Kaason lastenvahtiongelmat vaarana pilata häät.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vakkari harmailee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vakkari harmailee

Vieras
Olen suunnittelemassa ystäväni häitä ja hänellä on yhtenä kaasona nainen joka ottaa lapsensa mukaan joka paikkaan.
Kaikki palaverit häihin liittyen ovat menneet läskiksi jos lapset ovat olleet paikalla koska vaativat huomiota koko ajan. Lisäksi tämä nainen on pyytänyt minulta minun töissä olevaa työpaikkaa, mutta työhaastatteluun oli raahaamassa lapsia tai että minä olisin mennyt hänen luokseen haastattelemaan...
Isä lapsilla on, mutta tuntuu ettei koskaan tee muuta kuin makaa sohvalla tai ei muuten vain ole kotona. Nainen tekee perheessä kaiken!
Nyt tämä nainen suunnitelee juontavansa häät ja me näemme morsiammen kanssa vain kauhukuvia kuinka lapset ovat lavalla mukana. Pyysimme ettei ottaisi lapsia mukaan tai hommaisi lapsenvahdin häihin. Ei kuulemma käy, ei ala maksamaan hoitamisesta ja lapsille on jo luvattu että pääsevät häihin joten odottavat niitä kovasti.
Mitä siis tehdä?
 
Jos morsian suunnittelisi omat häänsä ja sinä juontaisit ne. Jos kaveri joutuu jo kotona tekemään kaiken miksi vaivata häntä häiden suhteen.

Parhaalla ystävälläni oli häitteni aikaan n. 2 vuotiaat kaksoset ja 3 isoveli. Ei tullut mieleenkään valjastaa häntä häiden järjestelyihin. Hommat hoidettiin yhdessä sulhasen ja vanhempieni & veljeni kanssa.
 
No itse irtisanoisin tuollaisen kaason. ;)

Onko polttarit suunniteltu? Ensi kerralla kun kaaso raahaa tapaamiseen muksunsa mukaan, ala kovaan ääneen miettiä kortsujen myymistä.
 
Morsiamen kuuluu maksaa kaasolle se lapsenvahti (joka voi tulla häihinkin mukaan), koska on pyytänyt kaason ilmaistyövoimakseen. Onpa moukkamainen morsian, jos ei tarjonnut automaattisesti maksettua lapsenvahtia kaasolleen.
 
Ensinnäkin, miksi morsian on pyytänyt kaasokseen tuon naisen, kehtaakin rasittaa toista vaikka tiedätte kuinka rankkaa hänellä jo muutenkin.
Ja toiseksi, jos hääpari ei ole kieltänyt lapsia tulemasta häihin niin onhan se aika outoa jos juuri kaason lapset kielletään.
Ja en minäkään alkaisi lapsenvahtia palkkaamaan siksi että en sasi viedä lapsia häihin,mielummin sitten palkkaan hoitajan ja menen miehen kanssa kahden viettämään muualle omaa hauskaa kuin jonnekin häihin
 
[QUOTE="vieras";23365502]Jos morsian suunnittelisi omat häänsä ja sinä juontaisit ne. Jos kaveri joutuu jo kotona tekemään kaiken miksi vaivata häntä häiden suhteen.

Parhaalla ystävälläni oli häitteni aikaan n. 2 vuotiaat kaksoset ja 3 isoveli. Ei tullut mieleenkään valjastaa häntä häiden järjestelyihin. Hommat hoidettiin yhdessä sulhasen ja vanhempieni & veljeni kanssa.[/QUOTE]

Niin tässä on ollut suunnitelmissa tehdä, tämä kaaso itse halusi näin ja itse ehdotti.
 
No sanotte tälle naiselle suoraan, että mikäli hän juontaa häät, lapset EIVÄT voi olla lavalla mukana. Ja että polttareihin eivät ole lapset tervetulleita. Ja että palavereihinkin olisi kiva jos osallistuisi ilman lapsia.

