Kohtaloni...

["RIIKKA"]

Tapasin mieheni -05. hullaantuminen loppui -06. Mietittiin eroa, mutta asuttiin yhdessä koska se oli helppoa eikä kummallakaan kiire minnekään. Mies rakasti. -08 huomasin olevani raskaana. Ajateltiin lapsen muuttavan kaiken parempaan, lähentävän. Odotusaika oli onnellista. Lapsi syntyi -09. Sairastuin masennukseen, kävin terapiassa, selvisin. Mietittiin eroa. Olin kärsinyt haluttomuudesta 2-vuotta. Nyt lapsi melki 3v. Takana taivalta miehen kanssa 6-7 vuotta. Ollaan käyty pariterapiassa. Kävin lääkärillä. Tutkittiin kilpparit ja hormoniarvot. Kaikki ok. Pusuttelen ja hellin lasta. Miestäni en koskaan. Inhottaa kun hän tulee lähelle, koskettaa. Lapsen syntymän jälkeen seksiä ollut 3 kertaa. Viimeiseen vuoteen ei kertaakaan. En koske itseeni. En ole koskaan koskenut. Oma vartalo ällöttää. Minulla ei ole minkäänlaista libidoa. Joskus oli, mutta moneen vuoteen ei ole ollut.
Mikä minussa on vikana. Syyllisyys on kamala, mutta en pysty pakottaa itseäni mihinkään. Ajatuskin itkettää. Mitä minulle on käynyt? Onko vika suhteessamme. En tunne rakkautta, kiintymystä kylläkin. En päästä miestä lähelle. Tuntuu kurjalle kun hän on kotona ja yrittää olla vierellä. Silti kaipaan häntä arkeemme josta hän on paljon poissa.
Minulle suositeltiin seksuaaliterapiaa. Onko vika siis minussa? Tilanne on kamala. En jaksa enää taistella asian kanssa, eikä mieheni jaksa odottaa. Syyllisyys on valtava, joka päivä haluan vain erota, enkä sittenkään erota, vaikka tunteet ovat kaikki kuolleet. haluan vain olla yksin. Lapseni kanssa. Piiloutua jonnekin, missä saan olla rauhassa ilman mitään selittelyitä miksi olen tälläinen ja miksi en pysty olemaan normaali.

Nyt takana 5-vuotta haluttomuutta, inhoa. Olen 26-vuotias. Kuuluuko asioiden olla näin? Onko tämä kohtaloni?

 

["sensei"]

Olet sitoutunut vähän liian varhaisessa vaiheessa, liian nuorena väärään mieheen, Et ehkä ole saanut kokemuksia muunlaisesta elämästä esim. omien siipien kokeilemisesta vaan olet turvautunut helpompaan ratkaisuun...joka sitten on osoittautunut mahdottomaksi. Eroaminen edes vähäksi aikaa voisi katkaista teiltä tuon kierteen ennen kuin kamelin selkä kokonaan katkeaa. Stressaantuneelta vaikutat, tekstisi sisällön perusteella. Kuinka pitkälle ajattelitte jatkaa? Niin pitkällekö että te molemmat sairastutte pahemman kerran ja lapsenne jää sen kaiken jalkoihin. Olkaa aikuisia muutenkin kuin ikänne puolesta ja tehkää ratkaisu joka alkuun saattaa vähän koskeakin sillä hetken kuluttua te molemmat huomaatte että on tullut aika jolloin saa vihdoinkin hengittää vähän vapaammin. Ottakaa eronne ajaksi kuitenkin yhteiset terapiakäynnit ja miettikää siellä, yhdessä miten tähän on tultu.

 

[1+1=3]

no multa et saa empatiaa! mä kärsin miehen haluttomuudesta ja tiedän mitä miehesi kokee tältä osin. Mutta sua en ymmärrä! olet ilkeä,anna kun arvaan et edes puhu miehesi kanssa tuosta seksuaali ongelmasta,eikö niin? annat hänen vaan kärsiä.

minun mielestä vika on sinussa, mitä olet tehnyt asialle? sä voit itse muuttaa omia ajatuksia. mikä siinä miehessä sitten on vikana jos ei kelpaa sulle kerran läheisyys tms?

