Jatkanpas tätä monologia kun poitsu "naatiskelee" tissillä imetystyynyn päällä ja läppäri on edelleen käden ulottuvilla. Luin nuo edelliset kirjoitukseni ja muutamia edeltäviä teidän kirjoituksia ja tuli vähän fiilis, että kirjoittelin liiankin "rallatirallaa, kaikki vauvanhoidossa ja elämässä on niin helppoa"-tyyliin. Luin myötätunnolla teidän perheiden sairasteluista ja toivon, että pysytte sekä aikuiset ja lapset mahdollisimman terveinä. Jotta tosiaan ei jäisi liian siloiteltu kuva meidän tilanteesta niin kerronpa samaan syssyyn, että on sitä täälläkin kaikenlaista ollut. Ehkä ikävistä asioista ei tule kirjoiteltua ensimmäisenä, varsinkaan näin puolijulkisesti kaikille avoimella sivustolla ja varsinkaan kun olen niin huippuonnellinen ja tyytyväinen siitä, että on terve, onnellisen ja tyytyväisen oloinen poika tässä sylissä. Miehellä on 5-vuotias poika edellisestä suhteesta (asuu äidillään, käy yökylässä -väärä sana ehkä kun onhan tämä hänenkin toinen kotinsa- meillä säännöllisesti ja on nykyisin vilkas ja iloinen poika), mutta vauvana oli kärsinyt koliikista ja itku oli ollut aivan eri luokkaa. Olin siis valmistautunut melkoiseen härdelliin.
Meidän suhde miehen kanssa on melkoisen tuore ja moni olisi valmis heittämään lokaa niskaan,että miksi noin pian vauvaa pukkasitte. Tapahtuihan se hieman suunniteltua aikaisemmin ja ihmetystä herättää miten niin nopeasti raskaaksi tulin näinkin vanhalla iällä, kun aina takaraivossa on pyörineet monen lähisukulaisenkin lapsettomuus ja epätoivo asiaan liittyen. Mutta pakkohan kai joidenkin asoiden on sitten tapahtua helposti ja huomaamatta ilman suurempaa hammastenkiristystä
Ja voin sanoa, että alusta asti itsellä on ollut erittäin hyvä ja varma olo lapsesta. Olen itselleni antanut credittiä siitä, että asenteeni ja varmuuteni/kypsyyteni äidiksi monien opiskelu-, työ- ja rehellisesti sanottuna itselleen elettyjen rillutteluvuosienkin jälkeen vaikuttaa varmasti siihen, että vauvallakin on hyvä olla. Tietysti on käynyt erittäin hyvä mäihä vatsavaivojen vähäisyyden ja vauvan ainakin toistaiseksi rauhallisen temperamentin suhteen. Satoja tunteja on vietetty vauvanhoitoon liittyviin asoioihin perehtyen, luotan tietoon ja faktaan kovastikin, mutta olennaista taitaa olla myös suht rento ja ei mitenkään perfektionistinen luonteeni. Huolellisia ollaan, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja sirotonta elämässä. Tulevaisuuden uhmassa ja kiukuttelussa luotan siis rauhalliseen luonteeseeni ja kärsivällisyyteen. Hermo menee varmasti itselläkin, tunnistan kyllä liiankin hyvin luonteeni heikkoudet
Onneksi on 6 vuoden koulutus ja 10 vuoden sitäkin tärkeämpi ja opettavampi työkokemus lasten, nuorten ja varhaisaikuisten kasvatuksen ja ohjauksen parissa niin sikäli itseluottamusta löytyy. Tietysti tämä on vaan mutu-tuntumaan ja teoreettiseen mielikuvaan perustuvaa kenties toiveajatteluakin, mutta optimistinen asenne yhdistettynä realismiin kantanee
Sormi tulee siis varmasti lapsen ja parisuhteenkin suhteen menemään vielä useasti suuhun ja tukka tulee hapsottamaan harjakaisen tyyliin vielä useana aamuna valvottujen öiden jälkeen... Mutta menipä "filosofiseksi" (tai sitten ei
) pohdinnaksi, samalla kun iski virtuaalinen puheripuli
Yksi ominaispiirteeni kun sattuu olemaan se, etten usein osaa kirjoittaa tekstiviestiäkään lyhyesti. Meinaa tulla niitä 6 viestin megaviestejä kavereille ja perheelle...