Harva asia on yhtä ärsyttävää kuin äidit, jotka todellakin raahaavat ne lapsensa mukaan joka ikiseen paikkaan.

t. kahden äiti
 
[QUOTE="eee";23365517]No itse irtisanoisin tuollaisen kaason. ;)

Onko polttarit suunniteltu? Ensi kerralla kun kaaso raahaa tapaamiseen muksunsa mukaan, ala kovaan ääneen miettiä kortsujen myymistä.[/QUOTE]

ei oo pokkaa sellaseen. polttarit on suunniteltu, mutta ajankohta avoinna.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;23365524:
Morsiamen kuuluu maksaa kaasolle se lapsenvahti (joka voi tulla häihinkin mukaan), koska on pyytänyt kaason ilmaistyövoimakseen. Onpa moukkamainen morsian, jos ei tarjonnut automaattisesti maksettua lapsenvahtia kaasolleen.

on maksanut jo puvun ja kengät. ei ollut halpaa lystiä. Kaaso saisi lastenvahdin 20-30e itsekkin kun kysyisi kaveriltaan.
 
[QUOTE="argh";23365545]No sanotte tälle naiselle suoraan, että mikäli hän juontaa häät, lapset EIVÄT voi olla lavalla mukana. Ja että polttareihin eivät ole lapset tervetulleita. Ja että palavereihinkin olisi kiva jos osallistuisi ilman lapsia.

Harva asia on yhtä ärsyttävää kuin äidit, jotka todellakin raahaavat ne lapsensa mukaan joka ikiseen paikkaan.

t. kahden äiti[/QUOTE]

Joo, eipä tullut mieleenkään palkata tätä, kun ei voinut edes työhaastatteluun tulla ilman lapsia...
 
Mulla nousee karvat pystyyn näistä nykyajan suureellisista häistä jotka vaativat kymmenien ihmisten jakamattoman huomion puolen vuoden ajan jotta morsian saa olla prinsessa yhden (WTF, vain yhden päivän, johan sitä on jo puoli vuotta paapottu..!!) ajan. Ikään kuin kellään ei olisi omaa elämää ollenkaan.

Kuka ekana vetämässä kateellisuuskortin??!! :D
 
on maksanut jo puvun ja kengät. ei ollut halpaa lystiä. Kaaso saisi lastenvahdin 20-30e itsekkin kun kysyisi kaveriltaan.

No, jos on niin halpaa, miksi morsian ei maksa? Mitäs pyysi tämän henkilön kaasokseen?

Olettepa te kivoja ystäviä, kun selän takana tilitätte toisesta. Ällöttävää. Akkamaista. Alhaisen älykkyysosamäärän omaavien epäkypsien lähiömuijien touhua.
 
on maksanut jo puvun ja kengät. ei ollut halpaa lystiä. Kaaso saisi lastenvahdin 20-30e itsekkin kun kysyisi kaveriltaan.

Jos morsian vaatii tietynlaiset tai väriset puvut niin tottakai hänen kuuluukin ne maksaa ja jos morsian on pyytänyt kaasokseen ihmisen jolla pienet lapset niin hänen nyt vaan täytyy tajuta että hänen se lastenhoito kuuluu maksaa, ime tyyli että kaikki heti mulle nyt ilmaiseksi vaan.
 
[QUOTE="argh";23365545]No sanotte tälle naiselle suoraan, että mikäli hän juontaa häät, lapset EIVÄT voi olla lavalla mukana. Ja että polttareihin eivät ole lapset tervetulleita. Ja että palavereihinkin olisi kiva jos osallistuisi ilman lapsia.

Harva asia on yhtä ärsyttävää kuin äidit, jotka todellakin raahaavat ne lapsensa mukaan joka ikiseen paikkaan.

t. kahden äiti[/QUOTE]

Näin. Me pidettiin lapsivapaat häät. Hyvin meni.
 