 

["vieras"]

no multa et saa empatiaa! mä kärsin miehen haluttomuudesta ja tiedän mitä miehesi kokee tältä osin. Mutta sua en ymmärrä! olet ilkeä,anna kun arvaan et edes puhu miehesi kanssa tuosta seksuaali ongelmasta,eikö niin? annat hänen vaan kärsiä.

minun mielestä vika on sinussa, mitä olet tehnyt asialle? sä voit itse muuttaa omia ajatuksia. mikä siinä miehessä sitten on vikana jos ei kelpaa sulle kerran läheisyys tms?

Et ole tosissasi.

 

[Orion-]

Uskon että se seksuaaliterapia vois tehä hyvää! Terapia ylipäätään. Suurin ongelma sulla kuulostaa olevan nyt ihan itsesi kans, ja sitä sä et pääse pakoon eroamalla miehestä. Se voi kyllä antaa potkua, mut ei silti ole ratkaisu.

 

["Jep"]

Kyllä seksuaaliterapia vois tehdä iahn terää, sinuna menisin. Eikä se tarkoita että vika on jotenkin "sinussa", kuulostaa aika masentuneelta puheelta. Tavallaan sika on aina meissä itsessämme, kaikkea voi oppia katsomaan toisin.Todellisuudessa kuitenkinn suhteessa on kaksi, eikä kumpikaan voi kontrolloida itseään tai toista täydellisesti, joten yhteensovittamista on.

Tärkeintä on avoimuus ja terapia. Onnea matkaan, edessä valoisammat ajat!

 

["vieras"]

Seksuaaliterapia on minusta täysin hyödytöntä, jos suhde ei ole kunnossa. Ei kukaan voi hoidattaa itseään haluamaan miestä, jonka kanssa ei suju muuten. Se on vain väkivaltaa itseään kohtaan ikään kuin sinussa olisi muka jotakin vikaa, vaikka ei sinun kuulukaan haluta miestäsi.

 

["RIIKKA"]

[QUOTE="sensei";24972025]Olet sitoutunut vähän liian varhaisessa vaiheessa, liian nuorena väärään mieheen, Et ehkä ole saanut kokemuksia muunlaisesta elämästä esim. omien siipien kokeilemisesta vaan olet turvautunut helpompaan ratkaisuun...joka sitten on osoittautunut mahdottomaksi. Eroaminen edes vähäksi aikaa voisi katkaista teiltä tuon kierteen ennen kuin kamelin selkä kokonaan katkeaa. Stressaantuneelta vaikutat, tekstisi sisällön perusteella. Kuinka pitkälle ajattelitte jatkaa? Niin pitkällekö että te molemmat sairastutte pahemman kerran ja lapsenne jää sen kaiken jalkoihin. Olkaa aikuisia muutenkin kuin ikänne puolesta ja tehkää ratkaisu joka alkuun saattaa vähän koskeakin sillä hetken kuluttua te molemmat huomaatte että on tullut aika jolloin saa vihdoinkin hengittää vähän vapaammin. Ottakaa eronne ajaksi kuitenkin yhteiset terapiakäynnit ja miettikää siellä, yhdessä miten tähän on tultu.[/QUOTE]

Sinäpä sen sanoit. Asian jota olen salaa miettinyt. Kaikki on tapahtunut elämässäni liian nopeasti ja liian nuorena, liian nuorena minulle. Välillä tuntuu kuin katselisin omaa elämääni vierestä, enkä edes eläisi sitä. Lapsen saatuani en tiennyt kuka hän on, mitä hän teki elämässäni, vaikka kaiken piti olla silloin hyvin. Lapsen myötä meistä piti tulla perhe, mutta me erkanimme. Kotona on nyt kolme ihmistä. Onneton äiti, onneton isä ja maailman rakkain lapsi. haaveilen välillä elämästä yksin, ilman miestäni. Miten kaikki olisi helpompaa, mutta olisiko kuitenkaan? Kärsin univaikeuksista. Stressiä? KYLLÄ. Valvon öisin. Iltaisin nukahtaminen vie aikaa 40min-1,5tuntia..sama toistuu jos herään. Olen kokoajan onneton ja mietin taukoamatta elämää. En tiedä mitä sen tulisi olla. Sen tiedän, että joskus olen ollut onnellisempi. Silti mietin, olenko lopun elämääni sitten yksin. En halua ketään. Minua ei kiinnosta muut miehet, mutta ei omakaan. En tunne mitään intohimoa keneenkään. Ajatus erosta saa minut itkemään, mutta odotan joka päivä silti, sitä helpottavaa ja kaiken pahan vievää lausetta mieheni suusta: erotaan. Miksi itse en pysty siihen? Miksi joka ilta mietin, ettei missään ole mitään järkeä ja joka aamu päätän vielä yrittää, mutta mikään ei muutu.

