lapsi jolla ongelmia ja äiti joka ei tunnu istuvan hommaansa. Miksi sitä luontoa ei voi uskoa edes joskus? Ja ennen kaikkea, miksi siitä ei saa puhua??

Tähän on pakko sanoa, että tuon kirjoittaja on harvinaisen tyhmä. Outoa että aikuisena joku voi olla vielä tuolla tasolla.