[QUOTE="argh";23365545]No sanotte tälle naiselle suoraan, että mikäli hän juontaa häät, lapset EIVÄT voi olla lavalla mukana. Ja että polttareihin eivät ole lapset tervetulleita. Ja että palavereihinkin olisi kiva jos osallistuisi ilman lapsia.

Harva asia on yhtä ärsyttävää kuin äidit, jotka todellakin raahaavat ne lapsensa mukaan joka ikiseen paikkaan.

t. kahden äiti[/QUOTE]

Ehdottomasti ärsyttävämpiä ovat monet morsiamet... joiden elämän tärkein päivä työllistää muita, joille se päivä ei ole edes toiseksi tärkein.
 
[QUOTE="vieras";23365612]Ehdottomasti ärsyttävämpiä ovat monet morsiamet... joiden elämän tärkein päivä työllistää muita, joille se päivä ei ole edes toiseksi tärkein.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä tästäkin :D
 
Mulla nousee karvat pystyyn näistä nykyajan suureellisista häistä jotka vaativat kymmenien ihmisten jakamattoman huomion puolen vuoden ajan jotta morsian saa olla prinsessa yhden (WTF, vain yhden päivän, johan sitä on jo puoli vuotta paapottu..!!) ajan. Ikään kuin kellään ei olisi omaa elämää ollenkaan.

Kuka ekana vetämässä kateellisuuskortin??!! :D

no jos kokouksia on ollut nyt 5kpl ja ne alkaneet viime marraskuussa ei mielestäni ole edes liikaa...
 
[QUOTE="argh";23365545]No sanotte tälle naiselle suoraan, että mikäli hän juontaa häät, lapset EIVÄT voi olla lavalla mukana. Ja että polttareihin eivät ole lapset tervetulleita. Ja että palavereihinkin olisi kiva jos osallistuisi ilman lapsia.

Harva asia on yhtä ärsyttävää kuin äidit, jotka todellakin raahaavat ne lapsensa mukaan joka ikiseen paikkaan.

t. kahden äiti[/QUOTE]

Mua taas ärsyttää tuollaisia äitejäkin enemmän se,kun aikuiset ihmiset eivät kykene puhumaan suoraan asioista vaan pitää kyräillä sitten hiukan näreissään toisten selän takana ja ihmetellä mitähän nyt voisi kautta rantain tehdä.
 
Käsittäisin, että jos on kyse kaasosta, on kyse hyvästä ystävästä. Jos taas on kyse ystävästä niin luulisi, että sille voisi sanoa asian ihan suoraan? Kyllä minä ainakin voin sanoa ystävilleni asiat ihan suoraan. Minä olen 2 lapsen yh ja niines vaan olen kaasona toistamiseen vuoden sisään. Mun mielestä on ihanaa suunnitella häitä ja olla apuna, kun mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin lapset :D Enkä kyllä ole ottanut lapsia mukaan mihinkään suunnitteluihin... Toisissa häissä oli lapsenvahteja omasta takaa, joten lapset olivat mukana. Tulevissa ei ole, joten lapset jäävät kokonaan pois, että voin keskittyä kaason tehtäviini. Ei ne lapset tajua, mistä jäävät paitsi :)
 
Jos morsian vaatii tietynlaiset tai väriset puvut niin tottakai hänen kuuluukin ne maksaa ja jos morsian on pyytänyt kaasokseen ihmisen jolla pienet lapset niin hänen nyt vaan täytyy tajuta että hänen se lastenhoito kuuluu maksaa, ime tyyli että kaikki heti mulle nyt ilmaiseksi vaan.

lapset 8v ja 5v, mutta vaativat keskimäärästä enemmän huomiota... jos morsian olisikin halunnut lapsivapaat häät niin olisiko hänen kuulut lastenhoito maksaa kaikille vieraille? Ihmeellinen ajattelutapa.
 

Yhteistyössä