Olen niin poikki ja loppu. Mies on myös. Joku joskus sanoi, että kyllä sen sitten tietää kun on tullut suhteen päähän ja pitää luovuttaa. No, minä en tiedä.
Miksi sitten erota kun asiat ovat ihan hyvin näin, en kaipaa muuta. Sitä kylläkin, että pääsen tästä syyllisyydestä irti, mutta en muuta. Miehellä kaikki on kurjempaa, mutta ei halua erota, rakastaa minua. Minä en häntä. Onko minun todella mentävä, että tämä asia ratkeaa? Eikö mitään muuta keinoa ole? Voiko vika kuitenkin olla vain minussa ja uusi terapiajakso selvittää kaikki, vai onko paras terapia eroaminen? Miksi kaikki on niin vaikeaa.

Mitä on olla onnelline, minä en enää muista. Tai ehkä olen sitä nyt, mutta en tunnista tunnetta.

 

[Viehko Bertta]

no multa et saa empatiaa! mä kärsin miehen haluttomuudesta ja tiedän mitä miehesi kokee tältä osin. Mutta sua en ymmärrä! olet ilkeä,anna kun arvaan et edes puhu miehesi kanssa tuosta seksuaali ongelmasta,eikö niin? annat hänen vaan kärsiä.

minun mielestä vika on sinussa, mitä olet tehnyt asialle? sä voit itse muuttaa omia ajatuksia. mikä siinä miehessä sitten on vikana jos ei kelpaa sulle kerran läheisyys tms?

1+1=3: Meinasin kirjoittaa sulle kannustavan ja empaattisen kirjoituksen omaan aloitukseesi. Nyt kuitenkin teet tarkoituksella tämän aloittajan mielen entistä kurjemmaksi?! Ei haluttomuus ole aina omasta tahdosta kiinni. Haluttomuus on oikea ongelma, jolle voi olla hyvin vaikea tehdä mitään.

Toivon, että ap. löytää esim. oikeanlaista keskusteluapua selvittääkseen tilannettaan. Tunnut haluavan tosissasi jatkaa puolisosi kanssa, ja että rakastat häntä. Haluttomuutesi vain tuo erityisen haasteen suhteeseenne. Kannustan rohkaistumaan, ja hakemaan ulkopuolista apua. Jos paikkakunnalla ei ole mahdollisuutta varsinaiseen seksuaaliterapiaan, olisiko mielenterveystoimiston tai terveyskeskuksen psykologista apua? Asioiden käsittely ulkopuolisen kanssa voisi avata uusia näkökulmia tilanteeseen. Pariterapiakin voisi olla hyödyllistä. Saisitte ulkopuolisen turvin kertoa toisillenne, miltä teistä todella tuntuu. Toivon suhteellenne valoisaa tulevaisuutta :heart:

 

["RIIKKA"]

no multa et saa empatiaa! mä kärsin miehen haluttomuudesta ja tiedän mitä miehesi kokee tältä osin. Mutta sua en ymmärrä! olet ilkeä,anna kun arvaan et edes puhu miehesi kanssa tuosta seksuaali ongelmasta,eikö niin? annat hänen vaan kärsiä.

minun mielestä vika on sinussa, mitä olet tehnyt asialle? sä voit itse muuttaa omia ajatuksia. mikä siinä miehessä sitten on vikana jos ei kelpaa sulle kerran läheisyys tms?

Niin. En minä empatiaa odotakaan keneltäkään joka ei ole koskaan kärsinyt seksuaalisesta haluttomuudesta. En minäkään osaa asettua toisten ihmisten asemaan jos he sairastavat jotain ja tietää miltä se tuntuu kun en ole kokenut. Ja kyllä me puhumme. Olemme siellä terapiassakin käyneet puhumassa. Minä varasin ajankin ihan itse. Olen myös käynyt siellä yksityisellä lääkärillä, niissä testeissäkin. Olen itkun kanssa yrittänyt antaa miehen koskea. Olo oli lähinnä hyväksikäytetty ja likainen. Olen sanonut miehelle, että lähtee. Minulla ei ole antaa sitä mitä hän tarvitsee. Silti on aina jäänyt. Ja tottakai tiedän, että vika on minussa. Ilman minun vikaani, mitään ongelmaa ei olisi. Ilman syöpää, ei olisi surevia läheisiä. Niinhän se menee.
Olen yrittänyt muuttaa ajatuksiani. Ajatella uutta alkua. Mikään ei silti auta.