Yksi osasyy tänne osallistumiseeni on se, että kenties lähitulevaisuudessa täältä Lappeenrannan alueelta voisi löytyä muitakin kuin palstatuttuja. Sosiaalinen verkostoni on aika minimaalinen näillä seuduilla. Perhe ja sukulaiset asuvat aivan eri puolella Suomea ja asuttuani 14 vuotta Länsi- ja Etelä-Suomessa vanhat ystävätkin ovat jääneet sinne ja fyysinen näkeminenkin on vähissä. Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut tyytyväisenä epäsosiaalinen ja keskittynyt kirjaimellisesti omaan napaani, mutta olisi aika varmasti keskittyä yhteydenpitoon sekä vanhoihin ystäviin, mutta kenties pikkuhiljaa luoda myös uusia kaveri- ja ystävyyssuhteita. Tiedostan kyllä tosiasiat sen suhteen ettei pikkulapsiperheissä tai äideillä ole kovinkaan paljoa aikaa uusiin kuvioihin, mutta kuvittelisin, että monellakin olisi tarvetta jutella päivittäisistä ja ehkä vaikeistakin asioista samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Täällä on mukava käydä kommentoimassa ja purkamassa vauva-asioita, mutta mietin myös, että jos JOKU teistä on jaksanut lukea tämän epistolan pituutta lähestyvän sepustuksen niin voisi innostua lähettämään vaikka yksityisviestiä (mitenkäs se edes toimii??) ja keskustelemaan vaikka facebookin tai sähköpstin välityksellä hieman yksityisemmin asioista jos sillä jollakin teistä olisi tarvetta. Facebookiin (olettaen, että siellä kaikki nyt edes olisivat) voi perustaa myös muilta salatun ryhmän, jossa voi jakaa vauva- ja muista mm. parisuhdeasioita niin halutessaan. Itse olen suht avoin asioissani, joten en välttämättä halua kaikesta täällä kertoa. Ja luonne on sellainen, että vaikka ihan arkisistakin asioista on mukava vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia niin pohdiskelen myös niitä ehkä yksityisempiä juttuja ja niitä ei kaikelle kansalle viitsi jakaa.
Ajatuksena siis tällainen yhteydenpitoidea? En tiedä onko teillä jo valmiiksi kaveri- ja ystäväpiiri täällä päin, mutta itse alkaisin olla valmis vähän aktivoitumaan sosiaalisesti. Vaikka näkemään livenäkin mikäli mahdollista. Toki onhan se näin "akkaporukallakin" niin, että toisten kanssa juttu luistaa paremmin (esim. livenä) ja ihmisten kokemusmaailmat on erilaisia. Joten voi olla, että lyön päätäni nyt seinään, mutta jos tuohon jossakin vaiheessa kiinnostusta löytyy niin olkaa aktiivisia. Tietenkin meitä on eri ikäisiä jne, mutta eipä se äitien kesken mielestäni ole este ennenkään ollut. Samanlaisia kokemuksia jokaisella meistä.
Niin, jos nyt pääsisin asiaankin mistä alussa puhuin niin parisuhteessa on ollut haasteita täällä siinä missä muillakin ja kun yhdistää naisen hormonivaihtelut/aikaisempi masennus/huonot suht tuoreet kokemukset parisuhdeväkivallasta edellisestä suhteesta ja miehen omat stressinaiheet ja haasteet työn/rahan/sun muiden asioiden suhteen + äkkipikainen luonne niin melkoista sitcomia olisi voinut käsikirjoittaa minunkin elämästäni. Tai sitten liioiteltua draamaa
Näistä asioista en tällä foorumilla viitsi tarkemmin puhua, ehkä jossakin muussa yhteydessä sitten. Mutta nyt siirsin vauvan sitteriin nukkumaan kun alkoi yksisormisysteemi tällä näpyttelyn määrällä väsyttämään. Lopetan höpöttelyn tähän, toivottavasti joku muu jatkaa monologiani dialogilla jatkossa
Maryya73 ja "Julle-poika" 2kk ja rapiat