 

["RIIKKA"]

Lämmin kiitos kaikille teille ihanille. <3
Ehkä kokeilen kuitenkin vielä sitä seksuaaliterapiaa, koska se on ainoa mitä emme vielä ole haluttomuuteni parantamiseksi kokeilleet. En halua rikkoa perhettämme. haluan haluta miestäni, mutta en tiedä miten kalliin hinnan olemme valmiit asian korjaamiseksi maksamaan ja korjaantuuko mikään kuitenkaan koskaan. Kaiken olen kuitenkin valmis antamaan ja kaiken yrittämään. Toivon, että emme polta toisiamme loppuun ennenkuin uskallamme luovuttaa.

Olette ihania. <3 Kiitos!

 

["Jep"]

[QUOTE="RIIKKA";24972116] Ja tottakai tiedän, että vika on minussa. Ilman minun vikaani, mitään ongelmaa ei olisi. Ilman syöpää, ei olisi surevia läheisiä. Niinhän se menee.
Olen yrittänyt muuttaa ajatuksiani. Ajatella uutta alkua. Mikään ei silti auta.[/QUOTE]

ei vika ole sinussa sen enempää kuin maailmassakaan, mutta itseäsi voit muuttaa. On ihan selvää että sinulla on aika syviä pulmia itsetunnon, mahdollisesti masennuksen kanssa. Ne eivät ole mikään hävettävä vika, vaan pulmakohtia joiden selvittäminen tekee sinusta eheämmän kuin monen kanssaihmisesi.

 

["RIIKKA"]

Sen kuitenkin lupaan itselleni, että jos seksuaaliterapia ei auta ja aiheuttaa vain enemmän kärsimystä elämäämme, olen valmis vihdoin antamaan periksi. Niinkuin joku sanoi, silloin tiedän onko vika minun seksuaalisuudessani vai mädässä suhteessa. Mutta sen oven taakse minun on vielä kurkistettava, että tiedän tehneeni varmasti kaikkeni. Toivon löytäväni onnen vielä, mieheni löytävänsä omansa. On se sitten yhteinen onni tai erillinen, sen tiedämme vasta joskus...

 

["juupajuu"]

KAPPELEENJAKO ois ollut paikallan näinkin pitkäs TARINASSA .
En jaksa lukea tökköö pitkää tekstii jossa ei mitään kappaleenjakoa

 

[Viehko Bertta]

RIIKKA, sinulla on ihana asenne! Et ole valmis luovuttamaan, vaan pyrit aktiivisesti hakemaan apua. Toivon koko sydämestäni, että saavutatte puolisosi kanssa yhteisen onnen. Jos tämä ei kuitenkaan yrityksestä huolimatta ole mahdollista, toivotan teille molemmille tyydyttävämpää elämää jatkossa :heart:

 

["tepa"]

[QUOTE="juupajuu";24972152]Miten saitte ap.n kirjoituksesta selvää tai jaksoitte lukea? KAPPELEENJAKO ois ollut paikallan näinkin pitkäs TARINASSA .
En jaksa lukea tökköö pitkää tekstii jossa ei mitään kappaleenjakoa[/QUOTE]

Meillä muilla oli empatikyky tallella emmekä jaksaneet kaivaa äidinkielenkäsikirjaa esiin ja alkaa vinkumaan pilkkusäännöistä koska oma elämä on muuten niin kakkaa jos ei pääse toisia tallomaan Kerrotko vielä monta yhdyssanaa kusin kiitos ?


Ap:lle semmoinen vastaus että terapiaan kannattaa mennä. En ymmärrä tätä suomalaista mentaliteettia vieroksua terapiaa, ja ihmisissä ylipäätään sitä että pelätään katsoa peiliin. Kyllä, sinussa on vikaa. Kyllä minussa on vikaa, meissä kaikissa on ! Ei kukaan ole täydellinen, eikä terapian tarkoitus oli osoitella vikoja vaan saattaa ne tietoisuuteen ja voittaa. Terapia on hyvä juttu.